4 miljoonaa meni rikki.
"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on vuoden 2015 lopussa laskenut alle neljän miljoonan henkilön. Jäsenmäärä 31.12. oli noin 3 999 800 henkilöä. Kirkkoon kuuluu 72,8 % suomalaisista."
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/1139DA8CC3CECB38C2257F4100454CA0?OpenDocument&lang=FI
kirkkoon kuuluu 3 999 800
16
113
Vastaukset
- jeeesss
bingooo
- Epäjumalienkieltäjä
Hyvä juttu. Seuraavaksi tavoittelemaan 70%:n rajapyykkiä.
- vauhti.kiihtyy
Kateprosentti romahti noin 65 prosenttiin edellisvuoden 72,4 prosentista. Tällä laskutahdilla 50 prosenttia alitetaan parissa vuodessa. On se hienoa kun kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo on tyytyväinen trendinomaiseen kehitykseen.
- vauhti.kiihtyy
Ja puhu oli siis kasteprosentista.
- souwat
Ja loput muita hihhuleita?
- kfumjio87u
No voi. Täytynee alkaa hommata kirkkoon liittymistä.
- kfjd
Uutinen 4 millin alituksesta voisi olla tv-uutis kamaa.
Tuosta saisi hyvät uutiset, ennen kuin asia jää kirkon kertomien ja heidän kannalta positiivisten uutisten alle.
Kastettujen lukumäärä on pudonnut 6,38% viimevuoden määrästä joka sekin oli ennätykselliset 5,4%.
Jos syntyneitä yhteensä on sama määrä kuin 2014, on kastettujen prosenttiosuus kaikista syntyneistä 67,6%, kun se vuotta aiemmin oli 72,4%, eli pudotusta noin 4,8 prosenttiyksikköä.
Käytännössä aikuisten ja yli 1-vuotiaiden liittyneiden määräkin on laskenut pitkään suhteessa kirkkoon kuulumattomien määrään.- gjf
Pe.ku kirjoitti:
Tuosta saisi hyvät uutiset, ennen kuin asia jää kirkon kertomien ja heidän kannalta positiivisten uutisten alle.
Kastettujen lukumäärä on pudonnut 6,38% viimevuoden määrästä joka sekin oli ennätykselliset 5,4%.
Jos syntyneitä yhteensä on sama määrä kuin 2014, on kastettujen prosenttiosuus kaikista syntyneistä 67,6%, kun se vuotta aiemmin oli 72,4%, eli pudotusta noin 4,8 prosenttiyksikköä.
Käytännössä aikuisten ja yli 1-vuotiaiden liittyneiden määräkin on laskenut pitkään suhteessa kirkkoon kuulumattomien määrään.Ei ole syntyneitä yhtä paljon kuin 2014, muutama tuhat vähemmän.
- joyofsatan
Kaleva uutisoi aiheesta jo:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kirkon-jasenmaara-laski-alle-4-miljoonan/718020/Juu se on Kalevassakin kirkon oma uutinen kuten ollut jo pari vuotta mediassa tapana.
VATA ry on kulahtanut taantumukseen ja tarvittais uutta porukkaa tilalle.- anti-piispa
Pe.ku kirjoitti:
Juu se on Kalevassakin kirkon oma uutinen kuten ollut jo pari vuotta mediassa tapana.
VATA ry on kulahtanut taantumukseen ja tarvittais uutta porukkaa tilalle.Luulen että on vaikea nopeasti tehdä omaa uutista/tiedotetta heti kun kirkon tiedote on tullut, koska käytössä ei silloinkaan ole muuta kuin ne samat kirkon ilmoittamat luvut. Vai löytyykö jostain helposti muuta (fakta)tietoa, jolla voisi iskeä vastaan?
Pelkkä kirkon sanamuotojen vääntely ei vielä kovin kummoista tiedotetta tee jos ei ole mitään uutta tarjottavaa. - 8694
anti-piispa kirjoitti:
Luulen että on vaikea nopeasti tehdä omaa uutista/tiedotetta heti kun kirkon tiedote on tullut, koska käytössä ei silloinkaan ole muuta kuin ne samat kirkon ilmoittamat luvut. Vai löytyykö jostain helposti muuta (fakta)tietoa, jolla voisi iskeä vastaan?
Pelkkä kirkon sanamuotojen vääntely ei vielä kovin kummoista tiedotetta tee jos ei ole mitään uutta tarjottavaa.Je edelleenkin kannattaa odottaa vasta ensi viikolla julkaistavat viralliset tarkat luvut. Kirkon huijauslinjan tietäen on täysin mahdollista, että ne eroavat vielä täysin näistä kaksista ennakkoluvuista.
- tunnustaa
anti-piispa kirjoitti:
Luulen että on vaikea nopeasti tehdä omaa uutista/tiedotetta heti kun kirkon tiedote on tullut, koska käytössä ei silloinkaan ole muuta kuin ne samat kirkon ilmoittamat luvut. Vai löytyykö jostain helposti muuta (fakta)tietoa, jolla voisi iskeä vastaan?
Pelkkä kirkon sanamuotojen vääntely ei vielä kovin kummoista tiedotetta tee jos ei ole mitään uutta tarjottavaa.Tiedote voisi olla hyvin lyhytkin. Kaikessa yksinkertaisuudessa esimerkiksi nyt muistuttaa, että eroaminen oli vähäisempää kuin poikkeusvuonna 2014, mutta kuitenkin ihan tavanomaisella tasolla, eli 45 000 per vuosi.
Sen lisäksi kasteprosentti näyttää laskeneen selvästi edellisestä vuodesta.
Kannanottona, jos sellaisen tähän haluaa laittaa, voisi olla " Nyt on aika aloittaa keskustelu valtion ja kirkon erottamisesta. Samoin on aika satsata ET opetukseen kunnolla, kun kasvukeskusten kouluissa jo huomattava osa koululaisista opiskelee ET:tä".
Tiedotteen loppuun vakiokaappale EU:n suosituksesta erottaa valtio ja kirkko.
Tiedote voi olla vain yhden asian tiedotekin. Kirkon propaganda tiedotteisiin reakoiminen olisi hyvä. Toimittajilla ei ole aikaa perehtyä asiaan, mutta valmista matskua he mielellään laittaa mediaansa. Kuten on huomattu. tunnustaa kirjoitti:
Tiedote voisi olla hyvin lyhytkin. Kaikessa yksinkertaisuudessa esimerkiksi nyt muistuttaa, että eroaminen oli vähäisempää kuin poikkeusvuonna 2014, mutta kuitenkin ihan tavanomaisella tasolla, eli 45 000 per vuosi.
Sen lisäksi kasteprosentti näyttää laskeneen selvästi edellisestä vuodesta.
Kannanottona, jos sellaisen tähän haluaa laittaa, voisi olla " Nyt on aika aloittaa keskustelu valtion ja kirkon erottamisesta. Samoin on aika satsata ET opetukseen kunnolla, kun kasvukeskusten kouluissa jo huomattava osa koululaisista opiskelee ET:tä".
Tiedotteen loppuun vakiokaappale EU:n suosituksesta erottaa valtio ja kirkko.
Tiedote voi olla vain yhden asian tiedotekin. Kirkon propaganda tiedotteisiin reakoiminen olisi hyvä. Toimittajilla ei ole aikaa perehtyä asiaan, mutta valmista matskua he mielellään laittaa mediaansa. Kuten on huomattu.Niin kauan kuin siellä on sama porukka, niin tiedotteita tuskin heruu, ja jos heruu, niin niissä myötäillään kirkon mielipiteitä.
Tätä on jo jatkunut ainakin vuoden.
- 7583
Talouselämä näyttää laskevia käppyröitä. Juuri tämän kaltaista uutisointia tarvitaan lisää.
http://www.talouselama.fi/uutiset/nama-3-grafiikkaa-paljastavat-miten-kirkon-jasenmaara-laskee-kuin-lehman-hanta-6246988
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005368762Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5373824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102241Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1741306Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17976Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40814- 51790
Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?72764Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57762En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36667