Miehen kaverit ja alkoholi

Kipeäpäätös

Olen kohta viisikymppinen nainen ja takana 10 vuotta kestänyt uusiosuhde elämäni miehen kanssa josta harkitsen nyt vakavasti eroa. Molemmilla jo aikuisia lapsia edellistä liitoista ja kipeät erot niistä. Yksinoloa siinä entisten jälkeen välissä kunnes löydettiin tämän nykyisen kanssa toisemme.
Tämä mies on vilpittömästi ainoa jota olen koskaan rakastanut. Lasteni isän kanssa elimme ruuhkavuodet ja suhteemme ei ollut samanlainen rakkaussuhde. Tämä nykyinen on jopa komeakin kuin mikä ja olen ollut otettu prinssistä vierelläni. Yhteiselomme on ollut tämä 10 vuotta arjen ja työn jakamista eli paljon keskenään olemista. Miehellä kuitenkin oma harrastus ja siihen kuuluvat mieskaverinsa. Minulla myös omat intohimoni kirpputorit ja sisustus sekä tanssi. Harrastukset on ja hyvä saada edes silloin etäisyyttä mutta miehen puolelta tässä hänen harrastustoimintaan liittyy myös vahvasti alkoholi. Jälkireenit ja miesten keskinäiset ryyppyreissut. Reenit ja jälkireenit noin kolme neljä keraa viikossa ja joskus ne venyvät ja joskus ei n 3-4 tuntia per ilta. Ryyppyreissut yön yli miesporukoilla laivoilla tai mökeillä kerran pari vuodessa.
Miehellä on ongelmia alkoholin käyttämisensä kontrolloimisessa. Humalassa hän ei kuitenkaan koskaan ole ollut ilkeä tai agressiivinen minulle vaan suorastaan entistä leppoisampi. Muutenkin hyvin rauhallinen neutraali tunne-elämässään kun itse ole tempperamenttinen ja räiskyvä. En ole koskaan nähnyt hänen itkevän enkä edes kunnolla suuttuvan. Tämä on tietenkin omalta osaltaan ollut toisillemme varmasti tasapainottava tekijä suhteessamme mutta silti nyt iänkin myötä jo koen alkoholin ja näiden " kaverihoukuttelijoiden" tuhoavan suhteemme lopullisesti. Olen alkanut oireilemaan siitä ja kärsimään ja pidemmällä ajalla se vaikuttaa nyt liikaa parisuhteeseemme. Arkielomme on muuttunut sen myötä ahdistavaksi vaikka toki hyviäkin hetkiä on. Kipinä on sammunut. Mies kieltää vastuunsa kokonaan vaan pitää tätä pahoinvointia vain omana ongelmanani. Se loukkaa.
Mies on nyt monien nipotusten jälkeen vähentänyt kuitenkin kaljoitteluaan arkisin ja pyytänyt itse minun kontrolloivan juomistaan kun olemme yhdessä ulkona mutta kokee sen kuitenkin samalla rajoitteena hauskan pidolle. Saan kuulla siitä että minun kanssani ei ole enään hauskaa. Kännissä oleminen on ilmeisesti se hänen tunne-elämänsä? En tiedä?
Kavereista on tullut hänelle nyt se ainoa väylä pitää hauskaa kännissä ilman nipottavaa eukkoa ja yhteiset hauskanpidot keskenämme ovat jääneet melkein kokonaan. Minulla ei ole enään ollenkaan hauskaa.
Näissä heidän ryyppyreissuissaan on myös aina ikäviä arvomaailmaani vastaan sotivia lisäpiirteitä esim pettämistä ym sikailua. Mieheeni kyllä luotan mutta pidän kännäämistä vastuuttomana ja sitä että miltein 50 vuotias mies tukee tuollaista sikailutoimintaa läsnäolollaan. Tiedän hänen kavereidensa pettäneen vaimojaan näillä reissuillaan ja mieheni tietää että tiedän ne. Aina on harmia tullut.
Itse myös koen sen että minä kontrolloin hänen juomistaan ikäväksi koska se tarkoittaa oman iltani lopettamista kesken ennenkuin se on edes kunnolla alkanut. Jos taas jätän kontrolloimatta ja haluan jatkaa iltaa niin ärsyynnyn hänen humalastaan ja alan nipottaa. Mies ei myönnä olevansa alkoholisti kun on omasta mielestään niin paljon vähentänyt sitä nuoruusvuosistaan ja odottaa minulta vain luottamista ja vähemmän huolehtimista. Olen toki huolissani kun en itse ole mukana näissä reissuissa tai jälkireenit venyvät pitkiksi. Vaikka hän on mukava mies pienessä sievässäkin niin tunnen turvattomuutta ja miehen läsnäolo ei ole samaa . Nyt mittani on ihan täysi ja olen puhunut ja huutanut mikä on tietenkin turhaa ja lopulta tehnyt ratkaisun että päästän irti ja luovutan. Hänen kaverinsa ovat leimanneet minut pihalle heittäjäksi ja kamalaksi eukoksi joka ei päästä miestään mihinkään. Olen nyt enemmän ääneen tuonut esille mielipiteeni näistä heidän yhteisistä sikailuistaan ja haluavani eroa. Olen jo pari vuotta niistä sanonut mielipiteeni moneen kertaan miehelle mutta nyt olen avautunut julkisemmin kun taas on reissu edessä. Edellisellä hän ei ollut ja kokee nyt tarvetta mennä taas hauskaa pitämään. Jos hän menee tai ei mene niin vastuu on aina minulla eli joko minä en päästä tai hän menee kun olen nipottaja niin kostoksi? Hän on kuitenkin kohta 50 veikä kanna vastuuta edes omasta päätöksestään! Mies on nyt ihan pihalla kun kaikki hänen mielestään on ollut ok että mitä nyt? Haluan totaalisen etäisyyden. Olen oireillut jo muutamia vuosia tässä ja hän ei ilmeisesti ole huomannut seksielämämme myös pikkuhiljaa hiipuneen.
Mies itse yrittää miellyttää kaikkia mutta eniten kavereitaan ja myötäilee enemmän heidän mukana. Aika paska fiilis ja kipeä päätös kun kuitenkin edelleen taidan rakastaa tuota miestä? Itselläni ei vastaavaa kaveripiiriä mutta jonkinlainen tukiverkosto kyllä ja nuo omat tyttäret ensimmäisenä. Olenko ihan pirttihirmu en tiedä pitääkö vielä apua hakea vaikka usko on mennyt?

8

2292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taasnäitäidiootteja

      Taas näitä saatanan valituksia. Kyllä te naiset olette ihmeellisiä, kun väen väkisin pitää rakentaa ongelmia. Katso itseäsi peiliin, siellä on teidän suhteenne ongelma.

      Sinä olet se ongelma, ei miehen kaverit tai alkoholi, joita yrität syyllistää.

      Eikö teille naisille vittu mikään riitä, pakko saada muokata se mies täysin omien arvojenne kaltaiseksi. (tossun alle)

      Mieti omaa asennoitumistasi, jos et siihen kykene, erotkaa.

      Olet vittumainen, tiukkapipoinen ämmä. Lopeta se miehesi kiusaaminen ja lähde omille teillesi, elä yksin omien täydellisten arvojesi kanssa, et sinä niitä voi miehellesi syöttää.

      • alkuperänen

        Tämä auttoi jo kovasti ja tiedän jo päätökseni siis oikeaksi. Ero on oikea ratkaisu. Se mikä ihmetyttää on kuitenkin miksi tuo mies haluaa pitää niin kiinni minusta ja tehdä sen eron vaikeaksi? Olen jo sanonut että haluan erota mutta hänelle se ei tunnu menevän jakeluun?


      • oppeliini1

        Puhe on halpaa , teoistaan mies/nainen tunnetaan.

        Mies on immuuni sinun "haluan eron, haluan eron, haluan eron, haluan eron, h...."Miksi hän siitä enää välittäisikään kun sinä et kuitenkaan tee asian eteen yhtään mitään, vain jankutat" haluan eron haluan eron...."

        Salli miehen elää omaa elämäänsä kuten haluaa, sinä et pysty enää vetämään rajoja sinne tai tänne hänelle.

        Miksi siis kiusaat itseäsi ja miestä?
        Säilytä vain hyvät muistot ja ala elää omaa elämääsi omassa tuvassa, omassa luvassa.


    • 40v-sinkkumies

      Juuri alkoholistien kanssa naiset alkaa suhteeseen. Join viimeksi alkoholia 2,5 kk sitten, no ei ole suhdetta eikä treffejä koska naiset menee treffeille juoppojen kanssa.

    • Megapirttihirmu

      Olen nelikymppinen kahen pikkupojan äiti ja ennen eroa mieheni ryyppäs ja rälläs joka toinen vkl jättäen minun hoidettavaksi pojat ja änkyräkännisen itsensä baari illan päätteeksi jos ei jatkoilta kompuroinu kotiin vasta aamulla silloinkin änkyrässä..mun mielipide Jätä se luuseri,vaik on huonompiakin miehiä ni on myös paljon parempia;)

    • Lellu_5671

      Kuvauksestasi tulee mieleen vanha totuus. Perheessä olevan alkoholiongelman näkee ensimmäisenä vaimon käyttäytymisestä. Sinulle voisi olla avartavaa kertoa tilanteestasi esim Al-Anon ryhmässä ja kuunnella muiden kertomuksia. Ehdotan, että lopetat miehen kontrolloinnin kokonaan. Mies on aikuinen ja tekee päätökset menemisistään ja juomisistaan itse. Hän myös kantaa vastuun päätöksistään.

      Omalta puoleltasi kannattaa pohtia onko tämä elämä sellaista, jota haluan elää ja tehdä päätöksen siltä pohjalta.

    • aikuinennnainenn

      Olet jo useamman vuoden asiasta jankuttanut ja koska et ole pannut täytäntöön päätöstäsi, niin sinulle on langennut se niin mukava jäkättäjän ja pirttihirmun osa. Mies on osoittanut käytöksellään, että asettaa kaverinsa ja alkoholin edellesi, et tule pärjäämään noille kilpailijoille, kun aikuistuminen on vielä viisikymppisenäkin kesken. Lisäksi hänellä tuntuu olevan alkoholiriippuvuus, kun hän on siihen kuvioon sinutkin värvännyt. Edellinen kirjoittaja Lellu kirjoitti todella hyvän viestin! Lue se huolella ja mieti, haluatko tällaista elämää ja alkoholistin puolison elämää, josta sinulla on jo esimakua, ilonpilaaja, jäkättäjä, kontrolloija.

      Olen pahoillani, mutta ainakin minun valitettavasti on hyvin vaikea uskoa, ettei noilla sikailureissuilla olisi mitään tapahtunut. Mies menettää kontrollin humalassa ja kaikki muut vain pettävät vaimojaan, hän vain nyhjää yksinään ja vaimolle uskollisena sohvan nurkassa? Sitä on kyllä hyvin vaikea uskoa jo ryhmäpaineen takia. Sinuna kävisin laajan kirjon sukupuolitautitesteissä, jotta saat itsesi hoidettua, jos olet jonkun tartunnan saanut, ovathan jotkut sp-taudit oireettomia pitkän aikaa.

      Olet ihmeen kärsivällinen ja ymmärtäväinen puolisosi kanssaan ollut, joten sinulla on hyvät edellytykset alkoholistin kaiken kestäväksi puolisoksi. Sitä et kuitenkaan halua ja se on hyvä ja terve merkki. Minusta teet oikean päätöksen lopettaessasi suhteen.

    • Anonyymi

      No noin 20 v sitte olimeil suunilleen saman laista paitti en ryypänny enkä rällänny kaverien kans vaan kotona tissuttelin.En riehunu en lyöny olin omasta mielestäni hyvä töissä käyvä puoliso.Vaimon naputtelu alko tyhjästä usein,vaikka lomareissulla vieraas kaupungis illal terassil ois pitäny ottaa kahvi ja limsa.Uuden vuoden aattona ois pitäny ottaa kahvia ja piparkakkua.siitä suhteesta on aikaa 20 vuotta.En ole sen juopompi kuin silloinkaan.Uusi suhde kestänyt 18 v.Ei naputtelua puolin eikä toisin.Eli kyllä varmaan tyhjästä usein tehdään suuri asia jos itsellä on paha olo.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe