Tuntuu todella voimattomalta. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 7 vuotta, ja kun vuosi vaihtui, avasin silmäni ja tajusin ettei ole enää mitään järkeä jatkaa tätä suhdetta.
Mieheni on alkoholin suurkuluttaja, omasta mielestään ei alkoholisti. Joka tapauksessa viina on tämän suhteen pilannut. Luottamus ja usko parempaan on kadonnut. Pelkään etten osaa nousta jaloilleni...
Aloimme seurustella kun olimme 18, enkä ole koskaan asunut yksin. Nyt se on kuitenkin edessä. Mies on edelleen niin kännissä, etten ole vielä hänelle tästä päätöksestäni sanonut. Eikä hän ole edes kotona, vaan baarissa. Ei ollut edes yötä kotona, mikä nyt ei ole mitään uutta jos sillä on putki päällä. Olen niin tottunut tähän etten osaa enää edes itkeä. Olen vain kuin zombi, istun ja tuijotan tyhjyyteen.
Minusta tuntuu etten kestä tätä. Mutta silti on pakko erota, en peru sanojani enää kertaakaan, en halua yrittää enää kertaakaan uudelleen, olen tehnyt sen liian monta kertaa. Minua huolettaa myös kuinka tulen taloudellisesti toimeen. Olen vielä ainakin vuoden koulussa, ja täältä (Hki) on todella vaikeaa saada edullista asuntoa. Edes opintolaina ei tuo helpotusta, on pakko myös käydä töissä jotta selviää. Pitäisi siis nyt hakea sekä työpaikkaa että asuntoa. Ja siihen graduhuolet päälle. Ja eroahdistus. Kuinka tästä oikeasti selviää?
Mieheni on alkoholin suurkuluttaja, omasta mielestään ei alkoholisti. Joka tapauksessa viina on tämän suhteen pilannut. Luottamus ja usko parempaan on kadonnut. Pelkään etten osaa nousta jaloilleni...
Aloimme seurustella kun olimme 18, enkä ole koskaan asunut yksin. Nyt se on kuitenkin edessä. Mies on edelleen niin kännissä, etten ole vielä hänelle tästä päätöksestäni sanonut. Eikä hän ole edes kotona, vaan baarissa. Ei ollut edes yötä kotona, mikä nyt ei ole mitään uutta jos sillä on putki päällä. Olen niin tottunut tähän etten osaa enää edes itkeä. Olen vain kuin zombi, istun ja tuijotan tyhjyyteen.
Minusta tuntuu etten kestä tätä. Mutta silti on pakko erota, en peru sanojani enää kertaakaan, en halua yrittää enää kertaakaan uudelleen, olen tehnyt sen liian monta kertaa. Minua huolettaa myös kuinka tulen taloudellisesti toimeen. Olen vielä ainakin vuoden koulussa, ja täältä (Hki) on todella vaikeaa saada edullista asuntoa. Edes opintolaina ei tuo helpotusta, on pakko myös käydä töissä jotta selviää. Pitäisi siis nyt hakea sekä työpaikkaa että asuntoa. Ja siihen graduhuolet päälle. Ja eroahdistus. Kuinka tästä oikeasti selviää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuuleppa,ole nyt päätöksesi tehnyt ja alkaa uusi aika elämässäsi.ensiksi ole huolellinen kaikissa käytännön asioissa jotka tulevat eteesi.järjestele asiat mahdollisimman nopeasti kuntoon,sinä aikana et jouda miettimään suhdettasi sillä tekemistä riittää.kuin olet saanut elämäsi "taloudellisen " puolen kuntoon jää sinulle aikaa murehtia vähän menneitä.kaikista pahinta on aluksi yksinäisyys ja muutos totuttuihin tapoihin,suosittelen hakkimaan jonkin luotettavan ystävän sinulle avuksi näihin hetkiin.pyydä suoraan häneltä apua ja ole hänelle rehellinen kaikissa asioissa.tämä auttaa kovasti alkuaikoina.aika kuitenkin parantaa haavat ja muutaman kuukauden kuluttua huomaat ajattelevasi jo muitakin asioita kuin eroa.näin se "palautuminen" tapahtuu pikku hiljaa.omasta kokemuksesta voin sanoa,että vuoden kuluttua aika on tehnyt tehtävänsä ja säteilet aivan toisella lailla kuin alussa.uusi suhde heti eron jälkeen ei mielestäni ole hyvä ajatus koska sinun täytyy olla sinut itsesi kanssa ennen kuin voit aloittaa uuden suhteen,tämä on kylläkin vain minun mielipiteeni.lopuksi voimia sinulle,sillä sitä sinä nyt tarvitset.
Teepäs kivuttoman ukon vaihto! mulla ainakin helpotti päästä exästä yli, enkä jääny yksin...
Tuo on oikein tyypillistä...tuossa "ukonvaihdossa" ei yleensä tapahdu mitään henkistä kasvua, sysätään vain ongelmat syrjään, ja korvataan parisuhde uudella. Kyllä yksinolo tekee aina hyvää rikkoutuneen parisuhteen jälkeen. Silloinkin, vaikka kuvioissa olisi ollut toinen mies/nainen.
Erosta selviät sillä, että rupeat aktiivisesti hoitamaan itsellesi asuntoa ja töitä. Sitten kun on ne, on aikaa murehtimiselle.
Asunnon saa opiskelija tähän aikaan vuodesta suht nopeasti hoas:ilta. Hakemuksessa kannattaa mainita, että tuli avoero ja tarvitset asunnon heti. Täytä hakemus netissä heti tänään. Käy myös tsekkaamassa opiskelupaikkasi ilmoitustaulut, usein niiltä löytyy kämppishakuja. Ja vuokratoimistot. Missä tahansa pystyy elämään puolisen vuotta ja puolessa vuodessa löytää sopivan kämpän.
Jatkuvia töitä ei välttämättä saa ainakaan omalta alalta heti, mutta käy ilmoittautumassa jossain vuokratyöpalvelussa (esim. Manpower, varamiespalvelu, eilakaisla, Adecco), jonka tämänhetkinen työpaikkavalikoima näyttää sopivalta, ne soittavat sitten kun jotain sopivaa keikkatyötä löytyy. Jos otat nyt opintolainan, selviät pari kuukautta, ja parissa kuukaudessa saa pääkaupunkiseudulta kyllä töitä, jos ei nirsoile.
Ajattele realistisesti sen gradun suhteen. Ensinnäkin se on vaan tutkielma, vähän seminaarityötä laajempi. Toisekseen sulla on elämässä meneillään niin paljon kaikkea muuta, että kannattaa ehkä suosiolla jättää siitä gradusta murehtiminen kesään tai ensi syksyyn, kun olet oppinut elämään yksiksesi. Tässä välillä voit lueskella huviksesi juttuja, joista voisi olla gradun aiheeksi, mutta ei sen valmistumisesta kannata mitään paineita ottaa. Opiskelujuttuja voi lukea vaikka junamatkoilla, jos saat asunnon Vantaan tai Espoon puolelta.
Elä murehdi liian monta asiaa yhtä aikaa, silloin alkaa kaikki kaatua päälle. Ensin asunnon järkkääminen ja muutto, sitten työ, sitten gradu kun ei ole enää muita murheita.
Yritä ajatella tätä avosuhteen loppua uuden, itsenäisen elämän alkuna. Vaikeata se on, mutta näin 8 kuukautta oman eroni jälkeen voin sanoa, että ratkaisu oli täysin oikea, ja olen onnellisempi yksin kaikkien rahahuolienkin kanssa, kuin mitä olin parisuhteessani.
Alku on vaikeaa ja toivon, että kuitenkin sen yli jaksat tarpoa.
Erosin itse puoli vuotta sitten, ja myöskään minä en ennen ollut yksin asunut! Yksinäisyyden kohtaaminen on rankkaa! Alku oli kaoottista, en nukkunut enkä syönyt, voimia ei ollut mihinkään! Lääkärikäynti oli minulle helpotus! Lääkäri sanoi, että minun on vihdoin tullut aika rakentaa omaa elämääni. Hän myös sanoi ääneen ne asiat, jotka olin tiennyt suhteessani olevan pielessä, mutta joita en ollut koskaan kyennyt myöntämään... Sain nukahtamislääkkeitä alun vaikeuksiin, sekä ohjeen syödä mitä vain mikä maistuu... Alku on vain tarvottava läpi, vaikka tuntuu kuinka pahalle, ja vaikka kuinka haluaisi perua kaiken tapahtuneen.
Seuraavassa "vaiheessa" mua auttoi työ. Työn tekeminen tai muihin itseä kiinnostaviin asioihin uppoaminen auttaa luomaan tervettä perspektiiviä. Koko elämäänsä ei tarvitsekaan määritellä parisuhteen kautta. On ihanaa ja terveellistä huomata olevansa hyödyllinen ja tarpeellinen ihminen ja että maailmassa on niin paljon muutakin kuin sosiaaliset kuviot! On myös ihana löytää ypäriltään upeita ihmisiä ja tutustua uusiin. Tuntuu kuin olisi päässyt ulos pimedestä ja vasta todella näkisi mitä kaikkia mahdollisuuksia maailma tarjoaa!
Jatkossa yksinäisyys kalvaa aina välillä. Ystävien seura auttaa ja toisaalta surun käsittely ja siinä rypeminen on toisinaan varsin hyödyllistäkin. Alku vaiheessa en kyennyt ajattelemaan ahdistavia ajatuksia, mutta vähitellen olen voinut eläytyä omiin surkeisiin tunteisiini esimerkiksi musiikin avulla. Surut on surtava ennen kuin siirtyy uusiin suhteisiin!!!!!
Ohjeeksi myös se, että mieti asioita joista nautit ja joiden tekeminen/kokeminen rentouttaa sinua. Tee niitä asioita, hoida itseäsi. Myöskin Bruce Fisherin Jälleenrakennus-kirjaa voin suositella. Löydä oma tapasi selviytyä ja pyydä apua kun olet sitä vailla!
Kuitenkin; en kannusta ketään eroon, mutta ero onnettomasta suhteesta on kriisi, joka auttaa kasvamaan. Näin jälkiviisaana ihmettelen, kuinka niinkin kauan kestin huonossa suhteessa. Siihen en haluaisi palata koskaan!
Voimia!
Seuraa kaipaava aikuinen nainen