Nyt alkuvuodesta veikkauksia, paljonko asuntojen hinnat nousevat v. 2016. Loordi veikkaa että omakotitalojen hinnat nousevat 5% ja kerrostaloasuntojen hinnat nousevat 4% Suomessa v. 2016.
Katsotaan sitten loppuvuodesta kuka oli oikeassa.
Paljonko hinnat nousevat v. 2016? / Loordi
25
<50
Vastaukset
- Roskakuskinarvaus
Veikkaan, että Suomessa kauppahinnat nousevat keskimäärin 1,9%. En lähde arvailemaan uusien, vanhojen, ok- tai krs-talojen osuuksia, eri alueiden nousuja tai laskuja.
- samallakannalla
Olen Loortin kanssa samoilla linjoilla. Pitkän paikallaan pysymysen ja pienen laskun jälkeen, lähtee hinnat keväällä hyvään nousuun. Taloudessa on nähtävillä selviä elpymisen merkkejä joka heijastuu myös yksityisten kysyntään.
Paikkakunnallani kiinteistövälittäjät ovat kertoneet, että pitkät välitysketjut on alkanut jo nyt purkautumaan. - whoknowswinss
Miinusta tulee tanakin vuonna. Pikkuasunnot keskustoissa nollissa, perheasunnot -7% ja okt:t -10. Tuo ei silti riita, vaan myymaton kanta kasvaa samaan aikaan voimakkaasti.
- Satusetä-huunous
Miten niin tänäkin vuonna? Viimevuosihan jäi TAAS plussalle, kuten aikaisemmatkin vuodet.
- rthwrtutur
Veikkaan että hinnat nousee maltillisesti sen 2-3%
Vuokriin povaan n. 7% korotusta kautta linjan. Pk-Seudulla asuntojen hinnat nousevat arvioni mukaan n. 1,5-2 %, joillaikin alueilla hintojen lasku saattaa jatkua. Kehä 3 ulkopuolisten kuntien (jotka ovat kuitenkin lähellä Pk-seutua) asuntojen hintojen lasku jäänee 5 % luokkaan tänä vuonna. Vuokrat jatkavat esimerkiksi Helsingissä maltillista laskua yksityisten vuokranantajien osalta, yleishyödyllisten tahojen vuokrat nousevat noin 10 % (vuokralainen kun niissä maksaa kaikki perusparannukset suoraan).
Muun maan hintoja en tunne, joten en ota niihin kantaa.- ruahahha
et olisi ottanut kantaa pääkaupunkiseudunkaan hintoihin. Nimittäin vastauksessa selvisi tietämättömyytesi ja osaamattomuutesi. sinunlaisia välittäjiä valitettavasti vain riittää. se myös selittää sen miksi notkut jatkuvasti tällä palstalla.
- 222333
Aikas paljon samanlaista kehitystä hintojen ja myyntimarkkinoiden suhteen minäkin arvelen, ja erityisesti myös noiden n.s. yleishyödyllistenkin vuokra-asuntojen vuokrien osalta samoin .
Tuon yksityisten vuokra-asuntojen vuokrien hienoiseen laskemiseen en kuitenkaan usko. Tosin ei juuri mitään korotuksiakaan tule vaan nollalinjalla mennään, ja siten yksityiset vuokranantajat ottavat takkiinsa sen mitä asunnoista koituvat juoksevat hoitokulut verotuksen kiristymisen osalta tuovat.
Lähellä pääkaupunkiseutua olevien asuntojen hintojen arvioit laskevan 5%(siis keskimäärin näin). Mä sanoisin että ehkä pikkuisen miinuksella, korkeintaan jotain -2%. Ja nää siis keskimääräisten hintojen pohjalta näin(hajontaa hinnoissa tietty voi olla paljon, ja se minkälaisia asuntoja ylipäätänsä myydyiksi tulee on tässä oma lukunsa sekin), ja tietty tähän kuuluu vielä se että asuntokauppa ei vielä kovin merkittävästi piristy.
- 3-8
veret seisauttava -70% rommi (ok-ladot) on tapahtunut jo monessa osassa maata. joissain paikoissa jopa käytännössä -100%.
kasvukeskuksiin ennustan maltillista -15%-20% rommia. perusteena lisääntyvä työttömyys, varsinkin nuorten työttömyys, joka katkaisee tehokkaasti (on jo katkaissut) perinteisen asunnonvaihtoketjun.
ja kun päälle laitetaan monien suurennuslasin alla pitämän orava-asuntorahastopyramidin tuleva romahtaminen, siitä viimeistään leviää sellainen negatiiviruiske asuntomarkkinoille että oksat pois. - jepro.runstet
Hesan panokopit 4 prossaa. Syrjäseutujen vanhat ok-talot 28 prossaa.
- saahansitäkuvitella
Valitettavasti ei ok-talojen hinnat nouse tänä vuonna vaan pikemminkin laskee. Koskee ainakin yli 500,000 euron taloja jollainen itsellänikin on. Mutta en sure kun tässä ja nyt asutaan seuraavat 15 vuotta ainakin.....
- lukihäiriöinen
Eli veikkaatte pääosiltaan edelleen nousuja joka puolelle suomea.
Valtavalta tämä kuulostaa kun suomi on hännänhuippu koko eurotaloudessa ,voidaan kyllä olettaa 2016 samankaltaista menoa kuin 2015:kin mutta miten tuo 2017 sehän on jo kohta alle vuosi ja voi olla ettmme kestä uutta finanssi kriisiä,se on pojat edessä taas.
Muut hyppäs Lukin kanssa samalle näkemykselle kuten tämä herra.....en siis olekkaan yksin.
Soros synkkänä: ”Edessä romahdus”
Miljardöörisijoittaja George Soros kehottaa sijoittajia suureen varovaisuuteen. Tilanne tuo mieleen vuoden 2008 romahduksen, Soros sanoo.
Globaaleilla markkinoilla on edessä kriisi, ja sijoittajien on syytä olla nyt hyvin varovaisia, talousfoorumissa Sri Lankassa torstaina puhunut Soros sanoi Bloombergin mukaan.
Kiinalla on vaikeuksia löytää talouteensa uutta kasvumallia, ja juanin arvon heikentäminen siirtää ongelmat maailman muillekin markkinoille, George Soros totesi.
Kiinan kommunistinen puolue pyrkii vapauttamaan maan pääomamarkkinoita ja edistää juanin vapaata vaihdettavuutta lähivuosina.
“Kiinalla on suuria sopeutumisongelmia. Kun katson maailman finanssimarkkinoita, tilanteen haasteellisuus tuo mieleen vuoden 2008 kriisin”, Soros sanoi.
Samaan aikaan kehittyneiden markkinoiden pyrkimys palata nousevien korkojen aikakauteen tuo lisähaasteita taloudelle.
Uusi vuosi on alkanut osakemarkkinoilla suuren epävarmuuden merkeissä. Kiinassa osakemarkkinat on suljettu jo kahtena päivänä osakkeiden kovan halpenemisen vuoksi.
Suursijoittaja George Soros tuli tunnetuksi 1990-luvulla, jolloin hän kävi spekulatiivista valuuttakauppaa useiden pienempien maiden valuutoilla. Hänen ja monen muun suursijoittajan toimien takia Britannia joutui jättämään Euroopan valuuttakurssijärjestelmän ja devalvoimaan valuuttansa vuonna 1992. Vuoden 2008 tammikuussa Soros ennusti hyvin tarkasti finanssikriisin vaiheet ja ennakoi suuren investointipankin kaatuvan. Ennusteet toteutuivat syksyllä Lehman Brothersin kaaduttua.
http://m.kauppalehti.fi/uutiset/soros-synkkana-edessa-romahdus/MCc8WC5W
-Mikäli romahdus tapahtuu on pahin kautta aikain,kaikki elvytykset kun on tehty ,varaa ei ole finansi kriisiin.Tämä kriisi vie pohjalle rikkaatkin.Ei voi suojautua enään.
Rikkaasta tulee köyhä.Rommaa kunnolla ja kapitalistisiat pitää siitä huolen. Säkin menetät pienen pesämunas ja alat itkee menetettyjen rahojen perään. Parempi olis laittaa vaan kaikki meneen.
Ei nouse hinnat. Hinnat rommaa 15 prossaa tänä vuonna. Kreikka jättää velkansa maksamatta ja koko Eu-alue hajoaa. Kiinassa työttömät tekee kapinan.
Hinnat ovat tilastojen mukaan pysyneet vakaina. Rommia ei ole, eikä tule.
- 3-6
"Hinnat ovat tilastojen mukaan pysyneet vakaina. Rommia ei ole, eikä tule."
pistä ok-latosi myyntiin siellä ei missään ja totea veret pysäyttävä -70% rommi kuumien aikojen hintoihin verrattuna :D - itkien.rommia.litkien
3-6 kirjoitti:
"Hinnat ovat tilastojen mukaan pysyneet vakaina. Rommia ei ole, eikä tule."
pistä ok-latosi myyntiin siellä ei missään ja totea veret pysäyttävä -70% rommi kuumien aikojen hintoihin verrattuna :DKemijärvi on kyllä rommikuningas:
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1421991224903
"Edes timpurin ei kannattaisi nyt tehdä itselleen kotia.
Kemijärveltä voi ostaa kerrostalokolmion 20 000 eurolla. Mutta nekään eivät oikein mene kaupaksi.
Ei ole ostajia. Kemijärvellä ei oikeastaan ole normaalisti toimivia asuntomarkkinoita"
"Ei asunnolla ole kaupallista arvoa, jos ei joku sitä osta. Suurella osalla Suomen asunnoista on vain käyttöarvo"
Järkyttävää luettavaa, mutta täyttä faktaa. Kemijärven kohdalla lienet kysynnästä oikeassa. Tosin, ei ne asunnot siellä varmaan koskaan ole paljoa maksaneet. Eipä niitä siellä paljoa olekaan. Ei työtä, ei ihmisiä, ei kauppoja. Sitä se on.
- whoknowswinss
itkien.rommia.litkien kirjoitti:
Kemijärvi on kyllä rommikuningas:
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1421991224903
"Edes timpurin ei kannattaisi nyt tehdä itselleen kotia.
Kemijärveltä voi ostaa kerrostalokolmion 20 000 eurolla. Mutta nekään eivät oikein mene kaupaksi.
Ei ole ostajia. Kemijärvellä ei oikeastaan ole normaalisti toimivia asuntomarkkinoita"
"Ei asunnolla ole kaupallista arvoa, jos ei joku sitä osta. Suurella osalla Suomen asunnoista on vain käyttöarvo"
Järkyttävää luettavaa, mutta täyttä faktaa.Kemijarven kasvatti aikoinaan maa- ja metsatalouden tyovoimatarpeen akuutti vaheneminen, sellunkeiton aloittaminen ja aluepolitiikan avulla kaupunkiin saatu muukin teollisuus.
Aika muuttuu ja sama kohtalo on tietysti edessa elinkelvottoman maan muillakin kaupungeilla. On ihmisten harhaanjohtamista puhua kasvukeskuksista Suomessa, koska yhdenkaan seutukunnan tai toimialan tuotanto ei ole kasvussa Suomessa. Tuohon lisattyna Venajankaupan loppuminen sinetoi Suomen kohtalon.
Mita Lappi ja Kemijarvi ovat Suomessa tanaan, sita Helsinki ja Suomi ovat Euroopassa huomenna.
Harmi vain etta suomalaiset heraavat myohassa. Parhaat siirtolaisten tyopaikat Euroopassa on jo jaettu muiden eurooppalaisten kriisimaiden kansalaisten kesken. Kannattaa lahtea koittamaan silti heti, varsinkin jos viela saatte asuntonne Suomesta myytya. 60-70 % teista ei saa myytya, mutta yrittaa toki kannattaa. Aikanaan lahto tulee eteen todella monille teista ja talo jaa sinne hankeen seisomaan. Aivan kuten Kemijarvella on tapahtunut. Noilla hinnoilla se lienee yhdentekevää. Kyse kun on kahden- kolmen kuukauden bruttopalkasta. Jos siis lähteä haluaa.
- FAKTAA
Tällä ,työn perässä juoksemis tahdilla , asuntojen hinnat tulee tippumaan. Mitä järkee on ostaa kämppä ,kun kohta on työn perässä muutettava toiseen kaupunkiin , Jos ei jää yhteiskunnan elätiksi. Vuokrat nousee jonkun verran, ,samalla sosiaali menot kasvaa, vuokratuen muodossa.
- ei_paskempaa
Täällä pk-seudulla tilanne on eri. Työpaikan vaihtaminen ei tarkoita juuri koskaan, että täytyisi vaihtaa asuntoa, sillä mihinkään ei tarvitse muuttaa. Työmatka vain vaihtuu.. Sitä joko lähtee aamulla eri suuntaan. lähemmäs tai kauemmas. Tai sitten sitä lähtee ihan samaan suuntaan. Uskon, että tällaisen "epävarmuustekijän" puuttuminen on haluttaveuuden rinnalla yksi pk-seudun hintoihinin vaikuttavista voimista.
- veikkausta
Jos tilanne jatkuu noin yleensä mailman ja euroopan tilanteessa samalla tavalla kuin nyt näyttä, siis ei uusia Kreikka ongelmia yms. niin pudotusta tulee.
Kyse on siitä, miten päästään tästä velkarahalla luodusta tilanteessta ulos, ilman suurta katastofia. Veikkaan -10%- elämä.on.kallis
Hanki elämä apina.
- beethooven
Helsingin ydinkeskustassa varovaisen arvion mukaan hintojen nousu jäänee vuonna 2016 noin hieman alle 10 prosentin luokkaan. Ainakin kaikkein halutuimilla alueilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4179191Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893800- 212268
- 871403
- 1161198
- 271155
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661132Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791128- 751110
- 551063