Passiivinen elämästä feidaaminen vai itsemurha?

Itsellä on/oli paljon samoja ajatuksia, tosin silla erolla, että "feidasin" yhteiskunnasta jo yhdeksän vuotta sitten. Ajattelin jo sillon usein itsemurhaa, mutta se jäi ajatuksen tasolle ja täällä sitä kärsitään vielä 9v myöhemmin.

Sinun kannattaisi puhua REHELLISESTI ongelmistasi perheenjäsenelle tai ystävälle, mikäli olet niin onnekas, että sinulla sellaisia on. Älä esitä heille mitään roolia, että "kaikki on ok". Muuten sinulle voi käydä kuten minulle.

Hoitojaksolla olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet syrjäytyneenä lähes 20-vuotta. Ajattelin, että itselleni ei voi koskaan käydä noin koska tappaisin itseni ennen sitä, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

No joo kyllähän äitisi on ylpeä kun olet yliopistoon päässyt, ei kaikki sinne pääse eikä kaikki sinne haluakaan. Jotenkin nyt ei vaan saisi liikaa stressata, elä sitten opiskele. Ehkä jollain kevyellä tai sitten raskaalla lailla pitäisi yrittää kertoa vaikka äitille, että ei ihan hyvin mene. Jos osaisit avautua tai tohtisit. No ei ole monella muullakaan mitään kummempaa positiivista annettavaa.

Miksi olisit hyödyllinen kenellekään. Ole vaan. Jonkun ne tuetkin tavallaan kuuluu saada ja terveydenhuollon rajalliset resurssit. Yritä olla luja. Selvästi olet kumminkin aika fiksu, vaikka päässä viiraa niinkuin monella muullakin.
Sinusta puuttuu nyt vaan lujuutta kertoa että olet heikko. Vielä kun itse keksisin jotain ohjetta jota nyt ei pahemmin ole :) Mutta kerro miten ehkä edistyt.

Elämänhaluttomuus on pääosin älykkäiden ihmisten vaiva, kun on kyse fyysisesti terveistä tapauksista. Harva fiksu tätä paskaa on valmis kestämään, varsinkaan jos maailmankatsomus nojaa luonnontieteisiin.

Mielestäni sinun ei pidä kertoa tuntemuksistasi perheellesi. Avautuminen aiheuttaa paniikinomaista takertumista ja itsekästä menettämisen pelkoa. Eivät he voi sinua auttaa, ellei ongelmiesi taustalla olisi vain tarve kuulla repeatina, kuinka "tärkeä ja rakas" olet heille.

Eri hoitomuotoja voi toki testata, mutta siinä on riskinsä. Toivottomuudella on tapana pahentua, mitä enemmän yrittää tuloksetta. Vaihtoehdot ehkä käyvät vuosien varrella vähiin, jossain vaiheessa saatat olla tilanteessa, jossa niin sanotusti kaikkea on kokeiltu... Erityyppiset lääkkeet pitkäjänteisesti, sähkö ja muut biologiset hoitomuodot. Terapiat eri intensiteeteillä ja koulukunnilla, eri terapeutit. Somaattinen puoli syynätty ja mahdollisesti hoidettu kuntoon. Liikunta, ruokavalio, harrastukset, uni, päivärytmi. Opiskelu ja työ, lomailua unohtamatta. Ystävät, parisuhde ja perhe.

Mitä pidempään masennus jatkuu, sitä kroonisemmaksi ja vaikeammin paranevaksi se muuttuu. Jos ollaan hoitoa aloitettaessa 20 vuotta myöhässä, niin tekohengitys on melkein rikos; ruumiin häpäisemistä ja elämän kunnioittamisen irvikuva. Kerro terveisiä lääkärille. Vaikka ihmeparanemiseen olisi jopa se 0,00001 %:n mahdollisuus, jonka takia kannattaa kiduttaa itseään täällä.

Pahinta on jossain vaiheessa tajuta se, että vaikka saisit kaiken, mistä joskus unelmoit (silloin kun vielä kykenit haaveilemaan), et pystyisi olemaan onnellinen. Ei ole enää mitään annettavaa muille, takki on tyhjä.

Ja sitten se itsemurha. Masentunut saattaa (vaikka terapeutin kehotuksesta) siirtää suunnitelmiaan tulevaisuuteen. Kuolla voi sitten, jos asiat ovat vielä huonommin. Päätös muuttuu koko ajan hankalammaksi ja ahdistavammaksi, vaikka itsemurhalle ilmaantuisi todella painavia ja ymmärrettäviä syitä. Lisäksi joutuu kestämään itsesyytöksiä siitä, kun ei lähtenyt jo aikaisemmin.

Joskus luin jostain naisesta, joka sanoi päässeensä itsetuhoisista ajatuksista terapeutin vakuutettua hänet siitä, ettei ole mitään menetettävää. Tyypillinen ansa johon loogiseen ajatteluun kykenemätön lankeaa helposti. Vaikka me sanomme toisinaan yleistäen kaiken olevan huonosti, aina kärsimystä voi tulla lisää elämään. Se jos mikä vastaa viimeisenkin onnen/hyvän olon menettämistä.

Pyydän anteeksi, en halua latistaa.

Kunhan et ole ottanut mitään niin sanottuja psyykenlääkkeitä, kaikki on vielä omissa käsissäsi. Tärkeintä on olla sotkeutumatta psykiatrian voimakkaasti ajamaan huumausaineiden käyttöön. Siitä on harvalle hyvä seurannut.

Mitä tulee suorituspaineisiin, yleensä yliopisto-opintojen kohdalla voi keskustella opinto-ohjaajien kanssa, jotta etenemisnopeus saadaan kohtuulliseksi kullekin henkilölle kuhunkin elämäntilanteeseen. Oletko ajatellut käydä keskustelemassa tai oletko jo käynyt? Monilla on kovia opintopaineita ja tutkinto jännittää. Et todellakaan ole ainoa paineiden kanssa.

Monet eivät päädy juuri sille alalle mille ovat lukeneet, mutta saattavat olla jopa lopulta paljon tyytyväisempiä siihen mitä päätyvät tekemään. Opinnoista ja tutkinnosta on hyötyä kaikissa työtehtävissä, toisissa vähemmän ja toisissa enemmän. En olisi turhaan niin huolestunut vaikka en tiedäkään mitä yliopistolla olet opiskellut. Jos olet vielä noin lähellä valmistumista niin tee ihmeessä tutkinto loppuun vaikka vähän hitaampaan tahtiin ja katso sitten mitä seuraavaksi. Miltä kuulostaa?

Kertomastasi jäi sellainen kuva, että kaikki ei kuitenkaan selity noilla muutamalla huolettavalla asialla. Ehkä et halunnut tai osannut kertoa kaikkea mitä elämässäsi tapahtuu? Eikä tarvitsekkaan, mutta oletko miettinyt ajan kanssa miksi olet niin ahdistunut ja epätoivoinen? Minun on vaikea uskoa, että kysymys on ainoastaan opinto- ja koulutusasioista. Mitä mieltä olet?

"Kunhan et ole ottanut mitään niin sanottuja psyykenlääkkeitä, kaikki on vielä omissa käsissäsi."

Olenko sinun uskontosi mukaan siis tuomittu, jos joskus olen ottanut noita saatanallisia psyykenlääkkeitä?

Voi vittu mitä paskaa. Moinen totaalitampioiva aloitus vie uskottavuuden kaikelta muultakin sepustamaltasi. Ole hyvä vaan.

Mielestäni voisit tuon itsesi syyttelyn avunhausta ("vien resursseja, olen huono, jos en heti parane" jne.) lopettaa, jos mahdollista. Tarvitset apua ja olet siihen oikeutettu tässä yhteisössä, sen tulisi myös olla toimivaa. Jälkimmäinen kai on kohdallasi ongelma: pitäisi löytää sellainen keskustelukontakti, josta todella on apua.

Mitä jos lähtisit vielä uudestaan esim. opintopsykologille tai vastaavalle taholle hakemaan tukea, heijastelua noihin tulevaisuuksien miettimiseen, ja vaikka lopputöiden tekoonkin siinä samalla? Samoin muissa avunhauissa pitäisi päästä etenemään jotenkin niin, että niistä todella olisi apua. Ehkä voisit lähteä liikkeelle siitä, että puhuisit näistä tänne kirjoittamistasi suoraan niille auttajatahoille, joilla nyt käyt.

Ei kannata ajatella asioita liian pitkälle. Toisaalta myöskään unelmista ei kannata luopua. On hienoa, että olet hakeutunut ja päässyt alalle, joka sinua kiinnostaa ja innostaa. Jatka vain sellaisten juttujen seuraamista... t: joku toinen

Ihan vain käytännön asiana haluan tähän todeta, että opinnoissa ei ole väliä millään muulla kuin sillä, että saa aina sellaisen arvosanan, jolla saa juuri ja juuri jatkaa opintoja. Unohda täydellisyydentavoittelu. Itse kirjoitin aikanaan neljä laudaturia yo-kirjoituksissa ja kuinkas kävikään: luin niin vimmalla yliopiston pääsykokeisiin, että pääsin sisään pelkillä pääsykokeen pisteillä. Turhia kovalla työllä hankittuja laudatureja siis, niitä ei kukaan koskaan edes mihinkään laskenut. Olisi riittänyt kun olisin nipinnapin päässyt läpi yo-kokeista, mikä olisi oikeuttanut pääsykokeeseen osallistumisen.

Yliopistossa paahdoin eteenpäin erinomaisin tiedoin ja kirjoitin laudaturin gradun. Ja missä olenkaan töissä - maahantuonnissa pikkupalkalla perustyöntekijänä. En siis ole koskaan tehny alani töitä minäkään eikä niitä ole enää edes tarjolla. Ja vaikka olisikin, kukaan ei kysyisi arvosanoja työnhaun hetkellä. Fiksu ymmärtää kasata tutkintonsa riipimällä minimit kasaan ja tekee jäljelle jääneelle vapaa-ajalla jotain mielekkäämpää, kuten harrastaa liikuntaa, musiikkia, meditointia, sosiaalista kanssakäymistä, himmelien rakentelua tai ihan mitä vaan, mikä tukee itsekunkin henkistä hyvinvointia.

Koeta siis tosissasi opetella palauttamaan työt kasaan raavittuina tekeleinä, teet siinä itsellesi valtavan palveluksen. Opettele kohauttamaan olkiasi palautteelle. Suorituksesi eivät määritä sinua, ne ovat yhdentekeviä, vaikka maailma koettaa väittää meille kaikille jotakin muuta. Ja mitä "parempi" olet, sitä julmemmin opettajat ja professorit sinua arvioivat. Siten vain luulet tehneesi taas keskinkertaisen työn, vaikka se olisi huipputasoa, kun pienimpiinkin lapsuksiisi puututaan rankalla kädellä. Opettajat koettavat hioa huipuista huipumpia oman kunnianhimonsa vuoksi ja antavat kehnompien paarustaa rauhassa siinä sivussa. Ja kannustavat ja kehuvat näitä rämpijöitä pienestäkin onnistumisesta, toisin kuin sinua, joka pyrit omatoimisesti täydellisyyteen. Hanki siis itsetunnon tukeminen ja mielihyvä jostakin sinulle mielekkäämmästä puuhasta, joka myös kantaa hedelmää.

Suuntaat tällä hetkellä voimavarasi vääriin asioihin, sinne, missä kukaan ei todellisuudessa tule sinua koskaan päähän taputtamaan ja arvostamaan, vaikka mitä tekisit. Siitä syntyy tuo tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunne. Olet jäänyt tavoittelemaan jotakin, mitä ei edes ole olemassa, koska siihen meidät nykyään kasvatetaan. Todelliset ihmisen onnenaiheet ovat luovassa itsensä toteuttamisessa ja sosiaalisissa suhteissa.

Pyri rakentamaan elämääsi ihan uusi ote ja asenne, unohda tyhjänpäiväinen ja tuottamaton suorittaminen. Jos minulla olisi lapsia, tämä olisi minusta tärkein opetus, jonka heille voi antaa. Tsemppiä matkaan.

Kun tässä itsekin debiksissä luen ihmisten kirjoituksia olen huomannut, että yrität useammassakin ketjussa auttaa omia murheita märehtiessäsi myös muita. Tietämättä mitä opiskelet, tulee väkisinkin mieleen, oletko vain valinnut väärän alan. Motivaation löytyminen käy entistä hankalammaksi mikäli näin on. Jos sinulla sen sijaan on halu auttaa muita, miksi et hakeutuisi alalle, jossa pääset sitä tekemään? Olet ilmeisesti kuitenkin sen verran nuori, että alan vaihtaminen tässä vaiheessa ei ole mitenkään ylivoimaista ja jo suorittamiasi opintoja voidaan mahdollisesti lukea hyväksesi. Just my two cents.

mä löysin sun ongelma kentän.vedä jo viimeistään nyt ne ekat kännis ja lähe johonki yökerhoon tanssimaan murhees pois.noin hyvännäkönen mimmi ja elämän halua nolla.jos ittes tapat se on synti ihmiskuntaa kohtaan ja jää elämän hyvät jutut kokematta.sul on edes ne vuodet mitä muistellaan sit joskus kaiholla että olin mäkin nuori joskus ,mutta ainakin elin elämäni.ei tääl moni muukaan kestä tät selvinpäin aamust iltaan ja päiväst vitun toiseen.kuten neljä ruusus laulaa:"välillä on syytä ihan sovinnolla olla hunningolla aivan kuutamolla.se tyhjentää saa pään ja auttaa kestämään hermopaineita."yöhön mars mars.

Hei,

Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-07, sunnuntaisin 15-07.

Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
Käynnit eivät maksa mitään.

Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".

Itsemurhayrityksen jälkeen keskustelutukea kannattaa hakea heti.
SOS-kriisikeskus Helsingissä tarjoaa tukea itsemurhaa yrittäneille selviytymisen tueksi ja uuden itsemurhayrityksen ehkäisemiseksi.
Keskustelut ovat maksuttomia. Ajan varaaminen LINITY-asiakasvastaanotolle puhelimitse: 0800 98 030 (ma–pe klo 9–17)
Lisätietoja: www.mielenterveysseura.fi/linity

t. sos-kriisikeskus / pekka