Mistä tietää että suhteella ei ole enää toivoa?

wiineni

Tätä olen pohtinut jo monta kuukautta. Meillä menee ihan ok. Ei ole lapsia (eikä tule), olemme vähän päälle 30v kumpikin. Yhdessä reilut 3v. En halua kumppaniani seksuaalisesti, en ole halunnut enää pitkään aikaan. Kyse ei ole siitä, etteikö hän näyttäisi hyvältä. Halu on jotain syvempää, enkä voi ohjata sitä. Ei siis auta vaikka kokeilisin mitä poppaskonsteja. Ei se palaa :(. Seksi tuntuu velvollisuudelta, ja pitkään olen tätä tahtia jaksanut ylläpitää tähän asti, vieläkin 2 kertaa viikossa ainakin. Kohta tulee kyllä stoppi varmaan. Tiedän että hän kärsii, ja minäkin kärsin. Hän siitä, ettei saa tarpeeksi usein, minä siitä, etten halua. Muuta läheisyyttä on paljon.

Olemme sosiaalisesti aika erilaisia. Olen ollut itsekin nuorempana hyvin ujo, mutta olen tehnyt asioita jotka ovat pakottaneet minut sosiaalisemmaksi ja rohkeammaksi. sosiaaliset tilanteet on häiritseviä, sillä tunnen olevani vastuussa kumppanini viihtymisestä. Tai ehkä se on sitä, että minua nolottaa kun hän ei saa sanottua mitään. Edes peruskiitokset eivät meinaa aina tulla. Ulkomailla tämä asia hävettää erityisesti, sillä siellä kiitos-sanalla on vielä suurempi painoarvo. Nää sosiaaliset jutut on johtaneet siihen, etten "jaksa" ottaa häntä mukaan kaikkialle, sillä halua rentoutua ja en voi tuntea oloani rennoksi jos huomaan että hän on vaivautunut. Paras ratkaisu on tilanne, kun ollaan hänen ystävien/vanhempien luona, koska noita asioita ei tarvitse miettiä. Tosin harvemmin ollaan hänen ystävien luona, sillä niitä ei juuri ole. Joskus, edes joskus olisi kiva juhlia ihan kunnolla (viinalla tai ilman), porukalla jossain. Mutta toista ei kiinnosta juhliminen. Eikä oikein mikään muukaan.

Ja juu, en todellakaan ole itse mikään täydellisyys. Kysymys vaan kuuluu, mistä sen tietää milloin suhde on loppu? Milloin sitä ei kannata enää pitkittää, kun aika on ajanut ohitse?

4

403

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haaveissakovainolen

      Omalta kohdaltani huomaan sen siitä, että kun toinen on poissa on jotenkin vapautuneempi olo, sellainen rento ja iloisempi mieli. Kun tietää toisen tulevan kohta kotiin, hiipii vatsanpohjaan pikkuhiljaa ahdistus ja kohta myllertää taas. Kun ei halua toista fyysisesti. Pelkkä huomaamaton käsivarsien hipaisu saa säikähtämään. Kun ei kuuntele mitä toinen oikeasti sanoo, puolihuolimattomasti mumisee "joo, just just".... Itse suunnittelen jo ajatuksissani omaa elämääni eteenpäin. Yksin. Mitä tekisin vuoden päästä? Voisinko kerrankin matkustaa yksikseni jonnekin? Saisi olla yksin oma itsensä. Tätä tunnetason vatsatautia on minulla kestänyt jo 3 vuotta, enkä enää usko tulevaan kumppanini kanssa. On aika mennä eteenpäin...

      • wiineni

        Hei, tuttuja ajatuksia. Tai no, pienellä erolla. Olen ottanut kyllä tässä suhteessa oman tilani, ja se tarkoittaa että menen ja tulen, koska olen sellainen luonteeltani. Toisen menemisiä ei mielestäni suhteessa saa rajoittaa - yleensä sen rajoittajan tulisi keksiä itselleen kiinnostavaa tekemistä. No, en tiedä oliko tuosta kysymys. Mutta onhan tässäkin suhteessa ollut siitä kiistaa, kun olen niin menevä.

        Mutta tunnistan tuon ahdistuksen. En rehellisesti sanottuna kaipaa kumppaniani mielettömästi poissa ollessani. En suoranaisesti ahdistu hänen läsnäolostaan, vaan siitä, että tiedän hänen "odottavan" seksiä. Se on ollut pitkään suoritus minun puolelta, johon tosin olen laittanut ns. stopin jo muutama kuukausi sitten. Kerroin rehellisesti, etten halua ja en tiedä mistä se johtuu (...en ollut ehkä ihan rehellinen, mutta miten sanoa rakastamalleen ihmiselle, ettei halua juuri häntä? Kun jo tuon toisenkin asian sanominen mursi hänen sydämensä. Etten enää jaksa yrittää haluta.Tämä on siis tarkoittanut sitä, että hän on odotellut aloitettani...

        No, meni reilut kaksi viikkoa ja tsemppasin. Totesinpa vaan, ettei seksi tuntunut miltään. Salaa toivoin, että halu olisi jostain yllättänyt:/. Tämä seksikerta myös kalautti minut maan pinnalle kuin kuivan kalan maalle. Alamäkeä, sitä tämä on. Ja sellaista, josta ei ole paluuta :(.


      • Miesasiamies

        No mitä sitten täällä kyselet kun kerran olet jo päätöksesi tehnyt.


      • Miesasiamies

        ..Itseasiassa, sä tarvitsisit kunnon panon mieheltä etkä miltään vikisijältä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      979
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      825
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      120
      764
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      596
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      509
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      487
    Aihe