Vähän arveluttaa sijoittaa tätä ongelmaani tälle alueelle kun täällä suurin osa näyttää olevan yksinäisiä seuranhakijoita.
Mutta varmaan jokaisella yksinäiselläkin ihmisellä on selkeä mielipide siitä, että mitä
ystävyydeltä odottaa ja mistä siinä nauttii.
Olen aikuinen perheetön mies, lähipiirissäni minulla on muutama ystävä. Tärkeintä
minulle on, että voin luottaa heihin ja he voivat luottaa minuun. He eivät tunne toisiaan, koska asuvat eri paikkakunnilla, eri-ikäisiä, jne. Joten olen viettänyt aikaa yhden kanssa kerrallaan. Yleensä tavataan kerran pari kuukaudessa, välillä soitellaan ja vaihdetaan pikaiset kuulumiset.
Yksi heistä on naispuolinen, hänen kanssaan ajanvietto on erilaista; kokkaillaan, matkaillaan, "nukutaan", jne.
Mutta nyt tulee sitten se suuri ero minun ja heidän välillä.
Eli olen kyllästynyt siihen, että he kertovat liian pitkään ja yksityiskohtaisesti
sellaisista asioista jotka eivät minua millään tavalla kiinnosta.
Kyllä itsekin puhun omista asioistani, mutta yritän tiivistää ne sen verran lyhyeen, että toinen ei pitkästyisi.
En millään jaksaisi kuunnella miespuolisen kaverini yksityiskohtaista kertomusta hänen viikonlopustaan kun hän on tutustunut uuteen naiseen. En halua tietää naisen painoa ja pituutta, minua ei kiinnosta mitä he ruokaa he yhdessä ravintolassa söivät.
Tai en ole kiinnostunut kuulemaan toisen kaverin yksityiskohtaisia juttuja hänen työpäivästään; montako asiakasta oli, kuinka paljon tuli myyntiä, mikä tuote loppui kesken, jne.
Olenko siis huono kuuntelija kun en jaksa?
Vai olenko liian kiltti, pitäiskö mun sanoa suoraan, että
"Lopeta tuo aina samoista asioista höpöttäminen!"
Vai pitäiskö mun vain vetäytyä erakoksi ja nauttia tuulen huminasta ja sateen ropinasta?
Mutta varmaan jokaisella yksinäiselläkin ihmisellä on selkeä mielipide siitä, että mitä
ystävyydeltä odottaa ja mistä siinä nauttii.
Olen aikuinen perheetön mies, lähipiirissäni minulla on muutama ystävä. Tärkeintä
minulle on, että voin luottaa heihin ja he voivat luottaa minuun. He eivät tunne toisiaan, koska asuvat eri paikkakunnilla, eri-ikäisiä, jne. Joten olen viettänyt aikaa yhden kanssa kerrallaan. Yleensä tavataan kerran pari kuukaudessa, välillä soitellaan ja vaihdetaan pikaiset kuulumiset.
Yksi heistä on naispuolinen, hänen kanssaan ajanvietto on erilaista; kokkaillaan, matkaillaan, "nukutaan", jne.
Mutta nyt tulee sitten se suuri ero minun ja heidän välillä.
Eli olen kyllästynyt siihen, että he kertovat liian pitkään ja yksityiskohtaisesti
sellaisista asioista jotka eivät minua millään tavalla kiinnosta.
Kyllä itsekin puhun omista asioistani, mutta yritän tiivistää ne sen verran lyhyeen, että toinen ei pitkästyisi.
En millään jaksaisi kuunnella miespuolisen kaverini yksityiskohtaista kertomusta hänen viikonlopustaan kun hän on tutustunut uuteen naiseen. En halua tietää naisen painoa ja pituutta, minua ei kiinnosta mitä he ruokaa he yhdessä ravintolassa söivät.
Tai en ole kiinnostunut kuulemaan toisen kaverin yksityiskohtaisia juttuja hänen työpäivästään; montako asiakasta oli, kuinka paljon tuli myyntiä, mikä tuote loppui kesken, jne.
Olenko siis huono kuuntelija kun en jaksa?
Vai olenko liian kiltti, pitäiskö mun sanoa suoraan, että
"Lopeta tuo aina samoista asioista höpöttäminen!"
Vai pitäiskö mun vain vetäytyä erakoksi ja nauttia tuulen huminasta ja sateen ropinasta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen nainen ja mulla on vähän sama ongelma. Ehkä osittain olen kärsimätön, mutta toisaalta kyllä jotkut ihmiset ovat aivan kamalia jaarittelijoita.
Minusta pitäisi jonkin verran sen toisenkin osata lukea, mistä ystävä on kiinnostunut ja mistä ei. Itse esimerkiksi yritän olla puhumatta kovin paljon koirastani niille, joista tiedän, etteivät ole kovin eläinrakkaita.
Mulla itselläni on tietyt aiheet, joista en jaksa oikein kuunnella. Monesti kyse sellaisista arkisista jutuista, kuten ostoksilla käynti, siivoaminen jne. "Suorituspuhetta" (tein sitä tätä ja tuota) en jaksa ollenkaan kuunnella. Myöskään ulkomaanmatkoista haluan kuulla vain mielenkiintoisimmat palat, en selostusta hotellin palveluista, tuliaisostoksista ja mitä milloinkin syötiin.
Ette ansaitse ystäviänne.
Minun ystäväni on ammatiltaan rakennusmies ja hän puhuu pääasiassa omasta työstään kuinka hän teki sitä ja tätä ja asensi yhtä sun toista ja kuinka hänen pomonsa on m.ulkku jne jne. Ja hänellä on ollut joitain vaivoja jotka ovat yleisiä kyseisessä ammatissa, mutta ei niistä välttämättä kahvipöydässä välittäisi kuulla. Vaikeaa osallistua edes koko keskusteluun sen kummemmin kun itse en tiedä juurikaan kyseisestä alasta mitään ja vastaukseni onkin usein "joo/okei/kyllä/aivan!/aijaa".
Itsekin toki pidän omasta työstäni mutta en juurikaan jaksa omista työasioistani puhua vapaa-ajalla.
Muuten hän on mukava ihminen ja olen hänet tuntenut ihan pikkupojasta asti, että siinä mielessä kaverini on kuitenkin minulle todella tärkeä. Monesti olen yrittänyt järkätä jotain oheisohjelmaa silloin kun tavataan, kuten xboxilla pelaamista tai elokuvien katselua. Silloin tämä ystävänikin unohtaa omat arkiset asiansa helpommin.
Eli suosittelen muillekin, että jos vain mahdollista niin koettakaa järkätä jotain muuta oheistoimintaa tapaamisten yhteyteen mikäli mahdollista, ettei tarvitse kaveristaan ahdistua! :)