Työpaikallani on työpaikkakiusaaja

tälläistätapahtuu

Eräs aika vähän aikaa ollut, mutta joka siinä ajassa jo on näyttänyt, mihin kykenee. Aivan törkeää käytöstä, jatkuvasti pientä ilkeää ns. kuittia, nälväilyä, sanatonta ja vihjailevaa. En tiedä kiusaako hän muita, mutta tänään, minuun kohdistuneen törkeän kiusaamisen lisäksi, näin, kun hän läpsäisi erästä toista kämmenellä takapuolelle. En tiedä, miten tämä toinen sen oikesti otti, vaikka näytti huumorilla sen ottavan; en usko, että kukaan tuollaisesta tykkää. Eli hän harrastaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

En ymmärrä miten on hommaansa päässyt, todennäköisesti siksi, koska ns. sopii hyvin siihen porukkaan minkä keskellä työtä tekee, kun ainakin osa siitä näyttää olevan vähän samanlaisia.

Tänään jopa mietin rikosilmotuksen tekoa ja ilmoitusta esimiehelle, mutta en tiedä viitsiikö, kun tänä päivänä työt ovat kiven alla ja en tiedä uskottaisiinko minua, ja kun tällä kyseisellä työpaikalla ilmapiiri suosii juuri kaikenlaista tuollaista roskakäytöstä.

Tämän päiväinen oli, kun hän kaverinsa (joka on myös erittäin hankala ja inhottava työkaveri)kanssa käveli ohitseni, ja sanoi jotain tähän tapaan "Thyi, yöök, hyi helvetti, öäk" ja muuta samanlaista. Ja perään vähän kauempana samanlaista kuittia mitä on ennenkin antanut.

Tämä kaikki täyttää törkeän työpaikkakiusaamisen kriteerit, lisäksi hän on huutanut minulle epäsuorasti. Tälläiset epäasialliset, inhottavat, luultavasti henkisesti sairaat ihmiset myrkyttävät koko työilmapiirin ja tuottavuus todellakin kärsii.

Ajatuksia, mitä pitäisi tehdä?

0

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1117
      2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1077
      3. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        48
        1031
      4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        999
      5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        912
      6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

        Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
        Kaste
        717
        847
      7. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        89
        827
      8. Martina ja jalkapalloilija2

        Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        182
        800
      9. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        51
        703
      10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        105
        699
      Aihe