Tom Brady suomi yhteys

Haluaisin minäkin nostaa loukkaantumisriskit keskusteluun, vaikka ne eivät varsinaisesti Tom Bradyyn tai Giselle-vaimoonsa liity. Tosin onhan Bradynkin loukkaantumishistoria varsin mittava ja sen takia on jopa luotu uusi sääntö ammattilaispalloon eli ns. Brady rule. Enkä kyllä epäile yhtään Gisellen kykyä hoivata miestään kuntoon loukkaantumisten jälkeen.

Mutta asiaan. Itsellenihän kävi sillä tavalla, että minulta murskaantui kives vastustajan tartuttua minua omalaatuista alakäsi-tekniikkaa käyttäen suoraan kulkusista. Huippuunsakoulutettuna ja treenattuna taistelukoneena ja hyökkäyksen linjamiehenä en tietenkään suunnattomasta kivusta huolimatta lopettanut blokkaamista, vaan vein tilanteen loppuun ja vastustajan maahan. Ns. pannukakkublokki. Mutta siinä samassa rytäkässä tosiaan vastustajan vartalo ja sitä kautta käsi kääntyi ja viattomaksi kivuntuottotekniikaksi suunniteltu hallintaote muuttui ruuvipenkkimäiseksi pähkinänsärkijäksi. "Kiveksesi on kuin perunamuusia", sanoi lääkäri, "mutta kyllähän toinen vielä pelaa ja voit ihan hyvin tulla isäksi".

Kiveksenpoiston jälkeen missasin kaksi peliä ja palasin pleijareihin vahingosta viisastuneena munasuojia käyttäen. Voitimme sinä vuonna mestaruuden ja tulevaisuus näytti valoisalta. Seuraavat kolme kautta menivät ihan normaalisti puoliammattilaisena, mutta sitten tuli seuraava takapakki. Munasuojieni kuminauhat olivat jo pahasti väsähtäneet ja niinpä kuppi pääsi liikkumaan taistelun tuoksinassa paikaltaan. Ja sitten kerran kupin ollessa sopivassa kulmassa sukelsin maahan tehdessäni rapublokkia ja jäljellä ollut kivekseni halkesi.

No eihän siinä auttanut kuin poistaa se toinenkin kives ja minusta tuli virallisesti kastraatti. Ei siinä mitään, ajattelin, elämä jatkuu, mutta kiveksettömyys teki amerikkalaisen jalkapallon peluusta mahdotonta. Korvaushoidolla pidettiin testosteronitasot juuri ja juuri sallituissa rajoissa, mutta koska olin ulkoisen lääkityksen varassa, ADT meni hulluksi. Parhaillaan kusin purkkiin kaksi kertaa päivässä ja yhdeksän kertaa viikossa. Steroidien käytöstä tuli mahdotonta enkä voinut mitenkään kilpailla tässä minulle niin rakkaassa lajissa. Masennuin ja palasin juniorivuosiltani tuttuun ongelmakäyttäytymiseen.

Sitten sain transsukupuolisten tukiryhmästä positiivista viestiä. Siellä ajateltiin, että voisin alkaa pelata naistensarjassa. Voi kuinka elämäni saikin uutta toivoa! Oli kuin pilvet olisivat rakoilleet ja Jumalan valo paistanut suoraan minuun. Lopetin korvaushoidon siltä seisomalta ja aloin muutosprosessini naiseksi. Tätä vaihetta kesti kaksi vuotta ja treenasin hullun lailla tavoitteenani päästä pelaamaan naistensarjaan. Mutta sitten kun se päivä koitti siitä tulikin ilojuhlan sijaan surun päivä.

Menin erään joukkueen try out -tilaisuuteen ja siellä lähinnä naureskeltiin ja supateltiin ja osoiteltiin. Pääasiassa sateenkaariväestä koostunut pelaajarunko aiheutti todellisen pettymyksen suvaitsevaisuuden puutteellaan. He kieltäytyivät pelaamasta kanssani vedoten 195 cm pitkään ja 145 kg painavaan varteeni. En kuulemma ollut tarpeeksi nainen heidän makuunsa! Olin liian vahva (vaikka kyykkäsin enää vain 200 kg!) ja pelasin liian kovaa (eikö juuri sellaisen pelaajan pitäisi olla ihanteellinen joukkuetoveri?!) Lopulta miespuolinen päävalmentaja, entinen pelikaverini, tuli sanomaan, että olisi parasta lähteä pois kesken harjoituksen ennen kuin muut menevät suihkuun.

Itkin koko matkan kotiin ja monta päivää sen jälkeen. Otin yhteyttä liittoon ja NFL:n pelaajayhdistykseen, mutta mistään ei tullut apua. Olin kai liian erilainen. Liian epänormaali. Kirjoitan tästä siinä toivossa, että tulevat sukupolvet saavat elää ja pelata suvaitsevaisemmassa kulttuurissa. Ei ole oikein, että kiveksensä lajin alttarille uhrannut joutuu paarialuokkaan. Ei ole oikein jenkkifutaaja, mutta ei ole oikein nainenkaan. Mikä minä sitten olen!?

Minun kaltaisessani tilanteessa olevat, ja meitä on paljon, joutuvat sopeutumaan yhteiskunnan lakien ja ADT:n mielivaltaan. Ensin tehdään mahdottomaksi pelata miestensarjoissa vahtaamalla testosteronitasoja, jotka on mitoitettu tavallisten ihmisten eikä jenkkifutaajien mukaan. Omatkin tasoni olivat aktiiviaikana n. 6-kertaiset verrattuna korvaushoidolla saavutettuihin tasoihin. Sen ylemmäksi ei olisi päässyt ilman kärähtämistä jatkuvissa testeissä. Ja sitten taas naistensarjoissa ei saa pelata koska syrjintä on avointa ja epäreilua. Hävetkää!