Tuntuu todella voimattomalta. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 7 vuotta, ja kun vuosi vaihtui, avasin silmäni ja tajusin ettei ole enää mitään järkeä jatkaa tätä suhdetta.
Mieheni on alkoholin suurkuluttaja, omasta mielestään ei alkoholisti. Joka tapauksessa viina on tämän suhteen pilannut. Luottamus ja usko parempaan on kadonnut. Pelkään etten osaa nousta jaloilleni...
Aloimme seurustella kun olimme 18, enkä ole koskaan asunut yksin. Nyt se on kuitenkin edessä. Mies on edelleen niin kännissä, etten ole vielä hänelle tästä päätöksestäni sanonut. Eikä hän ole edes kotona, vaan baarissa. Ei ollut edes yötä kotona, mikä nyt ei ole mitään uutta jos sillä on putki päällä. Olen niin tottunut tähän etten osaa enää edes itkeä. Olen vain kuin zombi, istun ja tuijotan tyhjyyteen.
Minusta tuntuu etten kestä tätä. Mutta silti on pakko erota, en peru sanojani enää kertaakaan, en halua yrittää enää kertaakaan uudelleen, olen tehnyt sen liian monta kertaa. Minua huolettaa myös kuinka tulen taloudellisesti toimeen. Olen vielä ainakin vuoden koulussa, ja täältä (Hki) on todella vaikeaa saada edullista asuntoa. Edes opintolaina ei tuo helpotusta, on pakko myös käydä töissä jotta selviää. Pitäisi siis nyt hakea sekä työpaikkaa että asuntoa. Ja siihen graduhuolet päälle. Ja eroahdistus. Kuinka tästä oikeasti selviää?
Mieheni on alkoholin suurkuluttaja, omasta mielestään ei alkoholisti. Joka tapauksessa viina on tämän suhteen pilannut. Luottamus ja usko parempaan on kadonnut. Pelkään etten osaa nousta jaloilleni...
Aloimme seurustella kun olimme 18, enkä ole koskaan asunut yksin. Nyt se on kuitenkin edessä. Mies on edelleen niin kännissä, etten ole vielä hänelle tästä päätöksestäni sanonut. Eikä hän ole edes kotona, vaan baarissa. Ei ollut edes yötä kotona, mikä nyt ei ole mitään uutta jos sillä on putki päällä. Olen niin tottunut tähän etten osaa enää edes itkeä. Olen vain kuin zombi, istun ja tuijotan tyhjyyteen.
Minusta tuntuu etten kestä tätä. Mutta silti on pakko erota, en peru sanojani enää kertaakaan, en halua yrittää enää kertaakaan uudelleen, olen tehnyt sen liian monta kertaa. Minua huolettaa myös kuinka tulen taloudellisesti toimeen. Olen vielä ainakin vuoden koulussa, ja täältä (Hki) on todella vaikeaa saada edullista asuntoa. Edes opintolaina ei tuo helpotusta, on pakko myös käydä töissä jotta selviää. Pitäisi siis nyt hakea sekä työpaikkaa että asuntoa. Ja siihen graduhuolet päälle. Ja eroahdistus. Kuinka tästä oikeasti selviää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedätkö, sinusta nyt tuntuu siltä ettet selviäisi yksin. Sinä kuitenkin pystyt siihen. Ystävät, vanhempasi, uudet tuttavat varmasti tukevat sinua, koskaan et jää täysin yksin.
Miehesi vie sinua alaspäin juomisellaan. Hän vie energiaasi. Itseasiassa uskon, että selviäisit paremmin ilman juopottelevaa miestäsi.
Usko itseesi Annukka. Sinä puhkeat säteileväksi kukaksi, kun huomaat pärjääväsi erittäin hyvin vaikean eron jälkeen. Taloudellisessa tilanteessa auttaa sos.toimisto, tai sitten vain menet muutamaksi päiväksi viikossa töihin (tarjoilija, myyjä jne.), graduahdistukseen auttaa puhuminen opiskelijakavereiden ja proffan kanssa, myös yths:llä on omia gradupiirejään.
Sinä selviät. Onnellista uutta vuotta 2005!
T. saman kokenut
Hei Annukka,
tekemäsi päätös on rohkea, mutta EHDOTTOMASTI oikea ja toivon todella että jaksat pysyä siinä. Muista myös, että varaat aikaa vain itsellesi, kun olet vähän aikaa ollut yksin, saat aikaa kuunnella itseäsi ja miettiä mitä elämältä haluat. Yleinen virhe tässä tilanteessa on takertua uuteen suhteeseen ja jos ei ole ollut aikaa miettiä mitä haluaa, yleensä ihmisellä on vain tapana toistaa valintojaan.
Graduun liittyvään paineeseen tuo helpotusta kanssaihmiset: valmistuminen on kaikille jonkinlainen kriisin ja kasvun paikka, hankkiudu siis seuraan, jossa saat keskustella päättötyön tuomasta stressistä ihmisten kanssa, jotka elävät samaa elämänvaihetta.
Voimia sinulle, et ole asiassa yksin!
Ihmeellisesti ne vanhat ärsyttävät fraasit " aika parantaa" haavat ja "kyllä se siitä" ym pitää paikkansa. Aloin ite seurustelemaan n16-17v ja olin n6v yhessä, en ollu asunu ikinä yksin ennen tätä hetkeä ja vaikka monia kuukausia tuijotin vaan seinään ni nyt elämä on jo ihan kivaa ja on varmasti hyödyllistä koea yksin asuminen.
Kyllä sinä selviät. Nenä pystyyn ja eteenpäin.
Olen itse kahdesti eronnut ja selvinnyt kummallakin kerralla. Elämää tämä vain on. Toisen minultakin kaatoi vaimon olkoholismi. Tsemppiä
Paiskit töitä niin paljon kuin ikinä jaksat, teet gradua, jätät huolet syrjään. Jos mies tulee katuvaisena takaisin selvittyään putkestaan (hm, vuonna 2008?) niin sä olet silloin selvinnyt kaikesta.
Sä asennoidut täysin väärin. Ajattele, että sulla ON tekemistä mikä pitää miehen poissa mielestä. Mä otin koulun viime vuonna eron tilalle ja helpotti kummasti ja paljon enemmän kuin se, jos olisin stressannut kaikesta.
Sä oot rautaa, sä selviät kyllä :) Musta löydät saman kokeneen jos tahdot, maili löytyy varmaan, ellei, niin annan sen sulle jos tahdot. :)
- Iituli -
itse en olisi päivääkään suhteessa, jossa alkoholi aiheuttaa ongelmia.