Näkökanta tämäkin

normisuhdeks

Usein puhutaan varatuista on sitten kyse miehestä tai naisesta. Ymmärrän että jonkin tuotteen voi varata kaupasta ja hakea sen myöhemmin mutta ei kukaan ihminen voi olla varattu ja kuulua toiselle. Samoin aviossa tai muuten vain parisuhteessa olevat usein luulevat omistavansa toisen. Kyllä varmaan jokainen joka on toisen kanssa on sitä omasta vapaasta tahdosta tai kiintymyksestä eikä voida olettaa että omistaa toisen. Olen itse ollut parisuhteessa yli 20 vuotta mutta ei naisystäväni omista minua enkä minä häntä, kumpikin saa tehdä omia päätöksiään ja ollaan muuten pariskuntana ilman omistus haluja.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varattumuttavapaa

      Juuri näin. Itsekin olen varattu, silti vapaa :).

    • jingjangdong

      Parisuhteessa on tosi tärkeää molempien olla minä, sekä yhdessä me. Ihan vapaaehtoisesti. Sekä myös kunnioittaa toisen päätöksiä, vaikka ne joskus poikkeaisivat suurestikin omasta mausta...

    • tässämyöshieman

      Sekin että ulkopuolelta ei voi toisten suhdetta määrittää. Tähänkin törmää usein, että naimisissa tulevalle sanotaan että ei silloin pidä ajatellakaan muita, kun sulla on puoliso. Ei sitä suhteen ulkopuolinen voi sanoa, vaan se on ihan sen pariskunnan sopima asia. Voi se toki olla oletus että muita ei saa olla tai muihin ei saa edes ihastua, mutta ihminen on ihminen ja aika iso osa pystyy sopimaan suhteen laadusta muuten kuin ulkopuolisten määräämänä.

    • Pilkunnu..intaa. Varatulla tarkoitetaan yleisesti ihmistä joka on parisuhteessa.

    • pokerpokr

      Ei se että on varattu, tarkoita sitä että joku muu on varannut, vaan että on itse varannut itsensä jollekin ihmiselle, johonkin parisuhteeseen. Miksi oletat että se tarkoittaa jotain, mikä on jonkun muun teko tai oikeus?

      Minä olen varattu. Olen sitä omasta päätöksestäni, omasta halustani. Ei minun mieheni olisi voinut minua varata vasten tahtoani. Mutta minä varasin elämästäni siivun minun miehelleni, yhteiselle parisuhteelle ja olen varannut itsestäni ison siivun myös äitiyteen. Olen siis varattu. Omasta halustani ja onnellisesti.

      Jos joskus en halua enää siivua elämästäni varata miehelleni ja parisuhteellemme, niin sitten päätän etten ole enää varattu. Sen päätöksen voin tehdä itsenäisesti. Toki myös mieheni voi tehdä päätöksen, ettei enää varaa omasta elämästään sijaa minulle, jonka jälkeen minunkaan olisi aika turha varata omasta elämästäni siivua hänelle.

      Sinulla on outo tapa ajatella, jos tulkitset tuon sanan muulla tavoin.

      • minäkinli

        Olen samaa mieltä aloittajan kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2936
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      106
      2500
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      92
      2256
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2082
    5. 177
      1896
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1883
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      46
      1825
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1323
    Aihe