Onko kukaan muu yksin ystävien keskellä ?
Mulla on paljon tuttuja, läheisempiäkin tuttuja on, kavereita, hyvänpäivän tuttuja... mutta mulla ei siltikään ole sellaista olo,että mulla olis ystävää. Näistä kukaan ei soita mulle muuten vaan. Kukaan ei soita ensimmäisenä mulle, kun jotain on mielessä. Mulle soitetaan "kun kukaan muu ei pääse", sellainen viimeinen hätävara. Jokaisella tutullani on ns.oma kaveripiiri, johon minä en kuulu. Jos tuttuni pitää esim syntymäpöivät ja kutsuu sinne kaveri piiriläisiään, en minä ole silloin kutsulistalla.
No, kun tämä harvinainen tilanne tulee, että minun seurani kelpaa... huomaam, että minun mielipiteillä ei ole väliä. Oikeastaan, en uskalla oikein edes sanoa niille sitä, koska kun kerrankin seurani kelpaa.. no, olen hieno varaisedti koittanut ilmoittaa esimerkiksi, toivoisin toista tapaamispaikkaa, se tehdäöb hyvin selväksi, että me näemme siellä missä he haluavat. Jos vänkään vastaan, ilmoitetaan, ettei sitten tarvitse nähdä.
Onko tämö nyt ihan oikein...?
Mitö minä teen väärin?
Miksi en kelpaa muille?
Mulla on paljon tuttuja, läheisempiäkin tuttuja on, kavereita, hyvänpäivän tuttuja... mutta mulla ei siltikään ole sellaista olo,että mulla olis ystävää. Näistä kukaan ei soita mulle muuten vaan. Kukaan ei soita ensimmäisenä mulle, kun jotain on mielessä. Mulle soitetaan "kun kukaan muu ei pääse", sellainen viimeinen hätävara. Jokaisella tutullani on ns.oma kaveripiiri, johon minä en kuulu. Jos tuttuni pitää esim syntymäpöivät ja kutsuu sinne kaveri piiriläisiään, en minä ole silloin kutsulistalla.
No, kun tämä harvinainen tilanne tulee, että minun seurani kelpaa... huomaam, että minun mielipiteillä ei ole väliä. Oikeastaan, en uskalla oikein edes sanoa niille sitä, koska kun kerrankin seurani kelpaa.. no, olen hieno varaisedti koittanut ilmoittaa esimerkiksi, toivoisin toista tapaamispaikkaa, se tehdäöb hyvin selväksi, että me näemme siellä missä he haluavat. Jos vänkään vastaan, ilmoitetaan, ettei sitten tarvitse nähdä.
Onko tämö nyt ihan oikein...?
Mitö minä teen väärin?
Miksi en kelpaa muille?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tollaset kakkikasat kannattaa jättää, älä haaskaa sellasiin ihmisiin aikaa jotka ei välitä. Itselläni oli sama ongelma ja vähän vieläkin. Etsit sellaisen ystävän joka on yhtä yksin kuin sinä. Itselläni kävi hyvin, koska koulun kautta tutustuin ihmiseen johon en meinannut aluksi tutustua, koska hän tuntui olevan silloin todella todella ärsyttävä. Vähitellen kuitenkin opin tuntemaan hänet. Nyt ollaan parhaat kaverit, koska tämä kaveri oli todella sinnikäs. Itse olen todella oikukas ihminen, hankala ja kova kiukuttelemaan. Mulla oli itselläni juuri näitä "ystäviä" muutama. Silloin kun ei ole muita, minuun otetaan yhteyttä. Jos lähdettiin baariin, sitten hävittiin kuin tuhka tuuleen kun olin vessassa tai toinen meni tupakalle, ei vastattu puheluihin, puhelin muka "temppuili". Kun oltiin lähdössä baariin ja oltiin sovittu aika niin juuri kun hiukset laitettu ja kaikki valmiina niin sitten tulee puhelu että en mä lähdekkään tai tuli muuta menoa. Koita jaksaa, tutustu ihmisiin ERILAISIIN ihmisiin kuin sinä, ole avoin, älä pety jos ekalla kerralla ei onnistu. Etsi oikeista paikoista esim joku uusi harrastus :). Sit jos löytyy joku samanhenkinen, muista yksikin ihminen voi olla se kultaakin kalliimpi, parempi olla pari erittäin hyvää ystävää kuin monta tuttua, joille ei merkkaa mitään. Koita jaksaa, Mä pidän sulle peukkuja! :)
Kiitos rohkaisevasta viestistäsi! Olen nyt 6vuotta yrittänyt löytää oikeaa seuraa, tätä parempaa ei ole tullut vastaan. Sitä ennen minulla oli kaksi hyvää ystävää, jotka molemmat kuolivat vuoden sisään, toinen sairauteen, toinen onnettomuudessa . Minulle jäi vielä ystäviä, mutta ne asuvat 400km päässä =0 heitä näkee niin harvoin. Tuntuu jotenkin, että muilla on jo niin tiiviit piirit, ettei niihin enää mahdu mukaan
Voi ei :( . Joo noi kaveripiirit tuppaa olee sellasii et siellä on sisäpiirinvitsit sun muut mistä itse ei tajua hevonvittuakaan. Mullakin on näit ystäviä jotka asuu kaukana joita ois kiva kans nähä mut aina ei ole aikaa lähtä niinkään kauaksi. :/ Yleensä se menee niin että ne tärkeimmät asuu kauimpana :D .
Minä
On muitakin, et ole yksin yksin
Ehkä sitten vasta arvostetaan kun ei voi vastata itse ja on 2-metriä maata päällä.
Tämä koskee työyhteisöni työkavereita ja sukulaisia.
Onneksi ei ole "pakko" olla kenenkään kanssa kanssakäymisissä, kun eivät edes soittele.... lainkaan.
Olen todella samaa mieltä. Minullakin ystäviä, mutta itse joutuu aina viestit laittamaan ensi ja koskan kukaan ei omaaloitteiseti pyydä minnekkään. Kyllä heille käy jos minä järjestän, mutta olisi kiva joskus saada vastakaikuakin. Aloittaja ja jos on muitakin, niin laittakaa sähköpostia [email protected] , jos kaipaat ystävää. Jos asumme kaukan toisistamme, olisi ihan jo "kirjekaverikin "kiva.
Mistä päin yhdessä yksin on?
Yksinäisyys on tulos jostakin, ja moni on aika hankala luonteinen tai katkeroitunut jostakin syystä, ja alkaa hyvikin piaan purkaa huonoa oloaan muihin ja siksi ei oikein kukaan tykkää. on toki niitäkin, jotka ei itse halua tehdä tuttavuutta vaan odottavat toisen tekevän aloitteen..summa sum maarum. ei kukaan tuu kotoo hakee..ja netti aikana ei välimatkat ole este pitää ystävyyttä yllä..eli seli seli välimatka este jutuille. ja pars keinoa saada vastus on tehdä itse aloite. kas kun me ihmiset ootetaan toisilta sitä mihin itse emme yllä olemme liian itse riittoisia..
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee sen hankalampaa on ns.löytää ystävä ja ainakaan sellaista joka olisi kuin koira meitä varten ja pyyteettömästi.
Tosi asia on ettei monellakaan ole sitä yhtä ainutta todellista ystävää.
En osaa sanoa, mistä tällainen yksin jääminen johtuu, mutta tämän ketjun aloitus voisi olla vaikka minun itseni kirjoittama: samanlaista olen kokenut ja tällaiseen yksinäisyyteen juuttunut. Kuitenkin olen vuosien mittaan olla aloitteellinen ystävyyssuhteiden luomisessa, mutta kukaan ei tunnu kiinnostuvan minusta niin paljon, että syntyisi aito ja tiivis kahdensuuntainen vuorovaikutus. Olen myös saanut kokea, mitä ystävällisyyttäni on härskisti käytetty hyväksi, ja joskus se on sattunut kovasti, kun olen tajunnut, ettei ystävä olekaan mikään ystävä, vaan olen edelleen ihan yksin.
Luulen, että asiaan vaikuttaa se, etten ole mikään säkenöivä enkä karismaattinen tyyppi. En kuitenkaan täysi tuppisuukaan. Varmaan lapsena koettu henkinen väkivalta vanhempien taholta samoin kuin koulukiusaaminen ensin peruskoulussa ja sitten lukiossa on jättänyt jäljet luonteeseeni. Ehkä en vain osaa olla luontevasti muiden kanssa.
Kaikkein eniten minua hämmästyttää ja joskus suututtaakin se, miten kaikenlaisilla juopoilla ja törpöillä ja työpaikkakiusaajillakin tuntuu olevan ystäviä. Kerran kuuntelin radiosta seksuaalirikoksista tuomitun haastattelua, ja hän kertoi tai ainakin väitti, että hänellä oli yhä paljon ystäviä ja sukulaisia vankilan ulkopuolella valmiina ottamaan hänet taas vastaan, kun hän vapautuisi.
Itselläni sama juttu. Vuosia jatkunut koulukiusaaminen lapsuusiässä kait murensi niin luottamukseni että on vaikeaa avautua toiselle ihmiselle kun hän saattaakin käyttää sitä vain kiusaamisen aseina.