Lapin Kansassa. Nimitellä laillisesti toimivaa järjestöä, AKT:ta, terroristiksi. No Rätyhän on tunnettu ronskista sanan käytöstä.
Kyseisessä asiassa hän edustaa sitä tahoa, joka on kyllä osaltaan "terrorisoinut". Lääkärithän kiristävät palkkanssa äärimmilleen ja nykyinen kehitys menee yhä julmenpaan suuntaan.
Ihmisten terveydellä kiristäminen, on pikemminkin terrorismia.
Kyseisessä asiassa hän edustaa sitä tahoa, joka on kyllä osaltaan "terrorisoinut". Lääkärithän kiristävät palkkanssa äärimmilleen ja nykyinen kehitys menee yhä julmenpaan suuntaan.
Ihmisten terveydellä kiristäminen, on pikemminkin terrorismia.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Juu ymmärrän räkytyksen. AKT toiminta aiheuttaa sen että kolmen sss hallituksen pakkolait tulevat voimaan. Vaikutus esim. lääkärille pari viikkoa lomaa vähemmän. Mielestäni hyvä näin.......kaikki palkansaajat ainakin saman pituisilla lomilla.
Siis hallitus tekee sen ei AKT
Ruottissa sopimukset tehdään työntekijäpuolen ja työnantajajärjestöjen välillä. Hallitus ei puutu siihen. Niin on aina tehty ja kaikki ovat tyytyväisiä. On selvää että lahtarikaarti pittää meteliä ettei kapitalisti pääsen vain köyhtymään. Mutta pittäähän se syntipukki tekemällä tehhä, nyt se on AKT.
Gynekologit menevät lakkoon niin se on sata varma, että ATK on ensimmäisenä menossa myötätuntolakkoon :)
piti olla vain tupakkilakko tai syömälakko
Kyllähän se entinen terkkarinlaivan kapteeni laitto monta potilasta vestolan kautta meneen.nykyisin se vaan hauvat kiskovat sitä tienriesana pellon kapeilla teillä että saa peljätä,eikö kukaan voi mitään sille,muutais poies tai muuttas tänne mökillensä kun se tuossa melkein naapurissa on,täällä sitä ei huomattais kun se sopeutuu villiin maastoon ja oli lämmintä seuraa sadoittain naapurilla lampsolassa missä suuren osan ajastaan on siellä ja nuolee risujaan
Annahäntä Tapanin olla, oli ja oon asiallinen läkru, mitä sie tollee.
Seppo puhuu täyttä asiaa, AKT propagoi Sossujen piikkiin ja toiminta nykyisessä tilanteessa vastuutonta ja kansantaloudelle tuhoisaa.
Tottakai kokoomuksen kätyrit ovat samaa mieltä kuin Stubb ja Häkämies.
Lääkärikeskus Mehiläinen kiersi esim. vuonna 2011 veroja yli 5 miljoonaa euroa. Tuota samaa porukkaa on Rätykin. Ei ihme, että Suomea viedään konkurssiin, kun veroja maksavilta duunareilta pitää rosvota palkat ja jakaa kaikki rahat ökyrikkaille veronkiertäjille. Räty saisi häveä, muttei taida osata, kun on selvästikin liian röyhkeä kok-kikkare.
Ettäkö te pössit vieläkhään käsitä, että ongelma ei ole jokku stanan ahtaakitten palkat. Niitten palkat laskutethaan firmoilta. Ongelma on julkisen sektorin palkkamenot, jokka pn karannut täysin kaikkiem kontrolista. Pari viimistä SDP vsltiovarainministeriä kiihdytti sitä entisestään. Niitten palkat maksethaan osittain velalla, mutta ei, ei mene jakeluun
Kyllä se oli Vanhasen hallitus ja Kataisen "Sari Sairaanhoitajat", joille maksettiin kohtuuttomat korotukset vetäen koko julkisen sektorin palkkakehitykseen. Siinä olet oikeassa, että ne maksettiin velaksi.
Muutenkin kokoomus on ottanut eniten velkaa Suomelle
Suomessa on eniten virkamiehiä julkisella sektorilla koko Euroopassa. Ne turhat paperinkantelijat maksavat liikaa yhteiskunnalle.
......ja lisää tulee, kun perskeko päätti rakentaa aluehallinnon
Näillä kunnan ja valtion työntekijöillä ylipitkät lomat, lyhyet työpäivät ja paremmat palkat yksityiseen nähden. Valittavat joka päivä töihin tullessaan, kun lonkkaa kolottaa ja perseeseen koskee. Istuvat suurimman osan ajastaan ruoan ja kahvin ääressä ja valittavat kun kahvilla ja syömässä eivät kerkeä käymään.
Nämä loiset ovat niitä suurinpia yhteiskunnan elättejä. Niissä laitoksisssa yhdet tekee ja toiset loisii ja nämä loisijat vielä saavat pomolta mitalin rintaansa ja työssään jotain tekevät , haukkumisen palkaksi.
Räty on aivan oikeassa. Kiristystä se AKT:n touhu on kokonaisuudessaan.
Maailmalla tapahtuvaa oikeaa terrorismiakin voidaan verrataa laajamittaiseen kiristykseen, jolla pelkoa luomalla kiristetään ihmisiä.
potkua perceeseen; aloitetaanko potkut sairaanhoitajista, palomiehistä, poliiseista, rajamiehistä vai keneltä valtion ja kunnan työntekijöistä. Opettajiakin on paljon, sieltä tulisi säästöä.
AKT on aivan oikeassa, valtion ei pidä puuttua työmarkkinajärjestöjen keskinäisiin asioihin. Palkat ja lomat sovitaan näiden osapuolien kesken, niinkuin Ruotsissa.
Räty on sentään keihäänheiton maailmanmestari takavuosilta, hän kyllä tietää nuokin asiat.
Alkavat olla kuljetusfirmat laitalukien veroparatiisiyhtiöitä. Sinnekö pitäisi voittoja kasvattaa sillä, että työntekijöiden palkkoja ja ostovoimaa leikataan? Eipä paljon ole Rädyllä tai monilla muillakaan hajua hyvinvointiyhtesikunnan perustasta. Mitä vähemmän duunarit saavat palkkaa työstään, sitä enemmän veronkiertoeliitti kerää ohi verottajan ja sitä huonommin valtiontaloudella menee.
Onko Seppo Räty ainoa sivistynyt Pellossa. Lapin Kansassa oli tänä aamuna totistus siitä, että on oltu lyseossa ja tohtori on kouluttanu. No, hyvä siiton tullu.
Voi hyvänenaika sentään !