Mitä virheitä "luetaankosanaa"?

>>>>Jaikalilla siis on puurot ja vellit ihan sekaisin ja hän on kopioinut hellareiden opin ja muokannut sitä mieleisekseen oman "viisautensa" eli järkensä kautta, mutta Hengellistä ei tuo opetus ole, siinä on niin paljon virheitä <<<<

Pidän jaikalia yhtenä rehtinä uskovana, ihan sellaisena esimerkillisenä uskovana. Meissä jokaisessa on virheitä varmasti. Mutta mistä johtuu jaikalia kohtaan jatkuva vastustus???? Kyllä minä sen tiedän mistä! Koskapa kokemuksestani tiedän!
Muutama vuosi sitten olin itsekin hänen vastustaja!!!
Kertokaa vastutajat ihan rehellisesti tuntojanne tähän ketjuun???

Hyvää Uutta Vuotta!
25139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Mitä on ihminen ihmisten joukossa?

Ketuilla on luolansa, linnuilla pesänsä. Ihmisen Pojalla ei ole mihin päänsä kallistaisi.

Äänestä
  • Matt.13:1. Sinä päivänä Jeesus lähti asunnostaan ja istui järven rannalle. Biblia. Mutta sinä päivänä läksi Jesus huoneesta ja istui meren tykönä.

    Äänestä

  • Jeesus kertoi asioita usein vertauksilla :)niissä on hienoja asioita ja minä pidän niistä.

    ...käännösjutuissa taitaa olla eroavaisuuksia löydettävissä ja niitä taitaa tarjoilla lukuisat eri käännökset. On raamattu kansalle, bibliaa, 33/38, 92 jne... Kirjoituksia on kopioitu ja niitä on tutkittu vuosisatoja jo...on kait selvää, että eroja voi löytyä...

    Äänestä

  • "usein verauksilla" Mark.4:34. Ja ilman vertausta hän ei puhunut helle. Mutta opetuslapsillensa hän selitti kaikki, kun he olivat yksikseen. Matt.13:3. Matt.13:34.

    Äänestä

  • Eikö tuomasi kohdat todista"usein vertauksilla" sanan juurikin käyttökelpoiseksi :)

    Missä hetkessä tapahtumaa asioita tehdään ja miksi?

    Äänestä

  • Kuplapuhkeaa kirjoitti:

    Matt.13:1. Sinä päivänä Jeesus lähti asunnostaan ja istui järven rannalle. Biblia. Mutta sinä päivänä läksi Jesus huoneesta ja istui meren tykönä.

    ja siinä nyt on mielestäsi ristiinriitely kun oikein lähti huoneestaan!

    mikä ihmeen vimma se on ottaa kantaa asioihin joista ei mitään ymmärrä, kerro se!

    Äänestä

  • Kuplapuhkeaa kirjoitti:

    Matt.13:1. Sinä päivänä Jeesus lähti asunnostaan ja istui järven rannalle. Biblia. Mutta sinä päivänä läksi Jesus huoneesta ja istui meren tykönä.

    Kyseessä on Galileanjärvi, eli Genesaretinjärvi, joka on hepreaksi
    "יָם כִּנֶּרֶת", sanatarkasti käännettynä 'Kineretin meri'.

    Kyseessä siis järvi, mutta bibliassa käännös tehty sanatarkasti ja käytetty sanaa 'meri', koska alkuperäistekstissä käytetty tuota heprealaista nimeä.

    KirkkoRaamatussa taas käytetty sanaa 'järvi', koska kyseessä on järvi.

    Äänestä

Minä voisin kertoa sinulle ja kaikille palstaa lukeville ihmisille että luetaankosanaa2 kritisoi minua jatkuvasti vääristä oppeista. Hän on itse mielestään oikeaoppinen ja levittää oppejaan täällä. Mutta minä olen huomannut jo kauan sitten että hänellä itsellään on monet puurot ja vellit sekaisin. Hän ei näytä ymmärtävän edes kaikkia uskon perusteita, oppia Pyhästä Hengestä. Hän ei ainakaan ymmärrä henkikastetta. Tämä tuli esille edellisessä ketjussasi jossa hän väitti että minulla on väärää opetusta tästä aiheesta. Sitten hän kertoi miten asiat ovat Raamatun mukaan. Mutta surkuhupaista tässä on se että hän itse opettaa aivan väärin ja paljastaa että Pyhän Hengen alueet ovat häneltä vielä löytämättä. Yksi lukija kertoikin sen hänelle mutta hän vain jatkaa ja vääristeleekin tekstejäni.

Minä en jaksa enkä voi korjata kaikkia hänen vääriä väittämiään opeistani ja teksteistäni. En myöskään ryhdy oikaisemaan kaikkia hänen epäraamatullisia oppejaan. Jos vastaan hänelle, syntyy riitaa, ellen ole hänen kanssaan samaa mieltä. Hän ei ota vastaan keneltäkään mitään koska itse esiintyy opettajana vaikka kieltää opettajuutensa mutta käytännössä hän nostaa itsensä kaikkien kirjoittajien yläpuolelle ja ojentaa omasta mielestään Herran käskystä meitä "harhaoppisia". Siis kaikkia jotka eivät sano aamenta hänelle. No, se siitä.

Jos ihminen on uskossa ja Pyhässä Hengessä, hänen tulee kyetä kirjoittamaan asiallisesti solvaamatta ja mitätöimättä toista kirjoittajaa. Siihen tämä henkilö ei kykene. Siksi hän on minulle yksi kysymysmerkki jumalan peten rinnalla.

Äänestä
  • Lisäisin tähän vielä sen että tämä ko. henkilö todistaa minusta Aina väärin. Ei mitään mikä pitäisi yhtä totuuden kanssa. Mikäli hän ojentaisi minua Herran käskystä, hän kirjoittaisi minusta ja minulle oikein niin että huomaisin että hänen takanaan onkin itse Herra; Totuus. Nyt kuitenkin totuus on hänen ojennuksistaan ja syytöksistään kaukana. Sen tähden tiedän että hän ei ojenna minua Herran käskystä.

    Jos joku ryhtyy ojentamaan minua Herran käskystä, kirjoita oikeita totuudellisia asioita. Minä kun huomaan valhetta ja aiheettomia syytöksiä, olkinukkeen perustuvia syytöksiä, tiedän että ojentaja ei ole Pyhässä Hengessä eikä ojenna Herran käskystä. Herra ei rakenna olkinukkeja. Hänellä on parempaakin tekemistä.

    Äänestä

  • jaikaliii kirjoitti:

    Lisäisin tähän vielä sen että tämä ko. henkilö todistaa minusta Aina väärin. Ei mitään mikä pitäisi yhtä totuuden kanssa. Mikäli hän ojentaisi minua Herran käskystä, hän kirjoittaisi minusta ja minulle oikein niin että huomaisin että hänen takanaan onkin itse Herra; Totuus. Nyt kuitenkin totuus on hänen ojennuksistaan ja syytöksistään kaukana. Sen tähden tiedän että hän ei ojenna minua Herran käskystä.

    Jos joku ryhtyy ojentamaan minua Herran käskystä, kirjoita oikeita totuudellisia asioita. Minä kun huomaan valhetta ja aiheettomia syytöksiä, olkinukkeen perustuvia syytöksiä, tiedän että ojentaja ei ole Pyhässä Hengessä eikä ojenna Herran käskystä. Herra ei rakenna olkinukkeja. Hänellä on parempaakin tekemistä.

    Minä aikoinaan laitoin sinulle linkin olkinukkeilusta koska sinä jaikal olkinukkeilit itse. Ajattelin ettet tiedä mitä se on ...

    Tapasi mukaan et ottanut itse opiksesi vaan käytät sitä muita vastaan lukuisissa riidoissasi.

    Kerroin miehelleni että sinä sanot että miehelläni on muiden miehen lailla syntisiä ajatuksia muista naisista.

    Vitsiksi se meni ja saatiin nauraa.

    Valepukki olet. Huijarijaikal.

    Vihaan sinua loppuelämäni koska anteeksipyyntöön sinusta ei turhan ylpeytesi vuoksi ollut.

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    etkö sinä auroora ole pian viiskymppinen!!

    miksi juttusi ovat kymmenvuotiaan jankkauksia häh!!

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    Minä aikoinaan laitoin sinulle linkin olkinukkeilusta koska sinä jaikal olkinukkeilit itse. Ajattelin ettet tiedä mitä se on ...

    Tapasi mukaan et ottanut itse opiksesi vaan käytät sitä muita vastaan lukuisissa riidoissasi.

    Kerroin miehelleni että sinä sanot että miehelläni on muiden miehen lailla syntisiä ajatuksia muista naisista.

    Vitsiksi se meni ja saatiin nauraa.

    Valepukki olet. Huijarijaikal.

    Vihaan sinua loppuelämäni koska anteeksipyyntöön sinusta ei turhan ylpeytesi vuoksi ollut.

    Sitten kun sinä alat kirjoittamaan asiallisesti ja totuuden mukaisesti minä voin palata keskustelemaan kanssasi. Mutta heti kun alat herjaamaan ja syyttelemään ja vääntelemään kirjoitustani, vastaamaan tarkoitushakuisen tylysti, minä vetäydyn pois. Kyllä sen huomaa koska lähdetään metsähallituksen puolelle keskustelemaan. Ja sinne minä en tahdo tulla kenenkään perässä. Pysytään Totuuden ja asiallisuuden tiellä.

    Sitten antaisin sinulle ihan henkilökohtaisen neuvon. Älä kuuntele sellaista palstakirjoittajaa joka selvästi pyrkii herjaamaan, syyllistämään, haukkumaan, kyseenalaistamaan, mitätöimään ja tuomitsemaan, saattamaan toinen ansaan, joka kirjoittaa asiattomuuksia ja vastaa asiattomasti. Nämä tällaiset voivat olla persoonallisuushäiriöisiä eikä heidän kanssaan kannata käyttää aikaa. Siitä saa vain harmia. Älä kuuntele vikoilevaa kirjoittajaa jonka ilmiselvä pyrkimys on purkaa toisen uskottavuus. Näiden oma uskottavuus on miinuksella heidän oman käyttäytymisensä tähden.

    Jumalan Henki uskovassa vaikuttaa asiallisuutta. Siksi asiallista kirjoittajaa kannattaa kuunnella koska hän on suuremmalla todennäköisyydellä Jumalan asialla. Siksi hänen uskottavuus on myös suurempi kuin herjaajan ja syyllistäjätuomarin.

    Tämä neuvo sen tähden että jos sinua kiinnostaa oikea elävä usko, löytäisit, mikäli mahdollista, Jumalan jonkun palstakirjoittajan kirjoitusten kautta. Sinun ei tarvitse uskoa minua eikä luottaa minuun. Voit heittää minut ja tekstini roskiksiin jos niin katsot hyväksi. Minun uskottavuuteeni se ei vaikuta, ei ainakaan negatiivisesti. Mutta täällä on monta muuta todellista uskovaa joita voit kuunnella. Heidät erotat roskaväestä heidän asiallisuudestaan. Heitä kuuntele.

    Lopuksi;
    Pyri itsekin asiallisuuteen mikäli tahdot vähänkään kunnioitusta ja uskottavuutta itsellesi. Pyri totuuteen. Älä vaadi omista tulkinnoistasi ja sanomisistasi toiselta anteeksipyyntöjä. Niin uskottavuutesi nousee huomattavasti ja saat monia asiallisia hengellisiä kirjoittajia keskustelemaan kanssasi elämän tärkeistä kysymyksistä. Tämä rakentaa sinua ja voi jopa pelastaa sielusi sekä myös miehesi sielun. Asiattomuudet ja valheet vievät turmioon.

    Jumalan rakkaudella toivoo jaikal.

    Äänestä

  • old_profile_97563 kirjoitti:

    Tämä on jo lähinnä huvittavaa !

    Siis tässä Jaikali tuomitsee ihan itse itsensä kirjoituksellaan !

    Jaikali siis kirjoitti seuraavaa tuossa:

    " Sitten antaisin sinulle ihan henkilökohtaisen neuvon. Älä kuuntele sellaista palstakirjoittajaa joka selvästi pyrkii herjaamaan, syyllistämään, haukkumaan, kyseenalaistamaan, mitätöimään ja tuomitsemaan, saattamaan toinen ansaan, joka kirjoittaa asiattomuuksia ja vastaa asiattomasti. Nämä tällaiset voivat olla persoonallisuushäiriöisiä eikä heidän kanssaan kannata käyttää aikaa. Siitä saa vain harmia. Älä kuuntele vikoilevaa kirjoittajaa jonka ilmiselvä pyrkimys on purkaa toisen uskottavuus. Näiden oma uskottavuus on miinuksella heidän oman käyttäytymisensä tähden. "

    Tämän ketjun, piti käsitellä sitä, että mitä oppillisia virheitä on Jaikalin opetuksissa !

    Siis piti kesksutella opillisista asioista, mutta mitä Jaikali ITSE on tässä ketjussa kirjoittanut ?

    Hän on pyrkinyt ihan ITSE mustamaalaamaan minut, jo ennen kuin kommentoin yhtään mitään, eli hän itse on pyrkinyt mitätöimään minua ja viemään uskottavuuteni, ennen kuin olen Sanaakaan tässä ketjussa kirjoittanut !

    Siis syyllistämistä, haukkumista, kyseenalaistamista, mitätöimistä, tuomitsemista, asiattomuutta...

    Siis kaikkea sitä, mistä hän ITSE minua syytti, ja tähän olen jo tottunut näiden valehiden levittäjien taholta, ei tämä touhu mitään uutta ole, enkä ole yllättynyt, pikemmin päin vastoin, olisin yllättynyt, jos Jaikali ei olisikaan näin toiminut !

    Ja surkuhupaisaa siis on se, että se, mistä tälläiset Jaikalin kaltaiset minua syyttävät, siihen he itse jo samassa syyllistyvät, eli ymmärtämättään he itse itsensä tuomitsevat, heitä ei siis tarvitse minun edes tuomita.

    1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
    2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
    3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
    4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
    5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,

    Viittasin tähän Sanankohtaan jo aiemmin, mutta silloin siis pääkohta oli tuo jae 5, mutta kas kummaa, sama Sanankohta tuli esiin noiden ensimmäisetnkin jakeiden kautta, eli Sana vain vahvistettiin ja lujitettiin !

    Jaikali sanoi tuossa, että hän ei "viitsi" korjailla asioita, mutta ei ole kyse mistään viitsimisestä, vaan hän ei kykene Sanalla ja Sanan kautta vahvistamaan valheitaan, sillä valhe paljastetaan Sanalla ja Sanan kautta !

    Tässä syy siihen, miksi Jaikali ei "viitsi" perustella oppejaan Sanalla !

    Kyllä näitä koottuja selityksiä on jo kyllin luettu, et sinä Jaikali ainakaan minua hämää näillä !

    Äänestä

  • old_profile_97563 kirjoitti:

    Sitten kun sinä alat kirjoittamaan asiallisesti ja totuuden mukaisesti minä voin palata keskustelemaan kanssasi. Mutta heti kun alat herjaamaan ja syyttelemään ja vääntelemään kirjoitustani, vastaamaan tarkoitushakuisen tylysti, minä vetäydyn pois. Kyllä sen huomaa koska lähdetään metsähallituksen puolelle keskustelemaan. Ja sinne minä en tahdo tulla kenenkään perässä. Pysytään Totuuden ja asiallisuuden tiellä.

    Sitten antaisin sinulle ihan henkilökohtaisen neuvon. Älä kuuntele sellaista palstakirjoittajaa joka selvästi pyrkii herjaamaan, syyllistämään, haukkumaan, kyseenalaistamaan, mitätöimään ja tuomitsemaan, saattamaan toinen ansaan, joka kirjoittaa asiattomuuksia ja vastaa asiattomasti. Nämä tällaiset voivat olla persoonallisuushäiriöisiä eikä heidän kanssaan kannata käyttää aikaa. Siitä saa vain harmia. Älä kuuntele vikoilevaa kirjoittajaa jonka ilmiselvä pyrkimys on purkaa toisen uskottavuus. Näiden oma uskottavuus on miinuksella heidän oman käyttäytymisensä tähden.

    Jumalan Henki uskovassa vaikuttaa asiallisuutta. Siksi asiallista kirjoittajaa kannattaa kuunnella koska hän on suuremmalla todennäköisyydellä Jumalan asialla. Siksi hänen uskottavuus on myös suurempi kuin herjaajan ja syyllistäjätuomarin.

    Tämä neuvo sen tähden että jos sinua kiinnostaa oikea elävä usko, löytäisit, mikäli mahdollista, Jumalan jonkun palstakirjoittajan kirjoitusten kautta. Sinun ei tarvitse uskoa minua eikä luottaa minuun. Voit heittää minut ja tekstini roskiksiin jos niin katsot hyväksi. Minun uskottavuuteeni se ei vaikuta, ei ainakaan negatiivisesti. Mutta täällä on monta muuta todellista uskovaa joita voit kuunnella. Heidät erotat roskaväestä heidän asiallisuudestaan. Heitä kuuntele.

    Lopuksi;
    Pyri itsekin asiallisuuteen mikäli tahdot vähänkään kunnioitusta ja uskottavuutta itsellesi. Pyri totuuteen. Älä vaadi omista tulkinnoistasi ja sanomisistasi toiselta anteeksipyyntöjä. Niin uskottavuutesi nousee huomattavasti ja saat monia asiallisia hengellisiä kirjoittajia keskustelemaan kanssasi elämän tärkeistä kysymyksistä. Tämä rakentaa sinua ja voi jopa pelastaa sielusi sekä myös miehesi sielun. Asiattomuudet ja valheet vievät turmioon.

    Jumalan rakkaudella toivoo jaikal.

    Vai että jumalan rakkaudella. Jumalako sinut pistää valehtelemaan että minä muka valehtelisin.
    Ja valehtelit miehestänikin.
    Inhoan sua mun loppuelämän, ja tulen jokaiseen ketjuusi kertomaan kaikille että sinä valhettelet.
    Ei sinusta turhaan varoitella.

    Äänestä

Joka Hänen perässään tahtoo kulkea, kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon.

Ei Hän tullut palveltavaksi vaan palvelemaan.

Äänestä

Merkittävistä ja Raamatun opetuksiin pitäytyvistä puhutan aina pahaa. Siltä ei kukaan tosissaan Jumalan tahdon tielle lähtenyt voi välttää. Jaikal on päässyt pitkälle Raamatun opetuksissa. Sen tähden hänestä puhutaan pahaa. Se on kaikkien terveessä uskossa olevien osa.
"Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille profeetoille." Luuk. 6:26.

On toinenkin kielteisten kriteerien kohderyhmä. Siihen kuuluvat sellaiset eksyttäjät kuten esim. "luetaankosanaa" ja ML. ja muut, jotka vääristelevät Raamatun opetuksia. He eivät ilmeisesti ole ollenkaan kokeneet uudestisyntymistä, tai toisessa tapauksessa ovat langenneet, esimerkiksi vääristellen Jumalan palvelijoiden terveitä opetuksia. Jumala on siksi pistänyt heidät syrjään.

Äänestä

Alkaa tulla taas mieleen eräs asiastakyse kun lukee noita luetaankosanan kommentteja.

samanlaista loppumatonta kitkutusta kuka meistä nyt olikaan suurin ja kaunein.

Äänestä
  • Edellisiin viesteihin sen verran, että jos väittää toista herhaoppiseksi, nioin silloin se harhaoppi pitää kertoa ja paljastaa Sanalla ja Sanan kautta, mutta tuollainen irrallinen syyttely on vain penettelua !

    Joten jos on asiaa, niin näytä toteen se, missä olen hairahtunut Totuudesta !

    En ole mikään asiastekyse nikki, ja olen jo liikaakin sanonut ja painottanut sitä, että en pyri minkään tunkion kukoksi !

    Eli ei ole kyse minkään aseman tavoittelusta, vaan pelkästä Totuuden etsimisestä ja sen julki tuomisesta Sanalla ja Sanaan perustuen, eli en korota itseäni vaan Totuutta eli Sanaa eli Kristusta !

    Joh. 7:18 Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.

    Eli kuten sanottua, jos puhun omiani, niin näytä toteen se, että voin korjata virheeni, mutta jos puhun ja kirjoitan Raamatun mukaan, niin en hae omaa kunniaani, toisin kuin Jaikali, joka on itse itsensä nostanut mukamas opettajaksi !

    Äänestä

Käydään käsiksi näin Jaikalismin oppeihin, eli itse asiaan:

Kirjoitin jo toisessa ketjussa seuraavaa:

Raamattu puhuu ja opettaa kyllä ns. Hengellä täyttymisestä, mutta ei siten, miten Jaikali sitä opettaa !

Siis Jaikalin opetus on sellainen, että joko uudestisyntyvä ei vielä saa Pyhää Henkeä siinä uudestisyntymässään, tai sitten hän saa vain osan, eli mitallisen, siis vaikkapa 1/4 osan Henkeä.

Loput 3/4 osaa mitallista, uskova saa vasta erillisessä ainutkertaisessa "hengellä täyttymis" tapahtumassa.

Mutta Raamattu ei opeta noin !

Tuossa Jaikalin opetuksessa on lisäksi se ongelma, että sen kautta on kaksi kastia, niin kuin intiassa on, tai oikeammin ehkäpä 3 ?

Siis on kolme kastia eli seuraavat:

1) Uudestisyntyneet, jotka eivät ole käyneet aikuis vesikasteella eivätkä ole "hengellä täytettyä".

2) Uudestisyntyneet, jotka ovat käyneet aikuis vesikasteella, mutta eivät ole kokeneet sitä Jaikalin keksimää "hengellä täyttymistä" .

3) Sitten on ylin kasti, eli uudestisyntyneet, aikuiskasteella käyneet, jotka ovat kokeneet tuon kertaluontoisen "hengellä täyttymisen" .

Jaikali itse halveksuu tuota alinta kastia niin paljon, että ei ota Sanaa eikä kehoitusta ekä opetusta heiltä vastaan, hän on itse niin täällä sanonut !

Näetkö kuinka väärä oppi aina aiheuttaa myös vääristymän toiminnassa ja asenteessa, sillä Raamatun mukaan jokainen uudestisyntynyt, on tasaveroinen Jumalan lapsi, eikä erotusta ole, olemme kaikki Kristuksen Ruumiin tasavertaisia ja yhtä tärkeitä jäseniä.

Mutta Jaikali siis harhaoppinsa kautta ja vuoksi halveksiis niitä sisaruksiaan, joiden hän itse LUULEE, eli KUVITTELEE olevan mukamas Hengellä täyttymättömiä !

Vaikka JOKAINEN uudestisyntynyt ON Jeesuksen kastama Pyhällä Hengellä , eli täytetty Hengellä !

Raamatun mukaan nimittäin, uudestisyntymässä Jeesus kastaa uskoontulevan Pyhällä Hengellä ja uskova siis syntyy Hengestä siinä kohtaa, eli Henki täyttää uskoontulleen ihan kuten Henki täytti ilmestysmajan aikoinaan, eli kun Pyhä Henki tuli ilmestysmajaan, niin se TÄYTTI sen ilmestysmajan !

Tuo Hengen saaminen uudestisyntymässä eli TÄYTTYMINEN ei vaadi mitään ulkoista merkkiä, vaan Pyhä Henki on uudestisyntyneessä sinettinä ja merkkinä uudestisyntymästä.

Sisäinen pelastus varmuus siitä seuraa ja siten tietoisuus Jumalan lapseudesta, jonka kautta me voimme sanoa Jumalaa Rakkaaksi Isäksemme !

Room. 8:15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden Hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

Mutta tähän Jaikali ei usko, oman omaksumansa harhaopin vuoksi !

Uudestisyntynyt voi, ja uudestisyntyneen tulisi ns. täyttyä Hengellä, se on jatkuvaa ja toistuvaa toimintaa, eli ihan eri asiasta siinä puhutaan, kuin mitä Jaikali opettaa, eli jotain yksittäistä tapahtumaa hän opettaa, vaikka täyttyä voisi vaikka päivättäin !

18 Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,

19 puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,

Tämä on siis aktiivista ja jatkuvaa toimintaa, johon tässä kehoitetaan, eikä mikään yksittäinen tapahtuma !

Jeesus kyllä Sanan mukaan kastaa Pyhällä Hengellä, mutta sehän tapahtui JO uudestisyntymän hetkessä, kun uskoontullut kastettiin Hengellä, eli sai Pyhän Hengen, eli siis täytettiin siinä hetkessä Pyhällä Hengellä.

Joh. 3:34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.

Raamattu sanoo, että Jumala ei anna henkeä mitalla, vaan ihmisellä joko on Pyhä Henki tai sitten ei ole, ja jos Henkeä ei ole, niin ei ihminen silloin ole mikään Hengestä syntynyt eli uudestisyntynyt !!!

3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"

5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

Jaikalilla siis on puurot ja vellit ihan sekaisin ja hän on kopioinut hellareiden opin ja muokannut sitä mieleisekseen oman "viisautensa" eli järkensä kautta, mutta Hengellistä ei tuo opetus ole, siinä on niin paljon virheitä !

Ja jos ja kun Jaikalilla on ihan nämä perus asiat näin pielessä, niin ei hänen pitäisi opettaa muita !

On siinä Jaikalin opetuksessa muutakin pielessä, mutta en jaksaisi käydä näitä samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan läpi !

Äänestä
  • ......Sisäinen pelastus varmuus siitä seuraa ja siten tietoisuus Jumalan lapseudesta, jonka kautta me voimme sanoa Jumalaa Rakkaaksi Isäksemme !......

    Näinhän aianlaita on lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna. Minä käyttäisin tuon sanan tietoisuuden vaihtoehdoksi usko, perustettuna Jeesuksen työhön, enkä jaikalin esittämään ja kokemaansa aistilliseen tunnekuohuun jossa tarkemmin katsottuna näyttää olevan se henki joka vihaa oikeata oppia.

    Äänestä

Helluntailaisuuden ja Jaikalin opin perus ongelma on juuri se, että Helluntain sanoma on OSIN tulkittu väärin !

Siis opetus lapset saivat Pyhän Hengen jo kolmantena päivänä ristin kuolemastaan !

9 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
20 Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.
21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.

Mitä opetuslapsille oikeasti tapahtui helluntaina ?

Jumala asetti julkisesti heidät tehtäväänäs, eli opetuslapsista tuli apostoleja !

Helluntai oli siis apostolien asettaminen tehtäviinsä, ja Jumala vahvisti Itse sen tehtävään asettamisen ihmeiden ja merkkien kautta ja avulla !

Siis apostolien Seurakunnan palvelustyö alkoi helluntaista, ja se siis oli TEHTÄVÄÄN ASETTAMINEN !

Mutta helluntailaisuudessa ja Jaikalin opissa tuo voitelu on erotettu tästä kontekstistä eli asiayhteydestä !

Siis tuo voitelu on irroitettu asia yhteydestää, eikä siksi käsitetä sitä, että se helluntaina tapahtunut apostolien saama voitelu liittyy tehtävään asettamiseen, eikä ole irrallinen tapahtuma, kuten siis Jaikali ja helluntailaisuus opettaa !

Siis kun tuo voitelu on irroitettu asiayhteydestää, niin silloin etsitään samankaltaista voitelua ja täyttymistä väärässä yhteydessä.

MUTTA HUOMATKAA !

Toinen erillinen asia on se, että voimme uudestisyntyneinä uskovina täyttyä Hengellä vaikka joka päivä !

Joh. 3:34 Sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja; sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.

Mutta siinäkin on tämä perusta, että Herra ei anna Henkeään mitalla, eli ei ole mitään 1/4 mitallista ja sitten saadaan muka lisää Henkeä se loppu mitallinen, vaan oikeasti on kyse vain siitä, että Pyhä Henki pääsee vapaammin vaikuttamaan uskovassa, kuten Sana opettaa:

14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Gal. 5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.

Gal. 5:16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.

Siis silloin kun uskova vaeltaa ja elää Hengessä, niin Pyhä Henki pääsee vaikuttamaan voimallisemmin, mutta jos vaelletaan lihan mukaan eli itsekkyydessä omien halujemme mukaan, niin Hengen vaikutus on rajallisempi eli vähenee !

15 Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat,
16 ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha.
17 Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.
18 Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,
19 puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,
20 kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Siis selvästi sanottu, älkää juopuko viinistä, vaan täyttykää Hengellä, eli keskittykää Hengellisiin, eikä maallisiin !

Lopuksi haluan vielä sanoa, että olen itse uudestisyntynyt ja minulla toimivat Herran suomat armolahjat YHÄ, vastoin Jaikalin velehtelua ja mustamaalausta !

Minä elän ja pyrin elämään Hengessä ja Pyhän Hengen johdossa jokaisen päiväni !

Joten älkää turhaan alkako väittää mitään vastoin Totuutta !!!

Nyt Jaikali, voit Sanalla ja Sanan kautta arvostella vapaasti, mutta siis Sanalla, eikä omiin luuloihisi ja mutuihisi perustuen !

Ja jos mielestäsi olen arvioinut oppisi väärin, niin sopiihan sinun korjata nekin !

Äänestä

Kai te nyt ainakin sen ymmärrätte että Hengen täyteys on tarkoitettu työhön, ja mihin sitä ikinä tarvitaan silloin kun ollaan Jumalan asioilla!

Ei Hengen täyteys ole mikään talvirenkaiden täyttöautomaatti jossa jokaiseen puhalletaan 2.2 baaria vaikka niitä sitten säilytettäisiin hyllyssä!

Henkeä annetaan ei mitalla kaikkeen jossa siitä on tarvertta, siksi kirjoitin ettei leikkimökkiin kovin usein asenneta 3x63 A sähköliittymää koska sellaiselle ei ole siellä mitään käyttöä.

Ei rukoushuoneen penkissä nyt kovin kauhean suurta Hengen täyteyttä tarvita istumiseen siis!
saarnaaja nyt jo tarvitsee sitä Henkeä kymmenkertaisen määrän siihen istujaan nähden, eli koko Hengellä täyttyminen on käytännön sanelema asia josta taas vanhatkaan helluntaipomot eivät mitään puhuneet koska eivät sitä ilmeisesti ymmärtäneet itsekkään kuin olisi tullut ymmärtää.

Lapsia saatettiin pumppauttaa Hengellä täyttymiseen kovalla tohinalla eikä kukaan tiennyt mistä on kyse koko asiassa.

Äänestä
Aloittaja

Kyllä Jaikali on oikeassa, niinkuin hänen sivuillaan varsin selvästi saadaan osuvasti esille miten uskova käyttäätyy hun oikein Pyhä Henki täyttää ihmisen. Siihen kuuluu suunnaton ILO jonka soisi muillekkin, jokuhan voi olla katkerana ja silti uskossa. Onko katkera tuomitseva uskova Pyhän Hengen täyttämänä, ei ainakaan ylitsevuotavainen? Kyllä kun uskova on Pyhän Hengen täyttämä se suorastaa NÄKYY JA KUULUU! Iloisuus tulee suusta, silmistä, korvia myöten, joku voi verrata ihan humalaisen ( raamattussakin) käytökseen jos on tietämätön ASIASTA. Siinä uskovassa näkyy päällepäin ja RAKKAUS on sellaisessa uskovassa, eikä hän saata siinä tilassa ainakkaan syntiin langeta, tuntuu silloin että on yliluonnollisesa tilassa, pitääkin tuntua, sillä tuota Hengen voimaa on annettu uskon vahvistukseksi. Niin on helpompi sitten vaeltaa eteenpäin. Mutta, ei uskova aina tuossa Hengen palossa ole, siksi sana kehoittaakin täyttymään Hengellä. Pyhällä Hengellä tätynyt lienee se oikea olotila joka täytyisi olla uskovassa vaikka aina, mutta kun olemme vajavaisia ei se aina niin ole. Lopullinen täydellisyys, rakkaus sitten on Taivaassa, nytkin saamme näitä siunauksia jo tässä ajassa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sitten kun ihminen on oikein Hengellä täyttynyt hän on KAUNIS, merkillepantavan KAUNIS!

    Ps. 149:4
    Sillä Herra on mielistynyt kansaansa, hän kaunistaa nöyrät pelastuksella.
    Sananl. 15:13
    Iloinen sydän kaunistaa kasvot, mutta sydämen tuskassa on mieli murtunut.

    Ollaan KAUNIITA tänään!

    Äänestä

On helppoa väittää toisen valehtelevan ja antavan vääriä todistuksia, KUN EI YKSILÖI niitä mukamas valheita !

Siis Jaikali kirjoitti seuraavaa:

" Lisäisin tähän vielä sen että tämä ko. henkilö todistaa minusta Aina väärin. Ei mitään mikä pitäisi yhtä totuuden kanssa. Mikäli hän ojentaisi minua Herran käskystä, hän kirjoittaisi minusta ja minulle oikein niin että huomaisin että hänen takanaan onkin itse Herra; Totuus. Nyt kuitenkin totuus on hänen ojennuksistaan ja syytöksistään kaukana. Sen tähden tiedän että hän ei ojenna minua Herran käskystä.

Jos joku ryhtyy ojentamaan minua Herran käskystä, kirjoita oikeita totuudellisia asioita. Minä kun huomaan valhetta ja aiheettomia syytöksiä, olkinukkeen perustuvia syytöksiä, tiedän että ojentaja ei ole Pyhässä Hengessä eikä ojenna Herran käskystä. Herra ei rakenna olkinukkeja. Hänellä on parempaakin tekemistä. "

Mutta jos Jaikali YKSILÖISI ne, niin hän itse joutuisi ne perustelamaan kunnolla, ja sitähän hän ei erehdy tekemään, sillä hän jäisi omista valheistaan saman tien kiinni !

On siis helppoa syyttää toista, kun ei yksilöi mitään, eli silloin ei itse jää kiinni omista valheistaan !

Tätä tekniikkaa Jaikali harrastaa, ja se kertoo hänestä itsestään paljon, valehtelija ei halua jäädä valheistaan kiinni !

Toinen asia tähän Jaikalin kirjoitukseen liittyen, eli eksynyt ja eksytetty joka on niellyt valheen siimoineen ja syötteineen ja koukkuineen, luulee sitä omaksumaansa valhetta totuudeksi, ja siten hän väittää Totuutta valheeksi !

Ja kun ei ole nöyryyttä aidosti ja kunnolla tutkia ja koetella asioita, vaan ylpeyden vuoksi kieltäydytään koettelusta Herran edessä, niin eihän silloin ole mahdollisuuttakaan vapautua valheista, jotka on omaksuttu !

Mutta kuten nytkin on nähty taas, niin ei Jaikali edes kommentoi mitään opillisia asioita, sillä hänen valheensa paljastuisivat vain sen kautta, ja siksi Jaikali menee vain henkilökohtaisuuksiin ja kirjoittaa tämän kaltaisia viestejä vain, joiden kautta ei pääse kiinni oppi virheisiin.

Nämä ovat siis pelkkiä mustamaalaus viestejä, eikä hän siis näitäkään asioita yksilöi, koska taas on omista valheista kiinni jäämisen vaara !

Tämä touhu on jo lähinnä säälittävää, mutta jos ja kun hän muidenkin kesksutelijoiden kanssa käyttää näitä samoja tekniikoita, niin pitäähän nämäkin paljastaa, eli Jaikalin väärät toimet ja touhut !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tomumaja- kirjoitti:

>>>>Jaikalilla siis on puurot ja vellit ihan sekaisin ja hän on kopioinut hellareiden opin ja muokannut sitä mieleisekseen oman "viisautensa" eli järkensä kautta, mutta Hengellistä ei tuo opetus ole, siinä on niin paljon virheitä <<<<

Pidän jaikalia yhtenä rehtinä uskovana, ihan sellaisena esimerkillisenä uskovana. Meissä jokaisessa on virheitä varmasti. Mutta mistä johtuu jaikalia kohtaan jatkuva vastustus???? Kyllä minä sen tiedän mistä! Koskapa kokemuksestani tiedän!
Muutama vuosi sitten olin itsekin hänen vastustaja!!!
Kertokaa vastutajat ihan rehellisesti tuntojanne tähän ketjuun???

Hyvää Uutta Vuotta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu