Elämäni on yhtä helvettiä. Mieheni ilmoitti marraskuun lopulla haluavansa muuttaa tapaamansa ihanan naisen luo. Olivat tapailleet noin kaksi kuukautta. Aluksi en edes ymmärtänyt, mitä hän sanoi, pyysi vaan että ei vielä kerrota lapsille. Muutaman päivän ajan yritin saada keskustelua aikaiseksi ja vastausta miksi hän teki näin minulle ja lapsille. Ei osannut vastata, piti vain 22 vuoden avioliittoa ja minua tylsänä, uusi rakkaus oli ihanaa. Lopulta, kun hän ei enää tullut yöksi kotiin, päätin ettei minun tarvitse oman mielenterveyteni kustannuksella sietää moista ja kehoitin häntä muuttamaan pois sen ihanan naisensa luo. Vanhimmat lapset saivat tässä vaiheessa tietää asiasta, mutta vasta pakatessaan vaatteitaan hän vihdoin kertoi nuorimmalle tyttärellemme muuttavansa, mutta ei syytä.Senkin jouduin kertomaan mieheni puolesta,eikä se mielestäni ollut oikein, sillä versio oli minun, ei isän. Elän kuin horroksessa, en osaa nukkua enkä syödä, laihdun 4 kiloa viikon aikana ja koko ajan kalvaa kauhea ikävä miestäni kohtaan. Olen aivan hajalla. Onneksi on lapset, joiden vuoksi on pakko jaksaa. Välillä luulen päässeeni pahimman yli, mutta sitten taas vaivun epätoivoon. Tälläkin hetkellä istun ja itken , sillä en todellakaan olisi halunut kaiken päättyvän näin. Olen pyytänyt miestäni moneen kertaan harkitsemaan kotiinpaluuta, mutta hän ei halua. Eniten ehkä harmittaa lasten puolesta, sillä hän ei ole osoittanut erikoisempaa kiinnostusta edes heitä kohtaan vaikka luulin että lapset ovat hänelle kaikki kaikessa. Lapset eivät kyllä itsekkään ole ottaneet yhteyttä isäänsä. Miten jaksan eteenpäin? Tästä tuli nyt tällainen ruikutusjuttu, mutta piti päästä vähän purkamaan pahaa mieltä.
Miten selviän eteenpäin?
nimetön
253603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hei vaan ja jaksamista sinulle!
Itsellä on myös pettämiskokemuksia, kun aviomies tapaili viime keväänä työkaveriaan..Vaikkei meillä olekaan lapsia, tunteet olivat aivan sekaisin..
Tällöin hain apua paikallisesta kriisikeskuksesta, jonne pääsi nopeasti puhumaan asioistani. Meillä tilanne ei ainakaan vielä ole päätynyt eroon, vaan kävimme sitten siellä kriisikeskuksessa myös yhdessä ja jatkamme nyt käyntejä seurakunnan parisuhdeterapeutilla.
En tiedä auttavatko nämä käynnit pelastamaan suhdetta, mutta tekee hyvää puhua ammattilaisten kanssa joilla on kokemusta. Ja muista ettet todellakaan ole yksin, puhu myös ystävillesi ja läheisillesi, sinulla ei ole mitään hävettävää!!
Yritetään jaksaa eteenpäin ja toivotaan että uusi vuosi tuo uusia voimia vaikka sitten eläisikin yksin..
Pidä pääsi kylmänä äläkä missään nimessä ala mollata lastesi isää ainakaan lasten kuullen. Kun uuden suhteen alkuhuuma haihtuu, niin siinä vaiheessa kannattaa olla hyvät suhteet exään, jos hänet aikoo saada jossain vaiheessa takaisin.
Sovi tapaamisoikeudesta lastesi ja exän välillä. Tue miestäsi tapaamisiin ja ole uuden naisen suhteen edes joten kuten neutraali, koska se vaikeuttaa taas miehesi päätöstä muuttaa pois kotoa ja helpottaa tulevaisuutta.
Kaikki paperit kuntoon, eli jos miehesi ei ole aloitteellinen avioeropapereiden tekoon, niin tee aloite itse. Hyvä juristi kannattaa, mutta tälle ohjeet, että molemmille kohtuullinne sopimus tavoitteena.
miksi pitäisin odottaa... ja odottaa
minä en ole selvinnyt pettämisestä viidessä vuodessa, mutta antaapa pettäjien porskuttaa...
Pettäminen ei koskaan (pl eräät sairaudet) ole yhden osapuolen syy. Mieti sitä, minkä takia tuohon on ajauduttu. Jatkon kannalta katkeruus ei auta mitään.
Olen kyllä miettinyt pääni puhki, mikä on saattanut aiheuttaa miehelleni tarpeen hankkia toisen naisen. Ehkä olen pitänyt miestäni itsestäänselvyytenä, sillä lapset ja koti on minulle kaikki kaikessa. JOS mieheni olisi edes puhunut huonosta suhteestamme ja pahasta olostaan, olisin ehkä herännyt ajoissa, mutta näistä sain tietää vasta kun hän oli jo muuttanut pois kotoa.
Mies ja nainen ovat täysin eri planeetoilta. Tuo itsesäänselvyys on asia, jota olen joutunut pohtiman itsekkin.polin sun toisin.
Toisaalta mies on aika yksinkertainen: ruokaa ja riittävästi seksiä pitää useimmat miehet tyytyväisinä. Sitä paitsi useimmat miehet osaavat nykyään kokata. Kenties ripaus kiinostusta miehen arvostamiin asioihin. Katselin syksyllä työpaikkaromanssia. Muistui omat sähellykset mieleen, mutta muutama hyvä huomiokin. Ko nainen (kaunis ja fiksu) olisi varmasti saanut tuon miehen jos 1) olisi lopettanut tupakoinnin ja 2) olisi ollut edes kohtuullisesti kiinostunut miehen harrastuksesta (liikunta).
En kirjoita tähän kappaletta siitä, miten miehen tulee vastaavasti ottaa huomioon naisen tunteet, koska nainen elää enemmän tunteiden ja mies käytännön kautta. En kirjoita, koska en osaa - ja minua on sanottu mieheksi jolla on keskivertoa parempi tunneäly.
....sillä maailma on miekkosia täynnä Sepposeni!!!!!!
....miehet ajattelevat hyvin usein ns. munillaan. Ovat myös mykkiä. Ei minunkaan exäni pystynyt kertomaan edes lapsilleen muuttavansa pois. Minähän senkin tein ja kerroin myös syyn, sillä totuus on aina paras. Osasi sentään itse hommata itselleen uuden asunnon. Sukulaisille ei kuulemma saa kertoa mitään siitä kuinka pitkään uusi suhde on kestänyt. Sovittiinkin hänen kanssaan että pidän suuni kiinni tästä koko älyttömyysestä ja hän maksaa sitten ns. "paremmat" elatusmaksut. Paperit on jo kirjoitettu.
Terveisin: Kiristäjä.
..lähes kuin omasta elämästäni,..sillä erotuksella että olen mies. Kyllä siinä ajatukset olivat sekaisin, ja hirveä huoli miten tästä eteenpäin selviää. Mutta siitä se aukesi aivan uusi elämä. Sinulle toivon jaksamista jatkossa, vaikka kuinka kurjalta tuntuisi nyt.
Miten voikin olla ; Mulle kävi ihan just samalla tavalla lokakuussa. Sanasta sanaan sama stoori (no ehkä muutama yksityiskohta poikkeaa) - paitsi että mulla tempun teki vaimo...
Muakin ihmetyttää jättäjän suhtautuminen lapsiinsa.
Onkohan kyse jostain itsesuojelumekanismista; Ei voi näyttää mitään tunteita mihinkään mikä viittaa 'entiseen'? Tai hormoonihäiriöstä?
Kyllä tästä selviää. Mullakin menee mielialat edelleen melkoista vuoristorataa, mutta hyvinä päivinä uskon ihan mukavaan tulevaisuuteen. Elämällä on vielä jotain mulle. Ja Sulle! Usko pois.
Voimia!
ps. Maailman tehokkain dieetti :)
Mäkin nään pitkästä aikaa varpaani ;)
Samaa täälläkin. Mies löysi uuden rakkauden ja ei asu nyt tämän luona , vielä, mutta on vain ajan kysymys milloin muuttaa. On ihan kuin olisi saksilla katkaissut avioliiton ja hops toisen kans kimppaan. Kyllä tunnen välillä itseni arvottomaksi, miten mut voi vaihtaa hetkessä toiseen, vieraaseen ihmiseen, meillä sentään 13 v yhteiseloa, 9v avioliittoa, mut eihän se hänelle tainnut merkitä silloinkaan mitään. Ottaa päähän itse rämpiä tätä suota yksin, mikä ihmeen tarkoitus tälläkin on... mielialat tosiaan vaihtelee, ja nyt tämä Aasian katastrofikin surettaa, jää vain kysymys miksi. Elämä on sellaista, ohuen langan varassa, koskaan ei tiedä mikä päivä on viimeinen. Halataan vielä kun ehditään, niitä jotka ovat lähellämme nyt. Lähetetään tervehdys niille jotka ovat kauempana mutta joita ajattelemme lämmöllä, kuten sinullekin joka tätä luet. Toivon sinulle kaikkea hyvää, muista kun on oikein pohjalla, sen alemmas ei pääse, ainoa tie on auki ylöspäin ja sinne on mentävä, pienin askelin, mutta sinnehän me mennään!
Voimia Uuteen Vuoteen,
Joanna
...ja jos et vielä osaa... niin lähde tanssikursseille. Me naiset sitten haemme naistentunnilla .....elämä jatkuu ....mieliala nousee, ensin hetkeksi...sitten isommaksi hetkeksi jne......
......sinä olet jo pitkällä uudessä......
T: Kohtalotoveri
että voi olla samantyyliset ja sisältöiset kertomukset. Meillä kylläkin vaimo lähtevänä osapuolena ja,ainakin tietääkseni . ulkopuolista ei liittynyt prosessiin. Mikä ihme se on ,mikä saa ihmisen tekemään näin radikaalit ratkaisut ja jättämään rakastamansa lapset keskelle omia kriisivaiheitaan,on murrosikää ,yliopp.kirj. ja opiskelupaineita. Monta ihanaa lasta , ja lähdettävä on. eikä mitään perustetta pystytä sanomaan, ainoastaan jotain ympäripyöreää vailla mitään perustetta. Mikä on keski-iän kriisin vaikutus? Kertokaa jos teillä vastaavia kokemuksia. Entä masennus ja mielialavaihtelut mitkä liittyvät eri elämänvaiheisiin ? Kaikkihan me käymme omat kriisimme läpi, joillain se menee ohi jonkun aikaa huokailemalla kun taas toisilla saattaa viedä monta vuotta ennenkuin tuntuu siltä että elämänkumppania pystyy katselemaan, saati hänen kanssaan keskustelemaan yleensäottaen mistään. Kaikki eivät kestä sitä vaihetta elämässään ja tekevät silloin hyvinkin lopullisia ratkaisuja,joiden vaikutusta kukaan ei pysty ennakoimaan.Mikä on mieli silloin kun kriisi alkaa helpottamaan, muistuvatko silloin mieleen myös ne positiiviset asiat joita on yhdessä vietettyjen vuosien ja vuosikymmenten aikana koettu .
..... sinullekin, naisetkin taitavat joskus ajatella "munillaan". Lähde sinäkin jo "ulos" tuulettumaan, niinkuin kehoitin jo tässä yhdelle mullekkin miehelle.
T: Nais kotalotoveri
mutta vastuullisena vanhempana ei tulisi mieleenikään lähteä vielä "ulos", koska lapset ovat minulla ja viihtyvätkin täällä kotona...onneksi. Olen edelleen jättänyt "takaoven" auki vaikka ero on jo selvä, mutta kuitenkin! Rakastan sitä naista edelleen, vaikka täma viimeisin lähtö oli jo toinen vuoden sisällä... eli olenko siis jotenkin "hullu" kun en jaksa enkä halua uskoa että tämä voi olla totta 25 vuoden yhdessäolon jälkeen.Raketit paukkuvat ulkona ja onneksi lapset nauttivat tällä hetkellä... minä en.
Saattaa kuitenkin olla että vaimollasi on toinen. Miehelläni oli toinen yli vuoden ennenkuin hän sen minulle kertoi. Kertoi vasta sitten kun tämä toinen rumasti sanottuna sanoi lopettavansa naimisen, jos nies ei jättäisi perhettään. Tässävaiheessa mies sanoi lähtevänsä, mutta oli vielä kahden vaiheilla jonkin aikaa, kunnes valitsi sen uudemman ns. perseen. Tältä minusta tuntuu ja tälläistä tekstiä nyt päästelen miehelleni. Aikaisemmin en ole näin katkera ollut. Kielenkäyttöni häntä kohtaan on muuttunut niin, että olen siitä itsekkin jo huolissani........
Minulle mies kertoi jo useampi kuukausi sitten tuon saman asian. Ensin tuli minulle suuri rakkaudentunne häneen, sitten vihaa hänen uutta naistansa kohtaan, samoin kateutta, raivoa ja taas rakkautta miestäni kohtaan, hirveää seksintarvetta ja ties mitä...mies kun ei moneen kuukauteen osannut kuitenkaan päättää kumman valitsee. No hän valitsi jokin aika sitten sen uuden ja nyt ratkaisun tultua, alkaa minuakin jo helpottaa. Olen laihtunut 7 kiloa ja nukkunt viimeisen puolen vuoden aikana n. 5-6 h/ yö, joitan öitä olen valvonut läpeensä. Nyt olen tajunnut hankkia rauhoittavia lääkkeitä (varalle) en ole kyllä tarvinnut ja ottanut myös unilääkkeitä tarpeen mukaan. Niistä pääsee sitten aikanaan kyllä eroon. Suosittelen sinullekkin. Paha olo on päivittäin vieläkin jonkin aikaa, mutta selvästikkin parempaan suuntaan ollaan menossa. Käytännön järjestelyt, elatusmaksut, omaisuuden jako ym... on vielä edessä. Raskasta tulee olemaan vieläkin. Olen kuitenkin jo käynyt "ulkona" ja jopa nauttinut siitä, olenhan laihtunut "missin" mittoihin ja näytän mielestäni kuitenkin hyvältä ja sen ovat miehetkin huomanneet.
Joten siitä vaan vaatekauppaan ja vaikkapa lavalle tanssimaan....... elämä jatkuu PAREMPANA!!!! Ja tämä on TOTTA!!!!
Olen juuri eronnut myös. Mieheni ilmoitti myös, eräänä päivänä, ettei halua jatkaa. Tällä hetkellä tulee noin 2 kuukautta asumuseroa, mutta joka päivä mietin miksi? En vain saa ajatuksiani irti hänestä. Ja parasta asiassa on että hän ilmoitti seurustelevansa jo, ja vielä meidän ystävän kanssa. En vain jaksa ymmärtää, ettei hän ajattele ollenkaan minun tunteitani. Tuntuu ihan siltä, että mieheni on muuttunut täysin eri ihmiseksi.
Sinulle sen verran, että olen itseni ohjelmoinut elämään päivä kerrallaan ja se alkaa vähitellen toteutua. Tee sinä samoin.... ainakin yritä. Se on rankkaa, mutta jonain päivänä se on sen väärttiä.
Teille kaikille suuri kiitos rohkaisun ja kannustuksen sanoista. Tällä hetkellä elämäni on päin hel..... mutta toivottavasti tämä uusi vuosi tuo edes jotain positiivista minun ja lasteni elämään. Olen kyllä yrittänyt saada miestäni tapaamaan lapsiaan, mutta aina löytyy jokin selitys ettei voi heitä nähdä. Taitaa miehellä omatunto kolkuttaa tai sitten hänellä on vaan niin kova meno päällä uuden rakkaansa kanssa ettei ehdi edes näitä ihania lapsia tapaamaan. Järkyttävää kuitenkin on, että kohtalontovereita löytyy näin paljon. Mihinkä tämä maailma on menossa, kun aina ajatellaan vain omaa parasta ja muitten tunteista viis veisataan?
sano. mikä pirkule meitä ihmisiä vaivaa, ajatellaan tälläisissa isoissa asioissakin vain todella itsekkäästi. Voimmeko todella muuttua näin ja voimmeko itse muutokselle mitään. jos elämme elämässämme tiettyä vaihetta. Tuntuu todella pahalta kun elämän tärkeimmät perusasiat eivät tunnu merkitsevän mitään.
Minusta on vähän hurjaa sanoa, että syitä on molemmissa, jos toinen lähtee pettämään. Joskus voi ollakin, ei todellakaan aina!
Se, joka lähtee, on itsellinen ihminen. Jos hän koki jotain olevan vialla, olisi osannut kertoa sen kumppanilleen, jos halusi!
Kaksi siinä on, tämä joka lähtee ja se, jonka kanssa menee, se on heidän kahden kauppa, eikä tarvitse muita syyllistää!!
Vaikka olisi kysymys jostain vaiheesta, jota käy läpi, voisi siitä kai keskustella kumppaninsa kanssa? Jollei sitten ole jo päättänyt haluta lähteä? Rakkaushan on nimenomaan tahtoasia, ei tunne. Tunne seuraa tahtomista. Sitähän sitä vihkikaavassakin luvataan, tahtoa rakastaa, kun aikasi haluat jotain, alat myös tuntea niin.
Myös nämä pettäjät toimivat samoin, he vain aikansa hellivät haluaan lähteä toisen tunteen mukaan, ja kun tunne vahvistuu, mitä enemmän sitä ajattelee, niin sitten mennään.
Monesti kuulee sanottavan, että minkäs sille voi, jos rakastuu. Ei kai sille rakastumiselle ehkä voi, mutta sille kyllä, mitä sille tuntemukselle tekee, ruokkiiko sitä, vai tappaako sen nälkään.
Ei siis teidänkään puolisonne ole rakkauden perässä menneet, vaan rakastumisen, raaemmin sanottuna kiiman, himon. Se on väkevä tunne, se saa unohtamaan kaiken aiemmin tärkeän, tuntuu ihanalta, auvoisalta, niinkauan kuin kestää.
Onhan upeaa olla huomion täydellinen keskipiste, haluttu, ihailtu, hehkua täydessä loistossaan.
(ja lapsekasta, ajattelematonta, vastuutonta)
Monet ihastuvat tuohon olotilaan niin, että hakevat sitä toistuvasti. Siitä tulee huume, silloin eivät edes lapset merkitse mitään.
Sen loputtua on tyhjä olo, hävettää, ei tunne itseään, oma käytös tuntuu täysin vieraalta.Häpeää, ei tahdo osata katsoa silmiin omia ihmisiään.
Moni jää palaamatta rakkaidensa luo, koska ei kestä nähdä itseään heidän silmin.
sydän rikkinäisenä luin näitä teidän kokemuksianne. Itse elän samaa vaiheta, mieheni lähtee, ei mitään syytä, ei vain halua enää elää mun kanssani.
Jotenkin helpompi olisi kai ymmärtää, jos olisi joku toinen.
Arvostan rehellisyyttään, ymmärrän, että ei voi olla, jos rakkaus on loppu.
Se on käsittämätöntä, miten pitkään hän sanoo miettineensä asioita, mitään puhumatta.
Meillä on 30v takana yhteiselämää. Siihen aikaan on mahtunut kummallekin yksi jos toinen kriisi, rakastumisia toisiin, kaikista on selvitty puhumalla, riitelemälläkin osin.
Nyt ei ole kuulemma mitään mieltä keskustella, asia on selväksi mietitty, eikä muutu.
Tunnen surua, ikävää, rakkautta, suuttumusta...jonain päivänä helpompaa, sitten taas ei. Myöskään ei minun mieheni ole puhunut lapsillemme, vaikka he ovat jo aikuisia.
Aiheuttaa joillakin miehillä sitä, että näytellään täysin välinpitämätöntä.
Sen jälkeen, kun mies saa itsensä kasaan, ja haluais lapsiin ottaa yhteyttä, uusi kumppani ei välttämättä halua näin tapahtuvan.
Kysymys saattaa olla "ethän sinä aiemminkaan ole niihin ollut yhteydessä" tai jotain muuta...
Ja mies ei sitten ota yhteyttä.
Sulkee tunteensa.
En yritä neuvoa, että miestä pitäisi yrittää ymmärtää, mutta tällaista käytösmallia olen työssäni huomannut.
Joten naisen pitäisi viestittää, ettei tässä mitään.
Elämä on mukavaa... ym soopaa, vaikka tekis mieli vetääkuonoon, niin mies saattaisi ottaakin yhteyttä.
tärkeintä on kuitenkin aina lapset!
Sinulle nimetön.
Tämä ei todellakaan ole mikään henkilökohtainen kannnanotto.
Halusin vain valoittaa miehen mieltä.
Yritä kestää ja jaksaa.
Kyllä huominen näyttää aina paremmalta.
Toivottavasti isä kohta ottaisi lapsiin yhteyttä.
Lapsille se on tärkeää.
Älä missään nimessä syyllisty, vaikka jotku ihmiset väittävätkin, että suhteessa täytyy olla jotain vikaa, ennenkuin vieraisiin mennään. Mielestäni asia on niin, että jokaiseen suhteeseen tulee arki ja jokaisessa suhteessa on ylä- ja alamäkiä. Toisten tapa käsitellä ongelmia on hakeutua toiseen suhteeseen. Ja sehän se auttaakin... Se, että vieraisiin mennään ei todellakaan ole puolison syy tai seuraus huonosta parisuhteesta. Joskus kyseessä voi olla vain jännityksen hakemisesta ja ihminenhän on luotu niin, että kun seksiä harrastetaan tarpeeksi usein saman partnerin kanssa, tulevat myös tunteet peliin (asiaa on tutkittu). Ja siinä vaiheessa oletaan hakea vikoja puolisosta ja parisuhteesta kun haetaan oikeutusta omille teoille.
Itselläni erosta aikaa nyt reilu vuosi ja vaikka vaikeaa on ollut, niin olen kasvanut ihmisenä metrejä. Olen saanut tilalle niin paljon hyviä ihmissuhteita, etten kaipaa enää entiseen. Ei muuta kuin nokka pystyyn, olet fiksu ja arvokas nainen. Ja vuoden kuluttua saatat olla tapahtuneesta jopa onnellinen.
Minä laiduin 16 kiloa, kun mieheni lähti paremman seksin perään. Onneksi sentään on pitänyt hyvin yhteyttä lapsiin. Minä en taida ikinä päästä erosta yli, nyt on kulunut jo viisi vuotta ja tuntuu, että elämäni on ollut alamäkeä sen jälkeen. Olen kyllä yrittänyt kaikenlaista, eroryhmää, uusia harrastuksia ym. ym. Onneksi on lapset, heidän vuokseen pitää jaksaa ! Rakastan heitä, ketään miestä tuskin enää koskaan.