Talvihaaste 16

kevätkukkanenkk

Hyvää ja terveellistä uutta vuotta sekä menoa tavoitepainoon!

Tässä uusi aloitus ja toivottavasti saan tuloksia aikaan. Liikuntaa minulla on ollut melkein liikaakin ja jouluruuat ovat loppuneet. Arkimeininkiä aloittelen.
Tervetuloa mukaan kaikki, joilla on tarvetta kevyempään oloon!
Vaakailen joskus myöhemmin, kun se joulu kuitenkin jotakin laittoi vyötärölle.

Reipasta menoa kohti talvea ja valoisampia päiviä!

37

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Skorpi54

      Heippa taas, olen tietysti mukana tässä jutussa, niin kuin ennenkin. Samoin, joulukiloja tuli 1,5 (kolmessa viikossa) ja niistä on aloitettava.
      Sauvakävelyä on monta kertaa viikossa ja ruokailu jälleen terveellisellä mallilla.
      Toivottavasti muitakin ystäviä lähtee mukaan!

    • Lalleroinen

      Täällä ollaan!! Minkälaista on ruokailunne jolla aiote painoa pudottaa?

    • minun_mielipide

      Ministeri Hyssälä myös väittää laihtuneensa sauvakävelyllä.
      Tosiasiassa tiedän hänen noudattavan vähähiilihydraattista ruokavaliota. Tämä kuitenkin tuntuu olevan asia, josta ei saa hiiskua. Business kärsii.
      Liikunta on mainie painon hallinta, mutt ei lihduta. Liikunta on kuitenkin hyvänä apuna ruokavalion kanssa kiloja pudotettaessa.

      • kevätkukkanenkk

        Minä teen itse kaikki ruokani ja leivonnaisia ja muita makeita minulla ei ole kuin pari kertaa vuodessa. Marjoja ja hedelmiä sinällään syön tai puuron kanssa.
        Annoskoko on minun suurin ongelma ja sitä olen jatkuvasti tarkkaillut. Pakasteherneistä tykkään ja niitä höyrytän.

        Liikunta on muuten terveellistä, vaikka sillä ei laihdukaan. Minä ainakin nukun paremmin ja olen ruokakaapeilta pois senkin aikaa.

        Nyt olen saanut joulukilot pois ja katsotaan, koska tulee pieni pudotus. Jumpassa olen käynyt kaksi kertaa viikossa, kun pakkaset haittaa vähän sauvakävelyä.

        Painoni 87,8kg. Hitaasti käy, mutta kunhan taas kesään mennessä jonkin verran saan painoa pois.


    • NainenMaalta56

      Hei vaan, jotenkin tässä toivutaan joulusta ja muustakin.
      Huomasin syöväni suruun, en tälläisinä aikoina ajattele mitä suuhuni laitan, paino nousi paris kuukaudes 2,5 kg.
      Nyt saanut jotenkin itseni kuriin.
      Paino nyt 86 kg, , kun nyt sais kesäân mennessä 5 kg pois niin siitä olis hyvä jatkaa.
      Lumitöissä meni taas 1 1/2 tuntia, huh
      Illalla vielä lenkille

      • kevätkukkanenkk

        Tervetuloa kaikki uudet laihduttajat mukaan! Otetaan nyt talvi-kevät laihis tosissaan ja häivytetään sellaiset 5 kiloa.
        Minulla oli tänään kaupunkikävelyä ja paljon rappusia.

        Liikunta tukee tätä projektia!


    • minun_mielipide

      Pitää välttää sokeripitoisia ruoka-aineita, niin se auttaa laihdutuksessa.
      Runsas sokerin määrä taasen lisää kiloja.
      Normaalisti ihminen syö vuorokauden aikana paljon sokeria tietämättään

    • Nainenmaalta56

      Lumitöitä oli onneksi taas, ja lisää tulee joten liikuntaa riittää.
      Lounaaksi perunaa, porkkanaa ja tonnikalaa.
      Kahvin kans tekee mieli aina jotain, mutta yritän ottaa vaan vähän, tykkään niin leipoa ja se näkyy lonkissa.
      Työt loppui viikko sitten, nyt aikaa hiihdellä, latua just tuos tehtiin, se nimittäin hyvää liikuntaa.
      Hyvää saunailtaa muille pullukoille

    • Fattix

      Minäkin aloitin vuoden alussa kuurin, ja nyt on kolme kiloa pudonnut (92,5:stä 89,5:een). Kaloreita lasken ja hiilareita olen vähentänyt. Päivittäin syön n.800-1000kcal, se tuntuu olevan sellainen määrä, jolla jaksan olla, eikä tunnu kituuttamiselta koko aikaa. Kyllähän tässäkin nälkää pikkuisen näkee, mutta toisaalta nautin siitä tunteesta, sillä silloin koen onnistumisen tunnetta ja tsemppaan itseäni vaan jaksamaan seuraavaan suupalaan asti. Kyllä tää laihduttaminen täyttä työtä on, muutenhan se olisikin helppoa, eikä meillä lihavia olisikaan.

    • voipallo

      Heippa! mahtuuko mukaan?
      aloitin laihduttamaan itsekin karmean painonnousun jälkeen:(
      60kg-> 73kg!!
      ja nyt onneksi jo paino 71kg ja vielä matkaa olisi 20kg unelmapainooni:D
      tsemppiä kaikille muillekin painonpudotukseen!
      Itse pyrin "paastoileen" eli syön vaan jos on pakko ja pyrin pitämään alle 800kaloria päivän syömiset:) toimii mulla:D
      tietty sitten kun pääsen takaisin 65kiloon niin sitten alan lisäämään liikuntaa ja syömään 1200-1500kaloria päivässä ja siitä kun pääsen 55kiloon niin olen toivonmukaan omaksunut loistavan ja terveellisen ruokavalion ja löytänyt liikunnan ilon<3
      tsempataan siis toinen toisiamme matkalla kohti uutta ja terveellistä elämää:D

      • kevätkukkanenkk

        Tervetuloa kaikki mukaan!
        Minulla oli eilen mukava sauvakävely tuolla melkein umpihangessa. Kaksi tuntia olin ulkona ja jalkeilla. 7 kilometriäkin tuli käveltyä.
        Nimenomaan, opellaan oikeita ruokailutapoja kaikella tapaa. Minä sain jo verenpaineeni kuntoon, kun liian suolankäytön lopetin ja painoa olen saanut alaspäin.

        Jatkoja.....


    • Pudotus

      Hei, tämä ketju kuulostaa just sellaiselta että voisin liittyä mukaan. Ei mitään ihmedieettejä vaan ihan tavallista elämää ja tarkennuksia ruokavalioon sekä liikunnan lisäämistä. Eli olen jo "ikätyttö" 56 v, 160 cm pätkä ja 72 painava konttorirotta . Painoa pitäisi pudottaa kymmenisen kiloa, mutta viisitänä keväänä olisi jo ihan iso ihme. Tahdonlujuutta puuttuu.

    • läskilady

      Vieläkö mahtuu mukaan?
      Olen jo keski-ikäinen rouva, joka on aina ollut ylipainoinen. Kaikki mahdolliset kuurit olen kokeillut ja painoa on lähtenytkin aina mukavasti, mutta aina kilot ovat tulleet myös takaisin ja tuoneet vielä "kavereitaan" tullessaan. Nyt ajattelin sitten olla viisas ja syödä itseni terveellisesti hoikaksi.

    • voipallo

      Heipähei kaikki!!
      Ilokseni paino pudonnut 71->70kg! :D:D
      JEE!!
      olen kerrankin niin motivoitunut että huhhuh! ja eilen jaksoin vetää läpi Jutan kotitreenin:D (löytyy youtubesta) ja minä en ole sellainen ihminen että normaalisti viitsisin mitään treenejä kotona vetää:D mutta nyt jaksoin ja olen onnellinen:D
      Miten muilla menee?:D olisi kiva kuulla muiden edistymistä ja ennenkaikkea paino ja tavoite paino:D

      • läskilady

        Minäkin olen hankkinut itselleni jopa pienet käsipainot, jotta voin treenata kotona. Minulla on tällainen kuvitelma, että tulee helpommin ryhdyttyä treenaamaan kun ei tarvitse erikseen lähteä minnekään salille. Tiedä sitten päätyvätkö painot vain sängyn alle pölyä keräämään. Tunnen itseni sen verran hyvin, että riski on olemassa.

        Olen ajatellut kokeilla nyt sellaista ruokavaliota, jossa vähennän kaikkea tarpeetonta, mutta en varsinaisesti muuta ruokavaliotani. Siis perusasiat pysyvät samoina, jolloin jälleen kerran järkeilin, että ruokavalio tuntuisi omalta eikä kuurilta ja sitä voisi jatkaa pienin säädöin pysyvästi.

        Minulla on painoa tällä hetkellä noin 83 kg ja tavoitteena olisi saada lukemaksi noin 75 kg. Kun 40 vuotta on jo mittarissa, en enää tavoittele nuoruuteni mittoja. Olen kuitenkin pitkä nainen (175 cm), joten pystyn kantamaan helposti aika ison kilomäärän näyttämättä lihavalta (tai niin uskon ja toivon).

        Minulla ei ihan Voipallon tasoinen into ole tällä hetkellä päällä, pikemminkin sellainen sitkeä toive, että päivä paistaisi vielä risukasaankin. Olen kuitenkin elämässäni ollut jo niin monella dieetillä, että tiedän mielialojen ja fiilisten vaihtelevan, joten kyllä kai minäkin jonakin päivänä herään vielä intoa puhkuen. Intoa vain kaikille muillekin ja paljon pudotettuja kiloja.


      • kevätkukkanenkk

        Hei, kyllä mahtuu mukaan!
        Minä olen liikkunut entiseenmalliin, hyötyliikuntaa eilen runsaasti. Kävin jalkahoidossa ja muilla asioilla kahteen kertaan olin ulkona.

        Painoni on pudonnut hiukan ja nyt 87,6kg -200g edellisestä ilmoituksesta. Pääasia ettei nouse.
        Tänään lähden jumpalle ja liikunnaniloa teille kaikille!


    • läskilady

      Nyt on ollut niin kylmä, että kunnon kävelylenkit tuntuvat masokistiselta itsensä kiduttamiselta. Johtuneeko kevyemmästä ruokavaliosta, mutta tuntuu kuin kylmä kävisi tavallista pahemmin luihin ja ytimiin. Päättäväisyyteni laihtua ei ole yltänyt vielä niihin mittoihin, että saisin pakotettua itseni ulos kunnon lenkille ja pienet pyrähdykset tuntuvat olevan yhtä tyhjän kanssa.
      Niin kovasti kuin hehkutin kotona treenaamisen puolesta, onnistuin niksauttamaan selkäni (en tosin treenatessa), joten olen joutunut ottamaan jumppaamisestakin taukoa. Usein tuntuu siltä, että kun on tehnyt tällaisen jumppa- tai painonpudotuspäätöksen, iskevät saman tien kaikki mahdolliset flunssat, vatsataudit (tai pakkaset) tai ties mitä, aivan kuin maailmankaikkeus testaisi kuinka hyvin sitä seisoo päätöksensä takana. Täytyy myöntää, että luovuttaminen ja sohvan nurkkaan jääminen olisi helppo ja mukava vaihtoehto.
      No, painoa on kuitenkin pudonnut nyt -400 g. Eihän se paljoa ole, mutta otan kiitollisuudella vastaan vaikka kuinka pienet edistysaskeleet.

    • Skorpi54

      Tervehdys
      täällä on tiputettu 100g viikon aikana, oli vieraita viikonloppuna.

      Mutta liikuntaa on, käyn ainakin joka toinen päivä reilun tunnin sauvakävelyllä.
      Hyvää laihdutusta kaikille!

    • Moi!

      Mä voisin myös liittyä tähän ryhmään koska itsellänikin on laihdutus käynnissä! :-)

      Tällä hetkellä tavoitteena on pudottaa 7 kg ja katsoa sitten miltä tilanne näyttää. Viime ajat ovat olleet niin kiireisiä etten ole ehtinyt liikkumaan, joten yritän paikata sen puutetta syömällä todella kevyesti. Vuorottelen nutrileteilla ja tavallisella ruoalla, riippuen siitä missä liikun. Kotona otan nutriletteja, mutta kaupungilla esim. salaatin, ateriapatukan tai keiton.

      - Malene

      • kevätkukkanenkk

        Kiva, kun tänne on tullut porukkaa laihduttelemaan!
        Minä lähden reissuun ja nyt en käy vaakassa, kun painoni ei putoa kovin nopeasti.
        Katsotaan sitten, kun tulen kotiin, mitä vaaka sanoo. Pitäkäähän ketju pystyssä, niin luen sitten tultua, mitä teille kuuluu.

        Hyviä ulkoilusäitä!


    • Fattix

      Kirjoitanpa myös tähän ketjuun. Vuoden vaihteesta ollut kuurilla alle 1000kcal päivässä ja kolmen viikon kuurin jälkeen paino pudonnut 3,9kg, mikä on ihan kiva tahti. Aloituspaino oli 92,5kg (pituus 173cm) ja tänään paino oli 88,6kg. Tästä jatketaan.

      • läskilady

        Saako kysyä Fattixin ikää ja tavoitepainoa? Kiinnostaa kun olet suunnilleen saman pituinen kuin minä ja mietin, että kuinka alas joku muu saman pituinen haluaa. Minua on ruvennut epäilyttämään olenko kenties kuitenkin laittanut oman tavoitepainoni liian ylös.


    • mirki

      Messissä ollaan! Mulla on painon pudotus lähteny hyvin käyntiin -4 alotuspainosta.
      Nyt paino 83 kg ja välitavoite ois 75 kg. Olen 175 cm pitkä.. Karppaamalla aion tässä onnistua :) Tasaseen asti tippunu paino kun tarkkaan kattonu mitä syönyt ja urheillut.. Saas nähä millon tyssää, menny liian hyvin :D

    • mirki

      läskilady ! Mehän ollaan ihan samoissa mitoissa! Mulla on kyllä ikää vasta 22 :D Mullakin ny ekana tavoitteena tuo 75 ja kattoo sit jatkoa ;) (moni veikkailee vaattteet päällä mun painoks jo nyt 75 kiitos pituuteni.. oon aika isoluinen omastamielestä että seki tekee painoa.. seliseli) Mutta mukava kuulla miten edistyt kun samoissa mitoissa ollaan!! tsemppiä kaikille!

      • läskilady

        Mirki on onnekseen vielä nuori. Nuorena kannattaakin hoitaa nuo painoasiat kuntoon, ettei enää minun iässäni tarvitse niiden kanssa jatkuvasti puljata. Karppaamaan minusta ei kyllä olisi, rakastan hiilareita aivan liikaa.
        Pituudesta on sentään jotain hyötyäkin, ainakin näissä kiloasioissa. Minulla kävi niin, että terkkari kysyi olenko varma kymmenluvusta. Hän epäili, että olen katsonut väärin ja oikeasti painoni alkaisi seiskalla eikä kasilla. Olen ehkä hajamielinen, mutta en sentään niin hajamielinen.
        Olen myös vähän eri paria ylhäältä ja alhaalta. Olen aika alapainotteinen. Solisluut törröttävät kuin laihemmallakin ihmisellä, vaikka pylly on laaja kuin Pohjanmaan lakeus. Ehkä terkkari katsoi liikaa yläosaa ja meni siinä metsään.


    • Tänään aamulla mä painoin vähemmän kuin ikinä aikuiselämäni aikana! 61,1 kg! Oon ihan fiiliksissä, koska vaikka vielä on pudotettavaa, homma on jo reilusti yli puolenvälin (lähtöpaino 75 kg). Laihduttamisesta on muutenkin tullut helpompaa, koska mun kehonkuva on muuttunut paljon positiivisemmaksi. Alussa oma kroppa ahdisti, mutta nyt kun alkaa olla tyytyväinen, ei laihdutuksestakaan tarvitse enää ottaa paineita. Mieliteotkin ovat pitkälti kadonneet eikä kroppa tunnu kaipaavan sokereita, herkkuja ym. Ennen söin mm. ahdistukseen, joten se oli vähän noidankehä kun nimenomaan juuri paino oli osasyy ahdistukseen. Ei logiikkaa, tiedän, mutta minkäs teet.

      Ainoa mikä nyt arveluttaa, on tämä viikko. Tänään ja huomenna juhlat, ja perjantaina ja lauantaina juhlat. Yhdestä päivästä sitä selviää tahdonvoimalla, mutta tähän viikkoon tarvitaan kyllä ihme että selviää. Muutenkin kun elää vähillä kaloreilla sitä alkaa helposti syöpötellä kun kerran sortuu ja erehtyy ottamaan yhdenkin suupalan herkkua.

      Ehkä tää painonpudotus motivoi kuitenkin ja sitä selviää jotenkin sortumatta ensi viikkoon. Ja pitää pitää mielessä koko ajan ajatus siitä, että jos ei sorru, niin viikon lopulla voi paino olla jo alle 60 kilon! :D Hassua kun ei edes muista miltä näyttää kun vaa'an lukema alkaa vitosella. Se taisi olla joskus vuosia sitten yläasteella...

      - Malene

    • Pudotus

      Aamupaino 75. Tasaisen tappavaa mutta varmaa.ja nyt kun kelit muuttuu niin pääsee

      vähän ulospäin joten liikuntaa tulee väkisin lisää. Ensi maanantain tavoite on 74. Saa nähdä miten ämmän käy... liikkuvaa viikkoa kaikille

    • Motivaationaminä

      Aloitin itse bloggaamisen juurikin sen vuoksi,että on paikka mihin kirjoittaa miltä tuntuu! Kirjoitin tosin vähän kaikesta mutta pääasiana on hyvinvointi ja elämäntaparemontti! Vielä mukana vaikka on jo melkein tammikuun loppu! Tulkaa kurkkaamaan !

      http://motivaationamina.blogspot.fi/

      Terkuin,

      H

      • kevätkukkanenkk

        Kotona ollaan ja liikuntaa oli runsaasti reissussa. Kevyempää ruokaa sain kuin mitä itse teen ja siksi paino putosi sen pikkuisen -200g. Nyt 87,4 kiloa. Saattaa tiukkaa tehdä se viiden kilon tavoite kevääksi.

        Ei kun jatketaan, vaikka nyt on liukasta ulkona, niin sisäliikuntaa keksin, jumpat ja kuntosalit.
        Ihanaa, kun tulee jo valoisampia päiviä! Kaikki isolla innolla mukaan keventelemään!!!


    • mirki

      Alaalla ne munki läskit on, päärynä mikä päärynä. Paino on tipppunu nyt hitaammin kun on nesteet hävinny semmoset 100 g päivässä. Tänään sortunu herkuttelemaan naisten hemmotteluillassa ensin voileipäkakkua ja grillatessa makkarn ja sitten vielä päälle pari siideriä. Tänään aamulla oli paino 82,8 saas nähä mitä näyttää tulevina päivinä iik. Mutta nyt taas kova kurinpalautus ja hommiin!!

      • kevätkukkanenkk

        Nostan ketjua ja kerron kuulumisiani. Nyt olen annoskoot pienentänyt niin, jotta melkein aina tuntuu pieni nälkä. Ei tässä tunteessa ole muuta, kuin aikaisemmat suuret ruoka-annokset. Vatsalaukun pitää tottua pienempään annokseen.
        Liikkunut olen ja jumpissa käynyt kuten yleensäkin. Kuntosalin aloitus on vielä tekemättä tältä vuodelta, kun noita menoja on ollut paljon.

        Onnistumisen iloa teille kaikille!


      • Pudotus

        Mukana ollaan huomenna virallinen punnitus. Nyt paino tippunut kokonaisuudessaan 1 kg. On ryhdistyttävä,mutta aina on menoja ja niissä syömisiin pitäisi oppia joku uusi malli. Onko ideoita?


    • läskilady

      Reippaasti tuntuvat muut etenevän. Itselläni on mättöpäiviä takana kun oli muutamat juhlat (hyviä tekosyitä). Olisi kai pitänyt tyytyä pieneen herkutteluun, mutta eipä tullut oltua niin fiksu. Täytyy myös myöntää, että hyvää oli ja kaikki maistui tauon jälkeen erityisen taivaalliselta.
      Sinänsä en kiellä itseltäni herkuttelua välillä, mutta herkuttelun ja syöpöttelyn rajan ylittäminen ei ole hyväksi ja asia vaatii vielä opettelua. Tällä hetkellä paino kuitenkin jo alle 82 kg. Suunta on oikea, vaikka vauhti on hidas.

      • kevätkukkanenkk

        Voi, kun niitä mättöpäiviä on ollut ja vaikka mitä päiviä minullakin. Nyt päätin, jotta yksi ateria klo 12-14 välillä ja muuten ihan pienillä hedelmillä, marjoilla, piimä tai maitolasillinen. Aamiaisen syön niukemman ja iltapuoli kanssa on ruuan jälkeen pientä annosta.
        Ennen meni isompia annoksia monta kertaa päivässä.

        Paino oli aamulla -400 g ja tasan 87 kiloa.
        Liikuntaa on ollut tuolla lumisessa maastossa.

        Hyvää ja hoikistavaa viikkoa teille kaikille!


      • kevätkukkanenk

        Hyvää ystävänpäivää ketjulaiset!

        Missäs te luuraatte, kun minä taidan yksin täällä roikkua?
        Eilen tuli mukavasti kilometrejä tuolla umpihangessa ja poluilla. Oli ihanaa saada raitista ilmaa.
        Ruokailut olen saanut kuriin siten, kuin meinasin ja nyt toivon saavani tulosta. Painosta ilmoittelen tulevalla viikolla.

        Nyt kaikki mukaan ja rantakuntoa hakemaan, niin ei tule kiire, kun kesä kuitenkin kohta tulee.


      • kevätkukkanenk

        Hiljaista täällä näkyy olevan. Minä löysin nyt rytmin tähän hommaan ja olen tosi iloinen, kun joskus ennen painoin yli sata kiloa ja nyt 86,8 kiloa. -200g edellisestä ilmoituksesta. Hitaasti on käynyt, mutta kuitenkin tulosta on tullut kera takapakkien.
        Vaatteet alkavat olla liian isoja järjestään. Uusia en osta, jos en ihan pakosti jotakin tarvitse. Henkseleillä pidän päällyshousut ylhäällä kotona ja lenkillä takin alla.

        Minä nyt alkujaan ajattelen, että 85 kiloa voisi olla paino, kun olen kiinteä liikunnan ansiosta. Toukokuun loppuun aion vielä saada tulosta. Tuleehan kauppoihin uusia kasviksia ja kaikkea tuoretta torillekin. Kyllä se tästä!

        Tapaamisiin täällä laihdutuksen merkeissä!


      • kevätkukkanenk

        Kiitos pudotusseurasta kaikille mukana olleille!

        Minun yhteenveto kiloista on pidemmältä jaksolta. Enin mitattu paino oli joskus 110 kiloa. Hitaasti takapakkien ja muiden mutkien jälkeen painoni on nyt 86,6 kiloa. 23,4 kiloa olen laihtunut ja hitaasta laihtumisesta on se etu ollut, ettei mitään roikkuvia nahkoja ole. Liikunta, jumpat ja kuntosalit ovat tietysti auttaneet kiinteytymisessä.

        Niinpä tässä isolla ilolla kevään tullen muokkaan vaatekomeroni uusiksi.

        Eilen olin rankalla jumpalla ja huomenna taas sauvakävelylle tuonne uppohankeen.

        Toivotan kaikille hyvää kevättä ja hoikistukaa kukin tavallaan! Minä jatkan myös tavallani!


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe