Mitä vit***

Raja Venäjältä vuotaa kuin seula!
35139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ulkoministeri 》Soini!
Puolustusministeri》 Niinistö! 《Perussuomalaiasia!
Orpo on kuin hauki kuivalla maalla samoin S.Niinistö!

Äänestä
  • Luettelo rikoksista tuomituista kansanedustajista – Wikipedia

    poliitikkolista

    Äänestä

Sitä tullaan, vaikka mistä maista, kun Syyriassa on sota! Suunnitelmissa valloittaa Eurooppa. Turvapaikanhakiolla oli myös Suomessa tarkoitus uudenvuodeniltana raiskailla naisia ja ryöstellä, mutta 6suunnitteliaa saatiin kiinni päivää ennen. Helsinkiin oli matkustanut muista kaupunkien vokeista porukkaa suunnitelmaa toteuttamaan. Junahan kulkee kempastakin?

Äänestä
  • 1000 matua oli kokoontunut

    kesällä uusi 30000 matua
    ja suomi pelastuu

    Äänestä

  • muslaiksisksi kirjoitti:

    1000 matua oli kokoontunut

    kesällä uusi 30000 matua
    ja suomi pelastuu

    arvioiden mukaan tänä vuonna on tulossa jopa yli 100 000 maahantunkeutujaa lisää pelkästään Suomeen, joten kusessa ollaan näiden apinoiden kanssa.

    Äänestä

  • Ministeri Müller Saksasta arvioi eilen, että vasta 10 % on tullut. Eli 300 000 tulossa vielä Suomeen tämän mukaan.

    Äänestä

Jeh! Soppela sai 30 uutta penskaa kouluun!

Äänestä
  • Kesä tulee!
    Niin Kemijärveläiset saa toiset 500....

    Äänestä

Ajankysymys milloin nämä "rikkaudet" sunni-ja shiiamuslimit alkavat keskenään rähisemään Kempassa. Eurooppa sotii jo.

Äänestä

Jopa vassarit alkaa hermostumaan holtittomaan maahantuloon.

Äänestä

ABC:llä vasut nyökyttelee, jotain rajaa maahantuloon.

Äänestä

Mitä mölyättä, maailman sivu on Kelloselästä valunu teiänki tilipussia keventäviä ihtiään lohiportisa kauppaavia irinoita. Saa sieltä tulla muitakin ja muuhunkin päämäärään kuin isomahasten ukkojen peräkontissa persettään myymään

Äänestä
  • Vittu sinä et ole koskaan saanut ostettua irinaa ja marinaa lohiportista,sillä minä olisisin ostanu ekana ja se on sitte varma,et älä puhu paskaa,et saa rahallakaan.
    Minä san rahalla ja ilman rahaa.Älä vedä lohiporttia tähän matu soppaan .Taidat olla suvakki dypak!

    Äänestä

Äijä meni Venäjällä käymähän, möi nahkatakin, että sai nussia.. kotiin palattuaan vaimo kysyi: Missä nahkatakki? Isäntä: Sehän nussittiin jo ensinmäisenä iltana! Vaimo: on ne rosvoja.

Äänestä

Ei ne saatana saaneet Sallan rajaa kiini!!!!!! Sisäministeri ulkoministeri puolustusministerit ovat perseestä.

Äänestä

Sallaan vanhojen venäläisten autojen HAUTAUSMAA!
Miten tuollaisia romuja päästetään suomenpuolelle?
Puomi kiinni!

Äänestä
  • Salla alkaa tuntua kaupungilta, kun autoja alkaa olla jo enemmän, kuin poroja.

    Äänestä

Sopimukset on sopimuksia, niitten mukaan on mentävä. Jos mitä lakia muutetaan, niin siinä menee kosolti aikaa oikeusvaltiossa. Ensin pitää ehdottaa eduskunnassa lakimuutosta ja se sitten tutkitaan ja äänestetään. Jos äänestyksessä menee läpi, niin seuraava osoite on lakivaliokunta, jossa tutkitaan onko perustuslain ja muitten lakien puitteissa toteutettava muutos. Jos on niin sitten se asia etenee lakimuutokseksi i, joka taas vie aikansa. Vuosi tai pari siinä tahtoo aina mennä, että saadaan uusi laki voimaan.
Niin se uusi avioliittolakikin, se äänestettiin viime eduskunnan toimesta, ja pitäisi tulla voimaan vuonna 2017.
Eli ei noita rajoja tukita ihan tuosta vaan, vaikka mikä satraappi sanoisi, niin aikansa siinä aina menee.

Äänestä

Vituttaa, ettei Raja hoida asiaansa euroopan unionissa. 1920 - 1930 luvuilla rajamiehet otettiin pohjanmaalta, ettei vuotoja rajanylityksessä Lapissa tapahdu. Pitäisikö rajamiehet nykyisinkin ottaa sieltä? 1970 luvulla lappilaiset eivät päässeet rajaan töihin...

Äänestä
  • Suomi on toivotut, että Venäjä ei päästäisi Suomeen viisuittomia matkustajija"?!
    Suomi voi torpata rajallaan viisuttomat matkustajat?!
    Norja hoiti homman kotia, hetkessä! Sielä ei vatvottu joskus tehtyjä sopimuksia, vaan toimittiin heti

    Äänestä

  • Suomi voi pysäyttää viisumittomat pyrkijät, paitsi siinä tapauksessa, että anovat turvapaikkaa. Turvapaikan hakijoilta ei voi viisumia vaatia, näin sanoo se sopimus jonka mukaan mennään. Suomi on allekirjoittanut kyseisen turvapaikkasopimuksen, niin kuin melkein kaikki muutkin maat. Kaikki nuo itsensä aidanneet EU-maat, Unkaria myöten noudattavat kyseistä sopimusta, he ottavat jokaisen joka rajalla anoo turvapaikkaa heiltä. Kovin moni ei kyllä sitä tee, koska ei Unkariin kukaan halua.
    Vaikka nuo tulijat ei Suomesta turvapaikkaa tule saamaan, niin pakko on heidän asia tutkia, koska turvapaikkaa kysyvät.

    Äänestä

  • hyväksikäyttäjät kirjoitti:

    Suomi voi pysäyttää viisumittomat pyrkijät, paitsi siinä tapauksessa, että anovat turvapaikkaa. Turvapaikan hakijoilta ei voi viisumia vaatia, näin sanoo se sopimus jonka mukaan mennään. Suomi on allekirjoittanut kyseisen turvapaikkasopimuksen, niin kuin melkein kaikki muutkin maat. Kaikki nuo itsensä aidanneet EU-maat, Unkaria myöten noudattavat kyseistä sopimusta, he ottavat jokaisen joka rajalla anoo turvapaikkaa heiltä. Kovin moni ei kyllä sitä tee, koska ei Unkariin kukaan halua.
    Vaikka nuo tulijat ei Suomesta turvapaikkaa tule saamaan, niin pakko on heidän asia tutkia, koska turvapaikkaa kysyvät.

    Ei voi!
    Suomen on pakko otettava kaikki vastaan:
    Jotka on anomassa turvapaikkaa Suomesta.

    Muuten me rikotaan sopimusta, jonka Halonen allekirjoitti oman presidentti kautensa aikana.

    Äänestä

Sisäministeri puhutteluun. Lappilaiset kansanedustan aivan perseestä.

Äänestä

Orpo-Urpo sanoi aamulla,että poliisi huolehtii suomalaisten turvallisuudesta.Missä poliisit,venäjältä tulee LAITTOMASTI pakolaisia ilman papereita ja sisäministeri pyörittelee silmiään!Sallan tauti!
Onko Orpo kuullut kiinalaista sananlaskua:tyhmäkin viisaasta käy,niin kauan,kun hiljaa on!

Äänestä
  • Turvapaikan hakijat ei tarvitse viisumia, tai muita papereita.

    Äänestä

  • asianlaita kirjoitti:

    Turvapaikan hakijat ei tarvitse viisumia, tai muita papereita.

    Venäjä on turvallinen maa!

    Äänestä

  • Mitä se venäjän turvallisuus tähän kuuluu ? Venäjän raja vuotaa etelästä, kun arabeja pääsee matkaamaan Venäjän halki pohjoisrajalle.

    Äänestä

raja kiinni ei yhtään enään ,tarpeeksi on jo noita hunsvottia täällä,rikollisuus kohta kukoistaa ja virkavalta ei jouda kohta muuta tekemään kuin pakolaisten väleä hoitamaan.

Äänestä

Rajat kiinni ja tarkkaampujat sinne. Venäjältä on uutisten mukaan tulossa jopa 7000 ählämiä. Olis jo aika ruvata palauttamaan ja ottamaan tuet pois niiltä ettei houkuttele lisää elättejä rähinöimään ja ahdistelemaan. Rikollisilta ja ahdistelioilta kädet ja munat pois ja kotimaahan menemään vaikka kontaamalla kunhan painuvat takaisin sinne mistä tulivat.

Äänestä

älyllisesti tulee löysää ehdotusta, mielipiteiksi kai noita voi sanoa. Tuolta pohjalta ei keskustelua synny, tuskin tarkoituskaan, kunhan päästetään järjetöntä älämölöä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Aukusti2 kirjoitti:

Raja Venäjältä vuotaa kuin seula!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu