Et halunnut minua.
Tahtoisin osata paiskoa astioita tai juoda viiniä lasillisia laskematta sinut unohtaakseni. Mutta en edes ole vihainen, vaan ainoastaan surullinen ja pettynyt; aika lailla katkera. Yritän olla kääntämättä näitä negaatioita sinua kohtaan. Arvelisin, että minulla olisi oikeus loukkaantua, mutta en tahdo tehdä niin.
Miksi on synti välittää liikaa? Minä kerroin kaikesta mitä olin ajatellut, ja sinä katsoit minua kuin et olisi tunnistanutkaan. Lopuksi kerroit vetäytyväsi. Se on luultavasti parasta, mutta olen silti pahoillani. Ilmeisesti kiintymykseni on niin hirvittävä asia, että se saa sinut käyttäytymään tällä tavoin. Siitä olen surullinen. Minä luulin, että olimme, jos ei nyt ystäviä, niin ainakin sellaisissa väleissä, ettet sinä minua näin kaltoin hylkäisi.
Jos uskaltaisin vielä tulla puheillesi, niin yhtä asiaa haluaisin kysyä, yhtä ainutta - olisiko se todella ollut sinusta hyvä ratkaisu, että olisimme jakaneet yhden yön keskenämme, ja sitten teeskennelleet ettei mitään tapahtunut? Jos olisinkin levittänyt haarani, olisiko olemuksessasi tällä hetkellä inhimillisyyttä? Kietoisitko kätesi halaukseen nähdessämme, hymyilisit ja katsoisit silmiin nykytilanteen sijaan, jossa kävelet tyynesti ohi?
Jos olisin aavistanut tämän tulevan, olisin päästänyt sinut sisälleni. Ottanut sen yhden yön, kerta se onkin ainoa asia, minkä minulle tahdoit antaa. Toki se olisi murtanut minut, mutta ainakin ne olisivat olleet sinulle mielekkäät hyvästit. Enkä koskaan muuta kuin sinun onneasi tahtonutkaan.
Monesta pilvilinnasta olen pudonnut, mutta tämä vihlaisee eniten. Minä todella luulin merkitseväni sinulle jotakin enemmän. Enkä puhu edes pelkästään romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä; on aivan sama, ettet pysty palauttamaan tunteitani - olen sen verran aikuinen ihminen, että pystyn käsittelemään ja hyväksymään sen. Mutta luulin todella, että olisit välittänyt minusta hitusen enemmän. Arvioin oman merkityksellisyyteni todella yläkanttiin. Se satuttaa.
Sait minut unohtamaan suojamuurini. Sitä virhettä en voi enää toistaa. Siitä syystä on kai pakko lausua myös vastahakoiset kiitokseni. Muistutit, miksi on parempi olla yksin. Se oli jo päässyt lipsahtamaan mielestäni. Olin naiivi kuvitellessani, että voisin saada tämän asian itselleni pidettäväksi.
Kaipaan sinua niin kovin. Sinä et ikinä edes osaisi pyytää, mutta annan kuitenkin anteeksi. Tiedän, ettet enää koskaan katso minua kuten ennen. Enkä minäkään sinua. Tämä on meidän loppumme, ja se on vain hyväksyttävä. Seuraavalla kerralla kun tapaamme, tulee välisemme tervehdys olemaan täysin uudenlainen. Sinä minusta erkaantuneena, ja minä... siitä ei tarvitsekaan kai edes mainita.
Tahtoisin osata paiskoa astioita tai juoda viiniä lasillisia laskematta sinut unohtaakseni. Mutta en edes ole vihainen, vaan ainoastaan surullinen ja pettynyt; aika lailla katkera. Yritän olla kääntämättä näitä negaatioita sinua kohtaan. Arvelisin, että minulla olisi oikeus loukkaantua, mutta en tahdo tehdä niin.
Miksi on synti välittää liikaa? Minä kerroin kaikesta mitä olin ajatellut, ja sinä katsoit minua kuin et olisi tunnistanutkaan. Lopuksi kerroit vetäytyväsi. Se on luultavasti parasta, mutta olen silti pahoillani. Ilmeisesti kiintymykseni on niin hirvittävä asia, että se saa sinut käyttäytymään tällä tavoin. Siitä olen surullinen. Minä luulin, että olimme, jos ei nyt ystäviä, niin ainakin sellaisissa väleissä, ettet sinä minua näin kaltoin hylkäisi.
Jos uskaltaisin vielä tulla puheillesi, niin yhtä asiaa haluaisin kysyä, yhtä ainutta - olisiko se todella ollut sinusta hyvä ratkaisu, että olisimme jakaneet yhden yön keskenämme, ja sitten teeskennelleet ettei mitään tapahtunut? Jos olisinkin levittänyt haarani, olisiko olemuksessasi tällä hetkellä inhimillisyyttä? Kietoisitko kätesi halaukseen nähdessämme, hymyilisit ja katsoisit silmiin nykytilanteen sijaan, jossa kävelet tyynesti ohi?
Jos olisin aavistanut tämän tulevan, olisin päästänyt sinut sisälleni. Ottanut sen yhden yön, kerta se onkin ainoa asia, minkä minulle tahdoit antaa. Toki se olisi murtanut minut, mutta ainakin ne olisivat olleet sinulle mielekkäät hyvästit. Enkä koskaan muuta kuin sinun onneasi tahtonutkaan.
Monesta pilvilinnasta olen pudonnut, mutta tämä vihlaisee eniten. Minä todella luulin merkitseväni sinulle jotakin enemmän. Enkä puhu edes pelkästään romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä; on aivan sama, ettet pysty palauttamaan tunteitani - olen sen verran aikuinen ihminen, että pystyn käsittelemään ja hyväksymään sen. Mutta luulin todella, että olisit välittänyt minusta hitusen enemmän. Arvioin oman merkityksellisyyteni todella yläkanttiin. Se satuttaa.
Sait minut unohtamaan suojamuurini. Sitä virhettä en voi enää toistaa. Siitä syystä on kai pakko lausua myös vastahakoiset kiitokseni. Muistutit, miksi on parempi olla yksin. Se oli jo päässyt lipsahtamaan mielestäni. Olin naiivi kuvitellessani, että voisin saada tämän asian itselleni pidettäväksi.
Kaipaan sinua niin kovin. Sinä et ikinä edes osaisi pyytää, mutta annan kuitenkin anteeksi. Tiedän, ettet enää koskaan katso minua kuten ennen. Enkä minäkään sinua. Tämä on meidän loppumme, ja se on vain hyväksyttävä. Seuraavalla kerralla kun tapaamme, tulee välisemme tervehdys olemaan täysin uudenlainen. Sinä minusta erkaantuneena, ja minä... siitä ei tarvitsekaan kai edes mainita.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.