Niin siinä vain kävi, että toinen mies tuli kuvioihin. Olen ollut uskollinen tämän 20v avokilleni. Sain runsas vuosi sitten uuden työparin. Taistelin pitkään ihastumista vastaan, mutta sitten erään illanvieton jälkeen en enää pystynyt vastustamaan toista. Oma suhteeni on jo kauan ollut onneton, mies on erittäin omistushaluinen, pyrkii rajoittamaa elämääni kaikin tavoin. Työparini huomasi tämän ja otti asian puheeksi. En ole aikaisemmin jutellut asiasta kenenkään kanssa. Mieheni soitti heti jos meni vähäkin ylitöiksi ja olin heti kamalan vaivaantunut, jos alkoi näyttää ettei päästä ihan kellonlyömällä lähtemään. En myöskään ole koskaan osallistunut työpaikan rientoihin, koulutusmatkat ym on aina vaikea järjestää.
Nyt kävi sitten näin ja erohan tässä pitäisi tehdä ennenkuin mies saa tietää suhteesta. Suhdetta taas en kertakaikkiaan voi lopettaa, olen jo pelkästä halauksestakin riippuvainen, koska läheisyyttä en saa kotona.
Mietin tässä vaan sitä että uutta suhdetta ei koskaan suositella heti edellisen perään. Ja myös sitä että varmasti jäisin edelliseen suhteeseen ilman tätä uutta, vaikka se olisi kuinka onneton. Eroaminen tulee olemaan myös erityisen rankkaa, en usko että se minkäänlaisessa sovussa onnistuisi, nykyinen mieshän ikäänkuin omistaa minut. Taloudellisesti tilanne on myös hankala.
toinen mies
21
834
Vastaukset
- Tuuutsi
Ei se mikään sääntö ole, etteikö saisi rakastua kuin vasta jonkun karenssiajan jälkeen. Ja olethan saattanut työstää eroa jo vuosikaudet.
Vaikea tilanne kyllä varmasti. - vituiksmenee
Miten luulet miehesi suhtautuvan sinuun kun kerrot hänelle, että sulla on toinen mies.
Onko tuo toinen mies nyt sulle se astinlauta, että pääset pois huonosta suhteesta. Miksi et ole jättänyt huonoa suhdetta taaksesi jo aiemmin?
Ja vielä työkaveri, hyi helvetti.
Tuossa ei käy hyvin.
Niin siinä vain kävi, että sinä päästit sen toisen ihmisen elämääsi, ennen kuin edes edellisestä päästit irti, olet säälittävä tapaus. - ihanomavalinta
Ei se vahingossa se toinen mies sua pannut. Sä annoit hänelle mahdollisuuden koska itse niin halusit. Toivottavasti edes hän on vapaa ettei mene kahden perheen elämä sekaisin kun miehesi saa kuulla.
Miten sä voit olla noin lapanen, että annat miehesi määrätä, mitä teet? Onko hienoa olla marttyyri? Sä olet aikuinen ihminen, sulla on omat aivot millä ajatella. Ihan on oma valintasi joutua alistetuksi.
Suosittelen, että eroat rohkeasti miehestäsi. Oman itsesi takia. Etkä ryhdy heti mihinkään suhteeseen kenenkään kanssa. Sen toisen miehen velvollisuus ei ole pelastaa sua eron jälkeen. Sun on opittava seisomaan omilla jaloillasi.
Lopeta marttyyrin leikkiminen ja ota itseäsi niskasta kiinni.- armollisempi
Nyt et rupea miettimään mitä jokin ero-opas sanoo tai mitä mies sanoo tai mitä suku tai työpaikan väki sanoo. Ero vireille niin, että hankit uuden asunnon ja jopa lähdet kotoakin ennen kuin kerrot miehelle. Jos hän on vuosikausia omistanut sinut niin voipi tulla pahalle päälle kun kotiorja on liviustämässä hellan ja nyrkin välistä. Ota joku luottoihminen mukaasi kotiin kun kerrot miehelle, jos välttämättä haluat face-to-face kertoa. Samoin muuttohommiin ulkopuolisia apuun ja tarvittaessa poliisiin yhteys jos sinua uhkaillaan tai estetään. Ei ole syytä sinun edes jäädä kahdenkesken miehen kanssa kun hän tietää näistä asioista. Riippuen asunnon omistussuhteista, voi tietysti olla niinkin että mies saa pakata laukkunsa ja häipyä. Kaipa hän alitajuisesti on aavistanut huonon liiton johtavan eroon, ja siksi vahtii sinua kuin vanginvartija ettet pääse livistämään?
Ota asia johdatuksen tuomana asiana, pääset pois vankilastasi. - sanonpa.vaan
Minun on hyvin vaikea uskoa, että liiton ongelmat olisivat vain ja ainoastaan miehen syytä. Tietysti yritetään luoda sellaista kuvaa että vain mies on ilkeä ja paha ja kaikkeen syyllinen, koska on jo kiire uuden miehen luokse. Harvoin se asia kuitenkaan noin mustavalkoista on. Oletko miettinyt miksi se mies alkoi niin mustasukkaiseksi ja yritti sinua kontrolloida? Oliko sinunkin käytöksessäsi kenties jotain syytä siihen? En haluaisi syyllistää, mutta harvoin se marttyyria leikkivä itse ihan syytön kaikkeen on.
Ymmärrän kyllä sen että jos on ollut omassa suhteessaan laiminlyöty ja saa uudelta huomiota, niin mukavaltahan se tuntuu. Sitä minä en jaksaisi kuunnella kuinka muka ihan sattumalta ja vahingossa ajaudutaan vieraan sänkyyn. Ei se koskaan niin mene.
Jokainen asken on oma päätös. Tottakai on ihan ok keskustella työkavereiden kanssa. Sitten kun aletaan vapaa-ajallakin viestittelemään vieraan miehen/naisen kanssa, ollaan jo tehty yksi tietoinen päätös, ihan itse. Kun sitten lähdetään yhdessä kahville tms, ollaan taas ylitetty yksi kynnys, ihan omalla päätöksellä. Kun ylitetään tarpeeksi monta rajaa, ollaankin siellä sängyssä. Ei sattumalta tai vahingossa, vaan ihan omien valintojen seurauksena.
Ero pitäisi tehdä ennen kuin mies saa tietää suhteesta? Oikeasti? Sinä siis jätät 20v liiton vain luikkimalla salaa uuden miehen luokse? Eihän se niin tule toimimaan. Mitä se suhteen salaaminen edes oikeasti auttaa? Kyllä se mies sen saa tietää kuitenkin ja vihaa sinua entistä enemmän, kun vielä valehtelitkin. Et sinä voi noin pitkää suhdetta vain lakaista yhtäkkiä sivuun ja toivoa että mies vain hiljaa hyväksyy eron. - lueuudestaan
Jälkimmäinen kommentoija on joko mies tai muuten empatiakyvytön. Koskapa voimakas luonne voisikaan alistuvaista luonnetta täysin ymmärtää. Sanoisin vain että "älä lyö lyötyä" ja aloittajahan ei kertonut olleensa uskoton, ylitulkitset hänen viestiään. Pikemminkin hän on herännyt jostakin hypnoosimaisesta horteesta jonka aviomies on aiheuttanut pikkuhiljaa. Aloittajan pahin vika on ollut liika nöyryys, siitä toipukoon.
- nainenväsynyt
Sama täällä. Kyllä jo erottu on ex kanssa.
Nyt sitten piti alkaa kiusaan kaikin keinoin. Olen itsekin aika loppu tähän. En tiedä kuin tässä jaksaa. Pitää vaan ajatella että jos huomenna on parempi päivä edessä.
Eihän suhteessa voi olla vaan toisen takia että hän olisi tyytyväinen. Ei ole lapsia enää kotona.
Nyt vaan iski joku mustis vaihde hälle. Pistää vihaksi ja tekee surulliseksi mielen.
Jospa kaikki vielä tasoittuu. Voimia kaikille joilla on kamala, piinaava ex tai tuleva semmonen. - noikku
On ihan ymmärrettävää että haet rohkaisua ja voimia erota sen toisen miehen avulla. Tämä toinen tietää missä mennään, et hyväksikäytä häntä.
Nyt vain rohkeasti eroa hankkimaan kun sinulla on voimia. Näin pääset sairaasta suhteesta eroon. Miehesi on itse pilannut ja tuhonnut liittonne nitistämällä ja tukahduttamalla sinua. Siis hän on tuhonnut suhdettanne jo pitkään, nyt sinä vain panet kuolleen liittonne arkkuun hakemalla eroa. Älä siis kanna syyllisyyttä vaan nouse jaloillesi.
Pidä huoli siitä, ettei uusi suhteesi muodostu samanlaiseksi kuin mitä vanha oli. Älä tule riippuvaiseksi väärällä tavalla, äläkä anna nitistää itseäsi.
Älä tunne syyllisyyttä uudesta rakkaudesta! Miksi sinun pitäisi pysytellä elävältä haudattuna loppuelämäsi ajan? Sairaalloisen mustasukkainen mies myös muuttuu ajan myötä yhä pahemmaksi, muista se. Tekopyhien moralistien jutut myös jätät omaan arvoonsa, heidän mielestään naisen kuuluukin pysyä elävältä haudattuna.
Vapauta siis itsesi! - jättäjäpettäjä
Kiitos kannustuksesta! Nyt on asunto hankittuna ha pitäisi kerätä rohkeutta että saan otettua eron puheeksi. Haluaisin keskustella asiasta ja vähän perustella miten olen tähän päätynyt, kaikki se rajoittaminen, halveksunta, alistaminen, kontrollointi. Pelkään vaan että mies heivaa minut samantien ulos lumihankeen. Kamala suunnitella tälläistä yksin, toisen selän takana, pitäisi saada myös talo ositettua ja tavarat jaettua, jonkinlaisessa sovussa edes, vaikka turhaan taidan haaveilla sellaista.
- taivaieten
Keskustelepa yleisellä paikalla tai toisen luottohenkilön läsnäollessa, jos haluat keskustella miehesi kanssa "miten näin kävi". Kahdenkesken saat nyrkistä, epäilen?
- Elääensiksiyksin
Ei mitään laastarisuhdetta, ole yksin
- kiikkurikaakkuri
Todennäköisesti tämä työkaveri on mukava ja hellä hetken aikaa, panee muutamia kertoja ja sitten kun kyllästyy siirtyy seuraavaan "jännään" varattuun naiseen ja sutii sitä aikansa. Ei kunnioita sinun ja miehesi liittoa joten miksi kunnioittaisi sinuakaan.
Ajattele joskus aivoillasi äläkä vitullasi.- mielikki25
Inhottava sovinisti puhuu noin rumasti!
- tsempit
Samaa mieltä. Noin voi käydä. Se jännitys ja kielletyn hedelmän teho loppuu. Mutta jos ap eroaa muista syistä ku rakkaushullaantuneena, niin en näe mitään syytä että tuo toinen suhde ei voisi jatkua siihen asti kunnes on jatkuakseen. Muista ap. Hän on työkaveri eronkin jälkeen ja siitä voi tulla kiusallista. Jaa. Vanha ketju. Miten ap menee nykyään?
- horoilija
Älä horoile!
- mielikki25
Ymmärrän sinua. Älä välitä noista inhottavista kommenteista. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
- aiheenaloittaja
Joku kysyi kuinka menee. Erosin pian tuon jälkeen. Mies ei uskonut tai kuunnellut ja sitten vain lähdin . Mies uskoi vasta kun olin poissa. Omaisuus saatiin jaettua ja talo on myynnissä. Ensimmäisinä viikkoina kaikki sujui kun mies uskoi minun palaavan takaisin, suunnitteli meille uuden tulevaisuuden ja saneli kuinka kaikki tulee menemään. Uskoi että kaikki on väliaikaista, minun hetkellinen mielihäiriö.
Nyt kolmen kuukauden jälkeen vasta on alkanut piina. Mies vainoaa, vakoilee, ahdistelee, ilmestyy työpaikalleni ja istuu asuntoni lähellä autossa. Lähettelee viestejä jatkuvasti omaan ja työpaikan osoitteisiin. Tekee kaikkea muutakin elämää hankalaksi. Tiesinkin ettei tämä tule helppoa olemaan.- Terveellinenjatoimiva
Sinun täytyy hakea lähestymiskielto ja ehkä muuttaa toiseen paikkaan, vaihtaa puhelinnumero ja pistää tietosi salaisiksi. Kotirauhaasi on jo rikottu ja vainoamisenkin merkit alkavat täyttyä, joten alahan ottaa suuntaa jo poliisilaitosta kohti tekemään rikosilmoitus.
- Terveellinenjatoimiva
Ja mitäpä sille suhteellesi siihen työkaveriisi kuuluu? Jos se ei kantanut, niin ymmärrä asia näin, että ihastumisellasi oli tarkoitus riuhtaista sinut irti suhteesta joka ei ollut terveellä pohjalla. Itsellekin on käynyt näin aikanaan, se ei edennyt ihastusta pidemmälle, mutta siitä sain voiman lopettaa suhteen, jossa voin henkisesti pahoin miehen käytöksen ja ongelmien vuoksi.
- väsynytnäihinnaikkosiin
Oma syy, oma vika, kuka käski olla .... eli tyhmä!
Olisit hoitanut erosi ilman toista miestä niin nyt elämäsi olisi toisella mallilla. Tottakai miehesi onki tiedon toisesta miehestä! Täytyy olla tyhmä jos ei sitä ota etukäteen huomioon..
Kiva nyt elää ympäristön silmissä avionrikkojana! Huonot olot ovat myös ns. kakkosmiehellä. Hänenkin elämänsä on tuhottu!
Milloin nämä typerät naikkoset uskovat, että oikea tie syistä tai toisesta johtuvaan eroon ei ole uusi mies? Ja työkaveri? Se on helppo, mutta myös halpamaisin saalis.... - aiheenaloittaja
Tapailemme edelleen ja hän on elämämme valo. En ole katunut hetkeäkään lähtöäni. Pärjään myös yksin, jäädytimme hetkeksi suhteemme eron aikaan, niin oli parempi ja turvallisempi myös hänelle. Työkuviot ovat tuon jälkeen muuttuneet. Kukaan läheisistä ei paheksu minua, pikemminkin ovat sanoneet että vihdoinkin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569