Itsekkäät lapsettomat

Kaikki on itsekkäitä, myös sinä.

Mielestäni ihmiset sanovat nimenomaan, että "on Itsekästä hankkia lapsi/lapsia", eikä päinvastoin..

Olen miettinyt samaa siitä lähtien, kun kuulin tuon väitteen ekan kerran. Ennen en ajatellut koko asiaa, olin vain sitä mieltä, että _minä_ en hanki lapsia missään muodossa ja ne, jotka hankkivat, hankkikoot niitä. Sitten luin jostain nettikeskustelusta (olin jo pitkällä aikuisiällä tässä vaiheessa), kun joku kirjoitti "on kauhean itsekästä olla hankkimatta lapsia". Luulin sitä ensin jonkun yksittäisen ihmisen mielipiteeksi, mutta sen jälkeen sama lausahdus on tullut eteen aika useastikin eri yhteyksissä, eli ei taidakaan olla yksittäisen yksilön mielipide vaan yleinen oletus.

En pysty ymmärtämään, millä tavalla on "itsekästä" elää elämäänsä kuten haluaa sitä elää? Jos ei koe lasta omaksi jutukseen, ei sitä kannata hankkiakaan. Ihminen, joka ei ihan tosissaan halua jotakin toista elävää kontolleen, tuskin pystyy tarjoamaan tälle toiselle elävälle SEKÄ itselleen mielekästä elämää. Joku osapuoli kärsii aina. Onko muka ihmisen tarkoitus kärsiä koko elämänsä ja kuolla sitten onnettomana pois kun oli niin ikävä elämä ettei saanut tehtyä mitään, mitä oikeasti halusi?

Ei vapaaehtoinen lapsettomuus ole sama kuin "vihaan lapsia".

Yhtä hyvin voitaisiin sanoa "On itsekästä olla hankkimatta koiraa/kissaa". On sekin toisen elävän ottamista omalle vastuulleen noin 15 vuodeksi.

Sitten nämä lastenomistajat jaksavat nöyristellä kuinka paljon parempia, lämminsydämisempiä, anteliaampia ja nöyrempiä ihmisiä he ovatkaan kun he asettavat jonkun toisen (=lapsen) oman etunsa edelle!!!11one mutta kyllä vapaaehtoisesti (ja myös pakollisesti) lapsetonkin pystyy asettamaan muita itsensä edelle, esim. puolisonsa.

No mutta joo, ei vastannut yhtään alkuperäiseen kysymykseen tämä. Itsekin haluan tietää vastauksen, vaikkei tuommoiseen väitteeseen olekaan vastausta olemassakaan.

Tunnen muutamia vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä. Ja heitä empaattisempia, ihanampia, epäitsekkäimpiä ja aidosti läsnäolevampia ihmisiä saa hakea.. He ovat onnellisia ja tasapainoisia. Ovat tehneet omannäköisen päätöksen elämässään.

Eiköhän se mene niin, että kaikki valinnat on aina itsekkäitä. Mietitään sitä omaa tahtoa ja mitä sen tahtomisen ympärille liittyy asioita. Itsekkyys on mielestäni enemmänkin sellaista, että ensin haluaa jotain ja sitten alkaa kiukutella muille omista valinnoistaan. Tai jotain sellaista ettei kysy muilta mielipidettä, vaikka asia koskettaisi muita yhtä paljon kuin itseäkin vaan päättää itsekkäästi tehdä vain oman päänsä mukaan muiden mielipiteistä piittaamatta.

Se tekeekö lapsia tai ei mielestäni ole itsekästä sanan varsinaisessa merkityksessä, ellei siihen liity juuri jotain omista valinnoista muille valittamista ja muiden kontolle jättämistä. Se on valinta.

Eiköhän se ole yhtä itsekästä, hankkiiko lapsia tai ei. Kyse on omasta valinnasta. Sen valinnan kanssa on sitten elettävä. On vähän vanhanaikaista ajatella, että vapaaehtoinen lapsettomuus olisi jotenkin itsekästä tai pinnallista. Kaikki eivät halua lapsia erinäisistä syistä, eivätkä kaikki edes sovellu vanhemmiksi. Itse olen lapseton siitä syystä, etteivät lapset kiinnosta. En koe silti olevani mikään lapsivihaaja. Minulla on rakkaita kummilapsia. Olen vain tottunut elämään sinkkuna ja nautin vapaudestani. Ei kai siinä ole mitään väärää? En moiti niitä, jotka ovat tehneet toisenlaisen valinnan.

Meillekin on sanottu, että olemme itsekkäitä kun emme hanki lapsia. Minä ja puolisoni nyt vaan emme halua niitä. Emme ole mt-potilaita (niin kuin joku täällä ajatteli useimpien lapsettomien olevan oman rajatun empiirisen kokemuksensa pohjalta), vaan ihan tavallisia, keskituloisia tallaajia. Emme myöskään ole ahneita tai itsekkäitä tai mitään bilehileitä, kumpikin meistä on aina ollut enemmän rauhallista, kotona viihtyvää tyyppiä.

Lapsi kärsisi siitä jos joutuisi syntymään perheeseen johon häntä ei ole haluttu. Siksipä olisi hölmöä jos hankkisimme lapsen vain koska yhteiskunnan normit niin vaativat. Parempi että lapsia syntyy sellaisille jotka niitä haluavat.

Meitä on myös peloteltu yksinäisellä vanhuudella. Mikä onkaan itsekkäämpää kuin tehdä lapsi omaksi palvelijaksi ja seuranpitäjäksi omaan vanhuuteen? Viis lapsen omasta elämästä ja suunnitelmista - lapsen tehtävä kun on pitää vanhempansa erossa yksinäisyydestä loppuun asti (ainakin tämän "yksinäinen vanhuus" -logiikan mukaan). Lapsilla on oma elämä ja omat vastuut, ja nämä saattavat aikuisena asua satojen tai tuhansien kilometrien päässä vanhemmistaan.

Liikaväestö on suurin yksittäinen uhka ihmiskunnalle ja maapallon elinkelpoisuudelle. Aika järjetöntä väittää, että lapsettomuus olisi itsekästä, pikemminkin yli yhden lapsen hankkijat ovat äärimmäisen itsekkäitä tai sitten vain tietämättömiä.

Niin hankkivatko ihmiset niitä lapsia sitten epäitsekkäistä syistä vai? Ketä ja mitä varten niitä lapsia tehtaillaan? Tehdäkseen lisää veron maksajia jne. Tuskin kukaan pelkästään siksi lapsia tekee. Tai joku voi ehkä tehdä puolisonsa mieliksi. Ehkä se on epäitsekästä sitten...

Tiedän kyllä ihmisiä, joilla on lapsia ja ovat itsekkäitä. Ajattelevat ensiksi omaa etuaan.

Voihan se olla sitä, että ehkä joku ajattelee, että toinen ei halua hankkia lapsia siksi, että ei itsekkäänä ihmisenä pystyisi tiettyihin juttuihin. Luopumaan tai tinkimään tietyistä asioista. Haluaa matkustella ilman lasta, ei halua uran kärsivän, ei halua laittaa rahojaan lapsiin, pelkää raskauskiloja ym. raskauteen liittyviä juttuja, ei halua lapsen rajoittavan elämää millään tavalla. On kai nuo juu itsekkäitä syitä. Mutta ovatko sitten lapsettomat itsekkäämpiä kuin lapselliset keskimäärin? Ja voihan olla, että lapsi jätetään hankkimatta epäitsekkäistä syistä, lasta ajatellen. Jos parisuhde ei ole toimiva, itsestä ei ole vanhemmaksi, liikakansoitus jne. Tai ei vain ole mitään "itsekästä" tarvetta saada lasta.

En tiedä miksi pitää miettiä kummat on itsekkäämpiä lapsettomat vai lasten vanhemmat. Jotenkin vaan tuntuu nämä keskustelut kääntyvän siihen, että jompia kumpia pidetään jotenkin epäitsekkäämpinä, itsekkäämpinä, parempina, onnellisempina tms. ihmisinä. Eiköhän se ole jokaisen oma asia haluaako lapsia vai ei ja mistä syystä. Miksi sitä pitää perustella tai puolustella.

Se on tervettä itsekkyyttä jättää sellaiset asiat tekemättä mitkä eivät tunnu hyviltä kuten kaikki muutkin asiat esim rikokset yms.

Itselläni syynä lapsettomuuteen oli köyhä lapsuus. Kammosin ajatusta jos taas joutuisi jossain vaiheessa johonkin köyhyysloukkuun, yksinhuoltajaksi tms. Toisilla niin kova palo saada lapsia etteivät välitä riskeistä mutta minulla ei ollut niin kovaa intohimoa lapsiin. Toisen tien valitseminen oli helppoa sillä on ja löytyy tässä elämässä paljon vaihtoehtoja saada muuta sisältöä elämäänsä ja harrastuksia. Ei ole vain yhtä tietä mitä pitkin kulkea saavuttaakseen onnea.

Pentuja tehtaillaan etupäässä sossutukien takia. Vanhemmilla yleensä vielä ADHD-ongelma kun pitää koko ajan rampata jossain ja yöt menee baarissa.

Mulla on sairaus, joka erittäin todennäköisesti estää lastensaamisen - ja silti löytyy pari läheistä, joiden mielestä suurin syy lapsettomuuteeni on itsekkyys. Tämä kertoo minusta ihan riittävän hyvin sen, kuinka vankoissa kantimissa tuo itsekkyysargumentti on. Ei kovinkaan vankoissa. Heiveröisissä. Olen saanut moitteita myös siitä, että en sure lapsettomuuttani riittävästi...

Tervettä itsekkyyttä on tietää mitä haluaa eikä olla laumasielu, mitä muut tekee niin on pakko kaikkien pakko tehdä.

Sairaan itsekkäät kadehtii niitä terveen itsekkyyden omaavia ihmisiä. Kaikki ihmiset ovat itsekkäitä ja sitä on tervettä ja epätervettä.

Elämää voi elää monella eri tavalla eikä ole vain yksi ja ainoa tie mitä pitkin kulkea. Ensimmäinen edellytys on opetella itsetuntemusta, jos ei tunne itseään niin ei tunne muitakaan ihmisiä.

Jos lapsen teko ei ole itsekästä niin miksi sitten tehdä niitä ja ketä, mitä varten jollei itselleen?????

Turha sitä on miettiä, miksi ihmiset tekee lapsia. Se on ihmisessä oleva perustarve, se vaan tulee jossain vaiheessa. Ei siinä järjen kanssa ole mitään tekemistä. Ei kait maailmassa ihmisiä olisi jos kaikki pitäisi jotenkin itselle perustella. Ja jotenkin se luonto asian on järjestänyt kun esim. synnytys on äärimmäisen tuskainen ja raskas kokemus...silti se unohtuu aika nopeasti, se kun on käsityskyvyn yli.

Me emme koskaan saaneet lapsia lapsettomuushoidoista huolimatta.
Ne ovat haavoittavia kokemuksia vaikuttaen koko loppu elämän ajan.
Suru ja kaipaus syntymättömiin lapsiin elää mukana aina.

Olen kaivannut omaa lasta/lapsia pienestä asti.Joku tarkoitus on minun /meidän lapsettomuudellakin.Tietäisimpä mikä.

Luulenpa, että ihmiset ylipäätään arvostelevat muita helpommin kuin ymmärtävät. Heillä on iso tarve nähdä muut joko samanlaisina tai sitten huonoina. Ei siksi että erilaiset oikeasti olisivat huonoja vaan se kertoo heidän omasta huonommuuden tunteestaan.
Totta kai lasten teko on itsekästä! Eikä edes luettelemistasi syistä, vaan siksi, että se on. Ihminen pääosin vaan itse haluaa lapsia, isoin osa ei tosiaan edes mieti olosuhteita vaan kunhan haluaa. Mutta vaikka miettisikin, on päätös aina itsekäs. Tuskinpa kukaan ajattelee että "haluan lapsen koska hänelle on niin paljon annettavaa ja haluan omistaa elämäni epäitsekkäästi hänelle: teen lapsia koska minulla ja meillä on niin suunnattomasti annettavaa ja se palvelee koko maata ja maailmaakin! " :D
Kaksi ensimmäistä sanaa riittää.

No, vapaaehtoinen lapsettomuus on yhtälailla itsekästä sinänsä, se on valinta, mikä tehdään omasta näkökulmasta ja etupäässä itselle. Mutta ei siinä mitään pahaa ole tai mitään sen itsekkäämpää kuin lasten teossakaan. Sitten on se kun ei halua olla lapseton ja silti joutuu olemaan, sosiaalisista tai biologisista syistä, yhtä kaikki, se on perheen menetys ja suru. Me usein ymmärrämme siinäkin vain pariskuntia, jotka käyvät lapsettomuushoidoissa: emme yksinäisiä, jotka eivät löydä kumppania (ja tee lasta kenelle tahansa), emme jos joku esim. köyhyyden takia jättää lapset tekemättä, koska ei tosiaan halua heitä siihen sossujonoon ja itse kärsii, muttei löydä ainakaan ajoissa tietä parempaan. Me paasaamme siitä sossujonosta ja yhtä paljon sitten itsekkyydestä kun ei lapsia "halua"! Biologisia syitä ymmärrämme pareilla, emme yksinäisillä. Toisaalta, usein myös sitten tyrkytetään vaihtoehdoksi adoptiota. Mikä toki on vaihtoehto muttei sovi kaikille - edes rahan takia. Sijaisvanhemmuutta, mikä sekään ei sovi kaikille ja siinä on ihan eri vaatimuksetkin.

Ihmisten on vaikea ymmärtää asioita, mitä he eivät itse ole kokeneet. Kaikki haukkuu työttömiä, kunnes irtisanomiset tulee omalle kohdalla ja sitten ollaankin uhreja kun ei töitä heti löydykään. Me emme ymmärrä surua emmekä taustoja mistä emme tule, me emme osaa kuunnella ja olla empaattisia jos emme itse asiaa koe. Emmekä aina silloinkaan. Montako kertaa kaikille meille on tultu kertomaan, miten me selviämme, koska joku toinenkin ja miltä meistä tuntuu, pitää tuntua ja näin se menee. Sen sijaan että meitä huomioitaisiin yksilöinä.

Joten se lapsettomuusasia on samanlaista kökköilyä ihmisiltä. Ihmiset ovat siis hyväntahtoisinakin usein pahantahtoisia, he ovat typeryksiä, jotka eivät opi ja muista mitä todellinen myötätunto on. He itkevät elokuvissa, mutta eivät ymmärrä ystäväänsä. Jokainen voisi kehittyä, mutta... niin. Kun on helpompaa ymmärtää itseä.

Olen samaa mieltä siinä, että oikeasti pitäisi miettiä myös omat resurssinsa. En ymmärrä miksi tietentahtoen tehdään lapsia kärsimään. Mutta elämässä sattuu ja tapahtuu ja vaikka nyt olisi mitä resursseja, ne ovat kaikki myös vietävissä. Niinpä niin, no, taidetaan olla ikuisuuskysymyksen äärellä. Enemmän minua ihmtetyttää, miksi adoptio on niin kallista eikä sitä tueta tai miksi sijaisvanhempi ei voisi olla joissain tapauksissa tavallinen vanhempi (joka käy töissäkin ja perhe olisi ns. tavallinen perhe). Onko perheitä jotenkin liikaa niille ketkä semmoista kaipaisi? Yksinäisiä sylejä olisi, mutta jos pitää olla rikas saadakseen lapsen, jää aika moni ilman vanhemman rakkautta, koska raha lasketaan ensin.

On se vaan aika tyhmää jos ei pysy elättämään edes itseään ja alkaa tehtailemaan lapsilaumaa sossun varoilla jotka ei voi olla mitenkään ruhtinaalliset .Ilmankos huostaanotot on pilvissä.Vastuuta kannattaa peräänkuuluttaa nythän jokainen pensasleena voi tehdä missätilassa hyvänsä lapsen sairaan tai terveen .Yksi kun otetaan huostaan niin uutta tekemään ,ehdokkaita tekotapaan kyllä riittää.

Ihminen on mitä suurimmassa määrin sen yhteiskunnan muokkaama mihin on sattumalta syntynyt. Jos "kaikilla muilla on", ajattelu eli kilpailu täydellisestä yhteiskunnallisesta yksilöstä kiteytyy kaikkeen mitä me teemme tai emme tee vältääksemme yhteisön paheksunnan eikä se todellakaan ole mitään muuta kuin juuri sen oman ympäristön luomien kulissien ylläpitämistä. Jokaisena aikakutena on ollut myös ihmisiä jotka eivät ole halunneet noudattaa yhteiskuntavaatimusta olla sitä tai tätä. He ovat luoneet oman yksityisen tai yhteisen maailmansa. Naisten yleinen vapautuminen perinteisestä kotiäitiroolista ja mahdollisuus työelämässä pätemisestä toi myös valinnanvapauden. Joittenkin ainoa ja ehdottomasti tärkein tie on äitiys ja perhe tai ykin äitiys vaikka ilman perhettä kunhan on äiti. Joillekin työssä menestyminen on kaikkein tärkeintä ja sen eteen tehdään kaikki voitava. Joku haluaa elää elämänsä taiteelle, urheilulle, jne. Joillekin luonteille käy kaiken tämän yhdistäminen mutta pirstalinen elämä ei palvele yksilöä eikä perhettä. Lopulta tulee "kumpa olisin valinnut toisin" -aika ja tuntee että elämä on pettänyt heidät, tai että on itse pettänyt elämän. Yhteikunnan tulisi taata kaikille mahdollisuus hyvään ja pitkään koulutukseen niin että olisi oikeasti valinnanmahdollisuus.

Huomaa miten kauaksi ihmiset ovat todellisuudesta ajautuneet. Ei lapsen hankkimista yleensä suunnitella vaan lapset tulevat yhteisen rakasteluhetken tuloksena. Vissiin se Jumala on tehnyt hormonitasot joiden tuloksena lapsia syntyy jos kehon terveydentila sen sallii.
On pariskuntia jotka myös suunnittelevat ja haluavat lapsia mutta eivät niitä normaalilla tavalla saa, jotkut eivät saa omaa lasta koskaan vaikka miten haluaisivat. Lapsi on suurin lahja ihmiselämään, se on nyt unohtunut keskusteluissa.

Toinen puoli joka unohtuu on menneisyys ja ihmisten riippuvuus jälkikasvusta. Ilman jälkikasvua ei ole ollut turvattua vanhuutta. Näin on vieläkin monessa maailman maassa.

Kolmas asia on se ettei ihminen elä kovin pitkään ja moni haluaa jatkaa omia sukugeenejään, ilman lasta sinusta ei jää mitään maapallon päälle kun kuolet. Moni ajattelee elävänsä ikuisesti perillisten kautta suvun jatkuessa. Tämä ajatusmaailma avautuu yleensä vasta sitten kun on jo liian myöhäistä saada lapsia, yksin jossain unohdettuna.

Kyllä se on liian pienet lapsilisät jotka vaikuttaa suurelta määrin, ettei lapsia tehdä. Onko se jotain 98 e yhdest? Eihän sillä saa kuin pari purkkiruokaa.