Suhatudun parisuhteeseen hyvin suoraviivaisesti: kaikki tai ei mitään/yhdessä tai erossa. Nyt olen kuitenkin hyvin ristiriitaisessa tilanteessa. Yhteisestä sopimuksesta erosimme suhteen käytyä osittain suuren elämänmuutoksen myötä varsin raskaaksi ja ahdistavaksi. Kumppanini ei kuitenkaan halua vielä lyödä hanskoja kokonaan tiskiin. Sanoo minun olevan unelmiensa nainen, tapasimme vain väärällä hetkellä. Olen hyvin skeptinen kaiken suhteen enkä odota suhteelta enää yhtään mitään. Tai no salaa toivon ehkä mutta olen jo vahvasti jatkanut elämääni eteenpäin. Onko kenellekään kuitenkaan käynyt niin, että olisi palannut yhteen kun aika on ollut suhteen kannalta "suosiollisempi"?? Enkä nyt kaipaa mitään kyynisiä näkemyksiä asiasta, tiedän ne kyllä...
Takaportin auki jättäminen
Liisu
81504
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tapasin kiinnostavan pojan yhteisen harrastuksen merkeissä seitsemisen vuotta sitten. Olimme kuitenkin tosi nuoria ja asuimme eri paikkakunnilla, joten ihastuksesta ei tullut mitään. Tämän jälkeen näimme kuitenkin pari kertaa edelleen harrastuksen merkeissä leireillä, mutta 'aika ei tuntunut kypsältä' ja lisäksi ensimmäisellä kerralla minä seurustelin jonkun toisen kanssa ja toisella kerralla minä olin jo kihloissa ja hänkin seurusteli. Mutta se sama kipinä oli kuitenkin siellä pohjalla.
Viime keväänä näimme taas, minun kihlaukseni oli tällä välin purkautunut, ja hänkin oli vapaa. Olemme olleet nyt yhdessä yli puoli vuotta, harkitsen muuttavani hänen luokseen keväämmällä. Toisilleen paremmin sopivia ihmisiä ei voisi olla, tiesimme sen jo pieninä, mutta nyt näyttää siltä, että ihmissuhteiden harjoittelu muiden kanssa tässä välissä on ollut tosi hyväksi meille molemmille. Tietysti ne ovat kestäessään olleet ihan todellisia ihmissuhteita, mutta nykyisyyden näkövinkkelistä kohtalon ohjaus näkyy punaisena lankana.
Mun mielestä on täysin mahdollista, että väärällä hetkellä tavanneet voivat päätyä kuitenkin myöhemmin yhteen. Mutta siinä välissä ei kannata jättää elämää elämättä vaan porskuttaa eteenpäin, ihan niin kuin olet tehnytkin. Säilytä vaan ihana unelmasi jossain takaraivon perukoilla, se saattaa toteutua, tai sitten löydät jotain vielä ihanampaa.
Hyviä tuulia uudelle vuodelle!
Kiitos, viestisi rohkaisi minuakin.
Tapasin syksyllä miehen, joka tuntui olevan juuri sitä, mitä olen ikäni hakenut. Ja mikä hienointa, mies kertoi tuntevansa samoin.Tapailimme pari kuukautta, kunnes hän sanoi, ettei pysty kunnolliseen seurustelusuhteeseen tällä hetkellä. Vaikka hänen edellinen eronsa oli täysin käsitelty hän kertoi jostain syystä haluavansa olla nyt yksin. Samalla hän itki paradoksaalista tilannetta, sitä, että oli minuun ihastunut, mutta tunsi, että halusi olla yksin.
Minusta kaikki tämä tuntui niin turhalta: me molemmat olimme ihastuneita, toisillemme "täydellinen match", viihdyimme toistemme seurassa ja sitten kuitenkaan emme voineet jatkaa yhdessä. Lopullisia päätöstä erosta emme ole tehneet. Mies halusi vielä ajatella asiaa ja lupasi palata asiaan muutaman päivän päästä.Luotin, että asia käsitellään loppuun, koska mies on hyvin suoraselkäinen ja sanoi, ettei halua jättää asiaa roikkumaan.Nyt hänestä ei kuitenkaan vielä parin viikon jälkeenkään ole kuulunut jouluntoivotusta lukuunottamatta. En halua itsekään ottaa yhteyttä, sillä mitäpä mahdan, jos miehen ajtukset eivät vielä ole selvät. Toisaalta pelkään, että minun pitäisi hiljaisuudesta ymmärtää suhteen olevan loppuunkäsitelty. Silti toivon salaa, että ehkä joskus vielä..
Niin tuskin kovin monikaan suhde "onnistuu" silloin kun nämä on henkilölle ensimmäisä seurusteluja.
Kyseessä ei ainakaan meillä olleet ensimmäiset suhteet. Olemme 28-vuotiaita, ja molemmat seurustelleet useaan kertaan vakavasti tahoillamme..Tällöin luulisi tietävänsä mitä haluaa.
Meillä kävi samoin entisen avomieheni kanssa.. nelivuotinen suhde kaatui irtiottoon enkä usko että tästä enää noustaan.
Miehellä oli myös elämäntilanne jatkuvaa myllerrystä ja tilanne oli äärettömän raskas minullekin.. yritin jaksaa, uskoimme parempaan aikaan mutta sitä ei koko nelivuotisen suhteen jälkeenkään tullut.. kyllästyi odottamaan.
Tätä edelsi jo vuosi erillään asumista, tilanne parani hetkeksi, tuli kihlaus ja takaisinmuutto, mutta tuntui näin jälkeenpäin olevan pelkkää tekohengitystä..
Erosta on nyt puoli vuotta. Kaikkea uutta on tullut tilalle, uusi miesystävä jne..
Jotenkin mieli ajautuu useasti menneeseen ja mietinkin mitä suhteesta olisi tullut jos miehen elämäntilanne olisi ollut helpompi.. Sitä helpompaa hetkeä ei voi kuitenkaan odottaa lopun ikäänsä. Tämä oli meidän ratkaisumme :(
..Niin että anteeksi vaan kyyniset kommenttini. Mutta et taida itsekään uskoa suhteeseenne kovin paljon.
Oikeassa olet, eteenpäin olen jo elänyt enkä suuria odotuksia suhteen suhteen elätä. Pientä toivoa en kuitenkaan ole saanut tapettua ja siksi tämä keskustelu..
Niin kauan kun on elämää, on toivoa.
Hyvät hetket entisessä parisuhteessa jää muistoihin elämään, ja on ihan normaalia jäädä joskus muistojen valtaan..