arvoinen avioliittolaki edistää lasten yhdenvertai

Tasa-arvoinen avioliittolaki edistää lasten yhdenvertaisuutta

Lapsen oikeuksien sopimus ei määritä vanhempia eikä sisällä yhdenlaista käsitystä hyväksyttävästä perhemuodosta, muistuttavat Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen UNICEF ry.

Tasa-arvoista avioliittolakia koskevassa keskustelussa kysymykset lapsen oikeuksista ovat nousseet tärkeään asemaan. Keskustelua värittävät toisistaan poikkeavat tulkinnat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta esimerkiksi perhe- ja vanhempikäsityksiä koskien. Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen UNICEF ry korostavat, että lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen käsitys perheestä ulottuu hyvin erilaisiin perhejärjestelyihin.

Sekä sopimus itsessään, että YK:n lapsen oikeuksien komitean sitä koskevat tulkinnat eivät sisällä määrittelyä siitä, mitä vanhemmalla tai adoptiovanhemmalla tarkoitetaan. Lapsen oikeuksien sopimus ei näin ollen määritä vanhempia eikä yhdenlaista käsitystä hyväksyttävästä perhemuodosta.

Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen periaate on syrjinnän kielto ja yhdenvertaisuus. Sen mukaan sopimuksessa tunnustetut oikeudet kuuluvat yhdenvertaisesti kaikille lapsille esimerkiksi ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa sukupuoleen tai sosiaaliseen alkuperään perustuvaa erottelua. Sopimusvaltiona Suomi on myös sitoutunut suojelemaan lasta kaikenlaiselta syrjinnältä, jotka perustuvat hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin. Lapsen oikeuksien sopimukseen vetoamista ei tule käyttää ilman kokonaisvaltaista sopimuksen sisällöllistä tuntemusta ja tulkintaa.

Tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien vanhempien perheessä kasvavan lapsen yhdenvertaisuuden toteutumisen ja vahvistaa sateenkaariperheissä elävien lasten yhteiskunnallista asemaa. Tasa-arvoinen avioliittolaki on siten lapsen edun mukainen.

http://www.mll.fi/?x34302=23096389

Eli turha sössöttää jumalasta ym eduskunnassa, asiantuntijat ovat puhuneet. Missä AA-liikkeen asiantuntija lausunnot?
53156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Eipä taidettu näitä tosiasioita kertoa allekirjoittaneille kun Aitoavioliitto yhdistys keräsi nimiä aloitteelleen.

Äänestä

Tasa-arvoinen avioliittolaki on ala-arvoinen avioliittolaki. Valitse Jeesus, älä homoutta. Jeesuksen peräaukko on pyhä ja koskematon, amen.

Äänestä

Huomaa, että AA-heebot ovat hyytyneet ja hiljenneet sitä mukaa mitä kauemmin on aikaa kulunut nimienkeruun loppumisesta aloitteeseen. Ei enään argumentoida samalla innolla ja tarmolla vaan ollaan mieluummin vaiti. Noh, eiköhän se argumentointi ja möliseminen ala taas, kun aloite pääsee eduskuntasaliin asti.

Äänestä
  • Me kaikki tullaan kerran viimeiselle rannalle ja sitten kaikki tasa-arvoisten liittojen puolustajat katuvat katkerasti väärää valintaansa, kun huomaavat olevansa matkalla ikuiseen pimeyteen. Ei enää auta avunhuuto vaikka miten valittaisi.
    Joten oikea valinta on kääntää selkä tuollaisille tasa-arvo liitoille ja mennä ihan perinteisen kaavan mukaan eli heterona.

    Äänestä

  • tässäargumentti kirjoitti:

    Me kaikki tullaan kerran viimeiselle rannalle ja sitten kaikki tasa-arvoisten liittojen puolustajat katuvat katkerasti väärää valintaansa, kun huomaavat olevansa matkalla ikuiseen pimeyteen. Ei enää auta avunhuuto vaikka miten valittaisi.
    Joten oikea valinta on kääntää selkä tuollaisille tasa-arvo liitoille ja mennä ihan perinteisen kaavan mukaan eli heterona.

    Eihän tuo ollut mikään argumentti. Pikemminkin sinun oma katsomus tuonpuoleisesta ja siitä, mitä muille tulee tapahtumaan.

    Äänestä

  • tässäargumentti kirjoitti:

    Me kaikki tullaan kerran viimeiselle rannalle ja sitten kaikki tasa-arvoisten liittojen puolustajat katuvat katkerasti väärää valintaansa, kun huomaavat olevansa matkalla ikuiseen pimeyteen. Ei enää auta avunhuuto vaikka miten valittaisi.
    Joten oikea valinta on kääntää selkä tuollaisille tasa-arvo liitoille ja mennä ihan perinteisen kaavan mukaan eli heterona.

    >Me kaikki tullaan kerran viimeiselle rannalle ja sitten kaikki tasa-arvoisten liittojen puolustajat katuvat katkerasti väärää valintaansa, kun huomaavat olevansa matkalla ikuiseen pimeyteen. Ei enää auta avunhuuto vaikka miten valittaisi.
    Todistapa tuo. Kuulostaa nimittäin kovasti kiihkouskonnolliselta toiveajatteluhoureelta, mutta näytöllähän siitä selviää.

    Äänestä

Ja höpsis. Sitä tasa-arvoa ne jaksaa jankuttaa niinkuin avioliitto olisi joku tasa-arvokysymys.

Äänestä
  • Miksi avioliitto ei ole mielestäsi tasa-arvokysymys?

    Äänestä

  • UPDATE_11382853 kirjoitti:

    Miksi avioliitto ei ole mielestäsi tasa-arvokysymys?

    On asioita, mitkä ovat niin kyseenalaistamattomia, ettei niiden rinnalla ole vertaistaan, jotka eivät koskaan tule tasa-arvoisiksi. Niillä on tietty tarkoitus vain sitä asiaa varten. Niin on miehen ja naisen välinen suhdekin. Niillä on tietty tarkoitus ja päämäärä. Homo tai lesboparit eivät koskaan tule saavuttamaan samaa. Se on se, minkä luonto itsessään on järjestänyt, meidän ihmisten siihen vaikuttamatta.
    Se on aivan sama asia kuin aurinko nousee joka aamu aloittamaan päivän, eikä kuu, vaikka kuu haluaisikin tasa-arvoa tässä asoassa.
    Eikä koiras poiji, vaikka se haluaisikin poikia.

    Äänestä

  • höpsispöpsis kirjoitti:

    Olipas hauskasti perustustelu.

    Kuka määrittelee sen mitkä asiat ovat kyseenalaistamattomia? Sinä?

    Tasa-arvo on käsitteenä kehittynyt vuosien, vuosikymmenten saatossa, se mitä pidettiin tasa-arvoisena 100v sitten ei ole sama asia kun mitä pidetään tasa-arvoisena tänään.

    Tarkoitatko että miehen ja naisen välisen suhteen tarkoitus ja päämäärä on lisääntyminen (näin tulkitsin, korjaa jos olen väärässä). Jos tätä tarkoitit tulisi avioliitto kieltää sellaisilta naisilta ja miehiltä jotka eivät pysty lisääntymään.

    Aurinko ja kuu eivät liity ihmisten välisiin sopimuksiin millään tavalla.

    Voisit käyttää hieman enemmän aivoja, mitä tässä tarkoitettiin. On tietyt luonnonlait, joita ei voi korvata.

    Äänestä

  • luonnonlait kirjoitti:

    Voisit käyttää hieman enemmän aivoja, mitä tässä tarkoitettiin. On tietyt luonnonlait, joita ei voi korvata.

    Avioliitolla ei puututa luonnonlakeihin.

    Äänestä

  • luonnonlait kirjoitti:

    Voisit käyttää hieman enemmän aivoja, mitä tässä tarkoitettiin. On tietyt luonnonlait, joita ei voi korvata.

    Ja mielestäsi luonnonlaki on?

    Äänestä

  • luonnonlait kirjoitti:

    Voisit käyttää hieman enemmän aivoja, mitä tässä tarkoitettiin. On tietyt luonnonlait, joita ei voi korvata.

    Kahden ihmisen välinen liitto, on sen nimi sitten avoliitto, avioliitto, pariliitto, rekisteröity parisuhde tai mikä tahansa ei ole millään tavalla mikään luonnonlaki.

    Äänestä

  • Avioliitto ei tietenkään varsinaisesti ole luonnonlaki, mutta avioliitolla on pyritty turvaamaan luonnonlaki, mikä turvaa pysyvyyden ja ihmislajin säilyvyyden.

    Äänestä

  • luonnonlaki kirjoitti:

    Avioliitto ei tietenkään varsinaisesti ole luonnonlaki, mutta avioliitolla on pyritty turvaamaan luonnonlaki, mikä turvaa pysyvyyden ja ihmislajin säilyvyyden.

    Ei ihan niinkään. Avioasiat ovat tehty historian saatossa turvaamaan miehen omistusoikeuden naiseen, ja myöhemmin turvaamaan naisen taloudellisen aseman.

    Vielä 1000 vuotta sitten heterot ja homot olivat samanlaisessa laillisessa asemassa yhdessä eläessään.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Joko Jarmo on tullut takaisin vai joudutko edelleenkin itse runkuttamaan?

    Äänestä

  • kuivat.sulle kirjoitti:

    Joko Jarmo on tullut takaisin vai joudutko edelleenkin itse runkuttamaan?

    Eikö vastaus ollut sinun mieleen? Tulin taas tarkistaneeni asian, koska tuntui niin keksityltä jutulta.

    Äänestä

  • luonnonlaki kirjoitti:

    Avioliitto ei tietenkään varsinaisesti ole luonnonlaki, mutta avioliitolla on pyritty turvaamaan luonnonlaki, mikä turvaa pysyvyyden ja ihmislajin säilyvyyden.

    Lapsia syntyy ja on syntynyt aina runsain määrin ilman avioliittoakin.

    Tässä lainaus Wikipediasta:

    "Pääosan Euroopan historiaa avioliitto on ollut kahden perheen välinen taloudellinen sopimus, jossa perheiden lapset naitettiin keskenään. Romanttinen rakkaus tai kiintymys ei ollut olennaista."

    Äänestä

Ihmisten kesken ei koskaan tule täydellistä tasa-arvoa. Koko touhu on pahalaisen keksintöä. Hänen tarkoituksenaan on eksyttää ihmiset kadotukseen.
Raamatussa on selkeät ohjeet avioelämään. Yleensäkin elämiseen. kannattaisi lukea ja hämmästyä, niin viimeisellä tuomiolla ei ole petettyjen joukossa. Sen mukaanhan tuomari päättää paikkamme. itse asiassa jokainen ratkaisee sen itse. Muita ei voi syytellä.
Raamattu kannesta kanteen ohjaa oikealle tielle, jos kelpaa:)

Äänestä

>> Tasa-arvoinen avioliittolaki on siten lapsen edun mukainen. <<
Näinhän se on.
Aa-kerho pyrkii vain muiden oikeuksien rajoittamiseen eli ei ne välitä kenenkään muun oikeuksista. Paskaporukkaa.

Äänestä

Tasa-arvoista avioliittoa vastustava Aitoaviolitto ei käyttänyt paljoakaan Raamatun sanomaa perusteluna kun keräsi nimiä aloitteelleen. Sen sijaan kehiteltiin kaikenlaisia muita perusteluja, mm. aloituksessakin läpikäyty lasten oikeudet.

Tässä erinomainen kritiikki Aitoavioliiton valheellisia perusteluja kohtaan, kristillisen seurakuntalainen.fi lehden blogissa.

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/avioliittokampanjan-sisalto-ei-vakuuta/

Äänestä

"Tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien vanhempien perheessä kasvavan lapsen yhdenvertaisuuden toteutumisen ja vahvistaa sateenkaariperheissä elävien lasten yhteiskunnallista asemaa. Tasa-arvoinen avioliittolaki on siten lapsen edun mukainen."

Näin siis teoriassa!

Käytäntö tulee sitten esiin näiden sateenkaariperheiden lasten omissa kertomuksissa elämästään näissä perheissä.

Tässä siis kehitellään pakkotoimia, joita laki kohdistaa näihin lapsiin. Ja käsky sateenkaariperheiden lapsille kuuluu, että "Teillä on nyt kaikki hyvin kun laki näin käskee". Mutta ihmisen elämää ja hänen tuntemuksiaan ei mikään laki pakota. Ihmisen ei tule elää pakkovallan alla, vaan hän saa elää sitä elämää mitä hän elää. Näin tässäkin omalta osaltaan kehitellään hirmuvaltaa, jossa uhrataan nämä lapset kulttuurimarksistien alttarille.

Täytyy muistaa, että Jumala tuhosi Kaanaan maan kansat, koska uhrasivat lapsiaan, lähinnä esikoiset, Moolok jumalalle. Heidät siis tapettiin ja näissä laieissa pyritään uhraamaan nyt sateenkaariperheiden lapset pakkovallan alle ja vasta aikuisena ovat sitten uskaltautuneet kertomaan totta omasta kauheasta lapsuudestaan. Kenelläkään ei ole lupaa uhrata lapsia aikuisten alttarille. Jumala ei nyt kertakaikkiaan tule tällaista sallimaan tänäkään aikana.

Äänestä
  • Olet huolissasi lasten asemasta ja vetoa esim. sateenariperheiden lasten kertomuksiin vastustaessasi tasa-arvoista avioliittoa.

    Olet varmasti tietoinen lasten kertomuksiin myös seuraavanlaisissa tilanteissa avoiliitossa:
    - alkoholisoituneet vanhemmat
    - huumeita käyttävät vanhemmat
    - riitaisan avioeron tekevät vanhemmat
    - väkivaltaiset vanhemmat
    - henkistä väkivaltaa käyttävät uskonnolliset vanhemmat
    - listaa voisi jatkaa ..........

    Esim. jos/kun riitainen avioliitto ei ole lapsen edun mukainen tulisiko avioero kieltää? Tai jos avioeroa ei kielletä tulisiko avioliitto kieltää koska on mahdollista että lapsi kärsii avioerossa ja avioeroa ei voi etukäteen ennustaa?

    Entäpä tulisiko uskovien avioliitot kieltää koska uskovien keskuudessa joissakin tapauksissa lapset ovat kärsineet henkistä väkivaltaa vanhempiensa taholta?

    Äänestä

  • "Käytäntö tulee sitten esiin näiden sateenkaariperheiden lasten omissa kertomuksissa elämästään näissä perheissä."

    Mikä siis heiukkenee verrattuna nykytilanteeseen? Olethan kai tietoinen että sateenkaariperheillä on lapsia jo nyt. Konkreettisesti: mikä heikkenee verrattuna nykytilanteeseen?

    Äänestä

  • TT11 se hakee sopivia yhtymäkohtia kaukaa Raamatun historiasta ja maalailee taas uhkakuviaan ja valehtelee sateenkaariperheiden lapsista. Tiedä, että heteroperheiden lapset ovat joka päivä turvaa kunnon hoitoa vaille; kyllä esimerkkejä siitäkin saat, jos kiinnostaa.

    Äänestä

  • >Täytyy muistaa, että Jumala tuhosi Kaanaan maan kansat, koska uhrasivat lapsiaan, lähinnä esikoiset, Moolok jumalalle.
    Tälle ei historiantutkimus tietääkseni ole löytänyt mitään vahvistusta. Juutalaiset vain olivat niin hemmetin riitaisaa sakkia, että kaikki naapurit piti demonisoida jotta saatiin kansa käymään niiden kimppuun. Nykyään noihin propagandajuttuihin muiden kansojen kauheudesta ei täysillä usko kukaan jonka pää pelaa täysillä.

    Äänestä

  • "Käytäntö tulee sitten esiin näiden sateenkaariperheiden lasten omissa kertomuksissa elämästään näissä perheissä."

    Vertailun vuoksi olisi hyvä laskea sellaisten lasten/aikuisten määrä, ketkä ovat kokeneet toisin tai ovat pysyneet vaiti. Ihan vain siksi ettei muutama kertomus sieltä täältä anna sellaista kuvaa, että kaikki sateenkaariperheiden lapset tuntisivat niin.

    Äänestä

  • Jaysus kirjoitti:

    "Käytäntö tulee sitten esiin näiden sateenkaariperheiden lasten omissa kertomuksissa elämästään näissä perheissä."

    Vertailun vuoksi olisi hyvä laskea sellaisten lasten/aikuisten määrä, ketkä ovat kokeneet toisin tai ovat pysyneet vaiti. Ihan vain siksi ettei muutama kertomus sieltä täältä anna sellaista kuvaa, että kaikki sateenkaariperheiden lapset tuntisivat niin.

    Ei se ole lainkaan apologeettista uskovan tuoda esille muita kuin ahdistuneita homoperheen kasvatteja. Ihmeen vähän heitä sitten löytyy, kun aletaan perään kysellä. Pitäisi vain uskoa, että paljon on kun Jeesuksen omat kerran niin väittävät, mutta kun semmoinen tyyli ei täällä enimmäkseen kohtalaisen järkevien ihmisten maailmassa toimi ollenkaan.
    Muistettakoon sekin, että kun viimeksi puhuin maamme ehkä tunnetuimmasta sateenkaarilapsesta eli kansanedustaja-ääniharava Sanna Marinista, seurauksena oli Sannan ja hänen kokemustensa ilkeä mollaaminen. Kasvuympäristöönsä ja perheeseensä täysin tyytyväinen sateenkaarilapsi on ilmeisesti automaattisesti Saatanan oma eikä uskova missään tapauksessa saa häntä kuunnella.

    Äänestä

Jokaisella lapsella on oikeus isään ja äitiin koska hän on heidän jälkeläisensä. Kaksi miestä ei ole äiti eikä kaksi naista isä.

Äänestä
  • Kuka tätä hienoa oikeutta sitten valvoo? Ilman toimivaa valvontaa ja sanktioita ei voi olla mitään oikeutta. Helluntailaiset?

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Kuka tätä hienoa oikeutta sitten valvoo? Ilman toimivaa valvontaa ja sanktioita ei voi olla mitään oikeutta. Helluntailaiset?

    Jokaisen joka lapsia laittaa tulee siitä huolehtia. Se on inhimillistä vastuuntuntoa.

    Äänestä

  • lapsen.oikeudet kirjoitti:

    Jokaisen joka lapsia laittaa tulee siitä huolehtia. Se on inhimillistä vastuuntuntoa.

    Et siis taaskaan kyennyt pysymään asiassa.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Et siis taaskaan kyennyt pysymään asiassa.

    Ei katsos neitokainen lailla voida ihmiseen vastuuntuntoa pumpata.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Et siis taaskaan kyennyt pysymään asiassa.

    Sinä taas et edes päässyt asiaan. Mutta eihän se minua haittaa, koska sinä valvot että sinun lapsillasi on oikeus mörkömukiin.

    Äänestä

"Mikä siis heiukkenee verrattuna nykytilanteeseen? Olethan kai tietoinen että sateenkaariperheillä on lapsia jo nyt. Konkreettisesti: mikä heikkenee verrattuna nykytilanteeseen?"

Me emme näitä heikkenemisiä ym. arvioi, vaan sateenkaariperheiden lapset niitä arvioi. Tapio Puolimatka on kuitenkin tuonut paljon ongelmallisia asioita, jotka ovat lasten kannalta huonoja asioita. Mutta itse en näistä puhu. Puhun vain sateenkaariperheiden lasten esiintuomista ongelmista, joista julmin on se, että heidät esineellistetään jonkun yhteiskunnallisen liikkeen palvelukseen. Kommunistit esineellisti lapset pioneeri-ikäisinä, mutta sateenkaariperheissä lapset valjastetaan palvelemaan aikuisten "sotaleikkejä" jo vauvaiässä. Ja tästä nämä sateenkaariperheiden lapset ovat paljon kertoneet millaista heidän elämänsä oikeasti on näissä perheissä. Mikään aikuisten esiintuoma asia ei korvaa näidenlasten omia kokemuksia. Eli tässä on ihan turha argumentoida yhtään mitään, sateenkaariperheiden lapset omien kertomuksiensa mukaaan kuitenkin yhä kärsivät.

Niin mikä heikkenee nykytilanteeseen. Kokemus osoittaa että ongelma kasvaa huimasti nyt koko ajan, kun yhä useampi lapsi pakotetaan elämään sateenkaariperheissä kun siitä tulee muoti-ilmiö ja konservatiiveihin kohdistettu kostoilmiö. Ja tämä kosto suoritetaan näiden lasten kustannuksella. Kuinka julma onkaan ihminen juuri lasta kohtaan.

Äänestä
  • Satunnaisille lukijoile sen verran, että nimimerkki tiedotteella ei ole huimille jutuilleen mitään näyttöä, korkeintaan jokin yksittäistapaus jostain kaukaa. Ei siis kannata pahemmin kysellä. Yritetty toki on.

    Äänestä

  • Asiaa kirjoitat. Ja täyttä totta!

    Äänestä

  • Ei mitään järkeä syyllistää joku ryhmä. Tiedä, että heteroperheiden lapset ovat kertoneet vaikka mitä kokemuksia kokemistaan kauheuksista. Jos ovat jääneet eloon.

    Äänestä

  • Hyvä "tiedottaja", olet huolissasi lapsista se on hyvä asia.

    Mitä olet ajatellut tehdä niiden lasten hyväksi jotka kärsivät henkisestä väkivallasta uskonnollisissa perheissä? Olisiko oikea toimitatapa kieltää avoiliitot uskonnollisilta henkilöiltä koska heidän lapsensa kärsivät?

    Entäpä avioero, avioeron jälkeen joissain tilanteissa lapset kärsivivät, tulisiko avioerot kieltää?

    Sateenkaariperheiden lasten kohdalla näet että yksittäistapaukset oikeuttavat sinut käsittelemään sen pohjalta kaikkia sateenkaariperheitä. Vedätkö yhtäläisyysmerkin samalla tavalla uskovissa perheissä tapahtuvien yksittäistapausten ja kaikkien uskovien perheiden välille?

    Se että kahden samaa sukupuolta olevan liittoa kutsutaan jatkossa avioliitoksi ei millään tavalla, ei siis yhtään millään tavalla, heikennä lasten asemaa.

    Äänestä

  • maalaisjärkikin.sanoo kirjoitti:

    Asiaa kirjoitat. Ja täyttä totta!

    Näinhän se on, että lapset eivät saa olla jonkun yhteiskunnallisen liikkeen välineitä. Lapset ovat ihmisiä ja siksi on väärin muodostaa rakenteita, että lapset joutuvat elämään ilman biologisia vanhempiaan. Kadonneen jäljillä-ohjelmat ympäri maailmaa hyvin konkreettisesti tuo esiin kuinka tärkeä on biologiset vanhemmat ihmisille. Vielä vanhuksenakin he epätoivoisesti etsivät omia vanhempiaan, vaikka on jo aika varmaa että ovat jo kuolleet. Mutta he haluavat edes haudalla käydä. Kulttuurimarksistien suunnitelmissa siis tehdään ehkä ihmiskunnan suurinta ihmisoikeusloukkausta jota voidaan verrata Kaanaan maan asukkaiden esikoiden heittämiseen Moolokin kitaan kuolemaan. Näin julma voi ihminen olla toiselle ihmiselle, tässä tapauksessa lapselle.

    Äänestä

  • tiedote kirjoitti:

    >Kulttuurimarksistien suunnitelmissa siis tehdään ehkä ihmiskunnan suurinta ihmisoikeusloukkausta jota voidaan verrata Kaanaan maan asukkaiden esikoiden heittämiseen Moolokin kitaan kuolemaan.
    Tämä onkin hyvä vertaus: satua verrataan toiseen satuun. Alat oppia.

    Äänestä

  • Tuo on hyvä vertaus - lapsia ei tule uhrata aikuisten poliittisten leikkien takia.

    Äänestä

Luetaanpa mitä lasten oikeuksien sopimuksessa itse asiassa lukee.

3 artikla
1.Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Eikö tällöin selvästi lapsen oikeus isään ja äitiin ole suurempi oikeus kuin aikuisen oikeus lapseen. Nythän lainsäädäntömme on nostamassa aikuisen/parin oikeuden lapseen lapsen edun edelle ja rikkomassa lapsen oikeutta isäänsä ja äitiinsä, siis rikkomassa sopimuksen yhtä tärkeintä periaatetta, mutta tutkitaanpa lisää.

2.Sopimusvaltiot sitoutuvat takaamaan lapselle hänen hyvinvoinnilleen välttämättömän suojelun ja huolenpidon ottaen huomioon hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden hänestä oikeudellisessa vastuussa olevien henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet.

Seuraavaksi huomataan että lapsen vanhemmat siis äiti ja isä on eroteltu muista laillisista huoltajista, siis esimerkiksi adoptiovanhemmista.

1.Lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan.

Siis lapsen on mikäli mahdollista saatava olla vanhempiensa siis isänsä ja äitinsä hoidettavana. Sijaissynnyttäjältä ostettu lapsi ei vastaa tätä kuvausta. Ja taas adoptio-oikeuteen on omat säännöt.

9 artikla
1.Sopimusvaltiot takaavat, ettei lasta eroteta vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti paitsi, kun toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi, toteavat soveltuvien lakien ja menettelytapojen mukaisesti sen olevan lapsen edun mukaista.

Lapsen oikeus vanhempiinsa siis isäänsä ja äitiinsä on yksi sopimuksen kulmakiviä, nyt tätä sopimuksen kulmakiveä vastaan hyökätään kun sanotaan että kuka vain voi olla lapsen vanhempi.

3.Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhemmastaan tai vanhemmistaan erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, paitsi jos se on lapsen edun vastaista.

Esim. adoptiotapauksessakin lapsen pitää saada tuntea vanhempansa siis isänsä ja äitinsä, puhumattakaan tilanteesta jossa esim. homoparit eivät edes halua kertoa lapselle kaikkia tietoja lapsen vanhemmista, siis isästä ja äidistä.

2.Lapsella, jonka vanhemmat asuvat eri valtioissa, on oikeus säännöllisesti ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä molempiin vanhempiinsa, paitsi poikkeuksellisissa tapauksissa.

Edelleen lisäksi huomataan että perhe ei ole sama asia kuin vanhemmat, vanhemmat ovat lapsen isä ja äiti, ei laillinen huoltaja ymv.

18 artikla
1.Sopimusvaltiot pyrkivät parhaansa mukaan takaamaan sen periaatteen tunnustamisen, että vanhemmat vastaavat yhteisesti lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Vanhemmilla tai tapauksesta riippuen laillisilla huoltajilla ja holhoojilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä.

Tässäkin vanhemmat ja laillinen huoltaja on mainittu erikseen.

d) ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin toimiin varmistaakseen, ettei kansainvälinen lapseksiottaminen asiattomasti hyödytä asianosaisia taloudellisesti;

Siis adoptioon on eri säännöt ja taloudellisen hyödyn kerääminen lapsikaupalla on kielletty, miten tämä käy yhteen sen kanssa, että rikkaat homoparit ostavat itselleen lapsia sijaissynnyttäjiltä, ei yhtään mitenkään.

Äänestä
  • >> 1.Kaikissa... toimissa... on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.
    Eikö tällöin selvästi lapsen oikeus isään ja äitiin ole suurempi oikeus kuin aikuisen oikeus lapseen. <<
    Sinä tunnut ajattelevan, että koska lapsen etu, niin tasa-arvoinen avioliittolaki pitää kumota.
    No, tasa-arvoinen avioliittolaki on erityisesti sateenkaariperheissä elävien lasten etu, koska se antaa sateenkaariperheiden vanhemmille mahdollisuuden mennä avioliittoon ja se taas turvaa noissa perheissä elävien lasten asemaa.
    Perinteisesti konservatiivisen kristinuskon asenne avioliiton ulkopuolella eläviä lapsia kohtaan on ollut erittäin tuomitseva eli siinä on kärsineet niin yksinhuoltajat, avoliitoissa eläneet, kuin heidän lapsensakin.
    Logiikka tuossa perinteisessä konservatiivisessa ajattelussa meni jotenkin niin, että kun äidille ja sen äpärälle tehtiin selväksi, että heitä ei koskaan hyväksytä tähän yhteiskuntaan, niin kukaan ei sitten jatkossa tekisi äpäriä. Mutta se ei toiminut.
    Sinä ArtoTT puhut lapsen oikeuksista, mutta kuitenkin haluaisit, että sateenkaariperheiden lapset olisivat äpäriä.

    Äänestä

  • Sillä kutsutaanko kahden samaa sukupuolta olevan liittoa nimellä avioliitto tai rekisteröity parisuhde ei ole mitään merkitystä ylläolevan kirjoituksen kanssa.

    Huomaan että pyrit tuomaan esiin sen että homoparien ja heteroparien toiminta ylläolevissa tapauksissa olisi jollain tavalla toisistaan poikkeavaa, tätä et kuitenkaan perustele millään tavalla, etkä esitä mitään faktoja väitteidesi tueksi.

    Otat esiin että homoparit eivät kertoisi lapselle hänen vanhemmistaan, täysin sama asia pätee heteropareihin. Homo- tai heteroparit eivät tässä asiassa poikkea toisistaan millään tavalla. Perustelusi ei siis ole pätevä.

    Otat esiin sijaissynnyksen, tiedät varmasti että suurin osa sijaissynnyttäjiä käyttävistä on heteropareja. Jostain syystä, varmastikkin tarkoituksellisesti, jätät tämän mainitsematta.

    Suomen lainsäädäntö mahdollistaa jo tällä hetkellä yksinhuoltajuuden, jossa käytännössä lapsen isä/äiti voi estää lapsen ja hänen toisen biologisen vanhempansa tapaamiset. Tämä asia eli liity myöskään avioliittolakiin. Vastustakot yksinhuoltajuutta? Et ainakaan mainitse sitä kirjoituksessai joka on suunnattu tasa-arvoista avioliittolakia vastaan.

    Suomen adoption kautta lapsen voi saada myös yksin asuva henkilö, tämäkään asia ei liity avioliittolakiin. Vastustatko adoptiolainsäädäntöä? Et ainakaan mainitse sitä kirjoituksessai joka on suunnattu tasa-arvoista avioliittolakia vastaan.

    Olen samaa miltä siitä että lapsen oikeudet ovat tärkeitä, mutta perustelusi tasa-arvoista avioliittolakia vastaan ylläolevalla kirjoituksella ei ole totuudenmukainen.

    Suomessa mm. Pelastakaa Lapset ry, Suomen Unicef ja Lastensuojelun Keskusliitto kannattavat tasa-arvoista avioliittolakia, perustelut löytyvät esim. heidän nettisivuiltaan.

    Aitoavioliiton ajamaa lakialoitetta ei tue yksikään suomessa toimiva lastensuojelujärjestö.

    Tasa-arvoinen avioliittolaki ei millään tavalla heikennä lapsen asemaa Suomessa.

    Äänestä

  • rikkaat heteroparit ostavat itselleen lapsia sijaissynnyttäjiltä -> kielletään kaikkien heterojen avioliitto heti tällä perusteella!

    adobtoivat heteroparit parit eivät edes halua kertoa lapselle kaikkia tietoja lapsen vanhemmista, siis isästä ja äidistä -> kielletään kaikkien heterojen avioliitto ja adobtio heti tällä perusteella!

    tätäkö tarkoitit?

    Äänestä

  • Eli haluatko jättää orvot heitteille?

    Äänestä

Lapsella on oikeus syntyä toivottuna ja rakastettuna. Miten tämän kanssa sopii joidenkin uskonnollisten likkeiden harrastama ehkäisykielto joka tuottaa lapsia myös umpiväsyneille vanhemmille joiden kyky hoitaa ja rakastaa lapsiaan on rajallinen?

Äänestä
  • Kerran eräs pappi sanoi tuota samaa lestadiolaisperheen isälle ristiäistilaisuudessa. Isä kysyi papilta välittömästi, että kuka näistä on liikaa niin pannaan pää poikki. Pappi vaikeni välittömästi.

    Äänestä

Sateenkaariperheissä lapsi ei ole koskaan näiden kahden rakkauden hedelmä, vaan lapsi on ns. tuotettu lapsi. Tämä vammauttaa lapsen loppuiäksi, ainakin sateenkaariperheiden lasten kertoman mukaan, ja koko loppuelämän he etsivät oikeita biologisia vanhempiaan tuntien että ovat jotenkin vajaita ihmisiä sisimmässään.

Kenelläkään tuntevalla ihmisille ei ole lupaa tuottaa tai tuotattaa tällaisia vammautetttuja lapsia pelkästään omien halujensa vuoksi. Lapsiuhrien pitäisi olla jo historiaa.

Äänestä
  • Niin, tämä nyt ei vaan liity siihen millä nimellä kutsutaan kahden aikuisen välistä liittoa vaikka sen perustella yritätkin vastustaa tasa-arvoista avioliittoa.

    Ja vähän toistoa kun et kommentoinut ylempänä: Sateenkaariperheiden lasten kohdalla näet että yksittäistapaukset oikeuttavat sinut käsittelemään sen pohjalta kaikkia sateenkaariperheitä. Vedätkö yhtäläisyysmerkin samalla tavalla uskovissa perheissä tapahtuvien yksittäistapausten ja kaikkien uskovien perheiden välille? Eli kielletään avioliitto uskovilta koska lapset kärsivät? Eikö näiden lasten kärsimys merkitse sinulle mitään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lasten.Paras kirjoitti:

Tasa-arvoinen avioliittolaki edistää lasten yhdenvertaisuutta

Lapsen oikeuksien sopimus ei määritä vanhempia eikä sisällä yhdenlaista käsitystä hyväksyttävästä perhemuodosta, muistuttavat Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen UNICEF ry.

Tasa-arvoista avioliittolakia koskevassa keskustelussa kysymykset lapsen oikeuksista ovat nousseet tärkeään asemaan. Keskustelua värittävät toisistaan poikkeavat tulkinnat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta esimerkiksi perhe- ja vanhempikäsityksiä koskien. Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen UNICEF ry korostavat, että lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen käsitys perheestä ulottuu hyvin erilaisiin perhejärjestelyihin.

Sekä sopimus itsessään, että YK:n lapsen oikeuksien komitean sitä koskevat tulkinnat eivät sisällä määrittelyä siitä, mitä vanhemmalla tai adoptiovanhemmalla tarkoitetaan. Lapsen oikeuksien sopimus ei näin ollen määritä vanhempia eikä yhdenlaista käsitystä hyväksyttävästä perhemuodosta.

Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeinen periaate on syrjinnän kielto ja yhdenvertaisuus. Sen mukaan sopimuksessa tunnustetut oikeudet kuuluvat yhdenvertaisesti kaikille lapsille esimerkiksi ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa sukupuoleen tai sosiaaliseen alkuperään perustuvaa erottelua. Sopimusvaltiona Suomi on myös sitoutunut suojelemaan lasta kaikenlaiselta syrjinnältä, jotka perustuvat hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin. Lapsen oikeuksien sopimukseen vetoamista ei tule käyttää ilman kokonaisvaltaista sopimuksen sisällöllistä tuntemusta ja tulkintaa.

Tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien vanhempien perheessä kasvavan lapsen yhdenvertaisuuden toteutumisen ja vahvistaa sateenkaariperheissä elävien lasten yhteiskunnallista asemaa. Tasa-arvoinen avioliittolaki on siten lapsen edun mukainen.

http://www.mll.fi/?x34302=23096389

Eli turha sössöttää jumalasta ym eduskunnassa, asiantuntijat ovat puhuneet. Missä AA-liikkeen asiantuntija lausunnot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu