Pellon päättäjiä haukuthan, mutta eikö ne parraat sielä ole, ite valittuja. Ihan ajattelevia jää vielä uloski, voisivat nämät tämmösekki antaa panoksesa Pellon hyväksi eikä vaan huuella mailman isoista asioista.
http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208800-aivoliikenne-kuntoon
http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208800-aivoliikenne-kuntoon
Vastaukset 27
Vanhimmat
Päättäjät varmasti puntaroivat asiat moneen kertaan kuntalaisten parhaaksi. On katottava kunnan kukkaroa ja tehtävä päätöksetniin että verorahoilla saadaan paras hyöty. Älkää aina moittiko heitä.
Taitaapi olla turha yrittää sivusta näihin tittelinhaltijoihin vaikuttaa.
Iteppä pellolaiset on äänestäneet aina samaa puoluetta.Itekkin kyllä sain omat asiat hoidettua kun äänestettiin valtuustoon ja moni muukin valtuustossa tai sukulainen saanut verorahoilla toimivan työpaikan kunnalta että ei vastustettais päätöksentekijöitä
Kunnallisvaalit ovat keväällä 2017. Menkää ehdokkaaksi!
Ei kai se vain ilmotusasia ole ja määräsä sitä aina yhele listale mahtuu. Eikä ihan joka listhan halua sekkaantuakaan.
Sanakos joku, että yhele listale pittää sopia? Kyllä paperia vielä tehhhään ja listoja kirjotethaan.
On se ilmotusasia. Sano että haluat ehokkaaksi ja täytä lappu. Soon siinä.
Järkimies tuo Tuure, mutta liian hyvä sydän ja sinisilmäinen. PakoLOISTEN kohdalla totuus täysin hukassa. Kaukana aivotuonnista. Yi 90 % on elänyt tuhotuissa yhteiskunnissa ikänsä alistettuina ja kouluttamattomina muita peläten. Lopuista suurin osa on koulutettu tappamaan. Hyvä jos 1-2 % on yhteiskuntakelpoisia ja pystyy edes jotain tuottamaan.
Vasemmistoliiton suurin ongelma ja puolueen itsemurha on ollut se, että oman kansan vähäosaiset on poljettu suohon ja heidän kustannuksellaan on ryhdytty elättämään ja palvomaan raiskaavia terroristeja. Tuntuu kuin puolueen johdolla aivot olisivat homehtuneet vosia sitten.
Ei persutkaan hallituksesa ole kuin verenimijöitä ja eniten just pienitulosilta.
Nimimerkkisi kertoo todellissuudesta vieraantumisesta. Missä pakolaisia on paljon, ovat raiskaukset lisääntyneet räjähdysmäisesti. Ensi kesä tulee olemaan tuhansille pikkutytöille karmein ikinä ja aiheuttaa elinikäiset vammat, kun mamumiehet raiskaavat sen minkä ehtivät. Se jos mikä on natsitouhua pieniä lapsia kohtaan, että Vasemmistoliitto on tehnyt kaikkensa, jotta näitä raiskattaisiin. ...Eiköhän ensi kesä avaa typerimpienkin silmät, vaikka ei se kyllä raiskattuja pikkutyttöjä auta vähääkään.
Enempi kun kolme neljästä raiskauksesta on kotimaan valkonaamojen tekemiä ja lisäksi on ulkomaan valkonaamat joita niitäkhän suomalainen ei älyä pelätä ja lopuksi vielä ne ulkomaan tummat joista eniten puhuthan. Rotukysymys se joilekki on eikä mikkään muu.
Järkimiehet ei oo populistia
"Enempi kun kolme neljästä raiskauksesta on kotimaan valkonaamojen tekemiä"
Onko suhteellisen osuuden ymmärtäminen sinule matemaattisesti liian vaikea asia?
Ajatellaanpa, että jossain kunnassa asuu 1000 valkoihoista ja 10 mamumiestä ja tapahtuu kaksi raiskausta, joista toinen on valkoihoisen ja toinen mamun tekemä. Oletko sitä mieltä, että molemat väestöryhmät raiskaavat tasan yhtä paljon?
Joo ja yksin erämaasa auvan erakon lähipiirisä ei tapahu yhthän raiskausta. Jos se erakko hankkii orkut vaikka koiran kans niin koko aluhen väestö on elläimiinsekkantujia.
Nyt se järkimies haukkuu hallitusta mutta ei sano että mitä tarttis tehä että olis paremmin.http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209077-arvonlisaveroa-ollaan-sittenkin-nostamassa
Ay-liike tekee kunnon palkankorotukset että ihmisillä on varaa kuluttaa. Hallitus jatkakoon vatulointiaan.
Ihmisarvo ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Voimassaolevien lakien ja kansainväisten sopimusten noudattamisesta on myös maahanmuuttoasioissa lähdettävä. Minkäänlaista korpilain käyttöä polttopulloilla tai ilman en hyväksy.
Raiskasi se persujen Putkonenki, eikä se mikhään pakolainen ole
on se paennu demareista
Ei pakolaiset Pellon ongelma ole, koska SPR ei halua heitä tänne vaikka pyydettäisiin. Jos pakkotilanteessa tulisikin, niin se olisi väliaikaista, koska ei näihin kyläkuntiin maailmanmatkaajat jää asumaan. Turha heistä täällä on vouhkata. Täällä jo olevan kantaväen pysyvyyteen tarvittaisiin ideoita ja panostusta.
Ei tietääkseni SPR pakolaisten tuloa tänne estänyt, vaan virkavalta sen teki. Syy oli, ettei täällä ollut tarvittavia resursseja huolehtimaan turvallisuudesta.
Pellon naiset on rumia pihtareita. Ei ole montakaan, joita ilkenisivät raiskata. Pitkästyisivät raukat kuoliaaksi rumien akkojen seurassa.
Joo ei ole Pellon naisila juopoile miehile vaihtoehtua!
elikkä Pello oli se ongelma, jonka virkavalta esti vai SPR virkavallan vai mitensemeni
panostetaan! iskethän kasapanokset!
Joo! Son hyvä strategia elikkä sotasuunnitelma!
Eipä täällä olekko kolme naista jotka ne voisivat huoletta raiskata kuten tehtiin niille kolmelle karaoke naiselle muuanvuosi sitte soikassa eikä tarvinnut edes raiskata kun halusta annoit kun kunnon panoa saaneet koskaan,ja se yksi joka oli vain saanut kahdesti ja ukko sillä iski nuoremman hyväkuntoisen naisen joka ei ollut pihtari