Työntekijän hengen vaarantaminen

Apua_89

Tarvitsisin teidän apua!

Tilanne on seuraava. Lähimmäiseni on kuljetusalalla töissä ja valitettavasti työ tuo tulleesaan ikäviä asioita.. Työolosuhteet eivät koskaan ole olleet eivätkä tuskin tule koskaan olemaankaan hyvät ja vaadittavaa tasoa, mutta tänään kyllä alitettiin rima oikeen urakalla.

Kuljettaja on joutunut ajamaan 8 tuntia ajoneuvoa joka päästää sisään pakokaasua. Tämän vuoksi hän on joutunut ajamaan -20 asteen pakkasessa ikkuna auki koko päivä. Matkustajat ovat valitelleet ja kuskilla on ollut todella pahat oltavat. Työnantaja on vastannut välinpitämättömästi että ei ole hänen ongelma ja että korvaavaa autoa ei ole. (Ei ole todellakaan ensimmäinen kerta kun on joutunut ajamaan kylmää autoa.. 12h päivät tuntuvat erityisen rankalta kylmässä ajoneuvossa)

Tämä touhu on mennyt ihan liian pitkälle ja tietoisesti työntekijän terveyttä vaarantava toiminta ei voi olla millään tapaa laillista. Tästähän on tehtävä valitus, jotenkin tuotava esiin työntekijän oikeudet ja ennen kaikkea työnantajan VASTUU!

Pakokaasusta tuleva häkämyrkytys:

Häkämyrkytystä pitää epäillä, jos pako- tai palokaasuille altistumisen yhteydessä esiintyy seuraavia oireita: päänsärky, huimaus, oksentelu, korvien soiminen, näköhäiriöt, heikotus, levottomuus. Hengitys kiihtyy ja sydämen syke nousee. Iho ja limakalvot voivat tulla tavallista punaisemmiksi. Vaikean myrkytyksen oireita ovat tajunnantason heikentyminen tai tajuttomuus, kouristukset, hengitysvaikeudet ja harva pulssi.

Hengenahdistusoiretta ilmaantuu kehkosairaille ja sydänsairaille jo pienistäkin häkämääristä.

Oireet johtuvat pääasiassa hapen puutteesta, mutta hiilimonoksidi voi myös suoraan vaurioittaa kudoksia.
Jos epäillään häkämyrkytystä ja potilaalla on selviä oireita, hänet pitää toimittaa välittömästi ambulanssilla sairaalaan. Jo ambulanssissa aloitetaan sataprosenttisen hapen hengittäminen. Vaikeimmissa tapauksissa annetaan painekammiossa ylipainehappihoitoa. Pakokaasulle altistaminen kasvattaa keuhkosyövän riskiä jopa 31 prosentilla.

Miten tästä nyt kannattaisi lähteä eteenpäin? Liittoa ei tässä tapauksessa kauheasti kiinnosta.

4

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TSV-

      Työsuojelutarkastajaan ja polisiin yhteys. Onko liitosta kysytty asiaa. Kuski voi kieltäytyä ajamasta kun ilmoittaa syyn tähän. Ottaa vielä työnantajan kuittauksen paperille jonka toimittaa aluehallintovirastoon.

      • Apua_89

        Kuski kysyi työpäivän päätteeksi vielä työnantajalta, että saako kieltäytyä ajosta. Työnantaja vastasi ei voi, yhtä välinpitämättömästi kun aikaisemmin päivällä vastasi kuskin pyyntöön saada vaihtaa ajoneuvoa. Tänään kuski on menossa lääkärille...

        Hän ei ole ensimmäinen joka on joutunut tekemään töitä tällaisissa olosuhteissa. Keskusteltuaan työkaverin kanssa kävi ilmi että työkaveri on myös altistunut pakokaasulle jonka seurauksena hän on kärsinyt pahoinvoinnista ja pään särystä. Uskon että näitä tapauksia alkaa tulemaan enemmän ilmi..

        Mutta hankala tilanne.. Työssä on käytävä ja tienattava elantonsa, mutta millä hinnalla? Jos työnantaja saa selville että kuskit pistävät hanttiin tai vaativat parempia (lue: oikeanlaisia lakia noudattavia) työoloja niin siinähän tulee välittömästi potkut, vaikka olisivatkin laittomat.

        Olemme olleet työsuojeluviranomaisiin ja liittoon yhteydessä, poliisiltakin voisi kysellä.. Kiitos vastauksestasi!


      • tarkennusta_kaivataan
        Apua_89 kirjoitti:

        Kuski kysyi työpäivän päätteeksi vielä työnantajalta, että saako kieltäytyä ajosta. Työnantaja vastasi ei voi, yhtä välinpitämättömästi kun aikaisemmin päivällä vastasi kuskin pyyntöön saada vaihtaa ajoneuvoa. Tänään kuski on menossa lääkärille...

        Hän ei ole ensimmäinen joka on joutunut tekemään töitä tällaisissa olosuhteissa. Keskusteltuaan työkaverin kanssa kävi ilmi että työkaveri on myös altistunut pakokaasulle jonka seurauksena hän on kärsinyt pahoinvoinnista ja pään särystä. Uskon että näitä tapauksia alkaa tulemaan enemmän ilmi..

        Mutta hankala tilanne.. Työssä on käytävä ja tienattava elantonsa, mutta millä hinnalla? Jos työnantaja saa selville että kuskit pistävät hanttiin tai vaativat parempia (lue: oikeanlaisia lakia noudattavia) työoloja niin siinähän tulee välittömästi potkut, vaikka olisivatkin laittomat.

        Olemme olleet työsuojeluviranomaisiin ja liittoon yhteydessä, poliisiltakin voisi kysellä.. Kiitos vastauksestasi!

        Minkälaisessa ajoneuvossa, jossa asiakkaita kyyditään, tulee pakokaasut siälle?
        Ei kuulosta realistiselta tarinalta.


    • 1946

      Onko yrityksessä työsuojeluvaltuutettua?, jos on niin valtuutetun tehäviin kuuluu hoitaa asia kuntoon. Valtuutettu voi keskeyttää terveydelle vaarallisen työn, ja siitä ei mitään rangaistusta saa seurata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2013
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1707
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1557
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1190
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1182
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1140
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      997
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      946
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      927
    Aihe