Asun Keski-Euroopassa poikaystäväni kotimaassa. Muutin ulkomaille opiskelijana, tapasin poikaystäväni juuri ennen valmistumista ja sain hyvän työpaikan.
Olen 29-vuotias (mies 30) ja olemme olleet yhdessä neljä vuotta. Kaikki on mennyt ihan hyvin, mutta Suomessa ja vieraassa ympäristössä hän on tosin erittäin epäsosiaalinen, ei osoita kiinnostusta eikä edes katso puhuttaessa silmiin. Edes yksinkertaiset kohtelaisuudet ("Kiitos", "Huomenta" ja "Hyvää yötä") eivät onnistu. Puhun sujuvasti hänen äidinkieltään, mutta Suomessa toivoisin, että hän puhuisi englantia ja muutaman sanan suomea perheelleni ja ystävilleni. Perheeni ei tästä syystä pidä poikaystävästäni. Epäsosiaalisuus on mielestäni tosi ikävää, sillä poikaystäväni on korkeasti koulutettu ja kielitaitoinen.
Suhteessa minä ole se, joka vie asioita eteenpäin. Tuntuu siltä, että otan aina vastuun kaikesta ja mies vain hengailee mukana.
Olen hukassa enkä tiedä kannattaako miehen kanssa jatkaa. Mies on paras ystäväni, rehellinen ja rakastava, mutta tuntuu, että olen yksin suurten päätösten kanssa. Minulla on ihania ystäviä, mutta ikävä Suomeen vaivaa. Haluaisin miehen, jonka kanssa olisi helppo olla ja rakentaa tulevaisuutta yhdessä.
En tiedä miten tässä pitäisi toimia. Muutos ja irtiotto pelottaa. Pelkään myös, että teen virheen, jos eroan. Tai että teen vielä suuremman virheen, jos jään jumiin tähän suhteeseen.
Toivoisin neuvoja, teiltä joilla on enemmän elämänkokemusta. Kannattaako irtiotto? Miten tässä kannattaa edetä?
Olen 29-vuotias (mies 30) ja olemme olleet yhdessä neljä vuotta. Kaikki on mennyt ihan hyvin, mutta Suomessa ja vieraassa ympäristössä hän on tosin erittäin epäsosiaalinen, ei osoita kiinnostusta eikä edes katso puhuttaessa silmiin. Edes yksinkertaiset kohtelaisuudet ("Kiitos", "Huomenta" ja "Hyvää yötä") eivät onnistu. Puhun sujuvasti hänen äidinkieltään, mutta Suomessa toivoisin, että hän puhuisi englantia ja muutaman sanan suomea perheelleni ja ystävilleni. Perheeni ei tästä syystä pidä poikaystävästäni. Epäsosiaalisuus on mielestäni tosi ikävää, sillä poikaystäväni on korkeasti koulutettu ja kielitaitoinen.
Suhteessa minä ole se, joka vie asioita eteenpäin. Tuntuu siltä, että otan aina vastuun kaikesta ja mies vain hengailee mukana.
Olen hukassa enkä tiedä kannattaako miehen kanssa jatkaa. Mies on paras ystäväni, rehellinen ja rakastava, mutta tuntuu, että olen yksin suurten päätösten kanssa. Minulla on ihania ystäviä, mutta ikävä Suomeen vaivaa. Haluaisin miehen, jonka kanssa olisi helppo olla ja rakentaa tulevaisuutta yhdessä.
En tiedä miten tässä pitäisi toimia. Muutos ja irtiotto pelottaa. Pelkään myös, että teen virheen, jos eroan. Tai että teen vielä suuremman virheen, jos jään jumiin tähän suhteeseen.
Toivoisin neuvoja, teiltä joilla on enemmän elämänkokemusta. Kannattaako irtiotto? Miten tässä kannattaa edetä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tilanteesi kuulostaa todella paljon samalta kuin omani,.tosin sillä erotuksella että poikaystäväni on suomalainen ja asumme suomesssa. Onko sinulla spostiosoitetta johon voisin kirjoittaa?
Hei ginge, voit kirjoittaa osoitteeseen [email protected] :)