Miehen ulkonäkökeskustelun yhteenvetoa!!

Eli tuossa pitkässä ketjussa miehen ulkonäön tärkeydestä(olen linkittänyt kyseisen loistavan videon kaikki osat tänne aikasemminkin, kannattaa katsoa muutkin kuin tuo yksi, ne muut ovat vielä parempia ja pidempiä) tuli esiin pointti, jonka olen itsekin monta kertaa ottanut tapetille eli naisen tyytyminen mieheen, johon hän ei tunne mitään intohimoa.

Monikin kirjoittaja siellä valitti sitä, että nainen tyytyy vähemmän komeaan mieheen ja harrastaa tämän kanssa seksiä saadakseen lapsia, ilman että tuntee miestä kohtaan mitään intohimoa ja seksuaalista halua. Helkakin taisi myöntää, että tuollaista tapahtuu jatkuvasti. Naiset ovat yhdessä sen perusperttinsä kanssa, mutta ei hän mitään intohimoa sellaista kohtaan tunne, nainen alkaa suhteeseen jotta saisi lapsia ja jotta ei tarvitsisi yksinään olla varsinkaan kun naisen parasta ennen päivä on ohitettu ja nainen tajuaa ettei mitään mahdollisuuksia ole äärimmäisen komean miehen sitouttamiseen eikä edes välttämättä seksiin.

Mutta jos mies on oikeasti äärimmäisen komea, kuten tuossa videollakin esiintyvät esimerkit komeista miehistä, niin silloin kyse ei ole tyytymisestä ja silloin nainen harrastaa seksiä sen miehen kanssa koska tuntee sitä intohimoa ja seksuaalista halua!! Eli minkä takia peruspertin kannattaa lähteä suhteeseen, jossa häneen on paremman puutteessa tyydytty, kun nainen ei sitä oikeasti komeaa ja himoitsemaansa miestä saa? Haluatko todellakin olla mies johon tyydytään kun ei parempaakaan saada?

Minkälainen mies on niin pillunkipeä ja selkärangaton, että tuollaiseen suhteeseen lähtee?

Kyseisessä keskusteluketjussa tuli myös helvetin hyvä ohje, jolla mies voi selvittää onko nainen hänestä oikeasti kiinnostunut.

Eli jos mies on 30 ja yksikään nainen ei ole aikaisemmin kiinnostunut ja nyt joku nainen osoittaa kiinnostusta, ei ole merkki siitä että mies on muuttunut kiinnostavaksi vaan naisen tarkoitusperät ovat muuttuneet ja siksi hän on"kiinnostunut"kyseisestä miehestä.

Mitään halua ja intohimoa ei siis edelleenkään tuo mies naisissa herätä, mutta on turvallinen peruspertti naiselle, joka haluaa elättäjän ja/tai lapsia
27163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

> Minkälainen mies on niin pillunkipeä

Hetero.

Äänestä

Onneksi en halua lapsia, niin voi välttyä noilta huonoitsetuntoisilta peruspenteiltä. Mies, joka ajattelee itseään "vain" tälläisenä ja tälläisenä, sekä vertailee itseään jatkuvasti negatiivisesti komeampiin miehiin, ei kiinnosta. Eikä tällöin kyse ole sen miehen ulkonäöstä vaan asenteesta.

Äänestä
  • Kyllä kyse on sulle ulkonäöstä kuin asenteesta. Komeakin mies voisi haukkua itseään kuinkapaljon tahansa mutta kun hän on uljas näyttelyesine ei se silloin sinua haittaa. Olen itse saanut niin paljon pataan naisilta elämäni aikana että en näe enkä tule koskaan näkemään itseäni edes taviksena vaan susirumana. En halua liikkua paljoa ihmisten ilmoilla koska häpeän itseäni ja ulkonäköäni mutta siitä huolimatta sain naisen kanssani suhteeseen syksyllä. Olen kyllä tälle naiselle sanonut koska hän on kaunis että tyydyt minuun aivan varmasti vain paremman puutteessa kun hän saisi kenet tahansa. Hän on sanonut että saat helvetin jäärä uskoa sen että olen hänelle se komein, tärkein ja rakkain ja rinnalta en mihinkään lähde. Näkyy edelleen kanssani roikkuvan joten kai se on uskottava että hän rakastaa minua eikä vaan "asennoidu" kuten rumamaija teksisi. Nyt alan uskomaan että kauniskin joka rakastaa huonosta itsetunnostani huolimatta voi tehdä sen vilpittömästi. Sinulle rumamaija ei näemmä rakkaus merkkaa vaan joku vitun asenne. Eli näyt olevan ainoastaan joko ulkonäkö, materia jne keskeinen et ihminen joka tuntee.

    Äänestä

  • EhkäEnNiinRumaKuitenkaan kirjoitti:

    Kyllä kyse on sulle ulkonäöstä kuin asenteesta. Komeakin mies voisi haukkua itseään kuinkapaljon tahansa mutta kun hän on uljas näyttelyesine ei se silloin sinua haittaa. Olen itse saanut niin paljon pataan naisilta elämäni aikana että en näe enkä tule koskaan näkemään itseäni edes taviksena vaan susirumana. En halua liikkua paljoa ihmisten ilmoilla koska häpeän itseäni ja ulkonäköäni mutta siitä huolimatta sain naisen kanssani suhteeseen syksyllä. Olen kyllä tälle naiselle sanonut koska hän on kaunis että tyydyt minuun aivan varmasti vain paremman puutteessa kun hän saisi kenet tahansa. Hän on sanonut että saat helvetin jäärä uskoa sen että olen hänelle se komein, tärkein ja rakkain ja rinnalta en mihinkään lähde. Näkyy edelleen kanssani roikkuvan joten kai se on uskottava että hän rakastaa minua eikä vaan "asennoidu" kuten rumamaija teksisi. Nyt alan uskomaan että kauniskin joka rakastaa huonosta itsetunnostani huolimatta voi tehdä sen vilpittömästi. Sinulle rumamaija ei näemmä rakkaus merkkaa vaan joku vitun asenne. Eli näyt olevan ainoastaan joko ulkonäkö, materia jne keskeinen et ihminen joka tuntee.

    "Sinulle rumamaija ei näemmä rakkaus merkkaa vaan joku vitun asenne."

    Ainoa kriteerini miehelle on kylläkin rakkaus: se että se voi rakastaa mua ja mä sitä. Mutta mielestäni siltikään huonolla asenteella/itsetunnolla ei pitkään seurustella. Kaksi terveitsetuntoista ihmistä voi parhaiten rakentaa keskenään kantavan ja hyvällä pohjalla olevan suhteen.

    Äänestä

  • rumamaija kirjoitti:

    Ei vaan et kestä sitä, että kumppanilla on menneisyys. Itsetuntoa ei menetetä omasta syystä. Se on aina toisten aiheuttamaa, kuten edelläkin on osoitettu. Narsisti ajattelee ainoastaan, että työnnämpä lisää puukkoa haavaan, koska hänellä on huono itsetunto. Tuo ajattelumalli kertoo sinusta sen, että et elä henkisesti suhdetta mahdolliseen kumppaniin. Kuten on nähty parempi itsetunto korjaa huonoa itsetuntoa osoittamalla huono itsetuntoiselle välittävänsä. Näinollen pikkuhiljaa noustaan neutraalille tasolle, kun nähdään että välitetään. Et voi puhua rakkaudesta, koska et siedä ihmisille menneisyyttä. Mua ei haittaa onko kumppani kuinka huono itsetuntoinen tahansa. Huonoa itsetuntoa voi pönkittää helpostikin paremmaksi, kun osoittaa välittävänsä. Sinä et sitä halua, vaan haluat että sinua palvellaan. Näet itsesi korkeammalla jalustalla kuin muut ihmiset. Et välitä muista, vaan itsestäsi. Siksi sinkkuus lienee sinulle se oikea vaihtoehto.

    Äänestä

  • Sanoo "koulukiusaamisen uhri", joka hypergamisesti ja pinnallisesti arvottaa kiusaajiaan näiden ulkonäönn mukaan.

    Lisäksi, ulisee siitä että on itse haukuttu rumaksi, mutta joka haukkuu muita rumaksi.

    Samoin tuo itsetuntofetissi. Nimimerkkisi onkin oikea hyvän itsetunnon julistus.

    Vaan tämä kaikki on 100% todiste hypergamiasta.

    Äänestä

  • MaijalleTiedoksi kirjoitti:

    Ei vaan et kestä sitä, että kumppanilla on menneisyys. Itsetuntoa ei menetetä omasta syystä. Se on aina toisten aiheuttamaa, kuten edelläkin on osoitettu. Narsisti ajattelee ainoastaan, että työnnämpä lisää puukkoa haavaan, koska hänellä on huono itsetunto. Tuo ajattelumalli kertoo sinusta sen, että et elä henkisesti suhdetta mahdolliseen kumppaniin. Kuten on nähty parempi itsetunto korjaa huonoa itsetuntoa osoittamalla huono itsetuntoiselle välittävänsä. Näinollen pikkuhiljaa noustaan neutraalille tasolle, kun nähdään että välitetään. Et voi puhua rakkaudesta, koska et siedä ihmisille menneisyyttä. Mua ei haittaa onko kumppani kuinka huono itsetuntoinen tahansa. Huonoa itsetuntoa voi pönkittää helpostikin paremmaksi, kun osoittaa välittävänsä. Sinä et sitä halua, vaan haluat että sinua palvellaan. Näet itsesi korkeammalla jalustalla kuin muut ihmiset. Et välitä muista, vaan itsestäsi. Siksi sinkkuus lienee sinulle se oikea vaihtoehto.

    Kyseinen nimimerkki on kokolailla 100% tapaus histrionista persoonallisuushäiriötä.

    Äänestä

  • Ex------------PUA kirjoitti:

    Sanoo "koulukiusaamisen uhri", joka hypergamisesti ja pinnallisesti arvottaa kiusaajiaan näiden ulkonäönn mukaan.

    Lisäksi, ulisee siitä että on itse haukuttu rumaksi, mutta joka haukkuu muita rumaksi.

    Samoin tuo itsetuntofetissi. Nimimerkkisi onkin oikea hyvän itsetunnon julistus.

    Vaan tämä kaikki on 100% todiste hypergamiasta.

    En arvota kiusaajiani ihmisinä sen mukaan miltä he näyttävät, vaan sen mukaan miten he ovat käyttäytyneet. Osalla heistäkin vaan sattuu itselläänkin olemaan vielä lisäksi vähemmän edullinen ulkonäkö, mikä pistää ymmärtämään kiusaamista vielä vähemmän.

    En hauku ketään rumaksi päin naamaa. Korkeintaan joko julkisuuden henkilöstä sanon että joku ei ole tyyppiäni, tai jos ei ole julkkis, niin täysin anonyymisti saatan todeta ettei sekään ihminen itsekään ollut mikään komea tapaus.

    Itsetunnolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa tunteeko itsensä rumaksi vai kauniiksi. Voi olla ihan sinut rumuutensa kanssa eikä se haittaa tippaakaan jos on hyvä itsetunto. Hyvä itsetunto on sitä, että tiedän että kelpaan silti vielä jollekulle vaikken olekaan kasvoiltani mikään prinsessa.

    Kuten expua sanoi nimimerkkisi kertoo huonosta itsetunnostasi mutta samaan hengenvetoon haukut muita joilla on huono itsetunto ja ylimielisyyttäsi pyrit alentamaan näitä enemmän kun tiedät miltä se tuntuu. Kiusaat kiusattuja koska olet kokenut sitä samaa ja luulet pääsesväsi näin kiusatun yläpuolelle vaikka et sinne korokkeelle pääsisikään. Jos omaisisit väittämäsi hyvän itsetunnon olisi nimimerkkisi ihan joku muu. Alentavinta suustasi oli muiden huonosti kohdeltujen mollaaminen.

    Äänestä

  • rumamaija kirjoitti:

    En arvota kiusaajiani ihmisinä sen mukaan miltä he näyttävät, vaan sen mukaan miten he ovat käyttäytyneet. Osalla heistäkin vaan sattuu itselläänkin olemaan vielä lisäksi vähemmän edullinen ulkonäkö, mikä pistää ymmärtämään kiusaamista vielä vähemmän.

    En hauku ketään rumaksi päin naamaa. Korkeintaan joko julkisuuden henkilöstä sanon että joku ei ole tyyppiäni, tai jos ei ole julkkis, niin täysin anonyymisti saatan todeta ettei sekään ihminen itsekään ollut mikään komea tapaus.

    Itsetunnolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa tunteeko itsensä rumaksi vai kauniiksi. Voi olla ihan sinut rumuutensa kanssa eikä se haittaa tippaakaan jos on hyvä itsetunto. Hyvä itsetunto on sitä, että tiedän että kelpaan silti vielä jollekulle vaikken olekaan kasvoiltani mikään prinsessa.

    Sillä, sanotko sen ääneen vai et, ei ole mitään merkitystä sille rumana pitämällesi ihmiselle. Riittää että ajattelet niin.

    Äänestä

Ei se mieheltä ole pois jos nainen on suhteessa miehen kanssa jossa nainen ei tunne vetoa mieheen. Paitsi jos nainen pihtaa niin mies ei saa seksiä säännöllisesti mutta sittenhän miehen on erottava suhteesta.

Äänestä
  • Miksi nainen olisi suhteessa miehen kanssa johon ei tunne vetoa? Kyllä se seksi on tärkeetä monille naisillekin ja seksittömyys on myös naiselle ottaa hatkat.

    Äänestä

  • On monikin nainen suhteessa miesten kanssa jota ei rakasta. Vaikka rahan takia se on pakko olla kun erota ei voi. Monet kituu vuosia vaikka ei ole seksiä tai mitään läheisyyttä kun eivät uskalla tai osaa erota.

    Äänestä

  • Nainen_28v kirjoitti:

    Miksi nainen olisi suhteessa miehen kanssa johon ei tunne vetoa? Kyllä se seksi on tärkeetä monille naisillekin ja seksittömyys on myös naiselle ottaa hatkat.

    Koska seksi tekee fyysisesti hyvää. Jos seksiä voi harrastaa dildon kanssa, niin miksei miehenkin, johon tuntee yhtä paljon vetoa kuin dildoon. Jos se mies on taidoiltaan edes kohtuullinen, ja omaa muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia, niin siitä on iloa ja hyötyä parisuhteessa. Ei kukaan sitäkään ajattele, että "onpas tämä seksikäs vasara!".

    Siinä olet kyllä oikeassa että seksittömyys - tai vaan huonokin seksi - on monelle naiselle syy ottaa hatkat.

    Äänestä

  • Toivotontapaus kirjoitti:

    Vertaat kumppania dildoon?? :p

    Äänestä

  • Nainen_28v kirjoitti:

    Vertaat kumppania dildoon?? :p

    Molemmat käy akuuttien himojen tyydyttämiseen. Joten miksi en vertaisi, koska pidän mahdollisena sitäkin, että nainen voi suhtautua seksiin samalla innolla kuin joku saunomiseen: ihan OK että sitä on, mutta ei erityisen tärkeää missä sitä saunoo.

    Monet naiset voivat olla suhteessa sellaisen miehen kanssa mihin ei tunne vetoa ihan kylmistä järkisyistä: haluaa lapsen/lapsia ja heille turvallisen kasvuympäristön. Tällaisia naisia ihan oikeasti on, sen verran noita kertomuksia miehiltä kuulee, kuinka naiselta on mennyt kiinnostus seksiin joko lähes tai ihan kokonaan kun lapsiluku on täynnä. Ei se oikein puhu sen puolesta että se mies olisi naisesta kovinkaan kiinnostava.

    Saattaa toki pitää paikkansa.

    Eihän seksin rooli esim. Parisuhteessa ole kaikille niin suuri. Itselle ei ollut silloin, kun lapsi oli pieni, vaikka muuten tärkeää onkin. (Tietysti seksin mentaliteetti muuttuu riippuen siitä harrastaako seksiä nimenomaan lisääntymis- vai nautintomielessä. Lisääntymisen kannalta aikamoista suorittamista, ei tunnetta mukana.)

    Lähtökohtaisesti en kyllä ymmärrä miksi lähtisi suhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole kipinää sängyssä. Eri asia, jos se kipinä sammuu ajan myötä. Yleensä oma haluttomuus seksihommiin johtuu kyllä muusta kuin siitä ettei haluaisi vaan seksiä. Riidat, väsymys yms. vaikuttaa välittömästi, vaikka väittäisin naiseksi olevani keskivertoa halukkaampi.

    Äänestä

Tuon asian vuoksi minun onkin vaikea ottaa vakavasti ihmisiä joilla ollut paljon parisuhteita, kun sehän kertoo ainoastaan sen, että on otettu aina se ensimmäinen joka ollut saatavilla, eli vedetty alta lipan... Jos kerran minun on äärimmäisen vaikeaa löytää sielunkumppania ja aitoa tunnetta, niin täytyy sen olla sitä muillekkin. Se vain, että muut pariutuu heti kohta kun on erottu. Mistä se kertoo?
Se kertoo jostain sellaisesta mikä on säälittävää.

Äänestä

Mutta se komea unelmien mies ei ole läheskään aina se hyvä kumppani vaikka naiset luulee ulkonäön perusteella. Naiset ei halua tutustua miehiin vaan päättävät että komea mies on paras kumppani naiselle.

Äänestä
  • Niin, on tullut ihan täytännössä nähtyä että miehille ei merkitse naisen ulkonäkö. Riittää että löytyy pillu. Kyseiset naiset näyttivät sioilta ja leveyttä oli yhtä paljon kuin pituutta mutta vientiä oli. Niin ja sitten niillä oli vielä mt-ongelmia.
    Naisilla on sukupuolielimen takia varaa vaatia vain "parasta".

    Äänestä

  • old_profile_92496 kirjoitti:

    Niin, on tullut ihan täytännössä nähtyä että miehille ei merkitse naisen ulkonäkö. Riittää että löytyy pillu. Kyseiset naiset näyttivät sioilta ja leveyttä oli yhtä paljon kuin pituutta mutta vientiä oli. Niin ja sitten niillä oli vielä mt-ongelmia.
    Naisilla on sukupuolielimen takia varaa vaatia vain "parasta".

    Ketkä kyseiset naiset?

    Äänestä

  • rumamaija kirjoitti:

    Ketkä kyseiset naiset?

    Olin mt-toimiston järjestämässä kuntouttavassa toiminnassa mukana. Siellä ne oli.

    Äänestä

  • Minä tarkoitinkin komeaa miestä, jolta löytyy myös ne hyvät henkiset piirteet ja joka on hyvä kumppani.

    Äänestä

Kyllä minä kelpuuttaisin naisen joka ei ole ulkonäöltään ihannenainen. Minulle se luonne onkin tärkeempi juttu ja siitä ulkonäöstä kyllä alkaa tykkäämään kun tutustuu ja jos naisen kanssa tulee hyvin juttuun. Naiset vaan päättää heti että jos mies ei ole komea niin ei siitä voi tykätä silloin.

Äänestä
  • Mikset sä kirjoita enemmän tällaisia juttuja niiden ainaisten "naiset haluaa vaan jännämiehiä, ei niille kunnon miehet kelpaa" -juttuja?

    Äänestä

Lettu leviää hyvännäköisille miehille.

Äänestä
  • Case in point: et voi olla mikään kokematon hcätmi vaan surkia teeskentelijä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Naisasialooseri1 kirjoitti:

Eli tuossa pitkässä ketjussa miehen ulkonäön tärkeydestä(olen linkittänyt kyseisen loistavan videon kaikki osat tänne aikasemminkin, kannattaa katsoa muutkin kuin tuo yksi, ne muut ovat vielä parempia ja pidempiä) tuli esiin pointti, jonka olen itsekin monta kertaa ottanut tapetille eli naisen tyytyminen mieheen, johon hän ei tunne mitään intohimoa.

Monikin kirjoittaja siellä valitti sitä, että nainen tyytyy vähemmän komeaan mieheen ja harrastaa tämän kanssa seksiä saadakseen lapsia, ilman että tuntee miestä kohtaan mitään intohimoa ja seksuaalista halua. Helkakin taisi myöntää, että tuollaista tapahtuu jatkuvasti. Naiset ovat yhdessä sen perusperttinsä kanssa, mutta ei hän mitään intohimoa sellaista kohtaan tunne, nainen alkaa suhteeseen jotta saisi lapsia ja jotta ei tarvitsisi yksinään olla varsinkaan kun naisen parasta ennen päivä on ohitettu ja nainen tajuaa ettei mitään mahdollisuuksia ole äärimmäisen komean miehen sitouttamiseen eikä edes välttämättä seksiin.

Mutta jos mies on oikeasti äärimmäisen komea, kuten tuossa videollakin esiintyvät esimerkit komeista miehistä, niin silloin kyse ei ole tyytymisestä ja silloin nainen harrastaa seksiä sen miehen kanssa koska tuntee sitä intohimoa ja seksuaalista halua!! Eli minkä takia peruspertin kannattaa lähteä suhteeseen, jossa häneen on paremman puutteessa tyydytty, kun nainen ei sitä oikeasti komeaa ja himoitsemaansa miestä saa? Haluatko todellakin olla mies johon tyydytään kun ei parempaakaan saada?

Minkälainen mies on niin pillunkipeä ja selkärangaton, että tuollaiseen suhteeseen lähtee?

Kyseisessä keskusteluketjussa tuli myös helvetin hyvä ohje, jolla mies voi selvittää onko nainen hänestä oikeasti kiinnostunut.

Eli jos mies on 30 ja yksikään nainen ei ole aikaisemmin kiinnostunut ja nyt joku nainen osoittaa kiinnostusta, ei ole merkki siitä että mies on muuttunut kiinnostavaksi vaan naisen tarkoitusperät ovat muuttuneet ja siksi hän on"kiinnostunut"kyseisestä miehestä.

Mitään halua ja intohimoa ei siis edelleenkään tuo mies naisissa herätä, mutta on turvallinen peruspertti naiselle, joka haluaa elättäjän ja/tai lapsia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu