Henkinen jaksaminen vaikeassa perheessä

Hei
Olen 17 vuotias lukiolainen ja asun äitini ja isäni kanssa. Minulla on suuria ongelmia henkisen jaksamiseni kanssa tässä perheessä. Isäni on pitkäaikaistyötön, aika alkoholisoitunut ja omaa hyvin naristisen luonteenpiirteen. Äitini käy töissä ja hän on koittanut pitää kaikkea epätoivoisesti koossa.
Suurimmat ongelmat liittyät hunoon isä suhteeseeni. Lapsesta saakka olen pelännyt häntä fyysisen kasvatustapansa takia. Koko elämäni aikana hän on tehnyt huonoja päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet kaikkiin häntä lähellä oleviin ihmisiin, kuten myös minuun. Kaikki asiat mistä olen välittänyt, on hän vienyt ympäriltäni. En pysty katsomaan isääni silmiin ja pyrin olemaan hiljainen ja alistuivainen hänen tahtoonsa, etten saisi kohtauksia aikaan. Aina kun hän korottaa ääntään, minulle iskee kauhea ahdistus ja alan itkemään, enkä saa hallittua sitä mitenkään. Minulla ei siis ole minkäänlaista luottamusta isääni.
Äitini on minulle hyvin tärkeä ja pystyn puhumaan hänelle ongelmistani ja mieltä askarruttavista asioistani. Hän on parhaansa mukaan yrittänyt tehdä elämästäni hyvää ja ihanaa. Mutta äidilläni on tapana luvata minulle asioita, kuten, että hän voisi viedä minut viikonloppuna opiskelemaan koululle (asumme kaukana maaseudulla), mutta hän yleensä rikkoo lupauksensa esim. vain lähteäkseen ystäviensä kanssa baariin. Silloin jään kännisen isäni kanssa kotiin kahdestaan, mikä pelottaa minua. Yleensä lukkiuidun huoneeseeni ja koitan pitää matalaa profiilia. En välillä ymmärrä miksi hän jättää minut isäni kanssa kotiin, koska hän kuitenkin tietää että minulla on vaikeaa pärjätä hänen kanssaan.
Ystäväni eivät tiedä mitään tästä puolesta perhettäni. En ole ikinä pystyn kertomaan heille, koska en halua että he säälisivät minua tai ajattelisivat että olisin erilainen. En halua menettää heitä.
Pitkät opiskelupäivät vievät minulta paljon jaksamista, ja kotona odottaa aina uudet henkistä jaksamista koettelevat asiat. En ole käynyt koulupsykologin puheilla, koska en halua aiheuttaa enempää ongelmia äidilleni. Välillä vain tuntuu, että tulen hulluksi kotona ja ettei minulla ole ketään kehen luottaa, ja tuntuu että olen yksin maailmassa.
Mitä tapahtuisi, jos kertoisin huolistani koulupsykologille?kavereille? Joskus tuntuu että haluan apua, mutta auttaako se tilannettani yhtään? Kiitos jos sinulla olisi antaa neuvoja.