Monien naisten suusta kuulee väittämän "ennemmin yksin kuin huonossa parisuhteessa" Syy on se että naisen on todella paljon helpompi lähteä suhteesta koska tietää että kysyntä on aina taattu. Naisen ei tarvi viettää aikaa yksin jos ei sitä itse halua. Eriasia olla ruma mies. Jos tosiaan käy niin että suhteeseen pääsee niin kyllä itse ajattelen että ennemmin huonossa parisuhteessa kuin yksin. Kun yksinäisyyttä on takana käytännössä koko elämä niin ei niin huonoa parisuhdetta olekaan etteikö sitä kestäisi. Tulkoon vaikka turpiin tai mitä tahansa mutta onpa tunne että joku välittää kun se jaksaa siinä rinnalla roikkua vaikka mahkuja olisi komeampiinkin.
Ennemmin huono parisuhde kuin yksinäisyys
RumiksenAjatelmia
73253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Huonossa parisuhteessa olo voi olla vieläkin yksinäisempi kuin ihan yksin. Siinä kun joutuu kestämään sitä jatkuvaa mielipahaa kun toinen kohtelee huonosti tai oot sille ihan mitätön kotiorja. Yksin ei tarvitse kestää sellasta toisen aiheuttamaa pahaa oloa ja hyväksikäyttöä, tosin on yksinäisyyskin paha olo, mutta kyllä sen kestää kun siihen tottuu.
Itse olen oppinut nauttimaan yksin olosta niin paljon, että vaikeeta olis tästä luopua, sen pitäisi olla sitten ihan oikeaa rakkautta ainakin eikä mitään, että joku vaan tyyppi.
Analyysisi on väärä. Useimmat naiset OIKEASTI ovat mielummin yksin, kuin huonossa suhteessa. He haluavat nimittäin parisuhtelta kumppanuutta, jota miehet harvemmin pystyvät antamaan. On paljon pahempaa olla parisuhteessa yksin, kuin sinkkuna yksin. Edellinen kommentoija tuon jo totesikin.
Tutkimuksissa on muuten todettu, että parisuhde parantaa kyllä miesten elämänlaatua, mutta ei naisten.
Totta toinen puoli. Itse olen aina onnellinen parisuhteessa mutta surullinen ollessani yksin. Juttu ei ole se etteikö mulla olisi tekemistä. On kyllä mukava työ, vielä mukavampia harrastuksia ja kavereitakin mutta yleisesti kun yksinäistä miestä kuvitellaan jotenkin muita huonommaksi ja joissaintapauksissa jopa homoksi (senkin kokenut) niin mikään yksinäinen elämäntilanne ei koskaan ole mukava kuin vastaavasti parisuhteessa ollessa on kun tuntee oikeasti että joku välittää. Yksinäinen mies ei juuri koskaan saa välittämisen tunnetta kuin korkeintaan omilta vanhemmiltaan mutta sitä ei lasketa siihen että joku oikeasti välittää. Jostainsyystä yksinäiset naiset ovat todella harvassa jos väitteessäsi on edes hitusen perää.
-Tutkimuksissa on muuten todettu, että parisuhde parantaa kyllä miesten elämänlaatua, mutta ei naisten.
En yhtään ihmettele tuota. Suurimmassa osassa parisuhteita naiset edelleenkin kantavat suurimman vastuun kodinhoidosta ja asioiden hoitamisesta ajallaan. Miehet kyllä jeesailevat enemmän kuin ennen vanhaan, mutta päävastuu on aina kuitenkin naisilla. Jatkuvasti saa kuulla seurustelevilta ystäviltä, miten miesten jälkiä joutuu siivoamaan ja palvelemaan kuin pikkulasta. Lasten syntyessä tilanne vain pahenee entisestään vuosi vuodelta joten eipä ihme, että juuri siinä vaiheessa erotaan helpoiten. Moni nainen sanoo, että eron jälkeen on paljon helpompaa olla vain lasten kanssa yksin kun ei enää tarvitse miestä passata.
Ymmärrän, että miehet ovat vähän hämmentyneessä tilassa koska vielä ihan äskettäin miehen tehtävä oli vain käydä töissä ja nainen hoiti kodin, mutta nyt naisetkin käyvät töissä, joten kotitöiden pitäisi kyllä jakautua tasaisemmin.
Ymmärrettävää on myös se, etteivät kaikki naiset halua mukaan siihen stressiruljanssiin vaan kestävät mieluumin yksinäisyyttä ja kauhistelevat vierestä ystäviensä stressaavaa elämää.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/29/jenny-lehtinen-metatyo-kunniaan
"Tutkimuksissa on muuten todettu, että parisuhde parantaa kyllä miesten elämänlaatua, mutta ei naisten."
Omista kokemuksestani voisin sanoa samaa.
Olet siis päässyt useampaankin parisuhteeseen? Miten siis voit olla ruma?
Heh, mulla se on ollut oikeastaan päinvastoin. Suhteeseen päästyäni kumppanini elämänlaatu (materian osalta) nousi huomattavasti. Olemme olleet jo viisi vuotta yhdessä ja tänä aikana hän ei ole käynyt töissä, lukuunottamatta muutamia työharjoitteluja. Tämä johtuu opiskelusta, eli toivottavasti tulevaisuudessa asia muuttuu. Kuitenkin reilusti suurempi osa kuluista on langennut minulle ja SILTI kaikki kotityöt menevät meillä tasan.
Se, että toinen joutuu siivoamaan toisen aikuisen jälkiä on eräänlaista henkistä väkivaltaa, nöyryyttämistä. Kenenkään ei tänä päivänä pitäisi joutua olemaan parisuhteessa toisen palvelija, muuta kuin jos toinen on kipeä. Kuitenkin sitä tapahtuu todella paljon ja useimmiten niin päin, että mies on se palveltava. Tosin se ei aina ole miehen omakaan vika, koska jos kotona on siihen lapsena oppinut, on vaikea aikuisena muuttaa tapojaan.
Olenkin kiitollinen äidilleni siitä, että hän pakotti minut hoitamaan oman osuuteni kotitöistä jo lapsena. Eikä siitä todellakaan mitään rahaa maksettu, eihän aikuisillekaan makseta. Ne vaan PITÄÄ OPETTAA lapsille, sukupuoleen katsomatta. Kaikki pyykinpesut, ruoan laitot, lumen luonnit, siivoilut, kaikki piti opetella ja myös tehdä kotona, jokaisen vuorollaan. Siitä ei edes keskusteltu vaan se oli pakko. Nyt ne asiat ovat niin selkärangassa, ettei niitä erikseen tarvitse edes ajatella. Sitä vaan tarttuu toimeen ja tekee.
Hyviä ja asiallisia kommentteja, olen hämmästynyt. Kotityöt ovat välttämätön paha, miksi niiden jakamisesta ei voisi keskustella heti suhteen alussa ja sopia työnjako. Säästyttäisiin monelta itkulta.
No se siinä ongelma onkin, että toisella voi olla täysin eri käsitys siitä mikä edes on siisteyttä ja mikä ei. Jollekin se on sitä, että puhtaita tiskejä ei enää löydy kaapista, sitten vasta on järkeä tiskata. Jotkut taas huuhtelevat heti käytön jälkeen ja laittavat koneeseen tai tiskaavat käsin usein.
Esim. mun tiskausvuoro tarkoitti sitä, että tiskaan kun tiskiä on kertynyt kohtalainen läjä. Mutta ukko tosiaan odotti kunnes mitään puhtaita ei enää löydy ja siitähän tulee sitten riita, kun mä nillitän siitä asiasta ku tekisin ruokaa ja kaikki välineet on likaisia, eikä pöydällä oo tilaa.
Sama jonkun imuroinnin kanssa, hän imuroi kyllä omalla vuorollaan, mutta ei kunnolla. Suurinpiirtein vain ne kohdat joista kävellään. Siinä ei montaa minuuttia mene, mutta pääseepähän sanomaan että on hoitanut oman osansa. Ei esimerkiksi imuroinut keittiön pöydän alta, jossa on murusia jotka tuntuvat inhottavasti jalkojen pohjissa. Ei, koska siinä joutuu siirtelemään tuoleja.
En minäkään ihan aina ala sohvan alta imuroimaan, suursiivoukset on erikseen mutta yhtä kaikki ainoa kunnon imurointi tapahtui silloin kun oli mun imurointivuoroni.
Sitten on tosiaan se astioiden jättäminen sinne tänne pöydille, ei voi rätin kanssa lasirinkuloita pyyhkäistä pöydästä, pöytä on kuin tahmainen baarin pöytä. Ostin sellasia lasin alustojakin, muttei edes niitä voinut opetella käyttämään. Ja likaisia vaatteita lojui siellä täällä, mutta kyllä hän omat pyykkivuoronsa tunnollisesti hoiti..
Näitä esimerkkejä löytyis vaikka kuinka paljon, eikä tällaisia pieniä asioita voi kaikkia "sopia etukäteen" kun ei tuu ajatelleksikaan, että jollain voi olla niitä pieniä ärsyttäviä tapoja ja alussa esitti niin siistiä ja kunnollista.
Minua ärsytti kun ex-vaimo jätti aina pölyt pyyhkimättä kalusteiden jalkojen alta. Jo armeijassa opetettiin että ne pitää muistaa pyyhkiä tai punkat räjäytetään ja tupasiivous menee uusiksi.
Tässä pitää ymmärtää mitä nainen tarkoittaa "huonolla suhteella".
Miehet LUULEVAT naisen tarkoittavan että mies on
- väkivaltainen
- juoppo/narkkari/sossupummi
- ilkeä, narsisti, petollinen, tms
Oikeasti nainen tarkoittaa että saatavilla olevilta miehiltä puuttuu mm. seuraavia ominaisuuksia:
- raha, status
- pituus
- koko
- naamakomeus
- itsevarmuus
- seksikokemus
Tai mies on
- tyhmä
- juntti
- naista reikänä ja kodinkoneena pitävä, muistaa tuoda tämän esille omahyväistä tyytyväisyyttä myhäilevin, ala-arvoisin kommentoin
- ei keskustele, tykkää puristella ohimennessään kun se nyt kuitenkin kiihottaa häntä itseään, "pari"suhteen ainoaa osapuolta
Hyvin sanottu! Nuo ovat juuri niitä asioita, joita mies luulee"huonon suhteen"tarkoittavan ja mitä ne naisten mielestä tarkoittavat ja tuohon listaan pitää vielä lisätä parisuhdekokemus, pelkkä seksikokemus ei riitä varsinkaan jos miehellä on ikää jo lähemmäs 30v, ellei sitten kyseessä ole satoja naisia pannnut top10% YTM, joka ei ole halunnut sitoutua, tuollaisen miehen kesyttäminen ja sitouttaminen on naiselle suurin ylpeydenaihe.
Tai palstan miehet LUULEVAT, että syynä on
- raha, status
- pituus
- koko
- naamakomeus
- itsevarmuus
- seksikokemus
Tämä lista kyllästyttää! Aina tätä samaa.
Jos naiselta kysytään, vastaus voisi olla
- emotionaalinen poissaolo
- fyysinen poissaolo (esim. kaikki illat harrastuksissa tai poikien kanssa kaljalla)
- uppoutuminen pelaamiseen /somettamiseen/kanavasurffaukseen eli läsnäolon puute
- pettäminen
- arvostuksen puute ja mitätöinti
- kaiken yhteisen kokemisen, jakamisen, tekemisen ja yhteisten arvojen puuttuminen
- jatkuva riitely, katso edellä
- huono ja itsekäs seksi, saa kyllä kokemaan naisen todella arvottomaksi
Huonolle parisuhteelle on määritelmiä varmaan yhtä paljon kuin naisiakin, mutta itselleni toi läsnäolon puute ja emotionaalinen etäisyys on pahin ja varmaankin eroon päättyvässä listassa on useampiakin elementtejä.
Ja tässä herää kysymys millä kriteereillä mies on valittu.
Älykkyys? Empaattisuus? Käytöstavat?
Vai:
Ulkonäkö? itsevarmuus? pokaustaidot?
Ilman muuta 30 ja 40 naisille on tarjolla paljon eronneita ja siitä katkeroituneita miehiä joiden ei enää tarvitse pomppia naisten pillin mukaan niin kuin parikymppisinä kun naisilla oli kaikki valta pariutumismarkkinoilla. Nämä miehet ovat saaneet itsevarmuutta ja pokaustaitoja, ja tällä kertaa haluavat että nainen paapoo heitä.
Niitä mukavia ja fiksuja kyllä löytyy myös. Mutta ai niin, ei ole sitä kemiaa. Kun ei vaan sytytä jos mies on liian mukava eikä riittävän dominoiva.
Jos se kyllästyttää naisia, osaatko arvata kuinka paljon se kyllästyttää miehiä?
Jos miehellä on pituutta, kokoa, naamakomeutta, statusta, itsevarmuutta ja pokaustaitoja...hän saa läjäpäin naisia, riippumatta onko hän uskollinen/läsnäoleva/empaattinen tms.
Jos näitä ominaisuuksia puuttuu, naisia ei saa vaikka olisi maailman uskollisin, läsnäolevin, empaattisin, yms mies.
Taas kerran, millä perusteilla se mies on valittu?
Tarvitsee varmaan allekirjoittaa ensimmäinen osittain, sillä listan ensimmäistä osaa en omista, mutta toinen osa osuu, tosin koko ei ole "sairaanloinen" tai mitenkään tai/ja erikoisesti huomiota herättävä, eikä kyllä tarvitse olla mitenkään itsevarma, kaikki vain tapahtuu, jos on tapahtuakseen. =)
Toisen kirjoittajan kohdalla osaan olla 2 ylintä, mutta en alinta.
Neljäs käytännössä "kertoi" Casanova gigolon oppikirjan vältä näitä karikkoja. =) (Suosittelen sisäistämään sen jos naiselta kysytään jälkeisen tekstin, koska nainen tuntee naisen parhaiten ja tietää mikä toimii. Parhaatkin opettelevat puhumaan naista ja heidän opettajansa on nainen)
Et ole tainnut olla pitkässä parisuhteessa? Kummasti se kumppani tuntuu muuttuvan ajansaatossa läpinäkyväksi.
En ole ollut sellaisessa suhteessa, jossa kaikki kohdat listastani olisivat toteutuneet, mutta kaikista huonoiten voin pitkässä suhteessani, joka alkoi ystävyydestä ilman kemioita. Nämä olivat siis esimerkkejä siitä, mitkä koen itse huonon parisuhteen tunnusmerkeiksi.
Ei huonoja suhteita ole ainoastaan "jännisten" kanssa. Myös piintyneet "kiltit ja kunnolliset"poikamiehet saattavat kyllä ajatella, että nainen on kiva lisä keittiöön ja makuuhuoneeseen, mutta samaan tapaan jatketaan kaljoittelua ja nenä kiinni läppärissä. Tästä kokemusta lähipiiristä, ei toki päde kaikkiin.
Kuten sanoin, en allekirjoita listaasi mutta seison kyllä sen takana mitä itse kirjoitin. Monesta miehestä voi myös paljastua yllättäviä asioita, kun paremmin tutustuu. Ja muutamakin kohta listasta voi tehdä parisuhteesta sietämättömän, on suhde kenen kanssa tahansa. Olet kyllä oikeassa siinä, että kannattaa olla hyvin nirso.
En olisi voinut paremmin listata. Aloittaja ei selvästikään ole ikinä ollut huonossa parisuhteessa. Huono parisuhde vie vähän kerrallaan kaiken ilon elämästä ja jossain kohtaa yksin olokin on parempi vaihtoehto, kuin ahdistava parisuhdevankilassa lusiminen.
Ja entäs naiset sitten?
Vanhenemisen lisäksi moni lihoo, ja vaihtaa tyylikkäämmät vaatteet lökäreihin. Hiukset leikataan lyhyiksi.
Jos nainen nuorempana halusi miehen sänkyyn, vanhempana mies halutaankin sängystä keittiöön tekemään remonttia.
Nuorempana pari istui juttelemassa elämänfilosofiasta ja vaikka mistä, vanhempana nainen haluaakin jutella vain tylsästä arjesta.
Niin että miksiköhän se mies tylsistyy ja laiskistuu?
Ai niin, näin kuuluukin olla. Sehän on sitä neljän kympin kriisiä jos mies sitten jossain vaiheessa alkaa haluamaan elämältään muutakin.
Vai kuinka?
Taas kerran, millä perusteella kumppani on valittu.
Etkös sinä kirjoittanut että exäsi oli pitkä ja komea jännämies, mutta huolimatta hänen epäkelvosta luonteestaan, et jättänyt miestä vaan mies jätti sinut?
Tämä kertoo paljon.
Pitkän suhteeni mies oli akateeminen ketmi ja ihan tavallinen mies. Suhde vaan alkoi jossain kohtaa happanemaan ja viimeiset vuodet oli pitkälti kuin haudassa elämistä.
Suhde jännämiehen kanssa alkoi aikalailla seksuaaliselta pohjalta, niin ainakin halusin uskotella itselleni, mutta koska en ole kylmä ja tunnevammainen ihminen, ihastuin jopa rakastuin.
Minun mies oli kiltti ja halusin nimenomaan kiltin miehen. Hän oli kunnollinen, opiskeli ja kävi töissä, enimmäkseen mun rahoilla eleltiin, muttei se ollut ongelma. Komeakaan hän ei ollut vaan mua vain hiukan pidempi pullukka.
Mutta just ne pienet arjen asiat, se miten pikkuhiljaa salakavalasti kaikki asiat siirtyivät minun harteille. Hän esitti suhteen alussa siistiä, mutta sainkin jälkeenpäin kuulla, että hänen kämppänsä oli ku kaatopaikka alunperin ja hän hankki sinne siivoojan ennen mun kutsumista kylään. Mun luokse muuttaneena vasta alkoi se sottaaminen.
Ja kun huomautin siitä, ettei ole kivaa keräillä toisen likapyykkejä ja tahmaisia astioita yms. hän vain kylmästi totesi, että ei ne häntä itteään haittaa, mua vaan. Eli mulla oli ongelma, ei hänellä!
Kyllä yritin aikani vain kestää, mutta parisuhteessa alkaa kyllä asiat toisessa pänniä jos ei sen vertaa arvosta, että edes yrittäisi tehdä niille jotain. Ei se ole mun tehtäväni olla miehelle äiti, kyllä siinä seksihalutkin alkaa hiipua kun suhteesta tulee sellainen "äiti-lapsi" painotteinen.
Te jotka paasaatte näistä jännämiehistä täällä, niin kyllä ihan tavallinen kiltti mieskin voi olla huono mies, jännämies ja usein myös onkin.
Jep, se ihan tavallinen kiltti mies osaa kyllä tilaisuuden tullen olla toisen tarpeita täysin huomioimaton, itseään passauttava, sottainen, laiska, passiivinen, vittuileva, vaativa, kaiken vastavuoroisuuden unohtava, epäkunnioittava, kylmä ja itsekeskeinen.
Osa noista oli esimerkkejä suhteista, joihin on ihan omasta tahdosta jättänyt menemättä, ei tarvitse edes harkita elämänlaadun huonontamista ;)
Ja ihan parikymppisenä tuli seurusteltua huonossa suhteessa ns. "kiltin" miehen kanssa, joka edellytti paapomista ja itki marttyyrina, jos kaikki ei mennyt hänen tahtonsa mukaan. Elämäni huonoin suhde onnellisuuden kannalta sekä myös seksuaalisesti.
Veit sanat suustani. Muutama samaa jankuttava tyyppi täällä. Sama kuin lukisi hihhuliuskovaisten juttuja.
Siis varmasti naisetkin voi olla huonoja kumppaneita! En missään määrin väitä, etteikö naisessa voisi olla yhtä lailla vikaa. Nämä nyt sattuivat olemaan asioita, jotka mulle naisena suhteessa on tärkeitä elementtejä, mutta ilmeisesti ne ei sitten päde miehen suhtautumisessa naiseen kun tulkitsit sen pelkästään moitteena miehille !?
Täsmälleen sen arkipäiväistymisen takia pitäisi olla sitä yhteistä tekemistä ja jakamista, ehkä jonkun uuden asian kokemista yhdessä. Mutta sekin on mulle yhdentekevää, jollen koe, että toinen on myös tunnetasolla läsnä, kai siihen auttais sekin, että ollaan alusta asti yhteen sopivat.
Ihan tyytyväisenä oon jatkanut, vaikka mies oiskin lökäreissä kasvattanut pienen etupakin, kunhan ei muu seksikkkyys oo ihan kokonaan kadonnut. Ongelmia on syntynyt ennemmin siitä, jos se yhteinen seksikkkyys on uupunut alusta asti tai jos listan asioita vilahtelee enemmänkin. Silloin ei tee mieli seksiäkään.
Miehille se ulkoinen on ilmeisesti tärkeämpää kuin olen arvannutkaan, vaikka kukapa ei haluaisi olla kumppaninsa edessä seksikäs. Taitaa olla tavallisin tarina se, että arki, mahdollisesti lapsiperhearki, vie mehut ja roolit suhteessa muuttuu. Toi aiemmin mainittu äiti/lapsisuhde ei ainakaan auta asiaa, se ei ole ideaalitilanne miehellekään. Palstan suosikkisarjaa lainatakseni "Nobody likes to fuck mean momma!".
Mutta sitä voi miettiä, mihin se seksikkkyys kuolee. Väitän, että mikäli suhde on hyvä, seksi jatkuu.
"Ihan tyytyväisenä oon jatkanut, vaikka mies oiskin lökäreissä kasvattanut pienen etupakin, kunhan ei muu seksikkkyys oo ihan kokonaan kadonnut."
Tiesitkö että miehet ja naiset ovat erilaisia? Nuorena, kun naisten on helppoa näyttää seksikkäiltä, tämä ero tuntuu sopivan kun miesten on kehityttävä itsevarmemmiksi jne. Mutta sitten kun naisilla onkin vähän haastetta pysyä timmeinä, hei mitäs jos lössähdetään molemmat? :/
Taannoisessa gallupissa SUOSITUIN mies 35 ikäluokassa oli sellainen hieman nallekarhumainen mies jolle oli kerääntynyt vatsaakin. Toistan: suosituin. Mutta missään gallupissa ja missään ikäluokassa suosituin nainen ei ole sellainen jolta löytyy miespömppis. Jos sinulle käy nallekarhumainen mies jolta löytyy vatsaa, ihan ok. Mutta naiselle se on ihan eri tavalla miinusta.
Olet siis oikeassa, miehet ovat visuaalisempia. Naisilla on helppoa nuorena, se ei tarkoita sitä että ikuisesti riittää "kun vain on nainen". Miehillehän tuo on itsestään selvää, lähtököhtaisesti mies ei ole mitään - vasta kun osoittaa kyvykkyyttä, rohkeutta, jne...miehellä on mitään arvoa.
Eli summa summarum. Jos lössähdät, et välitä miehestäsi vaan pidät häntä työkoneena. Tämän pitäisi olla itsestään selvää, vaikkei mies herrasmiesmäisyyttään uskaltaisi huomauttaa pelastusrenkaista.
Loistava kirjoitus.
Naiset haluavat olla kapitalisteja nuorina kuin heillä on enemmän valuuttaa pariutumismarkkinoilla, ja sosialisteja vanhempina kun etu on menetetty ja valuutan arvon säilymisen eteen on tehtävä vähän työtäkin.
35 nainen: alkaa olemaan haastavaa nättinä pysyminen, mitä jos molemmat lopetetaan stressaaminen ulkonäöstä ja elellään vain tätä arkea?
No mitäpä jos 25-vuotiaina lopetetaan stressaaminen itsevarmuudesta, määrätietoisuudesta, rentoudesta naisten seurassa, aloitteista Ja pakeista, rohkeudesta, nopeaälyisyydestä, sosiaalisuudesta, valppaudesta hoitaa tilanne jos tulee ongelmia, uralla etenemisestä, lihaksien hankkimisesta, tyylikkäästä pukeutumisesta, jne? Hoidetaan vaan opinnot ja aletaan seukkaamaan ujojen nörttien kanssa, eiks joo?
Kiitos kannustuksesta, ei ole ollut suunnitelmissa lössähtää tai pikemminkin - näin ei ole käynyt. Ymmärrän ja allekirjoitan, kummallakin on vastuu näyttää viehättävältä kumppanilleen
Totesin ainoastaan, että minua ei häiritse miehen lössähtäminen ja siksi miesten visuaaliset tarpeet eivät lakkaa hämmästyttämästä minua. Se tuntuu olevan asia, joka eniten osalle suhteessa merkitsee.
"25-vuotiaina"
* 18-vuotiaina.
Tuo sopii. Ei työtä miehekkyyden vuoksi, ollaan vaan miehiä ja kaikki saa tyttöystävän. Sit kolmekymppisinä voidaan pukeutua niihin lökäreihin ja naisetkin saa vaan olla naisia. Ei paineita mistään. Reilu diili.
Mutta miehet tekee duunia miehekkyyden eteen nuorina / naiset ei tee duunia naisellisuuden eteen vanhempina? Nyt menee akat huumoriosastolle.
Eipä miehetkään aina ymmärrä naisen pakkomiellettä "miehekkyyteen" jota ei tarvita enää nykymaailmassa.
Miksi niin moni nainen haluaa tuntea olevansa turvassa eli pitää olla se pitkä mies? Emme asu savannilla, ei ole tarvetta nähdä heinikon yli.
Miksi niin moni nainen haluaa kookkaamman miehen, kun lyhyt ja hintelä on riittävän vahva selviytymään arjen askareista? Emme asu viidakossa, ei ole tarvetta kantaa antilooppia luolaan.
Miksi miehen pitää olla rento ja itsevarma naisten seurassa? Ei nainenkaan ole rento ja itsevarma kun perhoset pyörivät vatsassa?
Näin esimerkkeinä.
Vastaukset toki löytyvät biologiasta.
Ai niin.
Minä tunnen useammankin korkean statuksen miehen jotka seurustelevat pienituloisten naisten kanssa. Miksi niin harva naistoimitusjohtaja seurustelee pienituloisen miehen kanssa?
Jos meitä ei haittaa jos kumppanin ammatillinen status on useampaa luokkaa alhaisempi, miksi se on kovatuloisille naisille ongelma?
Taisitkin jo itse vastata näihin.
Olen huono vastaamaan kaikkien naisten puolesta, kun olen itse seurustellut parinkin hintelän, itseäni köyhemmän ja lyhyemmän kanssa. Mutta taidan olla taas kerran vaan "poikkeus sääntöön".
Tämähän on ikuinen ja rakastettu aihe tällä palstalla. Aihe, joka ei minua kiinnosta jankuttavan ja itseään toistavan kaavansa vuoksi, varsinkaan kun se ei liity aloitukseen vaan enemmänkin parinmuodostukseen ja tapailuun. Tästä aiheesta keskustelu villiintyy aina rumaksi.
Ikävää tietenkin olla kuulumatta nähtävästi halutuimpaan miesryhmään, mutta koska en itsekään ole siihen halutuimpaan naisten kermaan koskaan kuulunut, niin ihmettelen ainoastaan miksei pelata niillä korteilla, jotka on jaettu. Näin me ei-niin-klassisen-kauniit ja luonnostaan vähemmän naiselliset naisetkin teemme. Ja vaikea ehkä uskoa, mutta ei se todellakaan ole naisena sen hauskempaa tai helpompaa.
Mistä tämä "tieto" on lähtöisin, että se on juuri vain naisille ongelma? Kun siitä yrittää löytää jotain virallista tietoa netistä, ei löydy kuin tätä ätmien ulinaa eri palstoilta.
Oikeiden julkaisujen ja tutkimusten väite on päinvastainen, eli miehet eivät halua paremmin tienaavia naisia. Eli ei se aina pelkästään siitä naisten nirsoilusta kiinni ole..
http://www.city.fi/blogit/7/onko naisen valittava rakkauden ja menestyksen valilla/128050
Niin. Sehän on tunnettu tosiasia, että harvan miehen itsetunto kestää paremmin tienaavaa naista. Usein tuollaiset parisuhteet (kuulemma) kaatuvat miehen kateuteen naistaan kohtaan.
No niin. Myös miehet tekevät samaa eli valitsevat kumppanin ulkonäön ja itseluottamuksen perusteella. Nainen onkin entinen koulukiusaaja, joka ei ole tapojaan parantanut.
Ennemmin onnellinen ja seksuaalisesti tyydytetty yksinelämä, kuin huono parisuhde.
Ja voi vaihtaa seksikumppania aina mielen mukaan.
Nuoret naiset ja top 10% miehet voiva vaihtaa seksikumppania aina mielen mukaan.
Tasasvallan Presidentin tulisi myöntää kunniamitali näille 10% kuuluville miehille, mutta mitäköhän seksikumppaneitaan vaihtelevat nuoret naiset ansaitsisivat tunnustukseksi? Mitalin tilalla voisi roikkua esimerkiksi elävä Skorpioni?
Annas se mitali niille lutkille, jotka tyrkyttävät seksiä, niille nuorille naisille. Miksi miehet ovat saastaisia lutkia?
Tuollaisen väitteen voi kirjoittaa vain ihminen, joka ei ole ollut huonossa parisuhteessa. Toisaalta, jos mikä tahansa parisuhteen tapainen olotila riittää, niin ehkä lähipubista löytyisi vaikka heti tänä iltana nainen, joka on valmis muuttamaan aloittajan nurkkiin?
Eikun ymmärsin väärin, haitkin itseäsi tasokkaampaa ("onpa tunne että joku välittää kun se jaksaa siinä rinnalla roikkua _vaikka mahkuja olisi komeampiinkin_")
Eli oikeasti sinäkin olet mieluummin yksin kuin otat tasoisesi ;)
#hypergamia
Edes lähiöpubista ei löydä ruma mies naista eikö se ole niin käytännössäkin, kuin täälläkin monasti toteennäytetty. Ja mikä tekee juurikin siitä pubi naisesta jotenkin erilaisen? Ihan normaali ihmisiä siellä pubissakin ravaa. Jos se olisi joku omituisten otusten kerho, niin kai siellä olevat naiset sitten huolisi rumankin?
Totta. Ruma mies ei löydä naista lähiöpubista sen paremmin kuin pintaliitopaikastakaan.
En itse ymmärtänyt sitä noin. Hän sanoo, että hänen tyttöystävä jaksaa roikkua rinnalla, vaikka TYTTÖYSTÄVÄLLÄ olisi mahkuja komeampiinkin.
Ja muutenkin ymmärrän aloittajaa. Itse olin täyskokematon 24-vuotiaaksi asti. En kuitenkaan ollut yksin niin pitkään nirsouden takia. Syyt lienivät ulkonäössäni ja ujoudessani. Naisten on vaikea ymmärtää tätä, koska esimerkiksi ujous ei ole naisessa samanlainen turn-off kuin miehessä.
"Tuollaisen väitteen voi kirjoittaa vain ihminen, joka ei ole ollut huonossa parisuhteessa. Toisaalta, jos mikä tahansa parisuhteen tapainen olotila riittää, niin ehkä lähipubista löytyisi vaikka heti tänä iltana nainen, joka on valmis muuttamaan aloittajan nurkkiin?"
Hassu juttu miten vain naiset esittävät tämän argumentin; miksi mies ei suostu epätasa-arvoiseen suhteeseen jossa elätetään pubiruusua tai yksinhuoltajaa. En muista palstamiesten vaatineen että yksinäisten naisten pitäisi etsiä suhde jossa he elättävät miestä tai tekevät 100% kodin töistä. Pahimmatkin HC-ätmit olettavat että ilman muuta molemmat kantavat kortensa kekoon.
Jännä juttu, kun helkakin oli tasa-arvoinen feministi (hymiö tähän).
Taitaa mielen sopukoissa kuitenkin olla vanhan kunnon patriarkaatin ajatus siitä että mies voi elättää naista, mutta ei toisin päin?
Minä olen aina tykännyt vähän ujoista miehistä. Sellainen villaslipoverinynny, jos on muuten fiksu ja osaa käyttäytyä, nam. Mormonit varokaa. Ujous on ongelma siinä vaiheessa, kun pitäisi tutustua, suhteessa siitä ei ole haittaa jos se ei estä normaalia kanssakäymistä.
Niin no, tietenkin siinä vaiheessa se ujous iskee kun pitäisi tutustua. Ei enää jälkikäteen. Vai luuletko että parisuhteessa elävä mies punastuu ja änkyttää puolisolleen aamukahvilla?
En kokenut, että se olisi ollut käsky. Lähinnä vinkki. Aloittaja itse olisi mieluummin huonossa suhteessa, kuin yksin. Huonoja suhteita olisi potentiaalisesti tarjolla mutta on kuitenkin yksin...
Kiitos, tarralenkkari. En aina itse jaksaisi vääntää rautalangasta ;)
Elämä on yhtä runkkausta yksinäsille.
Noista kotitöiden jakamisesta olen huomannut naisilla olevan sellainen systeemi, että "miehen työt" hoitaa mies ja sitten loput jaetaan tasan.
Tasapuolista eikö totta?
Kuinka monen naisen kanssa olet elänyt yhdessä?
Mitä ne "miehen työt" nykyään ovat? Jos nyt ajatellaan ihan tavallista kaupunkilähiössä asustelevaa pariskuntaa. Jossain maalla se meneekin usein niin, että miehet hoitaa pellot ja koneet ja naiset elukat. Tavallisessa kaupunki betoniluukussa ei juuri mitään miesten töitä enää ole.
Kuinka monen miehen käyttämä olet?
No jo on feminismiin taipuvia vastauksia osa. Sanottakoon se että jos täällä kuvitellaan että nainen on joku talouskone niin ei ainakaan kohdallani pidä tai ole koskaan pitänyt paikkansa. Itse kokkaan kotiruokaa jatkuvasti koska tykkään ruuan laitosta ja mielelläni teen sitä muillekin. Harva nainen kanssani on viittinyt tikkua laittaa ristiin asian suhteen edes oma aloitteisesti. Kyllä se mikroruoka osataan mikrossa lämmittää mutta siinä se. Poislukien yksi kokkinainen jonka kanssa olin joskus suhteessa. Samoin kuin taloudenhoitokin. Enemmän se on tuntunut kohdallani siltä että minä pesen pyykit, hinkkaan vessan lavuaarit, imuroin ja puunaan ikkunat yms.
Kuten joku edelläkin sanoi on kahdenlaisia töitä. Miesten työt: Auto rempat, halonhakkuu, kylppärirempat, rännien putsaukset, kivien ja kantojen repiminen pihamaalta yms jotka kuuluvat vain miehille. Sitten on naisten työt: Ruuan laitto, pyykkien pesu, lattioiden puunaus, lakanoiden vaihto, mattojen tamppaus yms jotka kyllä vastaavasti kuuluu jakaa molemmille sukupuolille. Ilmeisesti siksi en ole naisten suuressa suosiossa kun teen noista kaikkia. Ennemmin suhteeseen kelpuutetaan näemmä niitä sohvalla röhnöttäviä kaljan kittaajia joista kyllä valitetaan sosiaalisessa mediassa mutta johon se valitus sitten jääkin. Ukkoa ei kyllä hyppysistä päästetä vaikka kiukuttaakin. Minut kyllä päästetään. Pitäisi ilmeisesti lakata tekemästä noita asioita edes tasapuolisesti muttakun haluan niitä tehdä eli en ole näinollen naisten suosiossa. Ja nallille tiedoksi. Kyllä olen päässyt suhteisiin. Olenhan yli 179cm. Ja siihen ne vahvuudet sitten jääkin. Koska olen herkkä, ystävällinen, avulias, tavallista ruma naamaisempi yms en kelpaa yleensä kuin parinkuukauden paremmanpuutteessa panoksi jonka jälkeen on hyvä todeta. "Ei ollu kemiaa" Kun sattu komeampi kemiallinen tulemaan vastaan.
No mikä "suhteessasi" on vialla? Kai turpaansaaminen on vain vertauskuvallista?
Ymmärrät ettei pakolla voi toisesta tykätä vaikka se olisikin suhteeseen valmis niin itseäsi et voi pakottaa etkä saa. Ehkä haluat jotain muuta mutta ympäristön painostus saa sut hätävara ratkaisuihin?
Asun suomalaisittain suurehkon kaupungin keskustassa ja muutaman kerran seurustellut tämän 15 vuoden aikana, niin ikään keskustassa asuvien miesten kanssa.. Yksikään heistä ei ole rempannut autoa, hakannut halkoja, rempannut kylppäriä, putsannut rännejä tai repinyt kiviä ja kantoja. He käyvät torilla, tapailevat ystäviään, tekevät mielellään ruokaa, yksi harrastaa monipuolisesti kulttuuritapahtumia, huushollistaan pitävät huolta vaihtelevasti.
Niin kun elämäähän ei ole kehäkolmosen ulkopuolella jolloin vain sinun väittämäsi on faktaa:)
Kiimavitut voivat viettää aikaansa runsaissa panoringeissä. Ei siihen mitään suhdetta tarvita, kiimavitun tyydyttämiseen.
Just päinvastoin, mielummin yksin kuin huonossa suhteessa. Pätee ihan kaikkiin ihmissuhteisiin. Jokainen yleensä tykkää omasta seurastaan, mutta muiden seura voi monesti tökkiä.
Noin voi ajatella joku läheisriippuvainen tai muuten muista riippuvainen tyyppi, että mielummin huonossa suhteessa kun yksin. Itseään arvostava ihminen ei niin ajattele.
Totta. Mun mielestä ihmiset ylipäätään ovat rasittavia. Ihan kaikki. Minulle riittää kun töissä joutuu olemaan ihmisten kanssa, kotona mieluumin vain lepään omissa oloissani. Toki parisuhdekin olis kiva juttu, mutta en tiedä kauanko jaksaisin jotain ukkelia katsella ennen ku hermot menee. Ainahan se alkuhuumassa menee, mutta näkee sen kaikilla muillakin että muutaman vuoden päästä asiat ovat ihan toisin.
Kun kuuntelee muiden valituksia, ei paljoa houkuttele lähteä siihen samaan ruljanssiin mukaan.
Ymmärrän hyvin tunteesi. En kanssa erityisemmin välitä olla ihmisten ilmoilla tai parissa. Töissä oleminen vei veronsa aina siitä sosiaalisesta pakkokanssakäymisestä. Kotona mielummin omissa oloissaan tai perheen kanssa. Mulla on käynyt silleen ilmeisesti hyvä tuuri, että ei ole miehessä valittamista tai sitten en ole kauhean pikkumainen. ;)
Tiedä häntä, mutta jos sinkuksi jäisin, niin sinkkuna haluaisin pysyäkin. Sen verran olen draamaa kanssa ehtinyt nähdä ja kokea ympärilläni ja omassakin parisuhdehistoriassa. Jos ei tämä suhde pelaa lopun ikää, ei enää parisuhteita.
Sano mikä minusta tekee läheis/muista riippuvaisen? Olen käytännössä koko lapsuuden elänyt kaverittomana ja siitä johtuen koko aikuisuuden. Yhtälailla olen koko aikuis iän elänyt yksin sinkkuna muutaman kuukauden hetken naisille kemiallisia pätkiä lukuunottamatta. Minä jos kuka olen tämän elämäni rakentanut yksin. En ole tarvinnut vanhempieni apua taloni rakentamiseen, autojen ostoon, työpaikan hakuun/työssäkäyntiin, vaatteiden pesuun saati ruuan laittoon. Väitän että minä jos kuka olen kaikkea muuta kuin läheisriippuvainen. Silti olen onnellisimmillani parisuhteessa ja mielummin huonossakin sellaisessa kuin ainiaassa koko iän kestäneessä yksinäisyydessä.
Kerro mikä on huonosti? Sekin aika oleellista ja alussa mainitsit jo väkivallan :(
Mä oon ihan samanlainen...mutta opposite sex.. Toisaalta yksinäisyys vaivaa ajoittain...joskus tulee varastettuja hali tai pari
No minusta itseään arvostava ihminen ei ala kenenkään kanssa kynnysmatoksi, eikä roiku jonkun kanssa kunhan ei tarvi yksin olla. Jos ei kerran ole onnellinen.
Ihmissuhteita löytyy hyviäkin, jos viitsii irrottaa huonoista ja vähän valita. Läheisriippuvaisuus on nimenomaan sitä, että roikkuu toisessa olipa syy mikä tahansa tai vaikka oisi kuinka hyvin tahansa pärjännyt omillaan. Muttei uskalla olla yksin. Yksinhän ei tarvi olla, vaikkei olisi parisuhteessakaan.
Minä jos kuka olen tämän elämäni rakentanut yksin. En ole tarvinnut vanhempieni apua taloni rakentamiseen, autojen ostoon, työpaikan hakuun/työssäkäyntiin, vaatteiden pesuun saati ruuan laittoon. Väitän että minä jos kuka olen kaikkea muuta kuin läheisriippuvainen. Silti olen onnellisimmillani parisuhteessa ja mielummin huonossakin sellaisessa kuin ainiaassa koko iän kestäneessä yksinäisyydessä.
->
Läheisriippuvaiselle on ominaista jatkuva alemmuuden ja riittämättömyyden tunne. Mikään ei riitä. Usein hän arvottaa tekemisiään suorittamisen kautta ja on kova vaatija itselleen.
Läheisriippuvaiselle ovat tuttuja vieraita energiaa sitovat tunteet kuten syyllisyys, häpeä, pelko ja ahdistus. Ne kumpuavat jatkuvasta tarpeesta onnistua muiden silmissä. Läheisriippuvainen ei salli epäonnistumisia itselle. Hän kokee olevansa huono ihmisenä, jos hän tekee virheen. Pahimmillaan omien tarpeiden ja tunteiden kieltäminen ajaa läheisriippuvaisen kätketyn vihan verkkoon, jolloin viha kääntyy itseen.
http://www.laheisriippuvaiset.com/laheisriippuvuus.php
VTM, kouluttaja ja työnohjaaja Mari Huusko luennoi 12.11.2008 Naistenkartanon järjestämässä luentotilaisuudessa läheisriippuvuudesta ja sen eri ilmenemismuodoista.
Huuskon mukaan lähisuhderiippuvuus on laaja ilmiö, johon liittyy hyväksynnän hakemista ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Lähisuhderiippuvainen kokee, että kaikki johtuu hänestä ja sen takia hän joutuu kantamaan muiden huolia.
Tässä muutamia Mari Huuskon listaamia lähisuhderiippuvuuteen liittyviä piirteitä. Hän halusi kuitenkin muistuttaa, että nämä ovat vain suuntaa antavia, eivätkä ne ole diagnosointia varten.
• Kontrollointi ja pakkomielteet
Läheisriippuvainen ihminen yrittää pitää sekä oman että muiden elämän hallinnassa. Kun asiat eivät mene oman mielen mukaan, tapahtuu herkästi ylireagoimista ja turhautumista. Kontrolloinnin tarve vaikuttaa ennen pitkään myös omaan elämään ja se voi kääntyä itseä vastaan.
Jatkuva huoli muista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnista voi helposti muuttua pakkomielteiseksi kontrolliksi, joka ei enää ole hallinnassa. Siihen liittyy myös mustasukkaisuutta ja tarve olla tietoinen kaikesta, mitä toinen tekee ja missä toinen on.
• Ylenmääräinen huolenpito ja huono itsetunto
Lähisuhderiippuvainen ihminen ahdistuu toisen ongelmista. Hänen on vaikea kieltäytyä tekemästä toiselle palveluksia silloinkin, kun ei itse jaksaisi tai haluaisi. Huolenpitoon liittyy myös pyrkimys ennakoida toisen tarpeita ja vastata niihin jo ennen kuin he ovat edes pyytäneet apua.
Läheisriippuvaiselle ihmiselle on tyypillistä jatkuva itsekritiikki sekä omien virheiden ja puutteiden pohtiminen. Hän kokee voimakasta riittämättömyyden tunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa sekä kyynisyys itseä kohtaan. Myös kritiikin sietokyky on heikko: itse voi kritisoida itseään, mutta muiden kriittistä palautetta on vaikea ottaa vastaan.
• Reggressio, tukahduttaminen
Yksi keskeinen piirre läheisriippuvaiselle ihmiselle on tarve kontrolloida itseään aina muiden seurassa ollessa. Omat tunteet tukahdutetaan, omista tarpeista on vaikea kertoa ja omana itsenä oleminen pelottaa. Maailma muuttuu herkästi mustavalkoiseksi ja kommunikoinnissa tapahtuu taantumista lapsenomaiseen viestintään. Tyypillisiä ilmaisuja ovat: aina/ei koskaan; kaikki/ ei kukaan jne.
• Vihan ilmaiseminen
Tyypillinen piirre läheisriippuvaisessa ihmisessä on myös vaikeus ilmaista kielteisiä tunteita sekä vihan tukahduttaminen tai kieltäminen kokonaan. Tämä voi aiheuttaa myös syvää katkeroitumista. Muiden ihmisten vihan kohtaaminen herättää kohtuutonta pelkoa ja viha usein käännetäänkin itseen kohdistuvaksi.
• Luottamuksen puute, heikot rajat ja kieltäminen
Luottamuksen puutteeseen liittyy kyvyttömyys luottaa itseen ja omaan intuitioon. Myös omiin tunteisiin luottaminen tai edes niiden tunnistaminen on vaikeaa. Toisiin ihmisiin ei pysty luottamaan. Usein läheisriippuvaisella henkilöllä on taipumus luottaa sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole luottamuksen arvoisia. Tällöin ei tarvitse pettyä, kun ”todellisuus” paljastuu.
Heikkojen rajojen asettamiseen liittyy päätös, että ei siedä enää yhtään kertaa tiettyä asiaa, mutta antaa kuitenkin ”vielä yhden tilaisuuden”. Läheisriippuvaisella ihmisellä on usein toive, että joku toinen tulisi ja ratkaisisi asiat, koska itse ei pysty irrottautumaan esim. huonosta parisuhteesta.
• Emotionaalinen riippuvuus, läheisyysriippuvuus
Keskeinen piirre lähisuhderiippuvaisessa ihmisessä on tyytymättömyys omaan elämään ja tunne, että vain toinen ihminen voi tehdä onnelliseksi. Omia mielenkiinnon kohteita ja ystäviä laiminlyödään, kun suhde toiseen ihmiseen menee muiden elämänalueiden edelle. Läheisyysriippuvuuteen liittyy tyypillisesti pysyminen huonossa ihmissuhteessa, jotta ei tarvitsisi olla yksin ja siirrytään yhden suhteen päätyttyä välittömästi uuteen suhteeseen.
• Seksi ja läheisyys
Seksiä käytetään herkästi vallan välineenä parisuhteessa: kostoksi kieltäydytään seksistä ja vastaavasti palkinnoksi annetaan seksiä ja läheisyyttä toiselle. Lähisuhderiippuvainen ei kykene tunnistamaan omia seksuaalisia tarpeitaan tai sitten hän kieltää ne kokonaan. Monesti hän saattaa suostua seksiin silloin, kun haluaisi vain läheisyyttä ja hellyyttä.
Lähde: http://www.naistenkartano.com/artikkelit/riippuvuudet/laheisriippuvuus/
Kun on kokenut jo vaikka kaksikin parisuhdetta,elämä yksin voi olla parasta aikaa.Usein yksinasuvaa naista,varatut miehet vonkaa.Luulevat et nainen elää puutteessa, eivätkä usko ettei seksi ole kaikille tärkeää,kun jo on kokenut mitä se on eli plus,miinus ja nolla.
Ilman muuta mielummin yksin. Vaikka toisinaan tuntisi itsensä yksinäiseksi ja joskus kaipaa kodikkaita yhteisiä hetkiä, niin ellei suhteessa ole hyvä olla, on parempi olla yksin. Ideaali tilanne tässä iässä on olla yhdessä molemmat omissa kodeissaan, silloin voivat molemmat poimia rusinat pullasta - olla omassa rauhassa ja saada läheisyyttä.