Entä Pellossa?

Koskeeko sama laki Pellon kuntaa?



Rehtorille sakot luottamusmiehen irtisanomisesta

ESPOO.
Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri tuomittiin keskiviikkona sakkoihin työntekijöiden edustajan oikeuksien loukkaamisesta. Espoon käräjäoikeuden mukaan Teeri syyllistyi rikokseen, kun hän irtisanoi luottamusmiehen hankkimatta työntekijöiden enemmistön suostumusta.

Teeren tuloilla 20 päiväsakosta kertyy maksettavaa 3 120 euroa. Lisäksi Teeri joutuu korvaamaan vastapuolen oikeuskuluja yli 15 000 euroa ja vastaamaan omista oikeuskuluistaan.

Irtisanominen on tullut kalliiksi yliopistolle. Työtuomioistuin tuomitsi sen jo aiemmin maksamaan luottamusmiehelle 100 000 euroa. Jos Teeren rikostuomio jää lainvoimaiseksi, luottamusmies aikoo vaatia Teereltä ja Aalto-korkeakoulusäätiöltä palkkaa vanhuuseläkkeeseen saakka. Käytännössä tämä tarkoittaisi noin puolta miljoonaa euroa.

Naisen asianajaja Matti Penttinen on perustellut vaatimusta sillä, että ilman rikollista toimintaa luottamusmies olisi voinut jatkaa työssään eläkkeelle asti.

Lainvoimaista päätöstä jouduttaneen odottamaan jonkin aikaa, sillä rehtori Teeri ei koe syyllistyneensä rikokseen asiassa. STT



Oikeuskäytäntöä vastaavista tapauksista ei juuri ole olemassa.STT
1293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onkos Pellossa rehtori sanou irti jonku työntekijän

Äänestä
  • Tämä hengenjättiläinen (ulkopiiriläinen) ei taida tietää kuka on irtisanottu luottamusmies ja kenen toimesta. Kannattaa kysästä vaikka Pellon kunnan henkilöstökordinaattorilta (onpa pitkä sana). Veikkaan hänen kysyvän kunnanjohtajalta saako tietoa antaa. Luulen, että ei. Koska kunnassa asioita mielestäni salataan.

    Kysymykseen onkos Pellossa rehtori sanou irti jonku työntekijän.
    Ei ole.
    Rehtorilla ei ole valtuuksia .

    Äänestä

  • Kelläs sitte on valtuuet? Kunnanhallituksela vaiko elinvoimalautakunnala ja hyvinvointilautakunnala? Ei kai kellään virkamiehelä tai virkanaisela. Paitsi yhtiössä ilmeisesti toimitusjohtajalla. Onko joku oikeasti irtisanottu?

    Äänestä

  • ulkopiiriläinen kirjoitti:

    Tämä hengenjättiläinen (ulkopiiriläinen) ei taida tietää kuka on irtisanottu luottamusmies ja kenen toimesta. Kannattaa kysästä vaikka Pellon kunnan henkilöstökordinaattorilta (onpa pitkä sana). Veikkaan hänen kysyvän kunnanjohtajalta saako tietoa antaa. Luulen, että ei. Koska kunnassa asioita mielestäni salataan.

    Kysymykseen onkos Pellossa rehtori sanou irti jonku työntekijän.
    Ei ole.
    Rehtorilla ei ole valtuuksia .

    Jos kieltäytyy vastaan ottamasta tarjottua työtä, silloin lentää pihalle. Niin se tehhään joka paikassa.

    Äänestä

  • Ja se on ainoa oikea tapa hoitaa häiriköt

    Äänestä

  • Luotan kirjoitti:

    Ja se on ainoa oikea tapa hoitaa häiriköt

    Kertokaapa kuka on kieltäytynyt tarjotusta työstä.

    Äänestä

  • ulosulos kirjoitti:

    Jos kieltäytyy vastaan ottamasta tarjottua työtä, silloin lentää pihalle. Niin se tehhään joka paikassa.

    Otappa selvää tosiasioista. Tarjottu työ ei voi olla mitä tahansa. Kyseisessä tapauksessa tiettävästi toisen työn tarjoamista on käytetty ilman perusteita. Asiaa ei kuitenkaan ratkaista tällä palstalla.

    Äänestä

  • Välipiiriläinen kirjoitti:

    Otappa selvää tosiasioista. Tarjottu työ ei voi olla mitä tahansa. Kyseisessä tapauksessa tiettävästi toisen työn tarjoamista on käytetty ilman perusteita. Asiaa ei kuitenkaan ratkaista tällä palstalla.

    Soon selvä että jos ei ole työhaluja ja on rahhaa ennestään niin ei tartte tehhä töitä. Pirruila kyllä pittää ko pipo on liian pieni.

    Äänestä

  • ulosulos kirjoitti:

    Jos kieltäytyy vastaan ottamasta tarjottua työtä, silloin lentää pihalle. Niin se tehhään joka paikassa.

    Ei tehä joka paikassa jos ei ole ammattikoulutusta alalle johon siirretään,esim merkiksi sairaanhoitajaksi ei voi alkaa jos ei ole valaa tehny kun valmistui ja muillekkaan aloille ei voi määrätä tai pakottaa.Eikä kunta muutenkaan voi irtisanoa kun yksityispuolen veronmaksajat pitää kunnan talouden kunnossa,eihän kunta omilla verorahoilla voi pärjätä,senhän sanoo järkikin

    Äänestä

1) asia hoidettiin poikien kanssa hyvässä yhteistyössä ja läpi puolue rajojen.

2) kenkää saa jos kieltäytyy työstä, valtuusto on linjannut että vast edes työtä tehdään siellä missä työ on, ei niin että työn on tultava työntekijän luo.

3) valtuustoa ei kyseinen asia taida kiinnostaa sillä mitä nyt noita pöytäkirjoja lukee niin kukaan ei ole nostanut asiaa edes keskusteluun.

Äänestä
  • Soon vissiin sisärenkhaan pojila paksut pörsit.

    Äänestä

  • Ei sole valtuuston asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eisisäpiiriläinen kirjoitti:

Koskeeko sama laki Pellon kuntaa?



Rehtorille sakot luottamusmiehen irtisanomisesta

ESPOO.
Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri tuomittiin keskiviikkona sakkoihin työntekijöiden edustajan oikeuksien loukkaamisesta. Espoon käräjäoikeuden mukaan Teeri syyllistyi rikokseen, kun hän irtisanoi luottamusmiehen hankkimatta työntekijöiden enemmistön suostumusta.

Teeren tuloilla 20 päiväsakosta kertyy maksettavaa 3 120 euroa. Lisäksi Teeri joutuu korvaamaan vastapuolen oikeuskuluja yli 15 000 euroa ja vastaamaan omista oikeuskuluistaan.

Irtisanominen on tullut kalliiksi yliopistolle. Työtuomioistuin tuomitsi sen jo aiemmin maksamaan luottamusmiehelle 100 000 euroa. Jos Teeren rikostuomio jää lainvoimaiseksi, luottamusmies aikoo vaatia Teereltä ja Aalto-korkeakoulusäätiöltä palkkaa vanhuuseläkkeeseen saakka. Käytännössä tämä tarkoittaisi noin puolta miljoonaa euroa.

Naisen asianajaja Matti Penttinen on perustellut vaatimusta sillä, että ilman rikollista toimintaa luottamusmies olisi voinut jatkaa työssään eläkkeelle asti.

Lainvoimaista päätöstä jouduttaneen odottamaan jonkin aikaa, sillä rehtori Teeri ei koe syyllistyneensä rikokseen asiassa. STT



Oikeuskäytäntöä vastaavista tapauksista ei juuri ole olemassa.STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu