Mistä on kysymys?

Miksi kiusaat lapsiasi puskemalla heitä ihmisten läheisyyteen jotka eivät halua nähdä, kuulla teistä?

Vain anna heidän olla rauhassa, sitä he haluavat. Tuo ei ole aina niin hyvä eikä sitä mitä sinä haluat, mutta olet huomannut uudelleen ja uudelleen että suhteesi xmiehesi perheeseen on laantumassa.
Säilyttääksesi oman ja lastesi mielenrauhan, keskittäydy omiin sukulaisiisi ( jos heitä on ja he haluavat olla tekemisissä kanssanne) ja lastesi omiin ystäviinne.

Samaa mieltä kuin edellinen. Älä altista lapsiasi enää tuollaiselle vastaanotolle.

Voit tietysti suoraan kysyä, mistä moinen johtuu, syyttelemättä, oletko jollain tavalla saanut aikaan tunteen siitä, että heitä hyväksikäytetään tms? Osaavatko lapset kiittää saamistaan lahjoista ja osaatko itse toimia ihmisten kanssa niin ettet esim pidä heitä itsestäänselvyytenä? Ei ole tarkoitus syyllistää, mutta usein kannattaa miettiä onko omassa toiminnassa korjaamista ja jos siinä on (toisten mielestä) niin yrittää korjata asiaa esim anteeksipyynnöllä. Ovatko lapset jo sen ikäisiä, että on voinut tulla vaikkapa murrosikään kuuluvaa kahnausta, josta et tiedä?

Sanoisin, että pitää olla aika hyvä syy, jos isovanhemmat eivät halua tavata. He ovat kokeneet jonkin asian niin hankalaksi, vaikka sinä et sinä ole asiaa samalla tavalla nähnytkään.

En voi tietää miksi ja sitä ihmettelenkin, mutta sen tiedän että kysymys ei ole mistään kahnauksista tmv. Lahjat ovat ennemminkin tulleet meidän puolelta ja ne tilaisuudet, joissa viime vuosina olemme heitä tavanneet, ovat olleet sellaisia, että lasteni isän sukulaiset keskustelevat keskenään ja kehuvat toisten lastenlasten saavutuksista, jotka eivät pidä edes paikkaansa. Koskaan meistä kukaan ei ole mitenkään kommentoinut tai edes näyttänyt huomaavansa sitä, vaikka tiedämme miten asiat todellisuudessa ovat. Tässä suvussa on yksi vanhempi henkilö, jonka kanssa olen asiasta puhunut tai ennemminkin hän on itse huomannut tämän oudon käytöksen. Hän ei myöskään tiedä mistä on kysymys, mutta on sitä mieltä, että meille oltaisiin kateellisia. En vaan yhtään tiedä miksi?

Kurja tilannehan tuo on. Millaista teidän suhteenne oli ennen, kun oli "todella läheistä ja hyvää"? Lapset olivat ehkä pienempiä, sinulla oli rankempaa ja he kokivat olevansa avuksi ja tärkeitä? Nyt kun erosta on aikaa ja lapset kasvaneet olet ehkä enemmän jaloillasi ja tasaveroisempi? Onko teidän yhteiskunnallinen asemanne erilainen?

Jos kyseessä on kateus, niin siihen et voi mitenkään vaikuttaa. Kateus kun on siellä kadehtijan omissa mielikuvissa eikä todellisuudessa eli kadehtijalla on vähän erikoinen tapa tarkastella maailmaa. Jos heidän puolellaan ei ole koulu- tai muuta menestystä ja pojalla menee huonosti, niin ehkä se on alkanut korpeamaan heitä? Älytöntähän se on, mutta vain heidän häpeänsä.

Olet varmasti jo joutunut lasten kanssa keskustelemaan asiasta. Koeta olla puhumatta pahaa sukulaisista, anna heidän purkaa pettynystä kuitenkin, jos ovat kovasti isovanhemmilleen menossa. Rehellisesti voi sanoa, ettet tiedä miksi näin. Vanhempana ehkä selviää heille. Hyvänä puolena se, että hyvin käsiteltynä lapsesi oppivat, etteivät ihmissuhteet aina ole helppoja, mutta siitäkin selviää. Kaikkeen ei saa aina vastausta eikä elämä ole reilua. Toivottavasti lapsilla on mukavia sukulaisia sinun puoleltasi.

Juuri näin olemme asiaa käsitelleet ja se on lapsilleni ihan ok, eivät siis ymmärrä miksi, mutta eivät ole siitä sen kummemmin pahoillaankaan. Ja hyviä sukulaisia löytyy, joille he ovat aina tärkeitä, huolimatta siitä ovatko pieniä vai jo nuoria aikuisia.
Kateus on noin ajateltuna ihan mahdollista, pojalla menee huonosti, mutta en ole ajatellut sitä noin, koska pojalla on mennyt aina huonosti ja niin myös meillä hänen takiaan. Eron jälkeen minulle jäi huomattavat velat maksettavaksi. Enkä ole ajatellut, että joku voisi olla siitä kateellinen, kun kolmen lapsen kanssa on saanut taloutensa tasapainoon, ihan omalla työllä ja sisulla. Yhteiskunnallinen asemamme ei ole erilainen, mutta tosin sekä minä että lapseni ovat pärjänneet sekä koulu- että työelämässä paremmin.
Sitä en voi ymmärtää, että isovanhemmat voisivat olla kateellisia lapsenlapsilleen, jos pärjäävät hyvin elämässän, tämän luulisi olevan juuri päinvastoin. Heidän muut lapsenlapset, joita siis yleensä ylistetään, ovat suorittaneet koulunsa vähän niin ja näin ja valmistumisen jälkeen työttöminä ja välillä jossain työllistettyinä. Meillä taas lapset ovat aina saaneet työpaikat niitä tarviessaan ja entisistä paikoista on soitettu ja pyydetty uudelleenkin.
Onhan meillä siis asiat hyvin, mutta olen kyllä ihan itse hoitanut asiani, enkä koskaan saanut heiltä mitään apua.
Tuntuu vain taas näin joulun aikaan, että olisi kiva tavata ja muistaa läheisimpiä myös tätä toista sukua, mutta täytyy kai vaan itsekin ymmärtää, että se on turhaa, kuka haluaisi pahoittaa oman mielensä tahallaan.
Mukavaa joulun odotusta kaikille!