Tiedoksi Kemin Kylli vapaaehtoisille

mnjhloiiutcvbjkooiu

Kuuntelin radio Pookin haastattelun tästä "hyvä mieli" kampanjasta. En ole pitkään eläneenä turhempaa kuullut. Jos todella haluatte tehdä jotain konkreettista josta tulee hyvä mieli avun saajalle, auttakaa niitä yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole ketään auttamassa. Menkää palvelutaloihin auttamaan vanhuksia kylvyssä, että pääsevät pesulle muulloin kuin kerran viikossa, eikä aina silloinkaan. Myös ulkoiluttaminen ilahduttaisi monia, jotka eivät enää itse pysty siihen. Käykää katsomassa sairaalassa yksinäisiä sairaita. Olen itse nuorempana hoitanut lapsiperheissä ilmaiseksi lapsia, auttanut yksinäisiä vanhuksia. Ja voin sanoa, että se tuotti niin minulle, kuin avun saaneille mielihyvää konkreettisella tasolla. Avuntarvitsijoita on vielä nykyisinkin paljon, auttaa voi jos haluaa. Pelkät lappuset tuskin ketään ilahduttaa, ei ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Valitettavasti nykyisin unohdetaan ne oman maan avuntarvitsijat, jotka ovat aikoinaan tähän maahan veronsa maksaneet, ja ansaitsevat arvokkaan elämän vanhuuden tullessa.

48

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tamaarrus

      Poloiset miehet tulevat maista, joissa on sota. He tarvitsevat hymyjä ja sydämiä. Toivottavasti eivät vain yksittäin kuljevat miehet pelästy, kun lauma Kyllejä ympäröi yksinäisen miehen ja vie matkassaan suojelukseen.

    • mäkimonttu

      Ketjun aloittaneelle.Hieno kirjoitus justiin näin pitäisi menetellä. Kunnia niille joille se kuuluu. Miltä kuulostaa jos viime kapinan aikana nuoret suomalaiset miehet olisivat häipyny maasta pallit tanassa?Kuka täällä nyt isännöisi.Kysyn vaan

      • Kyllimummo

        Hyvä kirjoitus ja ajankohtainen.
        Vanhustenhoito vaan ei ole mediaseksikästä.


      • Mediaseksikkyys

        on siitä kiinni kuka siitä kertoo, ja suurimmalla paatoksella osaa olla aktivisti jossain haluamassaan tapahtumassa.
        Jos tavis siitä kertoo, se ei ole mitään, mutta jos jo aiemmin tunnettu mediapersoona siitä kertoo, se on just siinä, mediseksikkyyden ajan hermolla olemista.


    • nmjhuyfvbhjkiuytrrm

      Ikävä kyllä moni nuori armeijan käynyt, on sanonut, ettei enää tämän laittoman maahanmuuton jälkeen, ole mitään mieltä puolustaa tätä maata. Tuskin nämä sotilaskarkurit tänne jäävät, lähtevät taas muualle turvapaikkaa hakemaan.
      Olin itse aikoinaan ylpeä pojistani kun kävivät pidennetyn armeija jakson. Nyt en enää tiedä, onko meillä maata mitä puolustaa, sen on vallanneet jotkut muut.

    • Tylleröi

      No huumoria ihmiset..

      Toki ei köytöstapoihin ja omaan juttunsa ryhmäytymistä tarvita.

    • Ajatolla

      tylleröille
      Ei oikeen mennyt perille mitä yritit kertoa.

      • Tylleröi

        Että tarviiko hyvän mielen jakamisseen ryhmää? Tai jos olet jotain mieltä, koet jonkun asian olevan sun juttu. Tarviiko siihen taustajoukon ja ryhmäytymisen? Ei minusta...

        Tuli pari kirotusvirettä, syytämme autocorrectia :)


    • KyllinSiskot

      Tämä on yksi suuri vitsi koko Kemin Kyllit. jakavat sydänlappusia ympäri kaupunkia vailla minkäänlaista järjen hiventä. ÄO ei näillä tyypeillä taida olla kovin korkealla tasolla.

      • Tylleröi

        Eikö se ole kiva kun joku on kiva?


    • nmjkiuuytfgvbnkkijjuhytt

      Kemissä yksityinen Terveystalo, jonka kanssa solmittu sopimus hoitaa maahanmuuttajia. Lasku Kelalle suoraan. Voiko parempaa palvelua saada? Monella paikkakuntalaisella ei ole vara käydä täällä, vaan joutuu jonottamaan kunnalliseen arvauskeskukseen.

      • MietitäänVähän

        Niin, mutta turvapaikanhakija saa vain aivan välttämättömimmän hoidon ja luonnollisesti kaikki hakijat käyvät perustasoisessa tarkastuksessa, että ei tulisi tänne kulkutauteja.

        Ja kylleillä on hyvä ajatus. Haluavat tehdä kaikkien päivän paremmaksi, mitä vikaa siinä on? Ja tuossa porukassa kyllä on niitä, jotka myös tekevät vapaaehtoistyötä vanhustenkin hyväksi. Hyvä vasta veto sille uudinin luuseri porukalle, joka haluaa vain vastakkainasettelua ja vieläpä avoimesti uhkaavat kantasuomalaisia (heitä joita suvakeiksi kutsuvat). Odinit ei tee yhteiskunnalle mitään hyvää, ovat olleet kuluja vain. Turha pelätä, että oodinit tekisi jotain vapaaehtoistyötä esimerkiksi vanhusten hyväksi.


      • Turmeloinen

        "Ja ja ja kylleillä on hyvä ajatus. Haluavat tehdä kaikkien päivän paremmaksi, mitä vikaa siinä on?"
        Kyllejä ei kiinnosta pätkääkään Kemin vanhukset ja sairaat. Haluavat vain hyysätä nuoria ulkomaisia miehiä, kun se on seksikästä. Ehkä he kostuvat tai kastuvat siitä itsekin.


    • hininin

      Totta, joka sana hyvin sanottu.

    • jeeejeee7
      • Kemiläine

        Melko vajakki pitää olla, että uskoo magneettimedian juttuja. Tuollaiset lehdet on suunnattu niille, joilla ei ole älyllistä kapasiteettia edes sen vertaa, että osaisi itse ottaa asioista selvää, saati vielä ymmärtäisi sitä.


      • Skdlkdkdldk
        Kemiläine kirjoitti:

        Melko vajakki pitää olla, että uskoo magneettimedian juttuja. Tuollaiset lehdet on suunnattu niille, joilla ei ole älyllistä kapasiteettia edes sen vertaa, että osaisi itse ottaa asioista selvää, saati vielä ymmärtäisi sitä.

        Eli Odinin Retardit on hyvä kohderyhmä.


    • Erkois.lol

      Voi harmi kun en ole perjantaina Kemissä. Olisn kyllä mennyt katsomaan tätä kylli-tätien tempausta. Käykää joku katsomassa ja raportoikaa tänne , niin saa taa nauraa.

      • siinäs-luet

      • Rättipäille_koloa

        You are precious (Sinä olet tärkeä) aivan kuten kehaluavat. Kannattaa googlata, liittyy hyvinkin pitkäti raamatun sanomaan toi lause,
        Mitähän muslimit tykkää?
        Nämä ei ole muslimeja. https://www.youtube.com/watch?v=ts8jMpqTAUk


      • KaaIeppi

      • Voi elämän kevät!


      • Nirsnarks

    • maukuja

      no tämä on ekoren touhua

    • Jeppiski

      Tässäkö se paljon hehkutettu kyllien partiointi sitten oli? Ehkä kymmenkunta kylliä kävi siis antamassa medialle haastattelut kulttuurikeskuksessa ja kävelykadulla ja painuvat sitten koteihinsa. Kuulemma aika kiusallisia tilanteita muutenkin aiheuttaneet useammalle tyypille, kun ovat menneet lisäilemään heitä facebook ryhmiin ilman lupaa.

    • nbhgyukjhhgfrtresv

      Tietooni ei kyllä ole vielä tullut Kyllien vapaa ehtoisesta toiminnasta palvelutaloissa kuin muissakaan yksityisissä talouksissa, jossa avuntarve olisi paikallaan. Pelkät sydänlappuset tuskin tuovat kenenkään mieleen iloa, jos oikeaa apua tarvitaan.

    • voikiesus

      Saman näköisiä keski-ikäisiä kukkahattutätejä, kuin muissakin spr.n hommissa. Ei mitään uutta. Villasukkaa, pullaa ja kyllikkejä turvapaikanhakijoille.

      Ei suomalainen vanhus ole niin eksoottinen. Suomalaisen vanhuksia auttamalla et pääse lehteen ja median lemmiksiksi. Tällaisella touhulla pääsee.
      Sitä paitsi onhan musta muna eksoottisempi, kuin vanhuksen paskavaippa.

    • njhuytfvbjkoliiuyttr

      Valitettavasti vanhukset eivät itse enää jaksa pitää puoliaan tässä "hyvinvointi" yhteiskunnassa, jossa kaikki apu ja rahoitus keskitetään maahanmuuttajiin, jotka ovat sentään nuoria terveitä miehiä, suurimmaksi osaksi. Sen takia juuri tarvitaan aktiivisia ihmisiä jotka pitävät myös vanhuksien asioita esillä, heitä unohtamatta. He jotka ovat tämän rakentaneet ovat ansainneet hyvän ja inhimillisen vanhuuden.

    • faaraota

      Ryhmässä on vissii 200 Kylliä. Onko joku tutkinut löytyykö jäseniltä rikoksia historiasta? Kuitenkin katupartioinnista kyse niin olisi kaiken etu tämä selvittää.

      • KiinniJäi

        Ryhmän vetäjällä (Katja H) on. Ajeli autolla parikuukautta sitten lapsikatras kyydissään Ruotsiin. Takaisin tullessa tulli pysäytti eikä naikkosella ollu mitään henkkareita saatika ajokorttia mukanaan. Poliisit paikalle ja sakot tuli.
        Väitti vieläpä ettei tiennyt että sellaisia edes tarvitaan.


    • Lisäkädettarpeen

      Hyvä ehdotus niin Kyllit kuin Oodinin soltut auttamaan vanhuksia ja muita avuntarvitsijoita vanhainkoteihin ja muihin vastaaviin paikkoihin. Ketjuin aloittaja voi alkaa näyttää esimerkkiä ja mennä myös auttamaan ja kerro sitten kokemuksistasi täällä ole hyvä. Esimerkin voimalla parempaan maailmaan vai mitä?

    • nmjhuygftyvbjjiooiu

      Ketjun aloittaja on aikoinaan auttanut, jos luet aloituksen vähän tarkemmin. Ei kannata olla ylimielinen hyvää esitystä kohtaan. Olet itse myös joskus vanha, ja saatat tarvita toisten apua.

    • eeerrrree

      Pikkuisen lapsellista touhua, kuinkahan kauan nämä typykät jaksavat patseerata Kemin kaduilla?Julkisuuden kipeitä naikkosia koko sakki.Höpö,5höpö ja hevonhumppaa koko homma.

    • önoo

      Voihan jyssäys ! Ompa vaan kyllit
      Mutta asiaan aloittajan juttu oli hyvä ja asiallinen. Kyllien ajatus sinänsä aika pyyteetön Jonka tarkoituksena on rohkaista näitä lähinnä muslimimiehiä kontaktiin valtaväeston lähinnä naisten kanssa, musliminaisehan eivät kadulla kuljeksi.
      Viesti joka annetaan ei ole oikea, lähi-idän maissa ei ole soveliasta naisen lähestyä tuntematonta miestä kadulla jos näin tekee tarkoittaa aina alistumista
      eli suomeksi tee minulle mitä tahdot.
      Voi Voi kyllit ! minkä karhun palvelukset teette !
      Odotan kauhulla kesää kun nuoret tytöt kulkevat kaduilla kesähepeneissä.
      Toivotaan, että kyllit jatkaa partiointiaan ja ovat turvana myös kesällä.
      15 vuotta Beirutissa asuneena tunnen muslimi tavat.

    • Höpönlöppänät

      Höppänöitä akkaporukoita ja yhtä höppänöitä ukkoja pasteeraa kaduilla.ohimenevä ilmiöhän tämä on.huvittunutta julkisuutta hakevat.

    • Holokyösti

      Olen täysin samaa mieltä aloittajan kanssa. Yleensäkin katupartionnista on nyt tehty varsinainen ongelma vaikka ongelmat on meillä edessäpäin.

    • nbhjhuyyttcvbnjkooiiuuyt

      Orpo totesi taannoin, "katupartiot työllistävät poliisia." Miten tämä nyt oikein on tulkittavissa, melkein joka päivä lehdessä ilmoitus, poliisioperaatiosta jossakin vastaanottokeskuksessa, tänään viimeksi, jossa maahanmuuttajat tappelevat keskenään. Katupartioita (valvontaa) on ollut ennenkin, joissakin paikoissa, esim. Kemin venesatamassa, ja joissakin muissakin kunnissa omakotialueilla. En ole vielä nähnyt yhtään median kirjoitusta, jossa katupartiota poliisit ovat käyneet rahoittelemassa?

      • kemin.logiikkapartio

        Missä lehdessä? Ai mitä widdua lehdessä vai iltta sanomiza? Hahaha...sähän uskot varmaan joulupukkiinkin.

        Vastaanottokeskukset, no kyllä varmaan säkin rähisisit jos sut lukitaan yöksi lukkojen taakse ja securitas vartioi, ettei uusnatsit mene polttopulloja heittämään seiniin !!!


    • Paavoauttamaan
    • nmnjhuyytrdvbnjuuy

      Ei pidä tuomita katupartioita, jollei aihetta ole. Vasta tehdyn tutkimuksen mukaan katupartiot hyväksytään enimmistön keskuudessa, elleivät syyllisty rikolliseen toimintaan. Kansa kokee turvattomuutta, kun poliisien aika monen partion voimalla menee vastaanottokeskuksissa, jostain kummallisesta syystä.

      • Haluaatietää

        Missä tutkimuksessa? Voisitko laittaa linkin kyseiseen tutkimukseen.


    • yyaa

      Minun mielestäni näiden katupartioiden ilmestyminen aiheutti,ainakin itselle mielikuvan ,että nyt on tavallisilla kansalaisilla hätä ja täytyy pelätä turvapaikanhakijoita ihan tosissaan.Ei tämä kyllä millään lailla edistä sitä ,että voisimme pikkuhiljaa tutustua heihin ja yrittää tulla toimeen heidän kansaan,sillä se on tosia asia ,että he ovat nyt täällä ja moni heistä tänne jääkin. Tämä naistensakki on mielestäni vitsi.Enempää en siitä sanokkaan etten tule loukanneeksi ketään.

    • nmkjkiuuytffvbjkoiiuy

      Uhkaavana koen ainakin itse sen kun kymmenen hengen miesjoukko tulee jalkakäytävällä vastaan, yksikään ei heistä väistä, osa ajaa vielä pyörillä. Yksi heistä ajoi mieheni päälle takaapäin. Olisi mukava jos antaisivat edes vähän tietä. Mutta tuntuu, että muiden on väistettävä. On kohteliasta huomioida myös tiellä liikkuvat muut ihmiset, varsin kun kun kyseessä on vanhemmat ihmiset. Kun ajellaan pyörillä neljä rinnakkain, ei siinä auta kuin itse hyppiä ajoradalle, joka on myös vaarallista.

    • yltäkyllitäti

      Onko niillä miespuolisilla "katupartioilla" vanhuksia mukana?
      Siinähän olisi mainio tilaisuus ulkoiluttaa samalla vanhuksia.

      • Haluaatietää

        Voisivat myös käydä kolaamassa lumet vanhuksien pihoilta ja käyttää heitä turvallisesti kaupassa. Miksi eivät päivystä ravintolojen edessä ja tarjoa turvallista saattoapua neitosille kotiin, tietenkin jos neitokaiset itse tahtovat, väkisin ei saa tuppautua seuraan.


    • ilonalady

      Mamumiehet kyttäävät vain nuoria, alaikäisiä tyttöjä. Kemin "Kyllikkejä" ei pelota, koska ikä ja ulkonäkö suojelee mamumiesten hyökkäyksiltä. Katupartiot suojelee niitä, jotka ovat vaaravyöhykkeessä. SPR:n kutupartiot ja kyllikit auttamaan vanhuksia, hopi hopi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      6030
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2120
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1952
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1113
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      997
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      987
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe