Olen eroamassa oleva kohta 5-kymppinen nainen. Mies on pettänyt koko avioliiton ajan. Kulissit pysyi pystyssä kunnes lapset tulivat täysi-ikäisiksi. Pettämiset tulivat alkuun minulle yllätyksenä (ei todellakaan ollut minkäänlaista epäilystä, vaan täysi luottamus) pahinpaan mahdolliseen aikaan. Tuolloin ei pystytty asioita läpi käymään. Tuskin se olisi silloinkaan onnistunut, kun ei nytkään. Nimittäin mies ei pysty/halua asioita selvittää. Ero on laitettu viereille, koti myyty. Erilleenmuutto on lähestymässä. En pysty ymmärtämään, kuinka mies voi vaan kääntää uuden sivun ja jatkaa elämään eteenpäin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Puhumaan ei pysty.
Katkerana mietin sitä, että yhteinen taival on ollut miehen puolelta pelkkää kusetusta. Rakkautta ei ole koskaan ollutkaan. En haluaisi hukkua katkeruuteen, vaan jatkaa omaa elämääni eteenpäin, mutta mielestäni asiat tulisi keskustella selviksi. Se olisi kai molempien etu.
Nyt kysynkin teiltä miehiltä, että oletteko todella näin tunteettomia. Miksi ette pysty puhumaan asioista? Eikö teidän mielestä tarvitse esim tunteista puhua laisinkaan.
Vai odotatteko, että tässäkin tilanteessa naisen tulisi vain ymmärtää?
Kaipaan lisäksi vertaistukea. Onko teillä petetyillä hyviä neuvoja? Kuinka esim. tätä voimakasta vihantunnetta saisin purettua omin keinoin? Haluan käsitellä eron läpikotaisin, että pääsen katkeruudesta eroon.
Katkerana mietin sitä, että yhteinen taival on ollut miehen puolelta pelkkää kusetusta. Rakkautta ei ole koskaan ollutkaan. En haluaisi hukkua katkeruuteen, vaan jatkaa omaa elämääni eteenpäin, mutta mielestäni asiat tulisi keskustella selviksi. Se olisi kai molempien etu.
Nyt kysynkin teiltä miehiltä, että oletteko todella näin tunteettomia. Miksi ette pysty puhumaan asioista? Eikö teidän mielestä tarvitse esim tunteista puhua laisinkaan.
Vai odotatteko, että tässäkin tilanteessa naisen tulisi vain ymmärtää?
Kaipaan lisäksi vertaistukea. Onko teillä petetyillä hyviä neuvoja? Kuinka esim. tätä voimakasta vihantunnetta saisin purettua omin keinoin? Haluan käsitellä eron läpikotaisin, että pääsen katkeruudesta eroon.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minäpä 50 ,miehenä yritän vastata osaltani. Ei me kaikki olla samanlaisia pettäjiä , tunneköyhiä. Minulla on lähes samanlainen kohtalo, mutta tuo pettäminen on arvoitus vielä(lähdöstä kohta kaksi vuotta). Minäkin haluan puhua ja halusin asiat selväksi, mutta ei koskaan hän jaksanut! Aina tekosyy. Sanot ,että et haluaa katkeroitua , sepä se, suunta on oikea! Minun elämään on antanut voimaa omat lapset ja lemmikki(ei petä). Liikunta ja itsestä huolehtiminen näillä eväillä eteen päin.
Minullakin ihanat, nyt jo aikuiset lapset. He ovat paras ja ainut saavutukseni elämässäni. Niin ja se koira, jonka kanssa jatkamme yhdessä eteenpäin. Se ei petä ja jaksaa kuunnellakin. Mutta on tämä välillä niin katkeraa. Nyt on ainakin aikaa itselle. Koko loppuelämä.
Vastaan naisena Osa meistä ihmisistä on tunnealueelta moraalilta yms alueelta sairata ei ole empatian kykyä ei omaatuntoa tekevät mikä itselle hyväksi Näitä ei voi rakastamalla ymmärtämllä parantaa On nähtävä nyt oma etu ja irrottauduttava unohdettava Ja elettävä omaa elämää
Kaikille petetyille hyväksikäytetyille voimia valoa iloa
T tarja
Vastaan naisena. Minusta erossa ei ole mitään puhumista, ellei sitä molemmat tahdo. Missään tapauksessahan eikä missään tilanteessakaan toista ihmistä voi pakottaa puhumaan - mistään. Kaikkein vähiten tunteistaan. Kyllä miehelläsi aivan varmasti tunteita on, muttei katso aiheelliseksi alkaa niitä selvitellä sinun kanssasi, haluaa käydä ja on käynyt niitä läpi itsekseen. Äkkierot saattavat tuntua kovin epäreiluilta ja ikäviltä - mutta niin moni kokee eron vuosien jahkaamisen jälkeenkin kovin epäreilulta ja ikävältä. Vaikka molemmista ero olisi sovittu yksimielisesti, ja varsin sopuisastikin, niin sittenkin molemmat saattavat tuntea eron perin juurin epäreiluksi ja ikäväksi. Molemmista tuntuu "tuo toinen selviää minua paremmin", "tuolla toisella on kaikki paremmin" jne. Sillä kun ei loppupeleissä ole mitään merkitystä miten hyvin toinen selviää erosta ja osaa käsitellä tunteensa. Kun jokaisen pitää päästä yli vain omista tunteistaan, omasta erosta jne.
Ei hän minun kanssa halua keskustella, mutta löytää keskustelukumppaneita esim. netistä. Itsekäs narsistipaska!
Mielestäni en ole ansainnut vuosien yhdessäolon jälkeen moista kohtelua. Pahoin pelkään, että kaikki ovat samanlaisia. Ts. en usko, että vastaan tulee sellaista miestä, jota voisin katsoa ylöspäin. Tulevaisuus näyttää yksinäiseltä..
Olen itse juuri siinä tilanteessa että aviomies ottaa omaa aikaa. Riitoja on ollut paljon ja niitä tulee aina. Tähän asti niistä on selvitty. Aikaisemmin on ollut miehellä muutama suhteen alku, ei kuulemma fyysistä pettämistä, mutta aika lähellä, ja henkistä pettämistä paljon. Hän jäi kiinni kun jätti sähköpostin auki ja sattui viesti napsahtamaan juuri kyseiseltä naiselta. Tämän jälkeen olen itse tehnyt sen virheen että olen katsonut muutaman hänen postin ja tekstiviestin. Ehkä olisi pitänyt jättää katsomatta, mutta olisiko nämä tullut muuten esille ? En ole uskonut suhteessamme että olisi kolmatta pyörää edes oltu hommaamassa, joten hyvin on pystynyt esittämään kahta roolia. Lupauksia on annettu näiden virheiden jälkeen, mutta aina on tullut jotain uusia valheita. Ja sitten minä olen saanut syyt niskoilleni että en pysty luottamaan ja täältä ei pääse mihinkään ym. Olen sanonut monta kertaa että jutellaan asiat loppuun ja käydään kaikki läpi, ja sen jälkeen aloitetaan puhtaalta pöydältä vielä kerran. Jotenkin juttelu on hänelle todella haastavaa. Nyt ajattelen että lapset ovat tässä kärsineet jo tarpeeksi. Mies ei kerro olinpaikkaansa. Millä tällaisen tilanteen saisi ratkeamaan ? Millä hänet saisi sanomaan missä asustaa ? Ja jos on kolmas osapuoli, niin myöntämään sen. Ja saisin itselleni että lapsille rauhan, ja uuden elämän alun.
Mielestäni olette jo eronneet, kun mies on häipynyt. Ei "oman ajan otto" ole ikinä sitä tarkoittanut, että vain lähdetään eikä ilmoiteta missä on. Itse en tuossa tilanteessa enää edes koittaisi saada miestä sanomaan missä on, tai onko kolmas osapuoli, tai mitään muutakaan. Hakisin eroa. Kyllä viranomaiset selvittäisivät miehen olinpaikan.
Kiitos hyvistä näkökulmista. Täytyy jatkaa itsensä terapoimista. Voimia kohtalotovereille ja yrittäkää puhua, jos mahdollista.
Aloittajalle sen verran, että olen samassa tilanteessa, mutta mies 50 . Ero tuli täysin puskista, yritin keskustella, mutta sitä vastapuoli ei halunnut tehdä kanssani. Taustalla exällä oli jo toinen mies ollut jonkun aikaa, minkä olemassa olon kyllä kielsi pitkään. Epäilin alusta lähtien, että kolmas pyörä on kuvioissa, sillä hänen elämäänsä yhtä äkkiä tulleet jatkuvat poissaolot iltaisin ja muu etääntyminen herättivät epäilyni, se poikkesi hänen aiemmasta toimintatavoistaan. Käry kuitenkin kävi aika pian.
Syrjähypyillä kun ei yleensä parisuhdetta korjata jos niitä on. Exäni oli täysin tunteeton / kylmä pyrkiessäni avaamaan keskustelua, hän koki sen ahdistavana ja ei halunnut lähteä siihen mukaan. Toisaalta ymmärrän sen nyt , koska "uusi ja parempi" oli jo odottamassa häntä, joten miksi kuluttaa aikaa keskusteluun miehen kanssa, joka vain ahdistaa ihmettelevin kysymyksin ja kun puhuminen ei tilannetta kuitenkaan muuta.
Hei! Kävin läpi hyvin samanlaisen elämän..mieheni petti ja häipyi 17 vuoden jälk. Talon velkoineen lunastin itselleni,että saimme lasten kanssa pitää edes kodin. He olivat silloin 9 ja 11v. (nyt ovat aikuisia)Shokki oli hirveä,mieheni ei koskaan selvittänyt tai suostunut puhumaan asiasta. Alkutaival oli äärimmäisen raskas ja jouduin turvautumaan uni ja mieliala lääkitykseen...jotka vedin kuitenkin pöntöstä alas puolen vuoden jälk. Kun en niistä apuja saanu. Ystävät oli paras tukeni,mut eihän se ahdistus mihi menny vaik ois koko maailma pitäny kädestäni kiinni. Työ ja lapseni piti päivät jollainlailla järjissää ja yöt sit menikin itkiessä,miettiessä,itseä syytellessä..kaikki tunne skaalat tuli hyvin tarkkaan läpi käytyä. Vuosi siinä meni kunnes alko helpottaa...aloin uskaltautua ulos ystävien kanssa ja siitä toinen vuos eteen päin ja tutustuin nykyiseen (taas tulevaan exään) 8vuotta tulis pian täyteen,mut taitaa jäädä tulematta eli yritän valmistaa itseäni samaan helv.koitokseen..yhtään vahvempi en ole tälläkään kertaa,mut syyt on tiedossa paremmin. Selvittämättömät asiat seuraa..petetty,jätetty,hylätty eikä syytä tiedossa,mistään ei puhuttu ..jäi vaan kysymys MIKSI ? ..ja näin sitä taas seikkaillaan uutta eroa kohti :( .. Ei onnistu ,kun ei opi luottamaan enää...ja tälläkin kertaa..epäilin,epäilin,epäilin ja yllätys yllätys...epäilys ei ollukaa turha (tälläkään kertaa) ja selityksiä on turha odotella (tälläkään kertaa) ainut asia minkä päätin itseni kanssa tulevassa erossa..tai ainakin yritän,että kotiin en jää,ulos ihmisten ilmoille vaan ja ohjelmaa on keksittävä koko ajan halus tai ei..viiikattava vaikka pyykit kahdesti,mut jokainen sekuntti mikä pitää ajatukset muualla on voitto ja tie eteenpäin. Tiedän kuitenkin varmasti ja kokemuksella et tästä selvii,aikaa se vie ja se pelottaa...kyyneleitä kuluu ja rintaan pistää mut se päivä, kun kiität koko maailmaa,et helv..tti on loppu !..tulee kyllä,se on varma.. Saa uusi parempi elämä alkaa,,että sitä ootellessa itse kukin! Voimia sinulle,et ole yksin..!
Itse tulin petetyksi eikä aviomieheni pystynyt koskaan käsittelemään asioita. Kun pettäminen ei loppunut tuli ero. Hakeuduin vertaisryhmään eli eroseminaariin, jossa pystyin käsittelemään kaikki eroon liittyvät vaikeat tunteet, sain takaisin menettämäni itsetunnon ja pysyin jatkamaan matkaa keventynein mielin ja pysyin auttamaan myös lapsiani erosuruissaan. En halunnut tulla vanhaksi katkeraksi naiseksi. Olen iloinen, onnellinen ja vapaa. Lapset ovat jo isoja ja elämä on kaikkien osalta mallillaan.
Miehenä voisin yrittää vastata.
Taitaa olla ihan fakta, että miehet lähtevät erosta näennäisesti vähäisin vaurioin ja vaihtavat nopeasti uuteen jne, mutta eivät selviä erosta ehkä lopullisesti koskaan. Naiset taas surevat eroaan erohetkellä ja kuukausia ja jopa vuosia sen jälkeen, muttapääsevät siitä siten yli. Muistaakseni tämä juttu oli Hesarissa joskus 2015 keväällä.
Toinen asia, minkä ainakin itse tajusin eron hetkellä, että välinpitämättömys satuttaa enemmän kuin tuhat haukkumasanaa. Itse siis hoidin eron ex-vaimooni (joka siis lähti toisen miehen matkaan) todella asiallisesti ja viileästi.
Tiedän, että exäni olisi halunnut syyttelyä ja riitoja ja armon aneluita, pitkiä keskusteluita mikä meni pieleen yms.
Näin menetellen exäni mieleen jäi "oliko se noin helppoa"
Käsittääkseni tässä aloittajan tapauksessa AP on jättänyt miehen, joka sitten on löytänyt oman tapansa reagoida jätetyksi tulemiseen, niin kuin AP on reagoinut petetyksi tulemiseen.
"Nyt kysynkin teiltä miehiltä, että oletteko todella näin tunteettomia. Miksi ette pysty puhumaan asioista? Eikö teidän mielestä tarvitse esim tunteista puhua laisinkaan."
Etkö itse kertonut, ettei mies PYSTY puhumaan. Se on eri asia, kuin että ei HALUA puhua. Jotkut eivät pysty olemaan korkeissa paikoissa. Ei ne asiat muutenkaan siintä välttämättä vatvomalla enää parane.
"Vai odotatteko, että tässäkin tilanteessa naisen tulisi vain ymmärtää?" Se on ihan sama eron hetkellä, ymmärtääkö vai ei. Yhteinen elämä on loppu jatoisen mielipiteiden ei tarvitse enää kiinnostaa.
Apua voit saada eroryhmistä ja erokirjoista.
Jos miehesi on pettänyt koko, käsittääkseni pitkän, liittonne ajan, hän on jonkin sortin seksiaddikti. Se kannattaa ymmärtää. Sen voin sanoa, ettei seksiaddiktin osa ole todellakaan niin helppo kuin saatat kuvitella. Riippuvuudet ovat varsin pirullisia "elämänkumppaneita", joista ei noin vain päästäkään eroon. Ymmärrän itse aivan täysin miksei mies halua keskustella kanssasi. Harva haluaa avautua kumppanilleen muistakaan riippuvuuksista, etenkään vielä erotilanteessa, ja etenkin, jos vielä itsekin kokee eron raskaaksi. Siksi molempien etu on olla puhumatta. Puhumalla kun ei muutenkaan (läheskään) aina saada asioita selviksi, vaan vielä enemmän solmuun.