Salainen tempaus on epäraamatullinen

julkinentulemus

Puhe Jeesuksen salaisesta takaisintulosta on epäraamatullista hölynpölyä. Teksti, jolla saiaa yritetään perustella, on Raamatun äänekkäin teksti."Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa."1Tess.4:16,17

Kolminkertainen ääni mainitaan: käskyhuuto 2. ylienkelin ääni 3. Jumalan pasuuna. Eikö kukaan niitä kuule? Totisesti, tuo ääni soi niin kovaa ja korkealta, että kuolleetkin sen kuulevat ja "Kristuksessa kuolleet nousevat ensin." Sitten heidät elossa olevin uskovien kanssa temmataan yläilmoihin "ja niin me saamme aina olle Herran kanssa."

Jeesus ei tule takaisin kahdessa eri vaiheessa vaan yhden ainoan kerran näkyvästi, kuuluvasti ja kirjaimellisesti. Ensin tulee antikristus, sitten oikea Kristus, ei päinvastoin.

23

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilkkuviivaviiva

      Jeesus ei tule takaisin. Jeesus on kuollut. Jeesuksen paluu ja ylöstempaus kuuluvat siihen hölynpöly-kategoriaan, joka olisi saatava kitkettyä kristinuskosta.

      • kjh321gfdsa

        Ehkä... mene ja tiedä:
        Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
        20:26 Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
        20:27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
        20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

        Rikollisen kristinuskon saatanalle uskolliset ovat jo leveittämässä Jeesuksen elukkana teurastamista:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10558668#comment-54486271
        "TEU.
        2.4.2012 09:30
        2. jUMALA HEITTI KRISRTUKSEN PÄÄLLE KAIKKIEN IHMISTEN SYNTIVELAN
        JA HEIDÄN ANSAITSEMANSA RANGAISTUKSEN , JA HÄN OLI " LYÖTYNÄ "
        HEIDÄN RIKKOMUSTENSA TÄHDEN JAKEET 4-5. . HÄNESSÄ ITSESSÄÄN EI OLLUT VÄÄRYYTTÄ EIKÄ SYNTIÄ , VAAN HÄN KANTOI TOISTEN SYNNIT . JUMALAN KARITSANA , HÄNET TEURASTETTIIN, VERI UHRINA SYNTISTEN PUOLESTA ."

    • valheelinen.aloitus

      Eihän se mikään salainen ole kyllä temmetut sen huomaavat ja myös ne jotka tänne jäävät huomaavat tiettyjen henkilöiden hävinnen. Ja huomaa Jeesus ei silloin tule maanpäälle vaan tuulissa ja pilvissä käy noutamassa omansa luokseen. Tempauksesta seitsemän vuoden kuluttua Jeesus tulee maanpälle Öljymäelle takaisin ja kaikki pyhät myös temmatut ovat hänen mukanaan. Tuo tempauksen jälkeinen aika on suuren eksytyksen aika kun valheen puhujien ja eksyttäjien tule keksiä joku tosi suuri valhe ja eksytys millä yrittävät selittä uskovien hävineen maanpäältä.
      Kannatta lukea Raamattua niin kuin siinä lukee eikä keksiä omiaan.

      • salainentempausonsatu

        Kyllä salainen tempaus on niin salainen, että sitä ei löydy edes Raamatusta. Kukaan uskova ei häviä minnekkään, ennenkuin Jeesus tulee näkyvästi ja kuuluvasti omansa noutamaan. Uskovat joutuvat läpikäymään ahdistuksen ajan, jonka aikana antikristus vainoaa heitä, mutta Jumala suojelee omiaan ja Jeesuksen näkyvä ja kuuluva takaisintulo tuo heille lopullisen vapautuksen ja voiton.

      • valheellinen.aloitus
        salainentempausonsatu kirjoitti:

        Kyllä salainen tempaus on niin salainen, että sitä ei löydy edes Raamatusta. Kukaan uskova ei häviä minnekkään, ennenkuin Jeesus tulee näkyvästi ja kuuluvasti omansa noutamaan. Uskovat joutuvat läpikäymään ahdistuksen ajan, jonka aikana antikristus vainoaa heitä, mutta Jumala suojelee omiaan ja Jeesuksen näkyvä ja kuuluva takaisintulo tuo heille lopullisen vapautuksen ja voiton.

        Kyllä se ihan selvästi on sanottu Raamatussa.
        - 1 Tess 4:
        15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
        16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
        17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    • PiispaHenrik

      Niin? Tuossa ei mistään salaisesta tempauksesta puhuta. Etkö ymmärrä lukemaasi? Siinähän juuri Kristus palaa ainutkertaisesti, kuuluvasti ja näkyvästi. Oppi salaisesta tempauksesta on nykyaikana kehitetty, helluntailainen ja mihinkään perustumaton harhaoppi, yksi niistä liian monista. On se ihmeellistä, miten Raamattua "kirjaimellisesti" lukevat fundikset eivät kuitenkaan lue mitä teksti sanoo, vaan keksivät omiaan ja kuvittelevat rivien väliin vaikka mitä ylimääräistä korvasyyhyynsä sopivaa.

    • Yllätyskirkaisu

      Antikristuksen saapuminen ja uskosta luopuminen ( liberalisoituminen ? ) tapahtuvat samanaikaisesti.

      • harhaoppistakarta

        Eipä näytä löytyvän perusteita salaiselle tempaamiselle, joten luovun siitä opista.

    • kui22

      No niin, täällähän se onkin, taaaas yksi oppiriita meneillään. Kukas nyt on Raamatullisin?

    • Protectors.of.the.Earth

      1. Herra on tuleva alas taivaasta

      2. Kristuksessa kuolleet ( Jumalan omat autuaat valitut ) nousevat ylös ensin

      3.sitten meidät ( Jumalan omat autuaat valitut, eriaikaisuus elossa ja kuolleiden välillä), jotka olemme elossa

      4. olemme ( Jumalan omat autuaat valitut ) jääneet tänne ( kuolleet Jumalan omat autuaat valitut)

      5.temmataan yhdessä heidän kanssaan ( samanaikaisuus, yhdessä )

      6. pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin ( ekologinen kulkuneuvo, sangen pilvinen päivä tiedossa )

      7. saamme aina olla Herran kanssa ( Olemme kotona, olemme turvassa, koskee kaikkina aikoina eläneitä Jumalan omia )

      Tästä tulee mieleen onko enemmän kyse tapahtumajärjestyksestä kuin eriaikaisuudesta.

      Toiseksi kuolleiden sanotaan NOUSEVAN YLÖS.
      Sitten elävät uskovat ja kuolleet uskovat TEMMATAAN YHDESSÄ HEIDÄN KANSSAAN. Olemmehan yhtä Kristusruumista eikä kuolema voi meitä erottaa toisistamme.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevi_Lehtinen

      • iyd..dy

        Viimeisen sukupolven ei tarvitse kuolla jos sattuu olemaan uskossa ja elossa kun Herra tulee alas taivaasta, mikä ihmeellisyys!

        Morsian eli uskovat lähtee saapuvaa Herraa vastaan ja he kohtaavat ilmeisesti taivaalla, kenties Uudessa Jerusalemissa.

        Sitten uskovat olisivat Uudessa Jerusalemissa kun se laskeutuu Uuteen Maahan ja Uudessa Jerusalemissaon silloin Herrakin mutta jumalattomat ei onneksi pääse Uuteen Jerusalemiin vaan heillä on oma paikkansa.

    • Näinsemenee

      Se on ainakin tosi, että luopumus tapahtuu ennen Jeesuksen paluuta ja se näkyy Suomessakin kirkon liperalisoitumisessa. Ihmiset eroavat kirkosta juuri sen takia.
      Kirkon palkkalistoilla oli eräs professri, joka luotsi ateistista propandaa teologian ylioppilaille vuosikymmeniä.
      Siksi maassa on nyt jumalattomia pappeja jo ylipuolet jotka ei usko Raamatun sanan oleva totta.
      Kun vielä monet piispoista ovat julistuksessaan pettäneet valansa ,mihin ovat valalla vannoen sitotunutuneet. Siis tarkatkaa ketä menette kuulemaan.

      • uskonpuhdistus

        Salaisen tempaamiesen taustalla oli aikoinaan tarve ohjata ihmisten huomio pois Lutherin löytämästä antikristuksesta. Vastauskonpuhdistus kehitti futuriteologian, jonka mukaan antikristus ilmaantuisi vasta Kristuksen salaisen tulemisen ja seurakunnan ylöstempaamisen jälkeen. Luther ja muut uskonpuhdistajat näkivät antikristuksen vainoavan ja eksyttävän todellisia Jumalan lapsia ennen Kristuksen takaisintuloa. Tunnustuskirjojen antikristustulkinta on yhä ajankohtaista luettavaa.

      • perusasiat.haltuun
        uskonpuhdistus kirjoitti:

        A) tempaus ei ole salainen
        B) tempaus on ollut olemassa Raamatussa ja siihen on uskottu jo kohta 2000 vuotta

    • puhalluslamppu

      Jaaha onko nyt kyseessä uuden tekniikan sovellutus, jolla tempaus voidaan toteuttaa? Hyperloop-juna ja ykkösluokkaan kuuluvat temmataan taivaisiin. Nopeuden pitää silloin olla yli 11 km/sek.

    • Samaa mieltä aloittajan kanssa. Lopun aika menee ehkä näin:

      1. Antikristus saa vallan vainota ja tappaa jopa osan Jeesuksen omista. Tämä aika on antikristuksen vihan aikaa. Uskovat eivät joudu Jumalan vihan alle, vaan antikristuksen.

      2. Jeesus tulee noutamaan omansa maan päältä tuuliin ja pilviin edellä kuvatusti, äänekkäästi ja näkyvästi. Haudassa olevat nousevat ensin ja sen jälkeen elossa olevat.

      3. Seuraa Jumalan vihan aika, 3,5 3,5 vuotta. Jumalan viha hävittää kaiken pahuuden ja saastaisuuden ihmisistä ja planeetalta, niin että alkuaineetkin sulavat. Paholainen enkeleineen sidotaan. Taivaassa vietetään riemullista ja iloista aikaa, "Karitsan häitä", maan päällä on kapina ja tuho.

      4. Jeesus pyhiensä kanssa tulee puhdistetun maan päälle hallitsemaan 1000 vuodeksi. Tänä aikana ei kukaan tee pahaa, edes eläimet eivät syö toisiaan.

      5. Paholainen päästetään hetkeksi vapaaksi, ja se jatkaa välittömästi sodan lietsontaansa.

      6. Tuomio. Paholainen antikristus ja väärä profeetta sekä heidän ihmisseuraajansa tuomitaan kadotuksen kuiluihin sekä kaikki ihmiset kautta aikojen kootaan Jumalan eteen saamaan palkkansa, joko hyvän tai pahan. Herraan Jeesukseen uskoville ei lueta kadotustuomiota.

      7. Kaikki vanha katoaa ja tulevat uusi taivas ja uusi maa. Uusi Jerusalem, Herran Jeesuksen hallituskaupunki laskeutuu alas taivaasta, ja hän hallitsee aina ja ikuisesti.

      • sinnepäin_

        Muuten suunnileen noin mutta seurakunta otetaan ylös ennen antikristuksen ja vihan aikaa.
        1 Tess 4:

        15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.

        16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

        17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

      • sinnepäin_ kirjoitti:

        Ei kun seurakunta otetaan ylös ennen JUMALAN vihan aikaa, ei ennen antikristuksen vihan aikaa.
        Ilm. 13: 5 Ja sille (pedolle) annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. 6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. 7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
        Juutalaiset ja kristityt joutuvat antikristuksen vihan alle 43 kuukaudeksi. Tämä on usein sekoitettu Jumalan vihan aikaan, mutta me Jumalalle rakkaat emme tietenkään joudu hänen vihansa alle.

      • Briljantti kirjoitti:

        42 kuukaudeksi.

      • Minkäänlaista yliluonnollista tapahtumaa ei ole todistettavasti koskaan tapahtunut, tiedä sitten tapahtuuko tulevaisuudessakaan.

        Mitään paholaistakaan ei ole olemassa, ihmisen käsien ja ajatusten kautta kaikki toisille auheutettu paha on tapahtunut ja tapahtuu. Ahneus, kateus ja ylimielisyys kaiken pahan on aiheuttanut ja aiheuttaa. Ja niitä on jokaisen sisään rakennettu, toisilla ne vaan menee pitemmälle kuin toisilla. Myös sairaudet tekee pahojaan, on paljon tosijuttuja skitsofreenikoista, joille Jumala puhuu ja se johtaa veritekoihin.

        Nuo tempaukset ovat taikauskoisen ajan tarinoita. Niinkuin nuo tarinat saatanastakin.

      • Briljantti kirjoitti:

        42 kuukaudeksi.

        Seuraava kysymys lienee; ketkä pyhät, kun heidät kerran temmataan Jumalan vihan alta pois? He ovat niitä, jotka heräävät vasta silloin todellisuuteen ja muistavat uskovaisten puheet ja myöntävät että he olivat oikeassa. Heitä ei enää ole eikä ole enää Raamattujakaan (Aam. 8:12 Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.) Pyhä Henki on myös poistunut, eli tämä Jumalan jälkikorjuu on lähes omillaan. Taivaasta kuitenkin enkeli julistaa heille evankeliumia: Ilm. 14:6 "Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille."
        Pedon vihan aikana siis vielä ihmisiä kääntyy Jeesukseen uskoviksi, ja heidän osansa on etukäteen tiedossa: mestaus. Mutta he pelastuvat kuitenkin taivaaseen olemaan aina ja ikuisesti Herran kanssa.

      • sageonlesbo
        sage8 kirjoitti:

        Minkäänlaista yliluonnollista tapahtumaa ei ole todistettavasti koskaan tapahtunut, tiedä sitten tapahtuuko tulevaisuudessakaan.

        Mitään paholaistakaan ei ole olemassa, ihmisen käsien ja ajatusten kautta kaikki toisille auheutettu paha on tapahtunut ja tapahtuu. Ahneus, kateus ja ylimielisyys kaiken pahan on aiheuttanut ja aiheuttaa. Ja niitä on jokaisen sisään rakennettu, toisilla ne vaan menee pitemmälle kuin toisilla. Myös sairaudet tekee pahojaan, on paljon tosijuttuja skitsofreenikoista, joille Jumala puhuu ja se johtaa veritekoihin.

        Nuo tempaukset ovat taikauskoisen ajan tarinoita. Niinkuin nuo tarinat saatanastakin.

        Miksi jankutat aina noita samoja juttujasi? Vaihda levyä - alat tympäistä!

      • Briljantti kirjoitti:

        Seuraava kysymys lienee; ketkä pyhät, kun heidät kerran temmataan Jumalan vihan alta pois? He ovat niitä, jotka heräävät vasta silloin todellisuuteen ja muistavat uskovaisten puheet ja myöntävät että he olivat oikeassa. Heitä ei enää ole eikä ole enää Raamattujakaan (Aam. 8:12 Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.) Pyhä Henki on myös poistunut, eli tämä Jumalan jälkikorjuu on lähes omillaan. Taivaasta kuitenkin enkeli julistaa heille evankeliumia: Ilm. 14:6 "Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille."
        Pedon vihan aikana siis vielä ihmisiä kääntyy Jeesukseen uskoviksi, ja heidän osansa on etukäteen tiedossa: mestaus. Mutta he pelastuvat kuitenkin taivaaseen olemaan aina ja ikuisesti Herran kanssa.

        Miten nämä kuuluu luteri-palstalle, hellari tai uskomuspalstat olisivat sopivampia. Mihin kirkkoon itse kuulut?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      537
      1768
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      711
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      697
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      66
      613
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe