Nainen jätti kun ryhdyin kasvissyöjäksi

Tapailin kasvissyöjänaista ja tultiin hyvin juttuun vaikka itse olen lihansyöjä. Omatuntoani aina hieman pisti kun ruokailtiin yhdessä ja nainen söi kasvisruokaa ja minä söin pihviä. Sitten satuin näkemään dokumentin eläinten kohtelusta lihateollisuudessa ja päätin että kokeilen kasvissyöntiä minäkin. Ajattelin että nainen ilahtuu päätöksestäni ja halusin yllättää hänet. Kutsuin hänet syömään ja olin valmistanut kasvislasagnea. Aluksi kaikki oli hyvin, suudeltiin kun nainen saapui ja nainen oli iloinen kun olin valmistanut ruokaa, mutta kun hän näki että laitoin myös omalle lautaselleni kasvislasagnea niin hänen olemuksensa muuttui. Loppuilta meni aika vaivautuneissa ja kylmissä tunnelmissa, kunnes illan päätteeksi nainen sanoi lopulta mieltänsä vaivanneen asian. Hän sanoi että kasvissyönti on hänen mielestään naismaista eikä sovi miehille. Sitten hän sanoi, että ollaan vain kavereita ja kyllä musta joku nainen saa vielä hyvän miehen joskus jossain. Hän ei ole kuitenkaan enää vastannut soittoihini tai viesteihini tämän jälkeen.
573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

:D Jälleen erinomainen "uusi jakso".

Ensiksi luin sitä jo valmiiksi pieni hymynkare naamalla, mutta tässä vaiheessa alkoi hytkyminen ja tirinä: "Aluksi kaikki oli hyvin, suudeltiin kun nainen saapui ja nainen oli iloinen kun olin valmistanut ruokaa, mutta kun hän näki että laitoin myös omalle lautaselleni kasvislasagnea niin hänen olemuksensa muuttui. Loppuilta meni aika vaivautuneissa ja kylmissä tunnelmissa, kunnes illan päätteeksi nainen sanoi lopulta mieltänsä vaivanneen asian"

Ja se oli naureskelua loppuun saakka.

Nämä pitäisi saada yksien kansien väliin.

Hieman vastaavia on muuten kirjoitellut Dan Rhodes, suosittelen tutustumaan.

Äänestä
  • Laadukas huumori vaatii älyä.
    Tyhmä nauraa tyhjälle.
    Bimbolla tekee aina jotakin, tyhmä mies on vain rasite.

    Äänestä

Nainen jätti sinut kun ryhdyit kasvissyöjäksi, koska metaanipäästösi ylittivät sen jälkeen kaikki päästö- ja sietorajat.

Äänestä

Häähää, minä taas tein kasvissyöjänaisesta armottoman verisen pihvin rakastajan ja suhde jatkui ja jatkui..

Äänestä

uppaaja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jätetty_mies kirjoitti:

Tapailin kasvissyöjänaista ja tultiin hyvin juttuun vaikka itse olen lihansyöjä. Omatuntoani aina hieman pisti kun ruokailtiin yhdessä ja nainen söi kasvisruokaa ja minä söin pihviä. Sitten satuin näkemään dokumentin eläinten kohtelusta lihateollisuudessa ja päätin että kokeilen kasvissyöntiä minäkin. Ajattelin että nainen ilahtuu päätöksestäni ja halusin yllättää hänet. Kutsuin hänet syömään ja olin valmistanut kasvislasagnea. Aluksi kaikki oli hyvin, suudeltiin kun nainen saapui ja nainen oli iloinen kun olin valmistanut ruokaa, mutta kun hän näki että laitoin myös omalle lautaselleni kasvislasagnea niin hänen olemuksensa muuttui. Loppuilta meni aika vaivautuneissa ja kylmissä tunnelmissa, kunnes illan päätteeksi nainen sanoi lopulta mieltänsä vaivanneen asian. Hän sanoi että kasvissyönti on hänen mielestään naismaista eikä sovi miehille. Sitten hän sanoi, että ollaan vain kavereita ja kyllä musta joku nainen saa vielä hyvän miehen joskus jossain. Hän ei ole kuitenkaan enää vastannut soittoihini tai viesteihini tämän jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu