Olemme 19 vuotiaita nuoria. Seurustelua takana reilu 2 vuotta ja yhdessä asumista taas reilu vuosi. Mielessäni on pyörinyt ero, vaikka kaikki on melkein hyvin. Molemmat opiskelemme, itse valmistun ihan juuri. Minulla on tavoitteita elämässä. Työkokemusta omalta alaltani kolmevuotta, tähtäimessä mahdollisesti ammattikorkeakoulu, työpaikka varmistunut valmistumiseni jälkeen. Mieheni vaihtoi alaa ja hänen valmistumisensa venyy. Hän ei osaa käyttää rahaa, menetti luottotietonsa juuri ja hänen omat laskunsa perinnässä. Vuokran hän kuitenkin hoitaa normaalisti.
Ongelmina suhteellemme ovat juuri tuo rahan käyttö. Sekä hän haluaa harvoin seksiä eli n. Max 4 kertaa kuukaudessa, juuri oli kuukauden tauko. Yhdessä emme oikein tee mitään, sillä hän katsoo joko tv:tä tai pelaa puhelimellaan jatkuvasti. Välillä olemme käyneet lenkillä tai katsomme jonkun elokuvan yhdessä. Kännissä riitelemme usein tai jos emme, niin hän joutuu putkaan kännisekoilujensa takia. Puolentoista kuukauden sisällä hän on ollut 3 kertaa putkassa.
Ensimmäisenä vuosipäivänä emme tehneet rahan puutteen takia mitään ihmeellistä, ainoastaan vähän erikoisempaa ruokaa ja elokuvan, jotka itse kustansin. Tänä vuonna kaksivuotis päivänä, emme tehneet mitään, sillä rahaa kun ei ollut. En henkilökohtaisesti kaipaa lahjoja tai kallista tekemistä, mutta olisi se kivaa, jos joskus olisi oikeasti jokin ylläri tai edes kerran vuodessa voisi tehdä jotain spesiaalia.
En tiedä yhtään mitä tehdä, rakastan miestäni, mutta alan pikkuhiljaa olemaan kyllästynyt suhteen elvyttämiseen, mitättömiin lupauksiin. Kesällä erosimme muutamaksi kuukaudeksi, mutta silloin asuimme" kämppiksinä", joka ei tietenkään ollut juuri eronneelle parille hyväksi. Itseäni sattui nähä mies niin maassa silloin. En haluaisi satuttaa, mutta en tiedä kauanko itse jaksan tämmöistä. Palattuamme yhteen, sanoin että hänen täytyy käydä koulua, hoitaa omat asiansa ja hän vannoi silloin muuttuneensa ja aikuistuneensa. Lopulta hän ei käynyt koulua viiteen kuukauteen ja raha-asiat lipsuivat pahemmaksi.
Silloin kun teemme jotain, meillä on mukavaa. Rakkautensa hän kyllä osoittaa joka ilta pusuilla, haleilla ja sanoilla, mutta riittääkö se?
Onko muilla ollut vastaavaa tilannetta, mitä tässä pitäisi tehdä?
Ps. Olen ottanut jokaisen kohdan puheeksi useita kertoja, mutta muutoksen haiven näkyy muutamasta päivästä - viikkoon ja sitten ollaan taas samassa pisteessä.
Erota vai ei, epätoivo iskee
3
197
Vastaukset 3
- Oppeliini1
Teoistaan mies tunnetaan. Todennäkòsimmin mies ei tule muuttamaan tapojaan niin kauan kuin vieressä on joku (sinä) joka tukee hänen saamattomuuttaan ja valehteluan.
Muutama pusu ja halaus ei tuo ruokaa pöytään! Hyvä että maksaa vuokran mutta se on vain osa elämisen perustarpeista, kuten huomaat.
Miksi enää katselisit tuon tason vetelystä kodissai?
Miksi juotte viinaa kun tiedätte ettei siitä hyvä seuraa?
Sinä itse vain voit päättä oman kulkusi suunnan. Sinä et AJAUDU mielenrauhan menettämiseen. Se on sinun ikioma VALINTA. - juoksekarkuun
Miehes on pummi. Ja se on sitä 40 vuotiaanakin. Jos heti nuorena elämä lähtee pahasti pois raiteiltaan se luultavasti jatkuu. Millään ei oo vaan mitää väliä. Tuollaiset miehet löytyy keski-iällä räkälöissä vakkareina naurattamassa pubiruusuja.
- Epätoivoinennainen19
Kiitos vastauksista, nämä vastaukset saavat kyllä miettimään. Varsinkin kun tilanteen kirjoittaminen jo itsessään kuulosti niin typerältä. Järjellä ajateltuna, tuntuu niin helpolta erota. Ehkä pahin on vain se, kun näkee toisen murtuvan ja tiedän, että elämä menee hänellä entistä huonompaan suuntaan eron jälkeen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410