Mikä neuvoksi?

Se kuuluisa vanha suola janottaa. Exäni ei ole edes varsinainen exä, sillä ehdimme säätää 3 maagista kuukautta. Ja ihan turha tulla sanomaan ettei noin lyhyessä ajassa voi oikeita tunteita olla mukana. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kuten moni varmaan arvaa, kyseessä on nuori pari. Emme ehtineet edes tutustua kunnolla. Riitelimme valtavasti, luottamuspulaa oli aivan koko ajan, muutaman kerran pistimme välit poikki. Mutta aina uudestaan palasimme toistemme luo. Meillä oli uskomattoman ihania hetkiä, jolloin tuntui että koko universumi taipuu tahtoomme ja maailma on meidän. Eron pääsyinä olivat juuri tuo luottamuspula (nuorimies ei siis uskonut mitään mitä sanoin, vaan kaikki paska mitä minusta sanottiin ja mitä minun sanottiin tehneen oli hänen mielestään totta.) Kyllästyin siihen että hän uskoi kaikkia muita paitsi minua, mutta kun kuulin hänestä jotakin, kysyin aina ensimmäiseksi häneltä itseltään miten asia oli. Ja kun hän kertoi asioiden "oikean" laidan, en ikinä kyseenalaistanut. Mielestäni ei kovinkaan reilua. Toki kaikkien riitojen ja ongelmien taustalla on muutama todella paskamainen temppu, toinen hänen tekemänsä ja toinen minun. "Erostamme" on nyt kuukausi pari, ja olin ensimmäiset viikot "eron" jälkeen täydellisen onnellinen ja unohdin jätkän ihan kokonaan. Sitten sattumalta näin hänen ajavan ohi vieraillessani hänen asuinkaupungissaan. (Asumme vieruskunnissa.) Pillahdin itkuun hänet nähdessäni. En tarvitse kuin pienen muistutuksen hänestä tai jostain yhteisestä muistosta niin alan itkemään hillittömästi hänen peräänsä. Kaikista ongelmista huolimatta haluan hänet ja vain hänet, ja olen valmis antamaan hänelle vaikka murhan anteeksi. Ongelmana on, etten uskalla kertoa hänelle tästä, sillä minusta tuntuu ettei häntä kiinnosta ollenkaan. Tiedän, että asia pitäisi ottaa puheeksi hänen kanssaan, mutta miten? Neuvokaa hieman. Ja jos häntä ei ollenkaan kiinnosta, tajuan kyllä siirtyä eteenpäin enkä jää roikkumaan.
5331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Maagisia ihania juttuja on mahdollista elämänsä aikana kokea monien ihmisten kanssa, jopa sellaisten, joiden kanssa luottamuspula yms, turhaa säätämistä ei ole.

Jos olisin sinä, antaisin ehdottomasti olla, ajan kulua, että unohtuis koko tyyppi. Tulee joku toinen...

jos olemisenne oli jo nyt säätöä luottamuspulan yms kanssa, se on sitä myös myöhemmin ja tod.näköisesti vielä sotkuisempana.

Äänestä

tosi vanha suola

Äänestä
  • Haista nyt homo perse

    Äänestä

Ei pidä ottaa liian vakavasti ja rajoittaa toista häkkiin: kokeitaa vaikkapa avoin suhde, suojaseksi ja ei ahdista toisen menot (tai tulot) :)

Äänestä

älä ainakaan esittäydy epätoivoisena :) ole rohkeasti oma itsesi ja näytä että pärjäät myös ilman häntä! Ole itsevarma ja "onnellisen näköinen". Usein ihminen haluaa sen, mitä ei voi saada, mutta älä kuitenkaan vie asiaa liian pitkälle!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahdonhänet kirjoitti:

Se kuuluisa vanha suola janottaa. Exäni ei ole edes varsinainen exä, sillä ehdimme säätää 3 maagista kuukautta. Ja ihan turha tulla sanomaan ettei noin lyhyessä ajassa voi oikeita tunteita olla mukana. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kuten moni varmaan arvaa, kyseessä on nuori pari. Emme ehtineet edes tutustua kunnolla. Riitelimme valtavasti, luottamuspulaa oli aivan koko ajan, muutaman kerran pistimme välit poikki. Mutta aina uudestaan palasimme toistemme luo. Meillä oli uskomattoman ihania hetkiä, jolloin tuntui että koko universumi taipuu tahtoomme ja maailma on meidän. Eron pääsyinä olivat juuri tuo luottamuspula (nuorimies ei siis uskonut mitään mitä sanoin, vaan kaikki paska mitä minusta sanottiin ja mitä minun sanottiin tehneen oli hänen mielestään totta.) Kyllästyin siihen että hän uskoi kaikkia muita paitsi minua, mutta kun kuulin hänestä jotakin, kysyin aina ensimmäiseksi häneltä itseltään miten asia oli. Ja kun hän kertoi asioiden "oikean" laidan, en ikinä kyseenalaistanut. Mielestäni ei kovinkaan reilua. Toki kaikkien riitojen ja ongelmien taustalla on muutama todella paskamainen temppu, toinen hänen tekemänsä ja toinen minun. "Erostamme" on nyt kuukausi pari, ja olin ensimmäiset viikot "eron" jälkeen täydellisen onnellinen ja unohdin jätkän ihan kokonaan. Sitten sattumalta näin hänen ajavan ohi vieraillessani hänen asuinkaupungissaan. (Asumme vieruskunnissa.) Pillahdin itkuun hänet nähdessäni. En tarvitse kuin pienen muistutuksen hänestä tai jostain yhteisestä muistosta niin alan itkemään hillittömästi hänen peräänsä. Kaikista ongelmista huolimatta haluan hänet ja vain hänet, ja olen valmis antamaan hänelle vaikka murhan anteeksi. Ongelmana on, etten uskalla kertoa hänelle tästä, sillä minusta tuntuu ettei häntä kiinnosta ollenkaan. Tiedän, että asia pitäisi ottaa puheeksi hänen kanssaan, mutta miten? Neuvokaa hieman. Ja jos häntä ei ollenkaan kiinnosta, tajuan kyllä siirtyä eteenpäin enkä jää roikkumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu