En oikein tiedä mitään kamalempaa kuin aikuisiällä jääminen yksin. Erosin tyttöystävästäni noin vuosi sitten ja ero ei sinänsä haittaa, koska se on vieläkin mielestäni oikea päätös. Minulla ei ole koskaan ollut kauhean isoa kaveripiiriä, mutta hyviä ystäviä kuitenkin. Tuon vuoden sisään kuitenkin yksi kaverini on menehtynyt, yksi muutti töiden perässä ulkomaille, yksi toiselle puolelle Suomea ja yksi lopetti ystävyyden, koska hänen uusi poikaystävänsä tuli mustasukkaiseksi (jep, hyvä ystävä).
Lopputuloksena on, että olen jäänyt täysin yksin. Minulla ei ole enää yhtään kaveria jäljellä tässä kaupungissa. Vieläkin toki chattäilen noiden muuttaneiden kavereiden kanssa, mutta eihän se ole enää sama asia kuin fyysisesti nähdä ja hengailla. En voi ketään enää kutsua baariin tai jonnekin tapahtumaan mukaan.
Aikuisiällä on jotenkin paljon vaikeampaa saada uusia kavereita kuin nuoruusiässä. Paljon vaikeampaa kuin naisen saaminen. Naisia saan kyllä Tinderistä tai baaristakin mukaan, mutta ei se vastaa ystävyyttä mitenkään.
Onko kenellekään muulla samanlaisia kokemuksia yksin jäämisestä?
Lopputuloksena on, että olen jäänyt täysin yksin. Minulla ei ole enää yhtään kaveria jäljellä tässä kaupungissa. Vieläkin toki chattäilen noiden muuttaneiden kavereiden kanssa, mutta eihän se ole enää sama asia kuin fyysisesti nähdä ja hengailla. En voi ketään enää kutsua baariin tai jonnekin tapahtumaan mukaan.
Aikuisiällä on jotenkin paljon vaikeampaa saada uusia kavereita kuin nuoruusiässä. Paljon vaikeampaa kuin naisen saaminen. Naisia saan kyllä Tinderistä tai baaristakin mukaan, mutta ei se vastaa ystävyyttä mitenkään.
Onko kenellekään muulla samanlaisia kokemuksia yksin jäämisestä?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Yksinäisyys on musertavaa :( Etköhän kuitenkin löydä uusia ystäviä kun vain jaksat pysyä aktiivisena etkä jää kotiin jumiin. Nettikin on hyvä apu :)
Harrastukset on hyvä keino saada ystäviä. Melkein kaikki nykyiset ystävät tulevat harrastusten parista, yhdistystoiminnassa ollaan varsin tiiviistikin tekemisessä yhteisen asian parissa.
Suosittelen samaa. Helppo mennä mukaan ja löytyy heti samanhenkistä porukkaa. Tsemppiä!
Täältä juttuja ystävystymisestäkin: http://jaanmurtajat.blogspot.fi/search/label/tutustuminen
Voi voi, minulla ei ole koskaan ollutkaan yhtään kaveria eikä tyttöystävää. Tuollaisen takia ei kannata itkeä koska sulla sentään ollut nainen ja kavereita.
Miksi et hanki ystäviä harrastuksista?
Sinähän käyt ahkerasti siellä salilla? Etkä ole siellä tutustunut keneenkään? Mulla on yksi ystävä johon olen tutustunut salilla joskus 90-luvun alkupuolella ja edelleen ollaan lähes viikottain tekemisissä.
Ei salilla mitään kehtaa alkaa toisille juttelee vaikka jotkut tervehtiikin kun olen siellä kauan käynyt ja monet samat naamat siellä käy samoihin aikoihin. Siellä treenataan eikä hankita kavereita
Kuka kieltää hankkimasta kavereita salilta...Mut ei väkisin sitten.
Ei naisetkaan juttele tuntemattomien kanssa salilla ja pyydä kaveriksi.
Minä olen tietääkseni nainen ja minä olen saanut ystävän salilta.
"Erosin tyttöystävästäni", "aikuisiällä jääminen yksin"
Mulla oli tyttöystäviä 6- 16-vuoden iässä. Aikuisena käytän termiä naisystävät, sillä en harrasta tyttöjä. (Tyttöihin ei kohdistu mitään inttiimejä seksuaalisia kanssakäymisiä).
Sekaantuvatko useatkin aikuiset lapsiin? =) (Tytöt toki muuttuvat naisiksi nuorempina, pojat miehiksi 30 tai ei kinä). Termit kuntoon, niin kaverita tulee vuonna 2016 ovista ja ikkunoista.
Kerroppa asteikolla 1-10 kuinka suurta ylemmyydentunnetta koit korjattuasi noinkin tökerön virheen aloituksessa.
Ei kukaan koe ylemmyydentunnetta vuorovaikuttaessa lasten kanssa, kuten sinun, keskustelupalstalla.
Ei kai sillä ole mitään väliä ketjun asian suhteen käytänkö termiä tyttö- vai naisystävä? Mitään sellaista maagista rajaa en ole huomannut milloin milloin termiä pitäisi alkaa vaihtamaan. Osa vanhemmista miehistä saattaa kutsua jopa yli 30-vuotiaita "tytöiksi". Mielestäni naispuolista henkilöä voi huoletta kutsua tytöksi vielä kun hän on alle 25-vuotias, ehkä jopa sen jälkeenkin. Tähän mennessä kukaan ei ole ottanut tuosta asiasta nokkiinsa, yleensä jopa päinvastoin.
Mutta palsta on palsta ja täällä on tosielämästä poikkeavat säännöt lähes kaikissa asioissa ;)
On sillä väliä. Voisin luetella Uudenmaan kaikki oppilaitokset, jossa on mukautettu oppiaste. Näistä oppilaitoksista voisin luetella ne henkilöt jotka käyttävät termiä tyttöystävä ja on yksin vailla kavereita. Kehitysviivästymä tulee aina ensimmäiseksi mieleen, kun aikuinen tekee ja elää samoja asioita kuin yläaste-ikäinen.
Kaapokin laulaa, oon 4-vuotias oppimaan innokas, sain nimen hauskimman Kaapo... Opetus oli maailma muuttaa niin minäkin, oppaaksi vanhemmat värväsin.
Isän on aina sopiva tytötellä, kun maksaa viikkoraha =P
Voiko sinusta käyttää termiä "vajaaälyinen" vai pitääkö sanoa "henkisesti jälkeenjäänyt"?
Yksi p-kirjain riittää kerropa-sanaan.
Minä nimitän kaikkia naisia tytöiksi tai vaihtoehtoisesti mummeleiksi (jos on yli 50v).
Itseasiassa se viitta mitä yrität minulle sovittaa, on sinun kokoasi. Mutta kyllä, lainausmerkeissä tai ilman, voit kutsua minua ihan miksi vain haluat.
Seura tekee kaltaisekseen, on vanha sanonta. Mitä useammin ja kauemmin täällä käy, sitä radikaalimmin termisi toteutuu ja tämähän on viestissäni havaittavissa? =)
Tarinalla toki on opetus, mitä ei ole helposti havaittavissa. Tarinan joutuisi aloittamaan leuhkimalla mitä minulla on, mutta jätän sen väliin. Mieti mitä sinulla ei ole ja kutsu naisia tytöiksi. Mielikuvituksesi ei riitä, mitä minulla on ja kyllä, kutsun naisia naisiksi, yllättävää? (Taikasana on nainen, hyvä haltijatar on nainen ja koska arvostat, kunnioitat naista naisena, et halveksu ja vähättele tyttönä, tulee hyvä haltijatar ja antaa sinulle rahaa, statusta ja ulkonäköä. Hyvä haltijatar antaa itsensä, siskonsa ja naisia ovista, että ikkunoista).
Oletko kuullut termiä äiti maa? Nyt vain kirjaimellisesti yhtymään, vai miten luulit että Klondiken ja Uralin rikkaudet tuli? =P
No, jos miksi vaan saa kutsua, niin sanon sitten "älyllisesti haasteelliseksi".
Maasta voisin käyttää vaikkaa nimeä "sukupuolineutraali vanhempi maa", niin poliittinen korrektius on toivottavasti kaikin puolin riittävällä tasolla. 8)
Olen monesti ollut täysin yksin (jos ei työkavereita lasketa), kun on parisuhde päättynyt. Kaverit on maailmalla ja nykyisin niitä ei juuri koskaan tapaa. Ei tavannut silloinkaan, kun olisi kaivannut.
Muutama vuosi sitten tapasin viimeksi sen yhden ainoan kaverin, jota ystäväkin pidän. Ei vaan tunnu olevan sopivaa hetkeä ja aikaa. Muutama sellainen kaveri on, joiden kanssa lähinnä viestitellään satunnaisesti. Muttei tosiaan ainuttakaan jota näkisin joka vuosi saati joka päivä tai edes kuukausi.
Uusia ei nyt jaksa hankkia. Ehkä sitten jos ja kun tarvetta ystäville ja kavereille ilmaantuu. Entiset kaverisuhteet tuskin piristyy, kun on nytkin lähes kaikki yhteydet hiipuneet.
Jos ei perhettä olisi, olisinkin ihan yksin. Mutta jostain syystä mua se ei haittaa yhtään. Perhe riittää. Jos alkaisi haittaamaan, niin harrastuksiin ja uusia ystäviä sitä kautta lähtisin hakemaan. Niinpä ehdotan sinullekin, että harrastusten kautta on mahdollisuus löytää uusia ystäviä tai kavereita.
Itse olen vaan saanut tarpeekseni ns. turhista suhteista joita ylläpidetään vain hätävaralla. Mielummin yksin kuin hätävara tai ylimääräinen jota on "pakko" nähdä vaikkei huvittaisikaan.
Itselleni ensimmäisen pitkän suhteen päättyminen oli hyvä juttu. Tajusin, että elämää ei kannata ainakaan minun elää niin, että on vaan pari kaveria ja kumppani. Kivempaa, jos jatkuvasti harrastuksissa, töissä ym. tutustuu uusiin tyyppeihin. On ihan luonnollista, että joskus ystävät vaihtuvat, ja ei voi vain silloin aktivoitua sosiaalisesti. Tai voi, mutta se on hankalaa.
Älykäs ihminen ei tarvitse muiden hyväksyntää, vaan näkee maailmansa suuremmassa kuvassa. Hänen tunne-äly, sekä rationaalinen toimintansa sulkee pois ns. Epäaidot kohtaamiset, joissa ei koe resenoituvansa.
Ihminen joka nauttii olostaan yksin,
on tasa-painoinen, stabiili sekä itse-varma. Hänen ei tarvitse kokea
olevansa yhtä muiden kanssa, tai ottaa vaikutteita toisilta, koska omaa niin vahvat henk.koht. Mielipiteet ja arvomaailmansa.
Henkinen avautuminen on nöyryyttä, kasvua pienemmäksi, eikä suuremmaksi. Olet sitä mitä et tahdo olla ja toisin päin. Jotkut uskovat simulaatioon, minä uskon rakkauteen. Ystäviä tulee ja menee, on helpompaa elää hetkessä. Jos jakaa iloa ja hymyjä, olet varmasti pidetty ihminen ja löydät ystäviä.
Mutta yksinolo on lohduttavaa ja ihanan rauhallista.
Toivottavasti et koe enää olevasi yksin, vaan olet löytänyt rauhan itsellesi. Kaikkea hyvää ja paljon rakkautta.
Osittain olen samaa mieltä kanssasi. Ihmiseen on kuitenkin sisäänrakennettu halu tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi edes jonkun ihmisen taholta. Tällaista ns. aitoa kohtaamista tarvitaan hyvän itsetunnon ja itseluottamuksen rakennusaineeksi varsinkin lapsena ja nuorena. Kukaan ei kasva ihmiseksi ilman toisia ihmisiä. Kukaan ei kasva tasapainoiseksi ja terveeksi ihmiseksi ilman ainakin joitakin hyviä ja rakentavia ihmissuhteita, joita jokainen tarvitsee syntymästään saakka. On totta, että ihmiset ovat erilaisia sen suhteen, kuinka paljon hyväksyntää pysyäkseen tasapainossa ja elämässä kiinni tarvitsee. Toisille riittää, että oman elämän kannalta tärkein tai tärkeimmät ihmiset hyväksyvät ja ymmärtävät, toiset janoavat hyväksyntää ja ihailua kaikilta (huonon itsetuntonsa vuoksi). Ihmisten elämänkokemus voi olla myös hyvin erilaista ja toiset selviävät elämästä ilman suurempia vaurioita ja vastoinkäymisiä tai ne vauriot ja vastoinkäymiset eivät kohdistu yksilöön itseensä vaan korkeintaan lähipiiriin ja ympäristöön. Ihminen, joka itse ja itsensä kanssa joutuu kokemaan kovia on tietenkin asia erikseen. Ihmisen kyky kestää erilaisia pettymyksiä, vastoinkäymisiä ja elämän tai toisten ihmisten antamia "iskuja" vaihtelee yksilöittäin. Juuri silloin on merkitystä sillä ihmisen ytimellä, joka on rakennettu lapsuudessa ja nuoruudessa. Mitä vahvempi se ydin on, sitä enemmän niitä "iskuja" kestää mutta jokaisella tietysti tulee raja jossain vaiheessa vastaan. En jaksa uskoa myöskään, että elämäntarkoitus olisi taistella yksin maailmaa vastaan. Joillakin elämä voi kuitenkin tuntua siltä jopa vuosia tai vuosikymmeniä. Ihmiset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa jo sen perusteella, millaiseen perheeseen syntyvät ja millaiset eväät saavat lapsuudenkodistaan ja millaiset vanhemmat ja kasvatuksen saavat.
Istselläni ei mitään vaikeuksia. Olen todella mielelläni yksin. Tietysti tämäkin luonnekysymys.
Minulla on taas niin kun jos on joku nainen.... sitten se nainen yrittää poistaa kaikki puolilaittomat harrasteenikin kokonaan elämästä.
Mutta niin naisten ulkonäöstä, tissien suurennusjuttua en oikein ymmärrä, koska ihan voisi olla normaalina ja kauniinpanakin sitten.
Jokohan kohta saa implanteilla elefanttijalkojakin naisille jos jotkut pitävät sellaisista.... sitten tömistelee katuja mennessään.
Tuollainen laji on kyllä urheiluna aika vahva, pyöräily jos vuosia ympäri sitä harrastat ei tule elefantti-norsu jalkoja varmastikaan.
Jalkojen suurennos kuin tissien suurennus Latviassa... norsujalat.