Nyt tippui kyllä sellainen pommi että ei paremmasta väliä. Aviomieheni ilmoitti eilen, aivan rauhallisesti ja ikään kuin asia olisi itsestään selvä, menevänsä peniksen suurennusleikkaukseen helmikuussa saadakseen lisää pituutta ja paksuutta.
Hänen peniksensä on erektiossa noin 15 cm eli ihan keskimittaa käsittääkseni.
Olemme olleet naimisissa yli 10 vuotta eikä minulla todellakaan ole ollut minkäänlaista aavistusta että mies pitäisi penistään liian pienenä. Kuulemma hän on ollut sitä mieltä yli 30 vuotta eli teinistä alkaen! Ja nyt sitten on päättänyt tehdä asialle jotain. Oli nähnyt puoli vuotta sitten dokumentin jossa kerrottiin saksalaisesta klinikasta joka on nähtävästi paras maailmassa alallaan ja jossa on tehty yli 6000 leikkausta. Kertoi tutkineensa asiaa paljon ja päätyneensä tähän klinikkaan (eikä esim. Tallinnaan) juuri luvatun laadun takia. Nyt on sitten ensimmäinen konsultaatio varattu ja jos se menee hyvin niin leikkaus on sitten jo seuraavana päivänä.
Olen kyllä aika sekaisin. Kuten sanottu, minulla ei ollut mitään aavistusta mistään tällaisesta joten välillä tunnen että olen unessa tai että kyseessä on joku monimutkainen vitsi hänen puoleltaan (ei kuulemma ole).
Periaatteessa olen tietysti sitä mieltä että kyse on hänen kehostaan ja hänellä on oikeus tehdä sille mitä haluaa, mutta olen vain niin huolissani mahdollisista riskeistä. Olen eilisen illan ja tämän aamun googlettanut hulluna ja lukenut kaiken mahdollisen löytämäni. Riskejä tosiaan on. Klinikan kotisivut tietysti kertovat vain siitä miten ovat ehdottomia ammattilaisia, ja heillä on enemmän kokemusta näistä leikkauksista kuin kellään, mutta mitä muutakaan he sanoisivat kun kyse on kuitenkin liiketoiminnasta?
On jotenkin niin vaikea suhtautua tähän kun minun mielestäni koko leikkaus on täysin tarpeeton eikä ainakaan noiden riskien arvoinen. Mutta enhän minä voi aikuista miestä estääkään kun hän ei mitenkään holhouksen alla ole.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.