Miehen kaverit ja alkoholi

Olen kohta viisikymppinen nainen ja takana 10 vuotta kestänyt uusiosuhde elämäni miehen kanssa josta harkitsen nyt vakavasti eroa. Molemmilla jo aikuisia lapsia edellistä liitoista ja kipeät erot niistä. Yksinoloa siinä entisten jälkeen välissä kunnes löydettiin tämän nykyisen kanssa toisemme.
Tämä mies on vilpittömästi ainoa jota olen koskaan rakastanut. Lasteni isän kanssa elimme ruuhkavuodet ja suhteemme ei ollut samanlainen rakkaussuhde. Tämä nykyinen on jopa komeakin kuin mikä ja olen ollut otettu prinssistä vierelläni. Yhteiselomme on ollut tämä 10 vuotta arjen ja työn jakamista eli paljon keskenään olemista. Miehellä kuitenkin oma harrastus ja siihen kuuluvat mieskaverinsa. Minulla myös omat intohimoni kirpputorit ja sisustus sekä tanssi. Harrastukset on ja hyvä saada edes silloin etäisyyttä mutta miehen puolelta tässä hänen harrastustoimintaan liittyy myös vahvasti alkoholi. Jälkireenit ja miesten keskinäiset ryyppyreissut. Reenit ja jälkireenit noin kolme neljä keraa viikossa ja joskus ne venyvät ja joskus ei n 3-4 tuntia per ilta. Ryyppyreissut yön yli miesporukoilla laivoilla tai mökeillä kerran pari vuodessa.
Miehellä on ongelmia alkoholin käyttämisensä kontrolloimisessa. Humalassa hän ei kuitenkaan koskaan ole ollut ilkeä tai agressiivinen minulle vaan suorastaan entistä leppoisampi. Muutenkin hyvin rauhallinen neutraali tunne-elämässään kun itse ole tempperamenttinen ja räiskyvä. En ole koskaan nähnyt hänen itkevän enkä edes kunnolla suuttuvan. Tämä on tietenkin omalta osaltaan ollut toisillemme varmasti tasapainottava tekijä suhteessamme mutta silti nyt iänkin myötä jo koen alkoholin ja näiden " kaverihoukuttelijoiden" tuhoavan suhteemme lopullisesti. Olen alkanut oireilemaan siitä ja kärsimään ja pidemmällä ajalla se vaikuttaa nyt liikaa parisuhteeseemme. Arkielomme on muuttunut sen myötä ahdistavaksi vaikka toki hyviäkin hetkiä on. Kipinä on sammunut. Mies kieltää vastuunsa kokonaan vaan pitää tätä pahoinvointia vain omana ongelmanani. Se loukkaa.
Mies on nyt monien nipotusten jälkeen vähentänyt kuitenkin kaljoitteluaan arkisin ja pyytänyt itse minun kontrolloivan juomistaan kun olemme yhdessä ulkona mutta kokee sen kuitenkin samalla rajoitteena hauskan pidolle. Saan kuulla siitä että minun kanssani ei ole enään hauskaa. Kännissä oleminen on ilmeisesti se hänen tunne-elämänsä? En tiedä?
Kavereista on tullut hänelle nyt se ainoa väylä pitää hauskaa kännissä ilman nipottavaa eukkoa ja yhteiset hauskanpidot keskenämme ovat jääneet melkein kokonaan. Minulla ei ole enään ollenkaan hauskaa.
Näissä heidän ryyppyreissuissaan on myös aina ikäviä arvomaailmaani vastaan sotivia lisäpiirteitä esim pettämistä ym sikailua. Mieheeni kyllä luotan mutta pidän kännäämistä vastuuttomana ja sitä että miltein 50 vuotias mies tukee tuollaista sikailutoimintaa läsnäolollaan. Tiedän hänen kavereidensa pettäneen vaimojaan näillä reissuillaan ja mieheni tietää että tiedän ne. Aina on harmia tullut.
Itse myös koen sen että minä kontrolloin hänen juomistaan ikäväksi koska se tarkoittaa oman iltani lopettamista kesken ennenkuin se on edes kunnolla alkanut. Jos taas jätän kontrolloimatta ja haluan jatkaa iltaa niin ärsyynnyn hänen humalastaan ja alan nipottaa. Mies ei myönnä olevansa alkoholisti kun on omasta mielestään niin paljon vähentänyt sitä nuoruusvuosistaan ja odottaa minulta vain luottamista ja vähemmän huolehtimista. Olen toki huolissani kun en itse ole mukana näissä reissuissa tai jälkireenit venyvät pitkiksi. Vaikka hän on mukava mies pienessä sievässäkin niin tunnen turvattomuutta ja miehen läsnäolo ei ole samaa . Nyt mittani on ihan täysi ja olen puhunut ja huutanut mikä on tietenkin turhaa ja lopulta tehnyt ratkaisun että päästän irti ja luovutan. Hänen kaverinsa ovat leimanneet minut pihalle heittäjäksi ja kamalaksi eukoksi joka ei päästä miestään mihinkään. Olen nyt enemmän ääneen tuonut esille mielipiteeni näistä heidän yhteisistä sikailuistaan ja haluavani eroa. Olen jo pari vuotta niistä sanonut mielipiteeni moneen kertaan miehelle mutta nyt olen avautunut julkisemmin kun taas on reissu edessä. Edellisellä hän ei ollut ja kokee nyt tarvetta mennä taas hauskaa pitämään. Jos hän menee tai ei mene niin vastuu on aina minulla eli joko minä en päästä tai hän menee kun olen nipottaja niin kostoksi? Hän on kuitenkin kohta 50 veikä kanna vastuuta edes omasta päätöksestään! Mies on nyt ihan pihalla kun kaikki hänen mielestään on ollut ok että mitä nyt? Haluan totaalisen etäisyyden. Olen oireillut jo muutamia vuosia tässä ja hän ei ilmeisesti ole huomannut seksielämämme myös pikkuhiljaa hiipuneen.
Mies itse yrittää miellyttää kaikkia mutta eniten kavereitaan ja myötäilee enemmän heidän mukana. Aika paska fiilis ja kipeä päätös kun kuitenkin edelleen taidan rakastaa tuota miestä? Itselläni ei vastaavaa kaveripiiriä mutta jonkinlainen tukiverkosto kyllä ja nuo omat tyttäret ensimmäisenä. Olenko ihan pirttihirmu en tiedä pitääkö vielä apua hakea vaikka usko on mennyt?