Sipilän hallitus ja tuulivoimatukiaiset

"Niinpä moni odotti, että Juha Sipilän (kesk) hallitus korjaa virheen ja kohtuullistaa tuet. Eipä näin käynyt."

Lukekaa ihmeessä. Erittäin hyvä kirjoitus:

http://www.iltalehti.fi/talous/2016012621019139_ta.shtml

"Sen sijaan hallitus marisee tuon tuosta, kuinka valtiosääntöoppineet estävät järkevän säästöpolitiikan. Nykyisten tuulitukien tarkoituksenmukaisuutta ja laillista pitävyyttä hallitus ei edes tutkinut. Tämä elinkeinotuki jätettiin rauhaan. Sen sijaan hallitus leikkaa koulutuksesta. Tässäpä todellinen pakkolaki."

On meillä munatonta porukkaa päättämässä maan asioista!
2059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ymmärtääkseni Sipilän hallitus aikoi leikata tariffiin hyväksyttävän tuulivoiman määrää mutta tuulivoimafirmat kiirehtivät hankkeitaan niin että sopimukset energiaviraston kanssa tuli tehtyä täydelle 2500 MW nimelliskapasiteetille. Niinpä hallitus ei voinut leikata tukia ilman että olisi joutunut korvausvelvolliseksi oikeudenkäyntien kautta.

Äänestä
  • Aikoi, aikoi, mutta puoluetta tarvitaan tueksi. Miten Suomessa on leikattu muita tukia?

    Äänestä

  • Asenne tulee hyvin esiin tässä lauseessa: "Nykyisten tuulitukien tarkoituksenmukaisuutta ja laillista pitävyyttä hallitus ei edes tutkinut. "

    Hyvä veli parempi kaveri kuin kansa.

    Äänestä

  • Ymmärtääkseni EU:lla on jotain UE-vaatimuksia Suomelle. Osa niitä?

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Ymmärtääkseni EU:lla on jotain UE-vaatimuksia Suomelle. Osa niitä?

    Onhan niitä.

    38 % energiasta pitäisi tuottaa uusiutuvilla vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on jo ylitetty. Tällä viikolla uutisoitiin, että nyt mennään jo 40 %:n tasossa.

    Äänestä

  • VaatimuksetTäyttyyJo kirjoitti:

    Onhan niitä.

    38 % energiasta pitäisi tuottaa uusiutuvilla vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on jo ylitetty. Tällä viikolla uutisoitiin, että nyt mennään jo 40 %:n tasossa.

    voi voi.

    "Tuulivoimassa aiemmista tavoitteista luovuttiin. Tuulivoimasähkön vuoden 2020 kuuden terawattitunnin ja vuoden 2025 yhdeksän terawattitunnin tavoite hylättiin. Uutena tavoitteena vuodelle 2020 on vain 2000 megawattia tehoa (tarkennus: 2000 megavolttiampeeria joka tuulivoimayhdistyksen mukaan on reilut 1700 megawattia). Tavoite siis putoaa noin viiteen terawattituntiin vuodessa. Näin Suomen tuulivoimatavoite suunnilleen puolitettiin. Aurinkoenergiasta tai energiankäytön tehostamisesta ohjelmassa ei ole käytännössä mitään."
    http://www.suomenluonto.fi/blogit/hallitusohjelma-on-takaisku-kestavalle-uusituvalle-energialle/

    Äänestä

Tuulivoimalobbarit vievät poliitikoitamme kuin litran mittaa.

Äänestä

On todella suuri vaara, että Suomi ajautuu vielä vakavaan rappiotilaan. Maahamme syntynyt hyväveli-järjestelmä ja valtaapitävien röyhkeä omaneduntavoittelu murentaa koko ajan myös kansalaisten moraalia.

Siinä vaiheessa kun kansa omaksuu herrojen tavat, peli on menetetty pitkäksi aikaa.

Äänestä
  • Kyllä vilppi osataan tuulivoimapuolella
    Turun sanomat kirjoitti näin

    "Energiavirasto selvittää parhaillaan tapauksia, joissa todentajayritysten epäillään antaneen virheellistä tietoa edistääkseen tuulivoimayhtiöiden pääsyä syöttötariffin piiriin.

    Todentajat ovat eräänlainen esiseula, jotka varmistavat, että tuulivoimalaitos täyttää lain vaatimukset ennen kuin syöttötariffia koskeva hakemus käsitellään Energiavirastossa.

    Todentajina toimivat samat yritykset, jotka osallistuvat tuulivoiman rakentamisen ja maankäytön suunnitteluun.

    Energiavirasto antoi marraskuussa varoituksen todentajana toimivalle ÅF-Consult Oy:lle. Energiaviraston mukaan yhtiö rikkoi lakia ja ohjeita varmentaessaan hakemuskelpoiseksi yhtiön, joka ei täyttänyt laissa asetettuja vaatimuksia tariffikelpoisuudesta. Energiaviraston johtajan Pekka Ripatin mukaan selvitettävänä on myös muiden todentajien toimia.

    Todentajilla on keskeinen merkitys viranomaisarvioinnissa tuulivoimayhtiön tukikelpoisuudesta. Mikäli todentaja toteaa, ettei hakemus täytä lain vaatimuksia, sulkeutuu tuulivoimayhtiöltä pääsy avokätiseksi arvostellun syöttötariffin piiriin.

    Valtion asettama 2 500 megavolttiampeerin kiintiö syöttötariffia nauttivalle tuulivoimalle on käytännössä täynnä. Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä valmistelee parhaillaan uutta tukipakettia uusiutuvalle energialle.

    Lue koko juttu lauantain Turun Sanomista tai näköislehdestä
    "

    Kertooko jotain pelin luonteesta? Energiavirasto sivulta löytyy myös virallinen julkaisu tästä asiasta.

    Äänestä

  • Villpi osataan kaikkialla markkinataloudessa ja muuallakin. Asia muuttuu kokonaan toiseksi, kun maailman vaarallinta jätettä tuottavia laitoksia markkinoidaan Suomeen kummallisilla poliittisilla kiemuroilla ulkomailtakin neuvoja hakien (Fennovoiman ydinvoimahanke).

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Villpi osataan kaikkialla markkinataloudessa ja muuallakin. Asia muuttuu kokonaan toiseksi, kun maailman vaarallinta jätettä tuottavia laitoksia markkinoidaan Suomeen kummallisilla poliittisilla kiemuroilla ulkomailtakin neuvoja hakien (Fennovoiman ydinvoimahanke).

    Tuulivoimabisnekseen liittyy niin epätavallisen paljon helppoa valtion takamaa tuottoa, että tämä ruokkii vilpillisiä keinoja erityisesti. Olen nähnyt hyvin läheltä, minkälaista peli todellisuudessa on. Kaikki ei ole vielä julkisuuteen päätynyt, mutta varmasti totuus vielä kaikille jossain vaiheessa valkenee.

    Esim. kaavoittaminen on pienillä paikkakunnilla täysin tuulivoimayhtiöiden valvonnan alla, vaikka se virallisesti kuuluukin kunnan tehtäviin. Kunnat turvautuvat täysin tuulivoimayritysten ja heidän kanssaan hyvin läheistä yhteistyötä tekevien konsulttien lausuntoihin.

    Esim. melumallinnusten puolueettomuuteen en usko yhtään. Miten muuten voisi selittää esim. mallinnusten suuret erot? Jos kaikki mallinnukset tehtäisiin asetusten mukaan, niin suoja-alueiden luulisi olevan samalle voimalaitostyypille suunnilleen yhtä suuret, mutta nyt ne vaihtelevat 600 m - 2000 m, ihan asutuksen läheisyydestä riippuen. Netistä löytyy jostain kokoelma mallinnuksista, joista tämän voi helposti omin silmin havaita. Sitä saa, mitä tilaa, vai mitä?

    Äänestä

  • PukitKaalimaanVartijoina kirjoitti:

    Ei ydinvoimayhtidenkään tarvitse saamansa tuen eteen tehdä muuta kuin pitää se maailman vaarallisin jäte pois ympäristöstä. jos se ei onnistu, kansalla alkaa itku ja parku. ja vahinkojen maksaminen kymmenien tai jopa yli sadan vuoden ajan.

    Äänestä

Kun katsoo tuulivoimaloiden sijainteja niin kehä 3 sisäpuolella ei ole yhtään, mutta tuulivoimaan sijoittavat taas asuvat enimmäkseen sen sisällä tai ulkomailla.

Äänestä
  • Hesassa on ehkä noin 1-2 km etäisyydellä toisistaan matkalla kaksi tuulimyllyä, voi ola muitakin.

    Äänestä

  • älä huomioi sanaa "matkalla"

    Äänestä

  • Tarkoitin myllyjä joilla on jokin merkitys energiantuotannossa ja jopa tuulivoimayhdistyksen kartalla mainittu.
    Viikin ropelli on pyörimiset pyörinyt ja muutamat ST1 ropellit myös, jos näitä tarkoitit. Pieniä ropelleja löytyy yksityisiltä kymmenittäin maalla ja merellä käytettäviä.

    Äänestä

  • kehä3.1.3 kirjoitti:

    Tarkoitin myllyjä joilla on jokin merkitys energiantuotannossa ja jopa tuulivoimayhdistyksen kartalla mainittu.
    Viikin ropelli on pyörimiset pyörinyt ja muutamat ST1 ropellit myös, jos näitä tarkoitit. Pieniä ropelleja löytyy yksityisiltä kymmenittäin maalla ja merellä käytettäviä.

    Tiesin kyllä mitä tarkoitit. Pikkupiru minussa vain pisti kirjoittelemaan ajan kuluksi. Juuri noita myllyjä tarkoitin. ST1-myllyä en ole nähntyt pyörimässä, ja se toinen on äänestä päätellen kuin lentoon lähdössä.

    Äänestä

Ajavatko päättäjämme kansan, vai tuulivoimasijoittajien etua?

Välillä epäilen, että Rehn ja Sipilä eivät yhtään seuraa tiedotusvälineitä ja ymmärrä, mistä tuulivoimassa todellisuudessa on kysymys.

Sen annan anteeksi, jos heidän toimintansa tosiaankin johtuu tietämättömyydestä, mutta pahaa pelkään, että kyse voi olla myös saanlaisesta toiminnasta, miten Pekkarinen järjesti tyttärelleen ja vävylleen miljoonabisneksen. - Täysin lallisesti, mutta moraalisesti hyvin arvelluttavasti...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1Omatunto kirjoitti:

"Niinpä moni odotti, että Juha Sipilän (kesk) hallitus korjaa virheen ja kohtuullistaa tuet. Eipä näin käynyt."

Lukekaa ihmeessä. Erittäin hyvä kirjoitus:

http://www.iltalehti.fi/talous/2016012621019139_ta.shtml

"Sen sijaan hallitus marisee tuon tuosta, kuinka valtiosääntöoppineet estävät järkevän säästöpolitiikan. Nykyisten tuulitukien tarkoituksenmukaisuutta ja laillista pitävyyttä hallitus ei edes tutkinut. Tämä elinkeinotuki jätettiin rauhaan. Sen sijaan hallitus leikkaa koulutuksesta. Tässäpä todellinen pakkolaki."

On meillä munatonta porukkaa päättämässä maan asioista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu