Minä tiedän 2 tapausta, joissa TE-toimiston työntekijä on sanonut työttömälle yritysidean kerrottuaan, että tuollaista ei missään nimessä kannata perustaa.
Sitten aivan lyhyen ajan sisällä täysin samalla liikeidealla on perustettu menestyviä yrityksiä samalla alueella.
Sitten aivan lyhyen ajan sisällä täysin samalla liikeidealla on perustettu menestyviä yrityksiä samalla alueella.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen kuullut saman asian jo viime vuosituhannella...
Ongelmahan on, että starttirahaa saadaksesi työttömän pitää kertoa yritysidea ja sen jälkeen työvoimavirkailijat päättävät myöntävätkö tuet vai kertovatko työttömän yritysideasta eteenpäin.
Olisi ihan paikallaan, jos suomessakin olisi voimassaoleva laki, jota valvomassa olisi palkattua työvoimaa... nyt meillä on virkamiehiä, jotka ovat velvollisia nostamaan palkkaa ja maksamaan palkastaan palkaan suhteutettua veroa, joka puolestaan oikeuttaa työttömän kohdalla pyyhkimään persettö suomen lailla.
Minäkin tiedän yhden tapauksen. Siinä oli törkeä liikeidean kaappaus kyllä. Tässä kävi juurikin niin että tämä liikeidean keksinyt henkilö kävi Te-toimiston kautta yrittäjäkurssia. En muista että miten Te-toimiston kautta vaikeutettiin tämän yksityishenkilön pyrkimyksiä yrityksen perustamisen eteen mutta lopputulemana oli se että asiat eivät edenneet niin kuin olisi luullut ja hyvin äkkiä nousikin samoille huudeille yrittäjäkurssin vetäjän oma yritys ja juurikin alkuperäisen keksijän konseptilla. Tätä alkuperäistä keksijää yritettiin palkata sitten sinne keikkatyöhön :D Muistaakseni alkuperäinen valitti asiasta... Ei mitään muistikuvaa siitä että etenikö valitus.
Täytyy olla todella tyhmä, jos kertoo liikeidean loispummivirkailijalle. Virkapummihan toteuttaa sen heti kaveriensa kautta, koska saa rahat huijattua niihin.
Ongelma on se, että kun se yritysidea on PAKKO kertoa ;)
Tallenna KAIKKI keskustelut viranomaisten kanssa AINA!
Juuri tästä syystä, jotta voit myöhemmin todistaa mitä milloinkin on sanottu.
Eikö noita TE-töppöjä (virkailijoita) voisi haastaa käräjille vääristä päätelmistä ja ohjeista!!!???? Virkamiehen virheellinen toiminta. Kalliiksi taitaa tulla haastajelle, ei kai nuo joudu mitään vastuuta kuitenkaan kantamaan.