Minulla on ollut jo pitkään sama pulma mieheni kanssa parisuhteessamme, eli niinkuin otsikko kertoo: tarpeemme yhteisestä ajasta ei kohtaa. Mieheni on sosiaalista ja menevää tyyppiä ja hän haluaa usein töidensä jälkeen nähdä ystäviään ja tehdä harrastuksiaan. Itse olen enemmän introverttityyppiä ja viihdyn kotosalla. Ongelma tuleekin siinä, että haluaisin viettää enemmän laadukasta aikaa mieheni kanssa, mutta hänellä ei ole aikaa minulle niin paljon kuin haluaisin. Noin parina iltana viikossa hän ehtii olemaan kanssani muutaman tunnin ennenkuin pitää mennä nukkumaan.
Viikonloppuisinkin hän mieluiten näkee monia ihmisiä ja yleensä olen ihan tervetullut mukaan hänen seurassaan, mutta se ei ole sama asia kuin olla kahdenkesken.
Minulla on myös jo toiveita perheenlisäyksestä ja naimisiin menosta, mutta miehelleni nämä asiat eivät taida olla vielä vuosiin ajankohtaisia. Tuntuu hankalalta odottaa että mieskin joskus alkaisi haluamaan näitä asioita, mutta en kuitenkaan haluaisi luopua suhteestamme. Olemme seurustelleet 5 vuotta.
Tilannetta kannaltani pahentaa vielä se, että olemme hiljattain muuttaneet uudelle paikkakunnalle, jossa miehelläni on paljon ystäviä ja minulla vain yksi, jota silloin tällöin näen. En ole myöskään saanut uudelta paikkakunnalta vielä töitä, vaikka olen kovasti hakenut ja tahtoisin jo päästä tekemään jotain hyödyllistä. Nyt päiväni kuluvat usein niin, että olen aamusta iltaan yksin, tekemättä paljoakaan mitään. Kärsin siis hieman yksinäisyydestä.
Mieheni kanssa on tästä asiasta keskusteltu ja riidelty (siihen se on monesti mennyt) monet kerrat ja emme ole päässeet kovin pitkälle, siis mihinkään selvään ratkaisuun. Hän aina sanoo, että olen hänen elämässään tärkein, mutta minusta ei aina tunnu siltä.
Kaipaisin hirveästi rinnalleni ihmistä, joka haluaa vahvasti sitoutua kanssani ja viettää kanssani aikaa ja jolle kaverit eivät ole ykkössijalla. En vähättele mieheni harrastuksia tai ystävien tärkeyttä, mutta koen vain olevani yksinäinen ja ehkä hieman itsestäänselvä hänelle.
Varmasti tästä moni ajattelisi, että minun täytyy hankkia itse itselleni elämään sisältöä, jota yritänkin mutta se on hankalaa. En ole sen tyyppinen ihminen, että tykkäisin käydä esim. jumpissa tai muissa harrastuksissa. Alani töitä ottaisin vastaan jos niitä olisi. Vaikka saisinkin omaan elämääni sisältöä niin en silti olisi tyytyväinen minun ja mieheni yhteisen ajanviettomme vähyyteen.
En enää tiedä mitä tässä voisi yrittää. Erokin on ollut mielessä, mutta päädyn aina ajattelemaan että asiat olisi korjattavissa jos miehenikin tulisi minua vastaan.
Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoitinko liian pitkän viestin kun kukaan ei vastaa? Auttakaa!
ap