Joulutohinat vihdoin loppui ja monen päivän vieras poistui.
Olin puhki, mutta aattelin, että käväisen parilla ihmisten ilmoilla. Olinhan kestittänyt erästä avioeropotilasta ja jutut olivat oleet melko raskaita monta päivää.
Juttelin niitä näitä tuttuni kanssa ja viereen tuuppasi sellaine vähän vanhempi herra. Sanoi olevansa rakastunut ja halusi jutella. Kiitin kehuista, mutta totesin, että en jaksaisi nyt jutella ja kaverini kanssa oli tarinat kesken. "Mutta minä HALUAN jutella ja tutustua." Juu kiitos vaan, mutta nyt ei sovi. Tätä jankutettiin tovi ja tunsin itseni jo vaivautuneeksi. Totesin, että olen nyt kieltäytynyt niin monta kertaa nätisti, että kohta en enää pysty vaan suutun, sanon ilkeesti ja vien itsetunnon. Ai hampaistako johtuu? No ei vaan en tahdo jutella. Piste. Jankutti vaan että hän haluaa. Poistuin paikalta ja se perkele seuras perässä. Sitten menikin hermo. Karjasin kovempaa ja mairittelu oli kaukana. Totes että jos alan huutamaan niin pyytää poken poistaan mut. Lopputulos oli, että itse joutui poistumaan.
Toinen vanha kääpä yritti tarttua tisseihin mutta siihen puuttui onneks muut kaverit.
Kuulemma olen kaunis kasvoiltani, mutten pidä itteeni mitenkään erikoisena. En ole edes täydellisen vartalon omaava. Mutta nyt jumal..ta jäppiset ja varsinkin vanhat käppänät. Ettikää ikäistänne seuraa. Ja vaikka nainen sattuu olemaan viihteellä niin se ei ole siellä välttämättä hakemassa seuraa. Ja jos sellaiseen törmää niin ihan itse päättää keneen. Mihin käytöstavat ovat kadonneet. Väitetään että naiset ovat tyrkyllä, mutta noita tyrkkyjä epätoivosia reppanaäijiä on enemmän kuin tarpeeks.
Ei auta toi "Minä haluan sitä" "minä haluan tätä" . Voitte toki haluta mutta mikä v...u siinä on ettei mene perille, ettei joku muu halua ja silloin sen ei ole todellakaan pakko. Jos itsetunto katoo niin peiliin voi tosiaan kattoo.
Ugh olen puhunut.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Yrittänyttä ei panna
Miksi käyt baareissa josssa vanhat käppänät yrittää saada pillua.
Jos kerran tai kaks käy viihteellä niin missä pitäs sitten käydä? Kai mulla sinkkuna joku oikeus on silti mennä viettään iltaa sillon tällön kavereitten kans ilman että perseessä roikkuu hampaattomia käppänöitä. Koskee ei tarttis eikä jankuttaa ja vaatia