TAPOINKO HEIDÄT?

HUONOTYTÄR

En ole saanut pidettyä ikääntyviin vanhempiini yhteyttä syystä tai toisesta.
Aina on mielessä,että soitanpa tänään,mutta se sitten jää ja kun ongelmallistakin mihin kellonaikaan olisi hyvä soittaa. Ei liian aikaisin,ei liian myöhään,ei Lauantaisin(koska on saunapäivä) En saa lähdettyä käymäänkään heillä. Se on vaan niin kun he eivät olleet onnistuneet vanhempina,niin ei se välittäminenkään ole niin itsestään selvyys.
En ole kuullut heistä taas pitkään aikaan ja välillä pelkään,että on tapahtunut jotain todella vakavaa ja lopullista. Eli TAPOINKO HEIDÄT SILKALLA VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDELLÄNI?

8

127

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äläshuoli

      Kyllä ne vanhemmatkin voivat ottaa yhteyttä, jos kaipaavat. Onhan heitä kuitenkin kaksi, joten saavat ainakin turvaa toisistaan. Ehkä heillä on ystäviäkin ja tuttavallisia naapureita?

      • No.huoli

        "Ikääntyviin vanhempiin ... ". Kyllä tytär on se, jonka pitää tietää velvollisuutensa ja kantaa vastuunsa. Luulottelijat kuten sinä ovat ihan oma lukunsa, joilla kehityskaari on jäänyt vaillinaiseksi.


      • HUONOTYTÄR

        Kyllähän hekin toisaalta voisivat ottaa enempi yhteyttä.Arkailevatko ja luulevat olevansa jotenkin vaivaksi. Ystäviä ei oikein enää ole.Lähin naapuri on muutaman sadan metrin päässä,mutta kehtaavatko pyytää apua heiltä.
        Eilen otin viimeksi yhteyttä.


      • HUONOTYTÄR
        No.huoli kirjoitti:

        "Ikääntyviin vanhempiin ... ". Kyllä tytär on se, jonka pitää tietää velvollisuutensa ja kantaa vastuunsa. Luulottelijat kuten sinä ovat ihan oma lukunsa, joilla kehityskaari on jäänyt vaillinaiseksi.

        Kyllähän se on nimenomaan näin.Kyllä minun pitäisi kantaa ja ottaa paremmin vastuuta vanhemmistani.Olen(ja olen ollut) jo nimimerkinkin mukaisesti huono tytär.
        Mutta hekään eivät saisi turhia pelätä hteyden ottoa,jos on hätä.


      • Vierelläkulkijana

        Sen sinä voit sanoa, kertoa, puhua, ilmoittaa ... heille. Ehkä he eivät pelkää, mutta pidättyvät jos sinäkin olet pidättynväinen etkä näytä sekä käytökselläsi että kommunikointitavoilla että välität, haluat huolehtia ja olla mukana heidän elämässään.


      • HUONOTYTÄR

        Aivan.Pitäisi vielä enemmän ottaa yhteyttä ja vaikka käydä siellä. Pelottaa vaan mitä löydän. Olen sanonut heille monta kertaa että ei tarvitse pelätä ottaa yhteyttä.


    • noikku

      Onko tämä trolli? Joku vanhempi on suuttunut tyttärelle joka ei ole aina palvellut silloin kun on pyydetty ja sitten hekumoidaan täällä ajatuksella ''kun olen kuollut, niin sitten omatunto soimaa! ''
      Jos vanhemmat ovat kohdelleet tytärtä väärin lapsesta saakka, ei hänellä ole MITÄÄN velvollisuutta hoitaa heitä vanhoina. On väärin syyllistää aikuista lasta.
      Jos lapsen elämä on pilattu alkoholismilla / väkivallalla / välinpitämättömyydellä, niin miksi helkkarissa aikuisen lapsen pitäisi nöyristellä ja kantaa huolta huonoista vanhemmista!? Tällöin hän jatkaa kotoa saatua mallia: Kohtelee itseään väkuvaltaisesti, hukkaa oman elämänsä koska häntä ei ole koskaan pidetty minään.
      Ap, jos olet oikeasti syyllistävä vanhempi, mene itseesi ja häpeä!
      Jos olet syyllistetty tytär, jota vanhemmat ovat kohdelleet väärin, ryhdistäydy ja näe totuus: Syyllisyydentunto on sinussa itsessäsi, älä ruoki sitä. Ota yhteyttä heihin, mutta älä syyllisty. Todennäköisesti he eivät tarvitse sinua niinkuin eivät ole koskaan tarvinneetkaan!

      • HUONOTYTÄR

        Voi kuule,noikku kun olisikin trolli,mutta kun ei ole. Vanhempani eivät ole suuttuneet minulle kun en ole passannut tarpeeksi.
        Väärin kohtelua on ollut ja nimenomaan alkoholismia ja väkivaltaa. Heidän huonoitensa on siinä ettei heillä ole eikä ole ollut minkäänlaista käytännön järkeä.
        Paljon on sellaista mitä he olisisivat voineet tehdä toisin.
        En ole syyllistetty vanhempi,enkä liioin syyllistettykään. Itseäni soimaan.Tärkeintä olisi saada nostettua pääni pois perseestäni ja ryhdistäydyttävä,ennenkaikkea mitä tulee vanhempiini ja saada heidät muuttamaan.
        Ja kyllä he tarvitsevat.Nimenomaan tässä elämän tilanteessa. Ainakin muuton suhteen. He eivät voi olettaa että joku meistä muuttaisi heille,heitä auttamaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3273
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      68
      3153
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      2835
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      157
      2706
    5. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2119
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      11
      1879
    7. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1468
    8. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1397
    9. iltalehden uutinen poistettiin?

      Jämsässä koulussa rikosepäily avustaja juu
      Jämsä
      15
      1306
    10. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      3
      1277
    Aihe