Suomalaiset ovat sikamaisia juntteja!

Muuttaja1

IS: Suomalaisnaiset ostavat seksiä alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta
Perjantai 15.1.2016 klo 01.19
Helsingin Diakonissalaitoksen työntekijän mukaan seksistä on tarjottu 20 euroa, kertoo Ilta-Sanomat.

Seksiä on yritetty ostaa Helsingin rautatieasemalla joulun aikaan.
Seksiä on yritetty ostaa Helsingin rautatieasemalla joulun aikaan. (ILPO LUKUS)
Suomalaisnaiset ovat yrittäneet ostaa seksiä alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta 20 euron hintaan, kertoo Ilta-Sanomat.

Svenska Ylen mukaan yhdestä tapauksesta on tehty lastensuojeluilmoitus.

Helsingin Diakonissalaitoksen työntekijän Taina Cederströmin mukaan naiset ovat yrittäneet ostaa seksiä alaikäisiltä pojilta joulun aikaan Helsingin rautatieasemalla.

- Tehtiin sellainen johtopäätös, että siellä on varmaan ollut pikkujouluporukkaa liikenteessä. Rahalla on ostettu, Cederström sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Hänen tietoonsa on tullut kaksi varmaa tapausta, mutta vastaavia tapauksia on ollut useampia.

Ihmettelivät poikien varallisuutta
Tapaukset paljastuivat, kun Helsingin Diakonissalaitoksen työntekijät ihmettelivät, miten pojilla on varaa ostaa tupakkaa. Alaikäiset turvapaikanhakijat eivät saa kotouttamisrahaa, vaan ainoastaan pienen summan joka kuukausi.

Cedeströmin mukaan ilmiö, seksin ostaminen alaikäiseltä, muistuttaa ihmiskauppaa. Hänen mukaansa ilmiö on uusi. Rautatieasemalla on kyllä pyörinyt nuoria aiemminkin, mutta ei niinkään 30-40-vuotiaita suomalaisnaisia.

- Nättejä poikiahan he ovat. Joku ylemmyydentunnehan siinä on. En ole koskaan kuullut, että suoraan tullaan kysymään, jos suomalaiset pojat seisoskelevat jossakin, hän sanoo.

Vaikea opastaa, jos todellisuus on tämä
Cedeströmin mukaan alaikäisille turvapaikanhakijoille on vaikea opettaa sitä, miten Suomessa pitäisi kohdella naisia, jos todellisuus on se, että naiset itse yrittävät ostaa seksiä alaikäisiltä.

Hän pelkääkin, että nuoret pojat rupeavat viettämään yhä enemmän aikaa rautatieasemalla ja ajautuvat lopulta huonoon seuraan. Pahimmassa tapauksessa pojat joutuvat mukaan porukoihin, joissa käytetään huumeita palkanmaksuun.

2

151

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haram

      Tässä ihan muutama kyseenalaistus koska uutisoinnissa on ristiriitaisuutta.
      Yrittäneet ostaa. Sanamuotohan viittaa siihen ettei kauppoja ole syntynyt.
      Henkilökunta on ihmetellyt kun alaikäisillä pojilla on ollut varaa ostaa tupakkaa.
      Tässähän on ristiriita. Mistä ne rahat ovat tulleet jos kauppoja ei olesyntynyt.
      Minua kiinnostaa myös se, että millä kielellä kauppoja on hierottu?
      Nämä pakolaisethan puhuvat yleensä vain arabiaa, farssia, paistua ja daria.
      Missä kaupan loppuunvieminen on tapahtunut? Ihan siinä asemallako? Rautatieasema ja halli ovat valvontakamera valvonnassa eli lienee melko helppoa selvittää jutun todenperäisyys.
      En ole yllättynyt siitä että diakonissa uutisoiasiasta heti SPR:n vapaaehtoisen ja turvapaikan seksisuhteesta.
      Äijäthän on ostaneet teinitytöiltä seksiä Kampissa jo iät ja ajat. Onko se vähemmän kuvottavaa kuin naisten seksinostoyritykset?
      Raiskatut alaikäiset ja aikuisetkin naiset eivät ole voineet käydä kauppaa asiasta ja sitäkin hyssytellään.
      Pakolaisasioissa ei ole kysymys junttiudesta, vaan yksinkertaisesti siitä, että tällä kukkahattupolitiikalla teemme itsestämme naurunalaisia sätkynukkeja ja pian kumartelette kohti moskeijaa.
      Seksistä, ostetusta, vapaaehtoisesta tai pakotetusta, turvapaikanhakijoiden kanssa, saanen kertoa että Persianlahden maissa erittäin monella on joko C tai B hepatiitti. Se tarttuu erittäin ärhäkkäästi. C;tä vastaan ei ole rokotetta.

    • 457457547457

      "Suomalaiset ovat sikamaisia juntteja!"
      Ei saisi yleistää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      841
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      83
      781
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      690
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      654
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      523
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      183
      522
    9. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    10. Ihmettelen tämän palstan naisia

      Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä
      Sinkut
      83
      479
    Aihe