Kehittävämpää pohdintaa

Kuvitellaan, että minä olen valtio ja sinä olet pankki.
Minulla on valtiona kaikki valtion raha ja minä lainaan sinulle, eli pankille ne kaikki, eli tässä tapauksessa kuvittelliset 100 G$ (Galaktista Sankaria),
Nyt sinä pankkina lainaat ne eteenpäin lainaa tarvitseville kansalaisille, jotka luonnollisesti kuluttavat ne ja ne joille rahat päätyvät tallettavat ne pankkiisi. Nuo takaisin pankille palanneet rahat lainaat jälleen uudelleen muille lainan tarvitsijoille (tämä on tavanomainen systeemi ja sitä säädellään siten, ettei rahoja kierätetä äärettömästi, jolloin syntyisi inflaatiota ja pankin kautta yhteiskunnalle liian suuria riskejä). Hypoteettisessa Galaktisen Sankarin Keisarikunnassa pankki saa kierrättää rahoja viidesti, eli siis valtiolta, eli minulta lainaksi saatu 100G$ muuttuu käytännössä 500G$:si. Noista asiakkaille lainatuista rahoista pankki vaatii tietysti koron ja samoin valtiona vaadin myös oman keskuspankkikorkoni. Tässä valtiossa korkotaso on nyt 5% ja minä olen valtiona jakanut tuon rahan pankille 3% korolla.
Raha kiertää ja kaikki ovat tyytyväisiä, mutta tässä on eräs pieni omituisuus.
Mistä syntyy se raha, jolla maksetaan nuo korot?
Rahaahan on vain tuo 100G$ ja ehkäpä se pankkien vaatima koroista muodostuva raha voisi syntyä uudelleenlainausta lisäämällä, mutta sehän on säädeltyä, eikä siis onnistu.
Ja ennenkaikkea, mistä syntyy se 3G$, jotka minun pitäisi saada itselleni, eli valtiolle korkona pankilta.

(tämä on muuten oikea tilanne ja käytössä kaikkialla)

8

65

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syvällinen.pohtija

      Jaaha... en oikein tiedä... mutta tuo "onko elisakettu dazun perseilynikki" sen sijaan herätti ajatukseni, jään tätä pohtimaan ja palaan sitten.

    • Vastaus kuuluu, että jäämereltä. Jos vähäinen ja kituva yritystoiminta on potkinut työntekijänsä ulos, lopettanut puolet toiminnastaan ja luopunut ulkomaantoimista, sekä nostaneet toimarin liksan 100% ja hallituspalkkiot 200%. Näin ollen yritys voi maksaa 1000 miljardia osinkoja. Jos yritystoiminta toimiin näin, niin miksi sitä ei lopeteta kokonaan, jolloin osinkoja voitaisiin maksaa niiden noustessa joka vuosi 100% loputtomiin. Muita hienoja yhtälöitä mm. jos juot yhden viinipullon ja ostat tilalle aina 2 uutta, niin kuinka monta viinipulloa sinun täytyy juoda, että ne pääsevät loppumaan.

    • Ei aavistustakaan. Kysymyksestäsi tulee mieleen kaksi muuta outoa kysymystä, jotka askarruttavat mieltäni.

      Miten joulu kustannetaan (tarjoilu, lahjat, lomapäivät jne) kun tulot eivät suhteessa nouse menoihin nähden?

      Miten työpaikkoja saadaan lisättyä julkisella sektorilla lomapäivien ja palkallisten vapaapäivien vähennyksillä?

      • Ai mitä et tajua? Jos opettaja ovat syyllisiä lasten pahoinvointiin, poliisit luovat rikollisuuta, pelastajat aiheuttavat eläkepommin suomeen ja sairaanhoitajat sairastuttavat terveitä kansalaisia...niin eikö nämä läpimädät ammatit voisi lopettaa? Näistä saaduilla varoilla voitaisiin palkata tuhansia tärkeitä virkamiehiä miettimään parkkikiekkojen ja muiden tärkeiden asioiden olemassa oloa. Hallinto-virkamiehen perheen sairastuessa HIV:n, hepatiittiin ym. ...pikku Henryn skeitti stuntti vammat ovat myös sairaalasiivoojan syytä!


      • :-D

        Kauheeta, en tiennytkään, millaisia hirviöitä mekin täällä elätämme. Kyllä se maailma menee aina vain huonompaan suuntaan. Ei ennenvanhaan tiedetty tuollaista ammateista mitään ja hyvin pärjättiin ilmankin. Pennut tuli kasvatettua ilman opettajia, kenelläkään ei ollut varaa sairastella eikä kellään ollut mitään varastettavaakaan. Ovat itse tainneet keksiä ammattinsakin ja sen, että joku heitä tarvitsisi.


    • määmy

      Jutska menis about tol systeemil = Lainaat 100 ecee miinus korko 3 ecee miinus sun palkkas miinus toiset 3 ecee, miinus käsittelykulut, eli 3 ecee taas miinust. Asiakas saa 91 ecee, minkä kantaa kauppaan & kauppa kantaa saamansa voiton pankkiis & samoin muu logistiikka kantaa rahat pankkiis.
      Loppujen lopuks, toi huntti menee palkkaas & käsittelykuluihi

      Mut o hauskempiki juttu tost.
      hiffaan maast huntin & maksan sil velkani frendille. Frendi maksaa velkansa frendilleen, joka maksaa huntin velkansa mulle & jokane o tyytyväine.

      Toisaalt taas valtio e lainaa mtn, paitsi ulkomaille/-lta. Suomes keskuspankki maksaa korkoo, e valtio itsessään.
      Nuo prosenttilantit tulee tietty ulkomaille lainattujen kolikkojen koroist.

      Nii muute, Suomi o velkaa 100 miljardia & lainannu ulkomaille yli 100 miljardii. Eli e maan lanttijuttu ootäysimännikös

    • raharunoilija

      Hmmm, jossain on rahantekokone, koska lopsastani löytyy yli 100 euroa. Osa kolikoina

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1327
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      42
      1110
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      813
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      710
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      690
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      631
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe