Tuntuu todella voimattomalta. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 7 vuotta, ja kun vuosi vaihtui, avasin silmäni ja tajusin ettei ole enää mitään järkeä jatkaa tätä suhdetta.
Mieheni on alkoholin suurkuluttaja, omasta mielestään ei alkoholisti. Joka tapauksessa viina on tämän suhteen pilannut. Luottamus ja usko parempaan on kadonnut. Pelkään etten osaa nousta jaloilleni...
Aloimme seurustella kun olimme 18, enkä ole koskaan asunut yksin. Nyt se on kuitenkin edessä. Mies on edelleen niin kännissä, etten ole vielä hänelle tästä päätöksestäni sanonut. Eikä hän ole edes kotona, vaan baarissa. Ei ollut edes yötä kotona, mikä nyt ei ole mitään uutta jos sillä on putki päällä. Olen niin tottunut tähän etten osaa enää edes itkeä. Olen vain kuin zombi, istun ja tuijotan tyhjyyteen.
Minusta tuntuu etten kestä tätä. Mutta silti on pakko erota, en peru sanojani enää kertaakaan, en halua yrittää enää kertaakaan uudelleen, olen tehnyt sen liian monta kertaa. Minua huolettaa myös kuinka tulen taloudellisesti toimeen. Olen vielä ainakin vuoden koulussa, ja täältä (Hki) on todella vaikeaa saada edullista asuntoa. Edes opintolaina ei tuo helpotusta, on pakko myös käydä töissä jotta selviää. Pitäisi siis nyt hakea sekä työpaikkaa että asuntoa. Ja siihen graduhuolet päälle. Ja eroahdistus. Kuinka tästä oikeasti selviää?
Mieheni on alkoholin suurkuluttaja, omasta mielestään ei alkoholisti. Joka tapauksessa viina on tämän suhteen pilannut. Luottamus ja usko parempaan on kadonnut. Pelkään etten osaa nousta jaloilleni...
Aloimme seurustella kun olimme 18, enkä ole koskaan asunut yksin. Nyt se on kuitenkin edessä. Mies on edelleen niin kännissä, etten ole vielä hänelle tästä päätöksestäni sanonut. Eikä hän ole edes kotona, vaan baarissa. Ei ollut edes yötä kotona, mikä nyt ei ole mitään uutta jos sillä on putki päällä. Olen niin tottunut tähän etten osaa enää edes itkeä. Olen vain kuin zombi, istun ja tuijotan tyhjyyteen.
Minusta tuntuu etten kestä tätä. Mutta silti on pakko erota, en peru sanojani enää kertaakaan, en halua yrittää enää kertaakaan uudelleen, olen tehnyt sen liian monta kertaa. Minua huolettaa myös kuinka tulen taloudellisesti toimeen. Olen vielä ainakin vuoden koulussa, ja täältä (Hki) on todella vaikeaa saada edullista asuntoa. Edes opintolaina ei tuo helpotusta, on pakko myös käydä töissä jotta selviää. Pitäisi siis nyt hakea sekä työpaikkaa että asuntoa. Ja siihen graduhuolet päälle. Ja eroahdistus. Kuinka tästä oikeasti selviää?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samantapainen päätös on minunkin päässäni. Syyt vaan erilaiset. Olen itsekin miettinyt kuinka kaikesta selviää. Huolettaa lapset, omaisuuden jakaminen, omat vanhemmat kuinka he kestävät jne. eli kyse ei ole kuitenkaan vain itsestä. Mutta jotenkinhan meidän on pakko selvitä. Onvathan ne muutkin selvinneet. Joten tsemppiä sinulle ja minulle. Pysy päätöksesi takana niin minäkin aion tehdä tuli sitten vastaan mitä tahansa.
1. Onko sinulla ystäviä? Tarkoitan sellaisia, jotka eivät säiky kuulla vaikeuksistasi mutta eivät toisaalta tuputa neuvojaan saatikka suutu, ellet heitä tottele? Ennen muuta sellaisia, jotka jaksavat "kuunnella vain"?
2. Entä "ammattiapu"? Pääsetkö Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön palveluihin? On myös käsittääseni jonkinlainen alkoholistien omaiset -toiminto (varmasti verkosta löytyy).
3. Entä sukulaiset?
siitä selvii,,, vaikka yks helvetti onkin!!!!
Nyt tuntuu mahdottomalta ja kolmen ensimmäisen kuukauden aikana mietit monta kertaa, mennäkö takaisin...
Kuitenkin, kun keskityt työhön ja kouluun, alkaa elämä taas maistua. Pikkuhiljaa.
Huonoa suhdetta on turhaa jatkaa.
Yksinäisyydestäkin selviää.
Kohta siitä jopa nauttii.
Ja vasta sen jälkeen, kun on oppinut nauttimaan yksinäisyydestä, kannattaa harkita (jos haluaa ylipäätään) uutta suhdetta.
Ja todennäköisesti tulet taloudellisesti tukineen ym,,, paremmin toimeen, kun ei tarvitse toisesta huolehtia, joka kuluttaa vain kaiken viinaan.
Joten elä turhaan stressaa itseäsi etukäteen asioilla, jotka järjestyy.
Uskoa tulevaisuuteen!!!!
selviää. Alussa tuntuu etten selviä, mutta päivä kerrallaan. Mielestäni se on tärkeää, että olet tehnyt päätöksen, olet ottanut vastuun omasta elämästäsi. Pystyt muuttamaan itsesäsi ja tekemään päätökset omasta puolestasi. Miestäsi et pysty muuttamaan etkä ketään muutakaan. Jos tämän asian ihmiset tajuaisi, sisäistäisi, erot vähentyisi huomattavasti.
Oma kokemus asiasta on kun lopulta uskalsin ottaa sen askeleen että lopetan suhteen tunsin suunnatonta huojennusta. Kivi putosi sydämeltäni, olin vapaa ahdistuksesta. Eromme jälkeen mies lopetti juomisen, mutta minun suhteeni se tapahtui liian myöhään.
Muista että olet oman elämäsi tekijä. Se että pysyy juovan (tai väkivaltaisen, tunnevammaisen tms.) ihmisen kanssa ei mielestäni ole säälittävää eikä kaipaa lohdun sanoja. Kenenkään ei ole pakko pysyä suhteessa, ei kenenkään. Se että jatkaa suhteessa, joka on täysin pielessä on oma valinta. Usein se on pelkoa ottaa vastuuta omasta elämästään.
Mitä tälläisessä suhteessa oleva kaipaa on mielestäni rohkaisua lähteä siitä.
Onnea päätöksellesi ja muista että monet ovat selvinneet, myös minä, sinäkin selviät!
...näissä asioissa kun on hanka neuvoa ketään, mutta sinun tilanteessasi minä muuttaisin pois. Kun mies on ryyppyputkella, kamat kasaan ja ulos. Kai helsingistäkin löytyy opiskelija-asuntoja, soluja, mitä vain. Tavarathan saa vaikka varastoon ja varmasti ystäväsi majoittavat sinut ?
Kuulostaa nii--iin tutulta..olen itsekin tehnyt ratkaisun, -sen todella vaikean. Tie on pitkä ja kivinen..mutta sinulla ei ole vielä lapsia, joten älä jää suhteeseen jossa on jo tos vaiheessa noin suuria ongelmia. Tuskin haluat lapsillesi tulevaisuutta viinan kanssa ! se vasta on rankkaaaaa!! siihen liittyy sitten jo muitakin ongelmia, joten ei muutakun tsemppiä. Tee jotain -- toimi ! Sinä olet vielä nuori- älä pilaa tulevaisuuttasi viinalle.
Tai sitten sinun miehesi pitää ymmärtää ongelmansa ja lopettaa juominen - ja näyttää että pystyy olla ilman.Siitä voi alkaa uusi elämä- mutta jos hän ei siihen lähde-sinun on lähdettävä.
Raakaa textiä, mutta näin vain on.
Onnellista loppuvuotta ja sinä pärjäät jos itse haluat ; )