Mietin, minkä vuoksi erotaan siitä rakkaasta, joka on itse valittu. Suomessa tuskin ketään pakotetaan jonkun toisen kanssa naimisiin tai parisuhteeseen tai hankkimaan lapsia.
No ajattelen, että aivan liian monet hakeutuvat saman katon alle asumaan, syyt ovat moninaiset. Opiskelijoille rahakysymys, yhdessä saavat asunnon halvemmalla, kuten lienee monella muullakin nuorella tämä rahakysymys. Lisäksi tulee mukaan sen yksinäisyyden poisto ei tarvitse asua yksin.
Jo alusta saakka saattaa puuttuu se suuri rakkaus, joka kaiken kestää, ollaan vaan ja siitä sitten tavallaan ikään kuin juuttuu ja aletaan perustaa perhettä, jossa vaiheessa sitten huomataan, että kaikki on ollut aivan virhettä.
Sitä toki kummastelen, kun nämä erot ovat tyypillisiä pikkulapsi perheessä, jossa tarvittaisiin kyllä molemmat vanhemmat ihan jokapäiväiseen elämään. Miten kummassa äideillä ja isillä on aikaa juuri tässä kohdassa saada näitä salarakkaita ja erotaan.
Kaiketi pitäisi ensin ajatella, pystynkö tuon kumppanin kanssa elämään ja perustamaan perheen ja miettiä miten lapsen tulo vaikuttaisi kumpaankin, tässä vaiheessa ehkä vielä keskustellaankin, joten ei lapsia ilman miettimistä tarkkaan.
Minusta suurin osa eroista johtuu itsekeskisyydestä, se saa riitelemään joka ikisestä asiasta ja mäkättämään toiselle heti kun hän kotioven avaa, joten kyllä siinä vaiheessa moni painaa sen samantien kiinni ja menee vaikka sinen kapakkaan ryyppäämään.
Ilkeintä mitä toiselle tekee on jatkuva syyttely, vaatiminen ja nalkutus joka asiasta.
Lapsiperheessä ei juosta viihteellä joka viikko tai edes kuukausi.
Suomessa on sinkkuelämässä tuo istuminen alkoholia nauttien ja tyhmyyksiä puhuen liian suuressa määrin vallalla. Eletään elämää, jota ei voi jatkaa perheessä, joten olisikin pyrittävä jättämään tuollainen mahdollisimman vähiin jo nuorena.
Kun ollaan alkoholin vaikutuksen alaisena, silloin ei olla omia itseään, jos tästä tilanteesta teet johtopäätökset toisesta ihmisestä ja tämä viinapäinen ihminen miellyttää, niin otapa heti alkuun aikalisä, ennen suurempia suunnitelmia.
Katos häntä itse selvinpäin ja kuuntele juttuja ja katso touhuja muutaman kerran ainakin, luulisin tämän asian paljastavan jonkun verran sitä mitä olisi elämä hänen kanssa. Viinapäissään ihminen puhuu sanoja, joita et selvinpäin häneltä kuule, hän saattaa kehua ulkonäköäsi ja kosketella toisten nähden. Tosin olen sitä mieltä että jos joku seksuaalisia kosteuksi suorittaa toisten nähden, ei hän rakasta kumppaniaan, vaan hakee jonkunlaista mielihyvää kun itsensä paljastajat. Haluatko kumppaniksesi tällaisen itsensä paljastelijan.
Itse olen pariin paljastelijaan törmännyt ja minua ainakaan ei hivellyt tippaakaan, toinen seisoi työmatkani varressa kuusen suojassa ja toinen lenkkipolun varresta puiden takaa pujahti esiintymään. Sairasta toimintaa.
Erot ovat suurta itsekeskisyyttä, ei siinä ole sen enemmän syynä huono liitto kuin rupsahtaminen, vaan itsekeskeisyys, minä itse, mitäs perheestä.
Tuo vanheneminen, kannattaa ottaa esille vaikka muutaman idolinsa kuva vuosien takaa ja tämän hetken kuva ja katsoa, että hekin rupsahtavat ja oma kuva, siinä näkyy eletty elämä ja niin on jokaisen kohdalla.
Toki itse ainakin olen yrittänyt pitää huolta myös ulkoisesta kuorestani hoitamalla ihoa ja elämällä terveellisesti, en istu viinilasien ääressä, en tupakoi.
Olen myös yrittänyt lukemalla kasvattaa itseäni kohtaamaan muutokset, jotka kuuluvat jokaisen elämään, työpaikat saattavat muuttua, terveys reistailla, ystävät vaihtua. Tämä yhteiskunta on muuttuva, joten muutu mukana
Siellä kodeissa on tärkeintä nostaa se kissa pöydälle ja puhua asioista, kun jokin närästää se pitää keskustella, eikä juosta kapakkaan vaihtoihmistä hakemaan.
Nyt kun tässä kirjoittelin joulukortteja, on tosi vaikeaa, kun on vaikka minkä nimistä porukkaa perheissä, jokainen odottaa että hänet muistetaan, mutta yhteen joulukorttiin kun ei oikein mahdu kymmeniä nimiä .
Saatikka se mitä kirjoitellessa tulee mieleen kestäkin ja siitä mitä kaikki erot ovat saaneet aikaan, se tuskan määrä jonka on joutunut kokemaan, oikein pelmahtaa joka kerta uudelleen.
Joku ei saa kohdata lapsiaan jouluna, lapset eivät isovanhempiaan, nämä erot tekevät elämästä valtavan raskaan ja vaikean läheisille.
No ajattelen, että aivan liian monet hakeutuvat saman katon alle asumaan, syyt ovat moninaiset. Opiskelijoille rahakysymys, yhdessä saavat asunnon halvemmalla, kuten lienee monella muullakin nuorella tämä rahakysymys. Lisäksi tulee mukaan sen yksinäisyyden poisto ei tarvitse asua yksin.
Jo alusta saakka saattaa puuttuu se suuri rakkaus, joka kaiken kestää, ollaan vaan ja siitä sitten tavallaan ikään kuin juuttuu ja aletaan perustaa perhettä, jossa vaiheessa sitten huomataan, että kaikki on ollut aivan virhettä.
Sitä toki kummastelen, kun nämä erot ovat tyypillisiä pikkulapsi perheessä, jossa tarvittaisiin kyllä molemmat vanhemmat ihan jokapäiväiseen elämään. Miten kummassa äideillä ja isillä on aikaa juuri tässä kohdassa saada näitä salarakkaita ja erotaan.
Kaiketi pitäisi ensin ajatella, pystynkö tuon kumppanin kanssa elämään ja perustamaan perheen ja miettiä miten lapsen tulo vaikuttaisi kumpaankin, tässä vaiheessa ehkä vielä keskustellaankin, joten ei lapsia ilman miettimistä tarkkaan.
Minusta suurin osa eroista johtuu itsekeskisyydestä, se saa riitelemään joka ikisestä asiasta ja mäkättämään toiselle heti kun hän kotioven avaa, joten kyllä siinä vaiheessa moni painaa sen samantien kiinni ja menee vaikka sinen kapakkaan ryyppäämään.
Ilkeintä mitä toiselle tekee on jatkuva syyttely, vaatiminen ja nalkutus joka asiasta.
Lapsiperheessä ei juosta viihteellä joka viikko tai edes kuukausi.
Suomessa on sinkkuelämässä tuo istuminen alkoholia nauttien ja tyhmyyksiä puhuen liian suuressa määrin vallalla. Eletään elämää, jota ei voi jatkaa perheessä, joten olisikin pyrittävä jättämään tuollainen mahdollisimman vähiin jo nuorena.
Kun ollaan alkoholin vaikutuksen alaisena, silloin ei olla omia itseään, jos tästä tilanteesta teet johtopäätökset toisesta ihmisestä ja tämä viinapäinen ihminen miellyttää, niin otapa heti alkuun aikalisä, ennen suurempia suunnitelmia.
Katos häntä itse selvinpäin ja kuuntele juttuja ja katso touhuja muutaman kerran ainakin, luulisin tämän asian paljastavan jonkun verran sitä mitä olisi elämä hänen kanssa. Viinapäissään ihminen puhuu sanoja, joita et selvinpäin häneltä kuule, hän saattaa kehua ulkonäköäsi ja kosketella toisten nähden. Tosin olen sitä mieltä että jos joku seksuaalisia kosteuksi suorittaa toisten nähden, ei hän rakasta kumppaniaan, vaan hakee jonkunlaista mielihyvää kun itsensä paljastajat. Haluatko kumppaniksesi tällaisen itsensä paljastelijan.
Itse olen pariin paljastelijaan törmännyt ja minua ainakaan ei hivellyt tippaakaan, toinen seisoi työmatkani varressa kuusen suojassa ja toinen lenkkipolun varresta puiden takaa pujahti esiintymään. Sairasta toimintaa.
Erot ovat suurta itsekeskisyyttä, ei siinä ole sen enemmän syynä huono liitto kuin rupsahtaminen, vaan itsekeskeisyys, minä itse, mitäs perheestä.
Tuo vanheneminen, kannattaa ottaa esille vaikka muutaman idolinsa kuva vuosien takaa ja tämän hetken kuva ja katsoa, että hekin rupsahtavat ja oma kuva, siinä näkyy eletty elämä ja niin on jokaisen kohdalla.
Toki itse ainakin olen yrittänyt pitää huolta myös ulkoisesta kuorestani hoitamalla ihoa ja elämällä terveellisesti, en istu viinilasien ääressä, en tupakoi.
Olen myös yrittänyt lukemalla kasvattaa itseäni kohtaamaan muutokset, jotka kuuluvat jokaisen elämään, työpaikat saattavat muuttua, terveys reistailla, ystävät vaihtua. Tämä yhteiskunta on muuttuva, joten muutu mukana
Siellä kodeissa on tärkeintä nostaa se kissa pöydälle ja puhua asioista, kun jokin närästää se pitää keskustella, eikä juosta kapakkaan vaihtoihmistä hakemaan.
Nyt kun tässä kirjoittelin joulukortteja, on tosi vaikeaa, kun on vaikka minkä nimistä porukkaa perheissä, jokainen odottaa että hänet muistetaan, mutta yhteen joulukorttiin kun ei oikein mahdu kymmeniä nimiä .
Saatikka se mitä kirjoitellessa tulee mieleen kestäkin ja siitä mitä kaikki erot ovat saaneet aikaan, se tuskan määrä jonka on joutunut kokemaan, oikein pelmahtaa joka kerta uudelleen.
Joku ei saa kohdata lapsiaan jouluna, lapset eivät isovanhempiaan, nämä erot tekevät elämästä valtavan raskaan ja vaikean läheisille.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Viimeinen lause on niin totta. En ole varma mitä yhteen menneet petoskumppanit tuntevat joutuisin, mutta epäilen etteivät uhraa ajatustakaan. HeIdän on oltava erillaisia kuin meidän kaipaavien, muutoin asiat olisivat toisin.
Minulla ja lapsellani on mahdollista nähdä toisemme,, mutta siitä puuttuvat jouluun liittyvät ruuat, koristeet, muut lähimmät, isänsä ja lahjat. Sellainen ei ole mahdollista.
"Mietin, minkä vuoksi erotaan siitä rakkaasta, joka on itse valittu."
Esimerkiksi sen vuoksi, että rakas on muuttunut, hänestä on tullut vastakohtansa, jopa vihollinen. Ei voi tietää etukäteen mitä elämä tuo tullessaan ja vie mennessään. Jos rakas muuttuu viholliseksi on ehdottoman parempikin erota. Mutta turha kuvitella, että ero ja sen jälkeinen elämä hoituisi täysin mallikkaasti, etenkin jos on pieniä yhteisiä lapsia.
Miksi kirjoitat joulukortteihin useita nimiä, kuka pakottaa? Mikä ihmeen ongelma tuostakin pitää tehdä? Perheen aikuisten nimet, tai nimi riittää vastaanottajakenttään ainakin. Tai jos haluaa muistaa kaikkia lastenlapsia erikseen, niin jokaiselle oma kortti. Näinhän käy joka tapauksessa viimeistään silloin kun lapset muuttavat lapsuudenkodista. Älä nuukaile korttien kanssa ;).
"Joku ei saa kohdata lapsiaan jouluna, lapset eivät isovanhempiaan, nämä erot tekevät elämästä valtavan raskaan ja vaikean läheisille."
Tässä nyt täytyy muistaa, ettei kaikki lapset haluakaan tavata toista omaa vanhempaansa, ei jouluna ainakaan, ja muulloinkin vain pakottavien seikkojen vallitessa. Ei millään pahalla, mutta tämä on tosiasia, vieläpä hyvin ymmärrettävä sellainen, jos yhtään kykenee miettimään ihmisten tosiasiallisia vuorovaikutussuhteita, eikä pelkästään ideaalisia. Monet eivät koskaan jouluna tapaa esim. alkoholisti vanhempaansa - tai yleensäkin vanhempaansa, joka ei osaa pitää edes itsestään huolta, saati lapsista. Eli erot eivät saa aikaan tosiaankaan pelkkää tuskaa, vaan usein aivan päinvastoin.
Se koira älähtää, jonka kallion kalahtaa. Narsistivanhemmista on hyvä olla erossa aina. He tekevät mustasta valkoista ja pakottavat uhrinsa olemaan samaa mieltä.
Eikun se menee "..johon kalikka kalahtaa."
Mistä narsistivanhemmista? Kuka tuossa edellisessä kirjoituksessa oli uhri ja pakotti mitä? Mitä lääkkeitä olet vetänyt?
Näkee, että ap:lla ei ole elämänkokemusta tai elää hyvin kapeassa valokeilassa ja muita ymmärtämättä. Kyllä se kumppani naimisiin mennessä yleensä valitaan hyvin tarkasti, mutta kaikkia asioita ihmisestä ei silloin vielä välttämättä näe. Lasten saaminen voi muuttaa parisuhdetta, kumppanin suhtautuminen lapsiin voi tosielämässä ollakin ihan erilainen kuin mitä olet kuvitellut tai mitä hänestä jutellessanne olet saanut selville. Samoin ihmisen toimiminen stressitilanteissa. Nämä tilanteet ja erityisesti lasten saaminen tuo viimeistään esiin niitä mahdollisia lapsuusperheessä olleita ongelmia, joita ainakaan miehet eivät monesti ole edes tiedostaneet olemassa olevan ja ne voi olla niin syvään juuttuneita ettei niitä pysty muuttamaan. Sitten on alkoholismia, mielenterveysongelmia ja kaikkea muuta sälää.
Minä toivotan hyvää joulua kaikille ja erityisesti niille, jotka eron ovat kokeneet. Se, jos mikä on rankkaa ja kuten sanottu: se mikä ei tapa se hajottaa.
Niin ja nyt on todellakin taas joillekin se kaamea aika vuodesta, joulu, kun pitää kohdata se perhehelvetti.
Hajottaa tai vahvistaa. Sinä päätät... Jouluräyhän voi jättää väliin.
Oikeassa olet, ei seurusteluvaiheessa voi mitenkään saada täyttä kuvaa siitä millainen toinen on puolisona tai vanhempana. Nuo kotoa opitut mallit istuvat todella tiukassa ihan tiedostamatta. Ne vain tuntuvat tutuilta ja siksi turvallisilta ja "oikeilta", vaikka ne juurikin olisivat ongelmien taustalla.
Siinä ei järkikeskustelut auta yhtään, kun tunteella toista tuomitaan.
Ap otti esiin joulun vieton. Kuinkakohan moni pari on aidosti yhdessä luoneet joulun vieton tavat ja traditiot perheelleen. Meillä ainakin tuo oli puhdasta sanelupolitiikka, mihin ei ollut mitään koputtamista. EI MITÄÄN. Tunne siinä sitten joulun iloa, kun et ole saanut osallistua juhlan valmisteluun kuin puhtaana resurssina.
Kerro lisää joulun sanelupolitiikasta?! Miksi suostuit sellaiseen?
Ai, että miksi suostuin. Hyvä kysymys. Olin nuori, rakastunut ja jossain määrin vielä naivi, kun kuvittelin puhaltavamme yhteen hiileen.
Joulun valmistelu sisältävät paljon sellaisia pikkujuttuja, joista kokonaisuus lopulta muodostuu. Tällaisia asioita ovat esim joulupöydän tarjoomukset, kuusen koristelut, lahjojen hankinta ja niihin käytetty raha jne. Kun jotain ehdotin oli hänellä parempi ajatus taikka ehdottamani koriste oli ruma yms. selityksiä riitti. Kun lopputulosta tarkasteli näytti se täysin vieraalta enkä tunnistanut omaa osaani tai kotini traditioita. Ihmettelyihini vastattiin tylysti, että yhdessähän tämä tehtiin, mikä nyt on tullut kun et pysty pysymään sovitussa. Ongelmana oli ettei näistä asioista oltu aidosti sovittu, vaan ne oli saneltu. Kun loppupeleissä nämä jutut ovat luokkaa "first wold problems", niin en halunnut silloin tehdä niistä eksistentiaalisia kysymyksiä ja keikuttaa venettä.
Havahduin tähän asiaan uudelleen noin viitisen vuotta sitten, kun hän minulta puolihuolimattomasti ihmetellen kysyi miksen halunnut tuoda omassa kodissani olleita joulutraditoita meidän kotiin. Kysymys oli silmiä avaava ja jäätävä. Tajusin hetkessä miten minua oli vedetty aikanaan kuin kuoriämpäria ja pahasti retkuun. Silloin mikään ei kelvannut taikka en osannut / ymmärtänyt jne. ja nyt ihmetellään sinisin silmin....? Aika näemmä kuultaa muistot ja entisestä tarinan konnasta tulee sankari.
On todettava, ettei tämä joulun vietto ollut ainoa elämänala, jossa mielipiteitäni ei kunnioitettu. Oikeastaan sellaista aluetta en ole vielä löytänytkään, missä pääsisin kunnolla kuulolle. Hassua miten juuri hän aina muistaa kertoa miten huono olen päättämään ja tekemään kompromissejä. Huono päättämään... Hmmm... En oikein tiedä, kun en ole kokeillut...? Kompromisseja vai, - ainut oikea kompromissi on ollut myötäillä...
Ennenkuin kysyt enempää, niin arvaappa miksi kirjoittelen tällaisella palstalla ja mistä juuri tämä aihepiiri.
Minä olen tilaisuuteni munannut olemalla kiltti ja yhteistyökykyinen. Ehkä toiset voivat tästä jotain oppia.
raskastajoulua
"Minä olen tilaisuuteni munannut olemalla kiltti ja yhteistyökykyinen. Ehkä toiset voivat tästä jotain oppia."
Menin exän kanssa kimppaan ajat sitten. Alkuvuodet ilman lapsia ja avioliittoa sujui varsin mallikkaasti. Ex kuunteli, arvosti - tai näin ainakin tunsin (kuvittelin?) - joka tapauksessa osallistuimme kaikkeen varsin fifti-fifti. Lapset syntyivät, aika kului. Elämä riepotteli. Vuodet vierivät. Alkoi tuntua siltä, että kaikki on mennyt parisuhteessa täysin pieleen. On ollut pakko antaa kaikessa periksi, joustaa, sopeutua, ja sitten taas sopeutua. Menin silloin jollekin hienolle itsetuntemus -kurssille, kun alkoi ahdistaa. Tehtiin testejä, kirjoiteltiin papereita, keskusteltiin. Kaikki meni hienosti, kunnes päästiin kohtaan "omat huonot puolet". Niitä piti keksiä peräti viisi. En keksinyt mitään. Koutsi esitti kysymyksiä "no entäs tällainen tilanne... miten toimit/teet/sanot". Juu, ei kaikki sujuu, no problem. Veivattiin ja väännettiin, tuskan hiki tuli jo otsalleni, en vain keksinyt mitään. Kunnes tämä ohjaaja heitti "entä olisitko liian kiltti? - Tämä ei tietysti ole pelkästään huono asia - mutta jos olet liian kiltti, kärsit siitä eniten itse"
Tämä oli minulle suuri AHAA -elämys. Siinä se tuli. Olen liian kiltti, osittain vielä nykyisinkin. Sain sentään erottua, kun tajusin, ettei yksin kannata edes yrittää vaalia parisuhdetta. Ennen muinoin naisten rooli oli totella, tehdä kuten muut sanoo. Silloin ei tullut kysymykseenkään miettiä "kuka minä olen, mitä minä tahdon, miltä tuntuu jne", puhumattakaan, että olisi voinut päättää omista asioista! Olen tähän asti miettinyt, että nykyisin on toisin. Hyvin monet nuoret parit toimivat yhteen paljon paremmin kuin ennen. Mutta viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota pariinkiin nuoremman puoleiseen tuttavapariskuntaan. Ihan samat ongelmat kuin ex-liitossani aikanaan. Mies sanoo, nainen myötäilee (vikisee). Kun annan naiselle ohjeita "sano miehellesi näin....", niin hän vastaan "en voi, koska yritän säilyttää edes jonkinmoisen ilmapiirin kotona". Justniin, ajattelin. Niin minäkin aikoinaan myötäilin, varoin sanomasta (tai oikeastaan aluksi sanoin, mutta lopulta väsyin, koska se ei johtanut mihinkään), annoin periksi. Mitä väliä. Yritetään nyt käyttäytyä.
Otan osaa problems. On siis toinenkin mies henkisesti kotona kuohittu. En siis ole ainoa...?
Parisuhteen paha pomo voi olla yhtä hyvin mies kuin nainen. Tämä on siis nykytermein sukupuolineutraali asia. Yhteistä näissä on kaiketi se "oikeassa olemisen vika" taikka halu kontrolloida tilannetta pitääkseen tulevan tuttuna samalla vältellen ennakolta mahdollisia ikävyyksiä.
Eli tuo edellinen lyhyesti suomennettuna. Toinen on v-mäinen pomottaja ja toinen kontrollifriikki (voi syitä olla muitakin, mutta noin ne ilmenee). Molemmat "mind setit" voivat johtaa mikromanagerointiin, missä toiselta riistetään osallistumisen ilo antamalla nippeli tason ohjeita päivänselvän tehtävän hoitoon taikka irrelevanttia (ja loukkaavaa) palautetta ihan kaikesta mitä olet ajatellu, tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Kiltti luonne antaa tietysti toisille mahdollisuuden hyväksikäyttöön, mutta onko parempi sitten olla, kuin p:hen ammuttu karhu, ettei kellekään vain tulisi vääriä ajatuksia mieleen. Kyllä sillä toisellakin osapuolella pitäisi olla vastuu käytöksestään.
Sorry kun tämä vuodatus meni pahasti off topic osastolle, mutta toivottavasti joku löytää tästä jonkin viisauden siemenen omaan elämäänsä, ennen kuin oikeasti pitää hakea vertaistukea tästä aihepiiristä / keskustelufoorumista. Silloin saattaa olla liian myöhäistä estää se vääjäämätön, mutta ehkäpä tästä on apua asian läpikäyntiin itselleen.
raskastajoulua
En tiedä ymmärsinkö kirjoituksestasi puoltakaan. Haluan vain korostaa, ettei parisuhteessa ole hyviksiä ja pahiksia. Molemmissa on aina omat hyvät ja omat huonot puolensa.
Jostain syystä ihmiset odottavat parisuhteeltaan ainoastaan toimivuutta ja pysyvyyttä, muuttumattomuutta. Tämä ei johda hyvään flowhun. Kontorolli, puhuminen ilman sisältöä tappaa parisuhteen. Suhde muodostuu taakaksi, vaikka sen pitäisi pikemminkin toimia energialähteenä. Varmaan joskus hamassa tulevaisuudessa parit oppivat olemaan luovia suhteessaan, keksimään ja kokeilemaan erilaisia ratkaisuja ongelmiinsa. Tällä hetkellä suhteen ongelmat tiedostetaan liian myöhään, tai ei silloinkaan. Olen jo pitkään ajatellut, että parisuhteesta pitäisi ottaa lomaa - tai siitä ansaitsisi lomaa. Lomalla tarkoitan omaa aikaa, erillään toisista, jolloin voisi tehdä juuri sitä mitä sattuu huvittamaan. Vähän niin kuin esim. kaksi viikkoa kestävä avoin avioliitto. Mitä sanotte?
En olisi halunnut erota valitsemastani rakkaasta, mutta oli pakko koska epäluottamuksen vuoksi elämä oli vain liian raskasta hänen kanssaan. 10 vuoden suhteen aikana hänellä oli ainakin 5 kertaa jokin epämääräinen sivusuhde toisen naisen kanssa. Siihen lisäksi kaikenlaiset muut pettymykset, joita hän lapsellisuudellaan ja itsekkyydellään jatkuvasti aiheutti. Olisin vain halunnut elää rauhassa ja sovussa. Hän oli itsekäs ja eron hetkellä oli minun vihdoin aika olla itsekäs, ajatella etten halua enää olla kynnysmattona.
Silti ikävöin häntä. Ja hän se vasta ikävöikin minua. Mutta hän likasi omaa pesää jatkuvasti...
Mutta tästä sinkkujoulusta tulee kyllä stressittömin vuosikausiin. Enää ei tarvitse istua aamuun asti appivanhempien sohvalla ja kuunnella kun ex-mies selostaa heille itsestään ja erinomaisesta ammatistaan, niin ettei kukaan muu saa edes sanaa väliin. Eikä tarvitse kuulla olevansa epäsosiaalinen paska jos jossain vaiheessa iltaa kehtaa kysyä, että voitaisiinko lähteä jo kotiin. Eikä tarvitse sanoa 7. kertaa anopille "kiitos, en jaksa enää syödä mitään", tämän tuputtaessa ruokaa jatkuvalla syötöllä. Ihana joulu tulossa, teen mitä lystään, syön mitä haluan ja milloin haluan ja rentoudun :)
Jo vain minunkin ex tykkäsi selostaa kaikille erinomaisuuttaan, tai parantaa toisten ihmisten typeriä toimintatapoja, korjata toisten ajatuksia, halveksua heidän tunteitaan jne. Otin aikaa, helposti hänen puheenvuoronsa venyivät vierailuilla 10 minuuttiin putkeen, myös hänen vanhempiensa luona. Kotona selostukset olivat toisissa sfääreissä - puoli tuntia oli kuitenkin oma maksimi mitä jaksoin kuunnella. Sitten kun väkisin sanoi kommenttejaan tai muuta väliin hän tiuskaisi "älä keskeytä!" ja sitten seurasi saarna yhdistettynä opetukseen miten RUMAA keskeyttäminen on. Tästä syystä ei edes exän omat vanhemmat jaksaneetkaan meidän seuraa kovin kauan... Puhumattakaan nyt kenestäkään muista. Itseasiassa kaikki karttelevat häntä edelleen. Exän "puheliaisuudesta" johtuen minusta ja lapsista oli mukavaa mennä minne vaan, jossa oli toisia ihmisiä. Näin exän selostukset jäivät paljon lyhyemmiksi, joskin aina haittasivat silminnähden isäntäperhettä. Lopulta exän kiinnostus laantui, hän ei tykännyt lähteä mihinkään. Saimme lasten kyläillä rauhassa, myös hänen sukulaisillaan.
Eroihinhan on yhtä monta syytä kuin on pareja, ja vielä molemmilla osapuolilla omansa. Yleisimpiä eron syitä lienee se, ettei ainakaan toinen osapuoli tunne oloaan liitossa a) turvalliseksi b) siedettäväksi, tai c) yksinkertaisesti siitä syystä, että on kasvettu erilleen, ei ole keskinäisiä intressejä, ei iloa, ei mitään. Sanotaan tässä vielä, ettei monellakaan etenkään eroa haluavasta tule edes mieleen kutsua puolisoa enää "rakkaaksi". Ero kannattaa aina, jos puoliso TUNTUU erityisen hankalalta, konstikkaalta, väsyttävältä, raastavalta, jne. Siinä käy helposti niin, että itseltäkin katoaa elämänilo, ja lapset masentuu.
Mutta joulu ja sen vietto on ihan toinen juttu. Sen voi hoitaa hyvin tai huonosti riippumatta siitä onko perheen vanhemmat eronneet vai ei. Omaan erooni vaikutti ties vaikka mitkä asiat. Niitä en lähde tässä luettelemaan. Silti ns. pisteenä iin päällä oli juuri vietto. Ex, lasteni isä, kun ei osallistunut joulun viettoon, järjestelyihin. Jouluna piti kutsua ruokapöytään ties kuinka monta kertaa, ennen kuin herra suvaitsi saapua. Sitten taas lähti koisaamaan - ja puuhastelemaan omiaan. Sama toistui lahjojen jaon kahviaikaan "tule nyt, niin päästään aloittamaan". "odottakaas, koooohtaaaa". Monta kertaa kohta kesti kauan. Näin eron jälkeen ei ole yhtään harmittanut, ettei enää tarvitse "väkisin" kutsua miestä syömään, kahville tai lahjojen jako tapahtumaan.
Monet perustaa sen perheen nuorena. Ei nuori ihminen osaa ajatella noin montaa asiaa kuin sä pyydät tekemään. Koska ei ole sitä elämänkokemusta. Kukaan ei eroa tasapainoisesta ja rakkauden täytteisestä liitosta. Ihmiset muuttuu vanhetessaan ja joskus käy niin, että se tarkoittaa erilleen kasvua nuorena valitusta puolisosta. Hienoa, jos molemmat kasvaisi samaan suuntaan, olisi yhteisiä tavoitteita, molemminpuoleista kunnioitusta ja rakkautta, fiksuutta voittaa vaikeudet yhdessä. Sehän olisi unelmaliitto. Elämä ei ole unelmaa.
En muistele haikeudella entistä liittoani, en edes joulunaikaan. Onnellinen olen ihanista lapsistani, nuorista aikuisista jo ja siitä, että heidän välinsä molempiin vanhempiin on hyvät. Ehkä hoidettiin edes ero oikein.
Minusta on hienoa että ihmiset ovat uskaltaneet lähteä liitoista joissa ovat kokeneet olonsa huonoksi ja joissa heitä ei ole kuultu tai toiveitaan otettu huomioon. Olen itse ollut liitossani onnekas ja puolisoni on ollut aina todella hellä, huolehtivainen ja ymmärtäväinen. Ihan oikeisiinkin kompromisseihin on asioissa päästy ja elämä saatu molempian näkökulmasta hyväksi. En ole kuitenkaan koskaan osannut pitää tätä itsestään selvänä vaan pikemminkin asiana josta on syytä olla kiitollinen sillä liian moni on joutunut elämään huonossa suhteessa ja luopumaan monesta itselleen tärkeästä asiasta.
En itse usko että ihmiset eroavat liian helposti vaikka tuollaista usein väitetäänkin. Kyllä takana on aina ihmisten aitoa pahaa oloa ja ihmissuhteiden toimimattomuutta. Toki on tapauksia jossa ihmiset ovat itsekkäitä, kypsymättömiä tai vain hankalia luonteita. Mutta siltikin minusta ei ole oikein leimata muiden eroja turhiksi tai vääriksi. Jokainen ero ja jokainen eronnut on erilainen eikä ulkopulisen ole mahdollista nähdä heidän elämäänsä.
Olen juuri kuulut että yksi vähän kaukaisempi tuttavani eroaa. Olen aina ajatellut että he ovat onnellisen tuntuinen pariskunta ja mies harvinaisen mukavan tuntuinen. Silti siellä on ilmeisesti ollut ongelmia joista en ole ollut tetoinen. En voi kuvitella että he eroaisivat ihan syyttä sillä molemmat ovat fiksuja ja mukavia ihmisiä. Niin vähän sitä muiden elämästä tietää.
Kiitos kirjoituksestasi SivustaSeurannut, se oli hieno! Ei mitään lisättävää.
Miksi erotaan? Suurin syy on se, että muututaan. Niin tosin pitääkin muuttua. Kaikkien suhteiden, mutta etenkin parisuhteen haastavin yhtälö on se, ettei suhde voi kestää samanlaisena vuodesta toiseen. Viisaat ovat laskeneet, että suhde voi toimia samoilla perusteilla korkeintaan 12 vuotta. Ja toiselta puolelta, jos toinen tai molemmat muuttuvat täysin eri suuntiin, suhde ei myöskään kestä.
Sekin on totta, mutta kannattaisin ainakin puhua ja jutella, ennen lähtöä. Se vaan tekee arvet toiselle kun luotti,mutta pahina on lasten kärsiminen. Ei riitä kelleen , että kauppareissu ja muutama viesti lähetellään. Näin vaan näkyy olevan,oma nuori tai vanha tarvii kumpaakin. Minusta tuntuu pahalta, kun seuraa eronneiden touhua. Mitten auttaa pulassa olevaa,ei mitenkään.
Ei pitäisi ihmetellä ja kummastella liikaa asioita, joista ei ole itsellä minkäänlaista kokemusta.
Jos ei ole kokemusta rankasta parisuhteesta, jota on vedetty läpi vuosikausia esim. kuvitellen, että pystyy itse tasaamaan tien ja ratkaisemaan suhteen ongelmat kun tarpeeksi yrittää niin kauan, että omat voimat loppuvat, saattaa kuule tulla ero. Parisuhteissa voi olla niin lukematon määrä erilaisia ongelmia, että on äärimmäisen naiivia kuvitella, että a) parisuhteet ovat toistensa klooneja tai b) ihmiset ovat kuin nukkeja, jotka niputetaan alttarilla ja yhdessä pysyvät kun vain jaksavat riittävästi hymyillä.
Suoraan sanoen suututtaa tuollaiset "ihmettelijät", joilla todennäköisesti ei ole itsellään koskaan ollut pitkää parisuhdetta, tai ovat vain voittaneet elämän lottoarvonnassa erityisen helpon ja sydämellisen kumppanin jonka kanssa on kiva olla vielä 90-vuotiaanakin, vaikka ovat sitoutuneet jo 16-vuotiaana.
Aivan samaa mieltä sinun kanssasi maailma_ihmeitä_täynnä. Kun todella uskoi toisen puheisiin ja muuttumiseen ja itse omalta osalta yritti helpottaa ja ratkaista suhteen ongelmia niin tuntui erityisen pahalta kaikkien arvostelevat puheet. Ja totta hitossa se kolhaisee sen verta, että miksi tuo toinen ei halunnut suhdetta saada toimimaan, en ollut hänelle sen arvoinen, että olisi suhteen halunnut pitää. Ikäväähän se suhteen päättyminen on. Siinä menee ystävä, tietyt yhteiset jutut (jotka tosin menneet jo aiemmin) ym. Kun jostain saisi sen voiman loppuriuhtaisuun, jonkinlaisessa välitilassa nyt lillien, jotain tönäisyä kaivaten. Huomaan kuinka tämä on käynyt voimille, koko syksy enempi vähempi sairastaen.
Erot johtuvat milloin mistäkin; ja varmasti kaikkiin eroihin on hyvä syy, harva huvikseen tai piruuttaan eroaa. On täysin turhaa arvostella toisten, tai edes omaa eroa, koska se saa aikaan vain negatiivisuuden kierteen. Jäädään jumittamaan, syyttämään, ja kärsimään niin perusteellisesti.
Se miten liitto/ero sujuu riippuu täydellisesti osapuolista. Monet jäävät ikiajoiksi odottamaan ex-kumppaninsa avautumista erosta, miksi ihmeessä? Ei ketään voi pakottaa puhumaan vastentahtoisesti. Tai jos puolipakolla sanookin jotain, niin mielestäni tyhjäkin on parempi. Puhumattakaan riitaisista eroista, tai sellaisista, joista toinen lähtee lennossa uuden kumppanin matkaan. Pitäisi muistaa riskit. Puhuminen voi olla ja onkin usein vain veitsen kääntämistä toisen haavassa, vaikkei puhuja sitä niin tarkoittaisi ollenkaan. "Viisas vaikenee" -sanontakaan ei ole ihan tuulesta temmattu.
Mitä lapsiin tulee, niin vanhempien toiminnalla ja persoonalla on joka tapauksessa suurin osuus lasten hyvinvoinnin suhteen. Jos vanhemmat voivat huonosti, lapset eivät voi hyvin, olivat he liitossa tai eronneet. Jos toinenkin vanhemmista on epäsosiaalinen ja epäempaattinen, hänen seuransa ei ole lapselle hyväksi. Onneksi yksikin jotakuinkin järkevä aikuinen takaa lapselle riittävän huolenpidon ja turvan. Oli tuo aikuinen sitten vanhempi tai vaikka kummi. Lapset ovat yleensä armollisia, ja myös tasoittavat vanhempiensa virheitä ja puutteita. Tästä olisi monen aikuisen hyvä ottaa esimerkkiä.
Ihan kauheeta paskaa kirjoitat sivutolkulla, mut voithan kirjoitella joulusi iloksi. Oppikirjamateriaalia, jonka ei erossasi koskaan toteutunut, vaikka niin uskot. Puolisosi ei jutuistasi tunnistaisi sinua, mutta varmaan tajuaisi helposti kenen käsialaa.