Rikollisuuden puolustaminnen ei ole uutta toimintaa Aito aviopliitto ry:lle.
Tällä kertaa Aito avioliitto ry on julkaissut perätysten kaksi artikkelia, joissa puolustaa koulumaailmassa tapahtuvaa syrjintää USA:ssa.
Yhdessä tapauksessa kristillinen koulu ei ole suostunut palkkaamaan työntekijää tämän seksuaalisen suuntauksen takia ja Massachussetsin oikeuden päätöksen mukaan se on vastoin valtakunnallista lakia.
Toisessa tapauksessa kristilliset koulut eivät tunnusta seksuaalivähemmistöjä ja leimaavat heitä kouluissaan antamassaan opetuksessa.
AA tavanomaiseen tapaan puolustaa rikollisuutta ja pitää oikeusistuimien toimintaa "kristillisten koulujen ajojahtina".
https://www.facebook.com/avioliitto/
Vastaavat teot olisi kyllä Suomessakin laittomia.
Seksuaalinen suuntaus ei sa olla rekrytoinnin este varsinkaan julkisilla varoilla toteutettuun toimintaan ja opetussuunnitelmassa on pakolliset asiat, jotka on opetettava kristillisissäkin koulussa, eikä kyseistä syrjintää saa opettaa missään koulussa, oli sitten yksityisvaroilla tai julkisilla toteutettu.
AA puolustaa laitonta toimintaa USA:ssa
36
141
Vastaukset
- MiksiVainotaan
En lukenut linkkejä mutta uskonnonvapaus -teema on ollut esillä aika paljon tämän vt. puheenjohtajan blogeissa, johtuukohan nämä julkaisut siitä?
Edellinen puheenjohtajahan erosi muuten juuri tämän uskonnonvapaus -asian takia."Edellinen puheenjohtajahan erosi muuten juuri tämän uskonnonvapaus -asian takia."
Ei hän sen takia eronnut, vaan oli pakotettu eroamaan alla olevan kirjoituksen tehtyään, jotta ei olisi ollut enempää haitaksi yhdistykselleen.
Tuo alla oleva kirjoitus on ilmoitettu syyksi eroon myös AA:n omalla sivulla, mutta Rahkonen kertoi itse täysin eri syyn, jonka sinäkin mainitsit.
”Kaikki moskeijat Suomessa sileäksi heti, jos täällä vielä jollain on järkeä päässä. Julkisilla paikoilla muslimiryysyissä kulkemisesta sakot. Kaikki islamiin viittaava symboliikka pitää kieltää. Koraani, Sirat, Haditit ja muu islamilainen kirjallisuus hävitettävä. Tällaista konkretiaa ehdottaisin aluksi.”Tuossa tuo Rahkosen rasistinen vuodatus, jonka katkerana kirjoitti, kun ei saanut ihmisiltä mandaattia sortamiseen.
https://www.facebook.com/jukkapekka.rahkonen/posts/468633366642706Pe.ku kirjoitti:
Tuossa tuo Rahkosen rasistinen vuodatus, jonka katkerana kirjoitti, kun ei saanut ihmisiltä mandaattia sortamiseen.
https://www.facebook.com/jukkapekka.rahkonen/posts/468633366642706"He laittavat islamin samaan uskontojen koriin, vaikka islam ei ole uskonto lainkaan".
Rahkonen ei ole havainnut islamin olevan maailman toiseksi suurin uskonto. Hullu ukko.torre12 kirjoitti:
"He laittavat islamin samaan uskontojen koriin, vaikka islam ei ole uskonto lainkaan".
Rahkonen ei ole havainnut islamin olevan maailman toiseksi suurin uskonto. Hullu ukko.Sanos muuta.
AA: n toiminta alkaa olla katastrofaalista loppunsa edellä.
Nyt kertovat Setan valehtelevan sukupuolen neutraaliudesta, mutta valhe ei ollutkaan Setalta, vaan heidän itsensä kirjoittama.Pe.ku kirjoitti:
"Edellinen puheenjohtajahan erosi muuten juuri tämän uskonnonvapaus -asian takia."
Ei hän sen takia eronnut, vaan oli pakotettu eroamaan alla olevan kirjoituksen tehtyään, jotta ei olisi ollut enempää haitaksi yhdistykselleen.
Tuo alla oleva kirjoitus on ilmoitettu syyksi eroon myös AA:n omalla sivulla, mutta Rahkonen kertoi itse täysin eri syyn, jonka sinäkin mainitsit.
”Kaikki moskeijat Suomessa sileäksi heti, jos täällä vielä jollain on järkeä päässä. Julkisilla paikoilla muslimiryysyissä kulkemisesta sakot. Kaikki islamiin viittaava symboliikka pitää kieltää. Koraani, Sirat, Haditit ja muu islamilainen kirjallisuus hävitettävä. Tällaista konkretiaa ehdottaisin aluksi.”"...aluksi."
- nyyhvoikauheeta
Älä itke!
- yhden.asian.peku
Maanisuutesi Aito avioliitoa kohtaan on todellakin liikuttavaa :)
- yhden.asian.peku
Pe.ku kirjoitti:
Kieltämättä liikuttavaa maanisuutta ihan kuin yhdistys olisi kuihtumassa entisestäänkin.
Jäsenmäärä kasvaa tasaisesti, iloitse siis!
- yhdistysläinen
yhden.asian.peku kirjoitti:
Jäsenmäärä kasvaa tasaisesti, iloitse siis!
Tarkoitatko kirkon jäsenmäärää?
yhdistysläinen kirjoitti:
Tarkoitatko kirkon jäsenmäärää?
Kirkon jäsenmäärä on näillä hetkillä putoamassa alle neljän miljoonan.
AA-kerhon jäsenmäärä pyörii muistaakseni ihan kymmenissä.
Tuomas Leppiaho on huomannut myös AA.n Face-kirjoituksessa puolustettavan rikollista toimintaa USA:ssa ja esittää Uuden Suomen blogissa kysymyksen Aito avioliitto ry:lle, että tulisiko Suomessa sallia vastaava työsyrjintä, kun se tällä hetkellä on kriminalisoitu.
http://tuomaspetri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208785-aito-avioliitto-ja-tyosyrjinta”Tahtoisinkin tiedustella yhdistykseltä itseltään sekä yhdistyksen aktiiveilta, että onko tai tulisiko Aito avioliitto -yhdistyksen mielestä työnhaun yhteydessä tapahtuva syrjintä seksuaalisen (avioliitto samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa) tai muun laissa 302/2004 mainittavan syyn perusteella sallia Suomessa, ja kuuluuko tämän kirjaaminen lakiin kenties yhdistyksen agendaan?”
Siinäpä kysymys - johon tuskin vastataan….
http://tuomaspetri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208785-aito-avioliitto-ja-tyosyrjintamummomuori kirjoitti:
”Tahtoisinkin tiedustella yhdistykseltä itseltään sekä yhdistyksen aktiiveilta, että onko tai tulisiko Aito avioliitto -yhdistyksen mielestä työnhaun yhteydessä tapahtuva syrjintä seksuaalisen (avioliitto samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa) tai muun laissa 302/2004 mainittavan syyn perusteella sallia Suomessa, ja kuuluuko tämän kirjaaminen lakiin kenties yhdistyksen agendaan?”
Siinäpä kysymys - johon tuskin vastataan….
http://tuomaspetri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208785-aito-avioliitto-ja-tyosyrjintaEi tule AA:n vastausta.
AA-yhdistykselle oli varmaan aikamoinen kolaus, kun Suomen merkittävin blogi-palvelu poisti vt-puheenjohtaja Koivulan Gender-kirjoituksen kolmannen osan ja syynä poistoon lienee kirjoituksen asiattomuus.
Näyttä siltä että toisenkin AA-aktiivin Veikka Mattilan abotttikirjoitus on poistettu.- maailman.laittomuus
Pe.ku kirjoitti:
Ei tule AA:n vastausta.
AA-yhdistykselle oli varmaan aikamoinen kolaus, kun Suomen merkittävin blogi-palvelu poisti vt-puheenjohtaja Koivulan Gender-kirjoituksen kolmannen osan ja syynä poistoon lienee kirjoituksen asiattomuus.
Näyttä siltä että toisenkin AA-aktiivin Veikka Mattilan abotttikirjoitus on poistettu.Koivulan kirjoituksen poistoon on tämä hänen lausumansa biologinen tosiasia, joka hiertää gender-sekoittajien kengissä: sukupuolia on kaksi ja sukupuoli on synnynnäinen asia.
Kun totuus halutaan kieltää, se poistetaan. Mutta kyllä se netistä löytyy ja sitä jaetaan, ettei mitään hätää mistään kolauksista. Tuohan on päivittäistä kauraa Aa:lle. Loppupeleissä US joutuu itse sen kolauksen kokemaan.
Kun abortin sanoo olevan murha, se poistetaan.
Tosin V. Mattilan tapauksessa kirjoitus on ainakin tällä hetkellä netissä:
http://veikkamattila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208847-miksi-abortti-ei-ole-naisen-oikeus-vaan-syntymattoman-ihmisen-murha
- parhaitensveltuvat
Kyllähän kristillisillä kouluilla on oikeus valita opettajikseen siihen soveltuvat työntekijät.
Kun oppilaitos korostaa kristillisiä arvoja, eihän työhön sovi sellainen, joka vesittää niitä.
Niinhän jokainen työpaikka valitsee tehtäviin sellaiset työntekijät, jotka siihen parhaiten soveltuvat.
Miksi kristillisiin kouluihin pitäisi palkata sellaisia, jotka sotivat heidän opetustaan vastaan. Sehän vie pohjan kokonaan heidän opetukseltaan.Kristillisillä kouluilla, kuten ei muillakaan, ole oikeutta uskonnon tai muun syyn nojalla rikkoa lakia.
- parhaitensoveltuvat
Onhan kirkollakin oikeus esittää kirkkolakia silloin kun se koskee kirkon omia asioita. Kai sama oikeus on muillakin uskonnollisilla yhteisöillä. Siihen antaa oikeuden uskonnonvapauslaki.
Miksi heidän yleensäkään pitää pakkautua kristillisiin kouluihin töihin jos eivät kunnioita sen arvoja. parhaitensoveltuvat kirjoitti:
Onhan kirkollakin oikeus esittää kirkkolakia silloin kun se koskee kirkon omia asioita. Kai sama oikeus on muillakin uskonnollisilla yhteisöillä. Siihen antaa oikeuden uskonnonvapauslaki.
Miksi heidän yleensäkään pitää pakkautua kristillisiin kouluihin töihin jos eivät kunnioita sen arvoja.Kysymys on lain noudattamisesta. Hyväksytkö itse syrjinnän esim. uskonnollisen vakaumuksen, ihonvärin tai sukupuolen takia?
- näillä.mennään
parhaitensoveltuvat kirjoitti:
Onhan kirkollakin oikeus esittää kirkkolakia silloin kun se koskee kirkon omia asioita. Kai sama oikeus on muillakin uskonnollisilla yhteisöillä. Siihen antaa oikeuden uskonnonvapauslaki.
Miksi heidän yleensäkään pitää pakkautua kristillisiin kouluihin töihin jos eivät kunnioita sen arvoja."Siihen antaa oikeuden uskonnonvapauslaki."
Esittää saa, mutta ei uskonnonvapauslaki anna oikeutta olla noudattamatta lakia. Tästä meillä on myös ennakkotapauksia juuri esim. työsyrjinnän osalta (naispappeuskysymys) joissa on katsottu ettei uskonnonvapaus anna toisaalta oikeutta loukata muiden laillisia oikeuksia eli uskonnonvapauslaki on katsottu olleen alisteinen työsyrjinnästä säädetyille laille.
Ja missään nimessä uskonnonvapauslaki ei tuo lainsäädäntövaltaa :) näillä.mennään kirjoitti:
"Siihen antaa oikeuden uskonnonvapauslaki."
Esittää saa, mutta ei uskonnonvapauslaki anna oikeutta olla noudattamatta lakia. Tästä meillä on myös ennakkotapauksia juuri esim. työsyrjinnän osalta (naispappeuskysymys) joissa on katsottu ettei uskonnonvapaus anna toisaalta oikeutta loukata muiden laillisia oikeuksia eli uskonnonvapauslaki on katsottu olleen alisteinen työsyrjinnästä säädetyille laille.
Ja missään nimessä uskonnonvapauslaki ei tuo lainsäädäntövaltaa :)Juu, kristillisissäkin kouluissa on noudatettava lakeja.
Ei siellä voi esim harjoittaa kristilliseen kasvatukseen kuuluvaa ruumiillista kuritusta, eikä häpeärangaistuksena käytettyä jalkapuuta.
Syrjintä ja syrjinnän opetus ovat myös laittomia.- tipulitalo
faktoja kirjoitti:
Kysymys on lain noudattamisesta. Hyväksytkö itse syrjinnän esim. uskonnollisen vakaumuksen, ihonvärin tai sukupuolen takia?
No kristittyyn vähemmistöön kohdistetaan tässäkin ketjussa syrjintää! Tällainen ei ole sallittua.
- media.ilmoitus
Myös Suomessa jokainen työnantaja voi palkata kenet haluaa työhön. Ei Suomessakaan ole lakia, jossa määrätään palkkaamaan töihin ennaltanimetyt henkilöt.
Eli Pekun "uutinen" on täysin uutisankka :)- eivoipa
Ei voi palkata ketä tahansa, jos saa toimintaansa valtiolta rahoitusta.
Se on aika yksinkertainen raja.
Jos palkkaa ketä tahansa, menettää valtion tuen ja kristillisille kouluille tuen menetys olisi kuolinisku. - media.ilmoitus
eivoipa kirjoitti:
Ei voi palkata ketä tahansa, jos saa toimintaansa valtiolta rahoitusta.
Se on aika yksinkertainen raja.
Jos palkkaa ketä tahansa, menettää valtion tuen ja kristillisille kouluille tuen menetys olisi kuolinisku."Ei voi palkata ketä tahansa, jos saa toimintaansa valtiolta rahoitusta."
Suomessa työnantaja saa valita kenet palkkaa työhön. Lainsäätäjä eikä valtio tätä määrää missään olosuhteissa. Kyllä kristilliset koulut osaa katsoa kenet palkkaa, vaikka piilohomoja yrittääkin ujuttautua. Aina valitaan aivan varmasti luotettava henkilö ja hakuilmoituksessa määritetään mitkä ehdot tulee täyttää. Näin se menee. - vapaaehtoisinvaroin
eivoipa kirjoitti:
Ei voi palkata ketä tahansa, jos saa toimintaansa valtiolta rahoitusta.
Se on aika yksinkertainen raja.
Jos palkkaa ketä tahansa, menettää valtion tuen ja kristillisille kouluille tuen menetys olisi kuolinisku.Eikös kristilliset koulut juuri ole yksityiskouluja, mitkä rahoittaa toimintansa jäsenmaksuilla tai vapaaehtoisin varoin.
Eihän muidenkaan yritysten toimintaan mennä ulkopuolelta määräämään ketä heidän tulee työllistää. Soveltuvuus ja pätevyys niissäkin on etusijalla. - maksajalla.sananvaltaa
Kyllä ne saavat ainakin valtion tukea, ota hiukan asioista nyt edesx selvää ja tällöin on rahoittajallakin sanansa sanottavana. Eräiden yksityisten kristillisten koulujen luvathan joutuivati katkolle koska he eivät noudattaneet opetussuunnitelmaa (opettivat kreationismia biologiana) mutta myös syrjintä voisi olla varmasti peruste olla myöntämättä määrärahoja.
- käsitinköoikein
maksajalla.sananvaltaa kirjoitti:
Kyllä ne saavat ainakin valtion tukea, ota hiukan asioista nyt edesx selvää ja tällöin on rahoittajallakin sanansa sanottavana. Eräiden yksityisten kristillisten koulujen luvathan joutuivati katkolle koska he eivät noudattaneet opetussuunnitelmaa (opettivat kreationismia biologiana) mutta myös syrjintä voisi olla varmasti peruste olla myöntämättä määrärahoja.
Eikös kysymys ollut USA:n kristillisistä kouluista. USA:ssa ei ole valtion kirkkoa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkon_ja_valtion_ero - käsitinköoikein
käsitinköoikein kirjoitti:
Eikös kysymys ollut USA:n kristillisistä kouluista. USA:ssa ei ole valtion kirkkoa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkon_ja_valtion_eroOnkohan siellä toimitu oikein kun sen perustuslaissa lukee;
"Kongressi ei saa säätää mitään lakia, joka koskee uskonnon perustamista, tai kieltää sen vapaata harjoittamista; tai vähentää sanan tai lehdistön vapautta tai ihmisten oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen tai anomuksen tekemiseen hallitukselle epäkohtien korjaamiseksi."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkon_ja_valtion_ero - tipulitalo
käsitinköoikein kirjoitti:
Onkohan siellä toimitu oikein kun sen perustuslaissa lukee;
"Kongressi ei saa säätää mitään lakia, joka koskee uskonnon perustamista, tai kieltää sen vapaata harjoittamista; tai vähentää sanan tai lehdistön vapautta tai ihmisten oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen tai anomuksen tekemiseen hallitukselle epäkohtien korjaamiseksi."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkon_ja_valtion_ero"Kongressi ei saa säätää mitään lakia, joka koskee uskonnon perustamista, tai kieltää sen vapaata harjoittamista; tai vähentää sanan tai lehdistön vapautta tai ihmisten oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen tai anomuksen tekemiseen hallitukselle epäkohtien korjaamiseksi."
Tämä takaa tosiaan uskonnon harjoittamisen vapauden ja sen että voi suojella pyhinä pitämiään arvoja. Homoseksuaali rikkoo synnillään pyhyyden aidosti kristillisessä seurakunnassa. Ja koskee sekä muslimeita ja aidosti uskovaisia kristittyjä.
- tipulitalo
"Toisessa tapauksessa kristilliset koulut eivät tunnusta seksuaalivähemmistöjä ja leimaavat heitä kouluissaan antamassaan opetuksessa."
Tässäkään ei ole mitään laitonta, koska uskontokunnat saa noudattaa pyhinä pitämiään arvoja. Varsinkin muslimeita kohtaan tässä ollaan myös USAssa tarkkoja ja sama sääntö tietenkin koskee myös uskovaisia kristittyjä. Muslimeita ei tule pakottaa hyväksymään homoseksuaalisuus. USA on aika tarkka tässä asiassa.Jaa. Mutta vaikka kuinka paljon pidätte kiinni kirkkokuntienne pyhistä arvoista, niin sen ulkopuolella joudutte olemaan valtioiden lakien mukaisesti.
- tipulitalo
torre12 kirjoitti:
Jaa. Mutta vaikka kuinka paljon pidätte kiinni kirkkokuntienne pyhistä arvoista, niin sen ulkopuolella joudutte olemaan valtioiden lakien mukaisesti.
Eikä lait määrää mitä uskovat pitää pyhinä - sen määrää Jumala. Ja senmukaan kerromme sitten ihmisille mikä on Jumalan tahto esim. homouden himojen suhteen. Näin se nyt vaan menee.
tipulitalo kirjoitti:
Eikä lait määrää mitä uskovat pitää pyhinä - sen määrää Jumala. Ja senmukaan kerromme sitten ihmisille mikä on Jumalan tahto esim. homouden himojen suhteen. Näin se nyt vaan menee.
No kukin kirkkokunta saa pitää oppejaan pyhinä. Mutta ei ne merkitse muille mitään, eikä monikaan valtio toimi uskonnollisten tai Jumalinen määräysten mukaisesti. Eli kirkkokunnat ja valtioiden lait ovat eri asia. Näin tämä menee ainakin minun mielestäni.
Ja Raamattu ei puhu mitään "homouden himoista", mutta heterojen himoista kylläkin. Room, 1 heterot olivat himoissaan alkaneet homosuhteisiin. Paavalin mukaan on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa. Naista ei saa katsoa himoiten, se on huorin tekoa. Homoista ei ole mitään tällaista edes Jumalalla.
Kerro mielellään asiat oikein, jos on pakkomielle kertoa Jumalan tahto.- tipulitalo
"Ja Raamattu ei puhu mitään "homouden himoista", mutta heterojen himoista kylläkin."
Äläpäs taas valehtele. Raamattu puhuu suoraan ja myös epäsuoraan homouden himoista, joka rikkoo ihmisen sielun vääjäämättä ja hänen suhteensa Jumalaan, elämän antajaan. Amen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791482
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431071No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall187795Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38755- 14680
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21670Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17603