Miksi elämme kuin kaksi kaveria tai niin kuin veli ja sisko tässä samassa talossa? Avioliittoa takana yli 20 vuotta ja läheisyys on vähentynyt huomattavasti, jonka vuoksi olen rakastanut toiseen. Sehän ei todellakaan auta asiaa. Rakkauden kohteen eteen en voi tehdä mitään, koska hän ei halua, mutta tunteet vaikuttaa jokapäiväisessä elämässäni. Miettinyt, että pitäisikö lähteä terapiaan, jos saisi tähän jotakin tolkkua. Lapsetkin ovat vihjanneet, että ovat sen ikäisiä, että jo ymmärtäisivät asioita. Olen kahden reunan välillä sillalla, josta en tiedä mihin suuntaan lähtisin. Pyytänyt olen mieheltäni hellyyttä, mutta eipä se auta, jos en halua sitä myöskään itse antaa. Tunteet ovat jossakin...
Onkohan tämä nyt tässä
mitävoisintehdä
15101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voisit kertoa miehellesi totuuden, että olet niin tyhmä, että menit ratkaisemaan parisuhteenne läheisyysongelman pettämällä toista tämän selän takana. Päässähän se vika on, kun toista menee pettämään. Tuon kertomisen jälkeen, voit loppuelämän korjata päänsisäistä vikaa yksin tai yhdessä miehesi kanssa, jos hän sattuu olemaan parisuhteenne timantti.
Ei ole pettämisestä kyse. Rakastua voi muutenkin.
Samoin meillä.Ei ole enää mitään ahdenkeskistä, enkä tiedä haluaako edes kumpikaan.On se surullista,kun joutuu luopumaan niin rakkaudesta,hellyydestä kuin seksistäkin.
Jatkan ilmaisia neuvoja. Kaikista tärkeintä on pysyä erossa laitteista, joita pitää hiplata yksin sohvan pohjalla tai piilossa toiselta ja sieltä kurkistella toisten suhdemenoa. Sähköiset vempeleet hittoon ja keskustelemaan oman tylsän rakkaan kanssa. Keksitte varmaankin jotain yhteistä kivaa, jos vähän viitsitte paneutua toisiinne. Ihan mitä tahansa, jossa olette kahden ja joudutte tilanteeseen, että on avattava se suu ja keskusteltava toisen kanssa. Ei ole mitään keskusteltavaa, ei olekaan, jos ei yritä. Puhua voi mistä vaan, vaikka säästä, siitä se lähtee.
Tietämätönsyyttäjä vastaa, että
"Ei ole pettämisestä kyse. Rakastua voi muutenkin."
Ihmisillä on erilaisia rajoja ilmeisesti, jossa kokee, että on pettämisestä kyse. Pelkkä rakastuminen ei siis hänen mielestään ole pettämistä, vaikka kirjoituksen mukaan tunteet, ne rakastumisen tunteet salarakkaaseen vaikuttaa jokapäiväisessä elämässä. Aluksi voisi sitten selvittää kysymällä, mitkä ovat ne puolison rajat, joissa hän katsoo, että petetty on. Toisaalta, miksi kirjoitetaan rakastumisesta jos kyseessä todellisuudessa on vain teinityttömäinen ihastus.
Mutta jos toinen ei vain puhu muuta kuin pakon edessä ja sen jälkeen taas vaikenee? Toisekseen,jos mies lopettaa sänkypuuhat,niin mitäs siinä teet muuta kuin yrität soputua vain elämään ilman sitäkin.
Mulla samanlainen tilanne miehenä, Vaimo on kylmennyt, ei hellyyttä eikä seksistä tietoakaan eli ollaan kuin kavereita, kämppiksiä ja kun tilanteesta sanon alkaa sanailu ja arvostelu. Rahat tuntuu muijalle kelpaavan. Olen jonkin verran harhaillut ja yhden naisen tavannut ja jutellut ja nyt näyttää siltä että välillemme on kehkeytymässä ystävyys/seksisuhde.
Laitappa rahahanat kiinnin niin voi nainekin herätä tai sitten ei ja maksat vain pakolliset menot etkä yhtään mitään muuta ja sanot suoraan jos tulee sanomista. Miksi mies laittaa rahaa naiseensa jos siitä ei ole mitään hyötyä ja toisinkin päin asia sama juttu.
Eihän tällaisessa muuta ulospääsyä ole kuin se, että molemmat saavat suunsa auki. Tapahtuu se sitten hillitysti tai jonkin riidan seurauksena, niin hyvä kuitenkin että tapahtuu. Jos hiljaa jatketaan puhumatta on eroaminen enemmän kuin todennäköinen. Kaikkein paras olisi varmaan mennä parisuhde terapeutin luokse, itse suosittelisin kirkon sellaista, niin ei olisi se ero kortti ensimmäisenä pöydässä. Kirkko kuitenkin kai vielä kannattaa avioliittoa pysyvänä tilana, näin luulisin.
Itselleni avovaimo ilmoitti kolmen vuoden yhdessä olon jälkeen eräänä aamuna kun olin töihin lähdössä, että hän lähtee tänään. Kuulostaa hullulta että joku niin tekee.
Merkkejä toki oli hänen huonosta olostaan, mutta kysyttäessä hän ei halunnut mitään puhua. Sen muistan kun hän sanoi että mä en merkitse hänelle enää mitään. Myöhemmin sanoi, että minulle ei voinut puhua mistään ja että en puhunut muutenkaan.
Olen itse käynyt läpi pitkät terapiat jo aiemmin ja olin ymmälläni, koska olin kuvitellut, että olen liiankin ekstrovertti tyyppi. En vieläkään ymmärrä sitä kun hän sanoi että puhutaan, mutta kun kysyin että mistä puhutaan tai mistä hän kokee että kiikastaa, niin hän vastasi siihen aina, "että juuri tämä, sä et halua puhua".
Itse elin siis harhassa, että meillä oli kaikki ihan hyvin. Uskoin häntä, kun hän loppuaikoina sanoi, että hänen huono olonsa liittyy omiin henkilökohtaisiin käsittelemättömiin asioihin, joita hän ehkä tulee käsitttelemään ammattiavun piirissä joskus myöhemmin, että ei liity mitenkään tähän suhteeseen.
Mitä muuta olisin voinut tehdä kuin uskoa hänen sanojaan?
En tiedä miksi kirjoitan tämän. En koe olevani vihainen hänelle tai katkera, enää.
En kuitenkaan osaa edes ajatella enää luottavani yhteenkään naiseen. Sen se minuun jätti, että usko suhteeseen on lähes mahdoton ajatella.
Olen sekoillut naisten kanssa tämän vuosia sitten tapahtuneen eron jälkeen, mutta seksisuhteet edustavat mielestäni sisäistä käsittelemätöntä vihaa ja katkeruutta naisia kohtaan. Seksi on vain tekniikkaa irtosuhteissa, vaikka olen seksiä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehnyt. En saa sellaisesta todellisuudessa yhtään mitään. Hetken ohikiitävä aistinautinto on kuin päivän perho minulle, täyttä tyhjyyttä.
Nykyään elän täysin ilman seksiä ja aion jatkaakin niin.
Jos minulta olisi kysytty neljä vuotta sitten, että missä olet vuonna 2016 ja kenen kanssa, niin olisin vastannut että naimisissa ja mökki hankittu jne jne.
Se oli suunnitelma minkä yhdessä teimme ja haaveilimme, kaikki oli kuitenkin pelkkää harhaa ja valetta.
Ja ajatelkaa, minä olen vielä työskennellyt tällaisten asioiden parissa, ja niin oli exäkin, mutta mitä tein väärin, sitä en vieläkään tajua, olin omasta mielestäni paremmassa henkisessä kunnossa kuin koskaan ja kohtelin häntä todella hyvin, ja hänkin vaikutti loppuaikoja lukuun ottamatta onnelliselta.
Mutta, "sä et puhu", mistä puhutaan kulta, auta mua, "just tää, sä et puhu". ???
Turhaa kirjoitusta, mutta tämä on suomi24 ja täällähän voi kirjoittaa mitä vaan.
Miksi edelleen annat pois häipyneen ex-vaimosi hallita elämääsi noin voimakkaasti?
Ilmeisesti hän toimi niinkuin parhaiten osasi, osaamattomuuttaan. Ei se ole harvinaista. Suuri osa meistä ei osaa elää rakentavasti parisuhteissaan, vaan ennemmin hajoittavasti. Pelata kokoajan "lapsellista" juupas-eipäs ihmissuhdepeliä.
On yksinkertaisesti turhaa ja kuluttavaa aina yrittää älyllisesti "ymmärtää" toisen ihmisen ratkaisuja, koska se on usein täysin mahdotonta. Eivät ihmiset usein "ymmärrä" edes omia ratkaisujaan.
Mut tuo on mielestäni väärin, mitä teet itseäsi kohtaan. Siihen pitäisi panostaa enemmän, kuin ex-vaimon sanomisten ja valintojen "ymmärtämiseen. :)
Jaa vielä jaksan tähän nyt jatkaa.
Muutin erittäin erittäin kivasti kodistani näiden haaveiluiden uskomana yhteen kalliiseen asuntoon, joka siis jäi minulle. Olin myös muutenkin alun alkaen enemmän jarrut päällä kaikissa asioissa, mutta sitten kuitenkin suostuin viemään asioita eteenpäin, muutto jne jne. Juteltiin jo tuolloin, että tunteiden täytyy olla vakaalla pohjalla, kun näin isoja ratkaisuja tehdään. Olimme tunteneet jo vuosia ennen seurustelua. Ei nämä kuule aina niin ihgun mukavan helppoja ole vaan yli päästä nämä asiat. Minulla on vielä ikääkin jo sen verran, että ei olisi enää tässä iässä jaksanut tällaisia leikkejä, hän oli siis minua nuorempi, ja huom, ei siis mikään teini, nuorempi vaan. Ja juuri tämän havahtumisen myötä, että ei toista taida kuitenkaan juuri tuntea, en enää aiokaan mihinkään suhteeseen lähteä.
En luota enää kenenkään. En sen jälkeen kun kaksi kuukautta ennen hänen yhdessä päivässä tekemäänsä lähtöä, olimme lapissa vaeltamassa ja kaikki oli hyvin. Sit se vaan niinku oli siinä yksi kaunis aamu, yep yep.
En tiedä mitä noissa terapioissa yleensä puhutaan? Mutta mielestäni sun ei pitäisi antaa tuon exän, joka teki noin ikävän tempun, enää vaikuttaa VÄHÄÄKÄÄN tulevaisuudensuunnitelmiisi, tai suhtautumiseesi ihmissuhteisiin nyt ja tulevaisuudessa.
Hänen pitäisi olla oikeestaan viimeinen ihminen, jolla saisi olla valtaa vaikuttaa nykyiseen elämääsi. Hakeudu sellaisten seuraan, jotka kykenee jotain antamaan, eivätkä vaan vaatimaan ja ottamaan.
Kannattaa pitää tällainenkin ajatus mielessä, kun ajatus hänestä tulee mieleen.
Tsemppiä vaan eteenpäin!
Kiitos tsempeistä, oikeasti.
Väitän, että hän ei vaikuta niin paljon nykyisyyteeni, kuin mitä tekstini nyt antaa ilmi. Tämä nyt oli tällainen eksyminen tänne suomi24:sen maailmaan, ja sen myötä pieni vuodatus. Puolustaudunko nyt? Defenssit iski päälle? Ei ehkä.
Se pitää paikkansa, mitä tekstissäni kirjoitin, että en luota enää naisiin, mutta en ole mikään erityksissä oleva erakko. En vaan enää jaksa edes ajatella koko pariutumis asiaa, saa minun puolesta olla. Tulee itseasiassa paha olo jos ajattelen jotain ihastumisentunnetta tai rakastumisen huumaa. Olen mieluummin kaverillisissa ystävyyssuhteissa naisiin ja kuolen ajatuksille, että enää seurustelisin ikinä kenenkään kanssa.
Ainoa asia ehkä mikä tässä koko kaavassa harmittaa on se, että musta ei koskaan tullut isää. Se on mulle kipeä asia, koska olen ihan ässä lasten kanssa.
No, kavereiden lasten kanssa voi leikkiä ja olla, silloin kun siihen on tilaisuus.
Lapset on niin ihania, mä usein pysähdyn juttelemaan niille tässä kotipihallakin.
Kuulin yksi päivä kun lapset sanoi toisilleen pihalle, "hei, tossa menee toi kiva ukko, se aina puhuu meille". Vähän mua nauratti.
Olen siis ehkä hieman outolintu tässä hiljaisuuteen taipuvassa kansakunnassamme. Pilkkaanko Suomea? En ikinä. Rakastan maatani, olen ylpeä siitä. En edes matkusta koskaan ulkomaille, en halua, siellä ei ole mulle mitään.
Joku visuaalinen aisti nautinto jossain alpeilla olisi mulle täysin tyhjää ilman sitä kulttuuri, kokemus historiallista kontaktia joka minulla on kotimaani kamaraan.
No, menee ohi aiheen, kuten usein, mutta en siis ole käpertynyt itseeni ja omaan napaani, mutta noille suhde jutuille kuolen.
Toivon, että en enää koskaan ihastu tai rakastu kehenkään.
Älä nyt hyvä ihminen heitä mahdollisia upeita tulevia nais- suhteita hukkaan sen takia että yksi suhde on kariutunut. Elämä on täynnä upeita naisia ja voi olla paljon upeampia suhteita kuin mitä tuo mennyt. Mennyt on mennyttä ja huomenna on uusi tulevaisuus. Heitä katkeruutesi ja kaunasi kauas taakse ja unohda mennyt.
Ja tuohon toiseen asiaan, ei se juttelu jota kumppani kaipaa toimi niin että toisen pitää sanoa että "mistä nyt puhutaan". Ymmärrän täysin tuon ex avokkisi ajatuksen, oma puolisoni on juuri sellainen joka ei puhu, no puhuu kyllä työhön, lapsiin, yhteiskunnallisiin yms liittyvistä asioista, mutta onkohan se nyt sitä mitä kumppani joskus kaipaa! Olen vain tilanteeseen itse jo tyytynyt kun on huomannut että ei se toinen siitä mihinkään muutu - eikä tajua.
Ja vaikka teidän reissu sinun mielestä meni hyvin - jäikö huomaamatta että meniköhän kumppanin mielestä? Ehkä ei...
Voi olla, että miehesi kärsii tilanteesta yhtä paljon kuin sinäkin eikä kumpikaan tiedä, mitä tehdä. Tunnut olevan halukas vielä yrittämään tehdä asialle jotain. Tiedät itsekin, että tunteet toista kohtaan vievät sinua poispäin miehestäsi. Mitä voisit tehdä lähentääksesi teitä? Kuinka paljon ylipäätään vietätte aikaa toistenne seurassa päivittäin? Jutusteletteko, naureskeletteko yhdessä - edes niin kuin kaverit tai sisarukset? Kiitättekö toisianne? Jos puhuminen tuntuu vaikealta, voisitteko järjestää yhteistä tekemistä, vaikka sitten ilman paineita puhumiseen? Hellyyttä ei välttämättä saa vaatimalla ja pyytämällä. Se syntyy läheisyydestä, joskus rutiineistakin. Voi esim. päättää ottaa tavaksi halata puolisoa, kun tulee kotiin, vaikkei se aluksi luontevalta tuntuisikaan.
Helposti keksii tekosyitä, miksei edes kannata yrittää, ja olettaa puolison toimivan kuitenkin tietyllä tapaa. Mutta jos suhde jumittaa, on turha toistaa ainakaan sellaista, minkä on jo todennut toimimattomaksi. Sen sijaan omien toimintatapojen muutos saattaa aiheuttaa muutoksen toisessakin. Jommankumman pitää ottaa se ensimmäinen askel, ehkä nöyrryttäväkin hieman. Mielestäni tässä mitataan sitoutuminen: onko valmis toimimaan aktiivisesti ja kärsivällisesti sen eteen, mitä pitää tärkeänä ja haluaa saavuttaa/saada takaisin. Vai lukkiutuuko siihen, ettei toinen kuitenkaan ymmärrä, ja suuntaa oman energiansa suhteen ulkopuolelle. Jos yrityksestä ei ole apua, voi silti todeta yrittäneensä.
"Life Without You"
Well hello baby, Tell me, How have you been?
We all have missed you, And the way you grin
The day is necessary, Every now and then
For souls to move on, Given life back again
Fly on, Fly on, Fly on my friend
Go on, Go on and live again, Love again
Cause day after day, Night after night
Sittin' here singin', every, every minute
As the years go passin' by, by, by, by
A long look in the mirror, We come face to face
Wishin' our love we took for granted
A love we had yesterday, Cause Life Without You
All the love, you've passed our way
Angels have waited, for so long
Now they have their way
Take your place....