Ennen oli paljon Jätkänkynttilöitä kun, etelästä tuli paljon virkanaisia ja naivat puolisoikseen heidät. Oli ihan suotavaa ja emännät hykerteli innoissaan kun saivat miniöiksi korkeastikoulutetun naisen. Nykyään on koulutettuja saamelaisnaisia jotka, voivat ja saavat ottaa herran miehekseen ettei, haukuta herrojen kynnysmatoksi ja käsipyyhkeeksi kuten aikaisemmin. Jätkiä piti kunnioittaa joilla oli tämä virkanainen vaimona/rouvana. Jätkänkynttilä oli miehekäs mies.
JÄTKÄNKYNTTILÄT!
sopuisaasuhteita
1865
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Na näinhän se pittää olla
Virkanainen tuli hypellen aamuisin työpaikalle kun, jätkä miehekkäästi rakasteli naisensa onnentunteeseen, kasvot loistivat omenan punaisena kun siemeniä oli keho täynnä. Kouluttamattomat naiset taas joutuivat kärsimään kunherrat kostomielessä käyttivät heidät seksuaalisesti hyväkseen ja näin naiset saivat yleisnaisen huononmaineen. Herrat olisivat halunneet virkanaisen jonka miehekäs jätkä otti kynttiläkseen. Hyvät naiset joutuivat ihan turhaan kärsimään ja saivat huoran nimen.
Hän oli oikeasti rakastunut! Rakkaus kaunistaa.
Onhan meillä pieruherra.hän rakastaa tasapuolisesti lapin/etelän miestä.ja kaikki ovat onnellisia.
Ei varmaan monta jätkänkynttilää ollut, vai tuliko etelästä vain mielisairaita virkanaisia ?
Täysjärkisiä virkanaisia tietenkin. Opettajia, pankkineitejä, maistereita yms. Hyvin kasvatettuja tietenkin. Eihän herroja muuten olisi niin kismittänyt kun menettivät hyvälaatuisia naisia jätkille. Jätkät kohtelivat nämä kukkasensa hyvin hellästi ja osoittivat julkisesti rakkauttaan heille, suukottelivat ja halailivat ja hymyillen astelivat kukkasensa kanssa piireissä.
Taidat itse elää omissa unelmissasi, luuseri-jätkänä et ole lotossa voittanut, toivot saavasi virkanaisen itseä elättämään. Kyllä sinun on helpompi lotossa voittaa, kun saada koulutettu nainen elättäjäksi.
Monenlaisia päiväunia sitä nähdään, tämä jätkänkynttilä-uni on ääriesimerkki niistä.
Juuri niitä.tyhjensivät kokonaisen hourulan ja antovat junaliput lappiin.
Jätkät antoivat heille Ihmisarvoisen elämän, kodin ja lapset.
Voi poika raasut.kylläpä on märät päiväunet taas nähty.että oikein elämän arvot ja kodin ja lapset.sissus saatana eipä paljon muuta voi sanoa.vaikka saipahan koko työmaan porukka makiat naurut kun ruokkiksella näitä tarinoita kolleega äänen luki.jatkakaa vain tähän tyyliin.tulee arkiseen ahertamiseen naurua enemmän.
Jaa. Että kouluttamattomat saamelaisnaiset ei osakaan lapsia kasvattaa ja olla avioliitossa miehen kanssa. KYLLÄ OSAAVAT! Äidinrakkautta antavat siinä missä muutkin kasvattajat!!! Kyllä ÄITI tietää!
Kaikki ihmiset on samanarvoisia. No tienki eri pituisia.
Onkohan tämänkin keskustelun avanneella henkilöllä lepakoita tapulissa.tuntus olevan.sun jutustas sai sen kuvan ettei lapin nainen ole hyvä vaimo tahi äiti.hei haloo poika!jos resukka joskus näkisit millä rakkaudella äiti katsoo omaa pientä lastaan niin ehkä voisit jotain tajuta.on ihansama onko äiti petsamosta vai hangosta.katse on sama.josmulkero olet yhtään mies niin häpiä syvästi ja tyhmyyttäsi.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
On huomattu, melkoiset käryt.
Jätkänkynttilä on honkapölkystä sahattu avotuli joka ei tarvitse apupuita.
Virkanainen valitsee sen takia jätkän että, saa hyvää seksiä. Herra katselee muita naisia.
Koltta naiselta saa parasta seksiä!!!!!!!!